Jean Sibelius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä sivu on osittain suojattu muutoksilta
Jean Sibelius
Jean Sibelius vuonna 1890
Jean Sibelius vuonna 1890
Syntynyt 8. joulukuuta 1865
Hämeenlinna, Suomen autonominen suuriruhtinaskunta, Venäjän keisarikunta
Kuollut 20. syyskuuta 1957 (91 vuotta)
Ainola, Järvenpää, Suomi
Ammatti taidemusiikin säveltäjä
Puoliso Aino Sibelius (o.s. Järnefelt)
Vanhemmat Christian Gustaf Sibelius
Maria Charlotta Sibelius (o.s. Borg)

Johan Christian Julius "Jean" Sibelius (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää)[1] oli suomalainen kansallisromanttisen taidemusiikin säveltäjä. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sibeliuksen arvostetuimpia teoksia ovat seitsemän sinfoniaa, sinfoniset runot sekä viulukonsertto.

Sisällysluettelo

Elämä

Lapsuus ja nuoruus

Jean Sibeliuksen syntymäkoti Hämeenlinnassa osoitteessa Hallituskatu 11 toimii nykyään museona.
11-vuotias Johan Christian Julius Sibelius vuonna 1876.

Jean Sibeliuksen isä, Hämeenlinnan kaupunginlääkäri Christian Gustaf Sibelius, kuoli lavantautiin 1868 Jannen, kuten häntä kotioloissa nimitettiin, ollessa 2,5-vuotias. Äiti oli Pyhäjoen rovastin tytär Maria Charlotta (o.s. Borg). Jannella oli vanhempi sisar Linda Maria (1863–1932) ja nuorempi veli Christian Sibelius (1869–1922). Koti oli ruotsinkielinen.

Janne harrasti lapsesta saakka musiikkia sisarustensa kanssa. Viululle ja sellolle sävelletty impressiotyyppinen "Vesipisaroita" (Vattendroppar) on hänen ensimmäisiä sävellyksiään. Alakoulusta hän jatkoi Hämeenlinnan normaalilyseoon, jossa vielä hänen aikanaan oli jälkiä 1870-luvun kielisodista; pääosin ruotsinkielistä oppilaskuntaa kasvatettiin vahvassa fennomaanisessa hengessä. Lyseoaikana hän alkoi harjoitella viulunsoittoa intohimoisesti ja kävi tunneilla paikallisen sotilaskapellimestarin luona. Sisarukset muodostivat julkisestikin esiintyneen kamarimusiikkitrion, jossa Linda soitti pianoa ja Christian selloa.

Päästyään vuonna 1885 ylioppilaaksi Sibeliuksen oli määrä aloittaa lakimiehen opinnot Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä, mutta musiikki vei huomion luvuilta, ja opinnot keskeytyivät heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Hän opiskeli Helsingissä musiikkia vuosina 1885–1889 muun muassa musiikkiopistossa eli nykyisessä Sibelius-Akatemiassa Martin Wegeliuksen johdolla. Jatko-opintoja hän suoritti vuosikymmenen vaihteessa Berliinissä (1889–1890) Albert Beckerin johdolla ja Wienissä (1890–1891) Karl Goldmarkin johdolla. Wienissä Sibelius kohtasi monia aikansa suurimpia muusikoita, muun muassa Johannes Brahmsin, Anton Brucknerin ja Hugo Wolfin. Suomessa hänestä tuli osa vapaamuotoista, eri aloja edustavien taiteilijoiden nuorsuomalaishenkistä ryhmää, jonka muodostivat hänen lisäkseen Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eero Järnefelt ja Arvid Järnefelt, Eino Leino, Robert Kajanus, Juhani Aho sekä Eero Erkko. Useat ryhmän jäsenistä muodostivat sittemmin naapuriyhteisön Tuusulanjärven ympäristöön. Helsingissä Sibelius tutustui kuuluisaan italialais-saksalaiseen pianistiin ja säveltäjään Ferruccio Busoniin, josta tuli Sibeliuksen musiikin uskollisimpia puolestapuhujia.

Sibelius solmi erityisen tiiviit siteet Järnefeltin perheeseen. Hän avioitui Eero ja Arvid Järnefeltin sisaren Ainon kanssa Tottesundin kartanossa Maksamaalla 10. kesäkuuta 1892. He saivat kuusi tytärtä: Eva, Ruth, Kirsti-Maria (kuoli 1-vuotiaana lavantautiin), Katarina, Margareta ja Heidi.

Läpimurto

Akseli Gallen-Kallela: Sibelius, maalaus, 1894.

Palattuaan Suomeen vuonna 1891 Sibelius jatkoi Wienissä aloittamansa Kullervo-sinfonian säveltämistä. Kullervon kantaesitys vuonna 1892 oli Sibeliuksen koko uran suurimpia voittoja. Teoksessa kuultiin ensimmäistä kertaa Sibeliuksen väärentämätön sävelkieli, joka oli samanaikaisesti sekä kansallista että universaalia. Kullervosta lähtien suomalainen musiikki alkoi vapautua saksalaisten esikuvien vähäverisestä jäljittelystä. Teoksen kantaesityksen jälkeen Sibelius avioitui ja lähti Aino-vaimonsa kanssa häämatkalle Kalevalan syntysijoille Karjalaan, Lieksaan, Kolille, Ilomantsiin ja Korpiselälle. Matka Bayreuthin Wagner-juhlille vuonna 1894 sai Sibeliuksen pohdiskelemaan kalevalaisen oopperan säveltämistä. Tekeillä oli oopperahanke nimeltä Veneen luominen, mutta sittemmin Sibelius hylkäsi sen. Monia oopperaan tarkoitetuista aiheista päätyi neljä sävelrunoelmaa käsittävään orkesterisarjaan Lemminkäinen (1897). Kuuluisa Tuonelan joutsen perustui Veneen luomisen alkusoittoon.

1896 Sibelius haki Helsingin yliopiston musiikin harjoitusmestarin virkaa, mutta hävisi paikan ystävälleen Robert Kajanukselle. Korvaukseksi – ja säveltämisen kannalta onnekseen – Sibelius sai vuotuisen apurahan, joka myöhemmin vaihtui elinikäiseksi taiteilijaeläkkeeksi.

Sortovuosien aikana Sibeliuksesta alkoi kasvavassa määrin tulla yksi kansallisen itsenäisyystaistelun symboleista. Isänmaallisuutta huokuvat teokset Finlandia ja Ateenalaisten laulu nostivat suomalaisten mielialoja vaikeiden aikojen keskellä. Ensimmäinen sinfonia (1899) päätti Sibeliuksen kansallisromanttisen kauden. Sinfonian myötä Sibelius alkoi kääntyä kohti absoluuttisen musiikin ihanteita. Sibelius asui perheineen Italiassa vuoden 1901 helmikuusta toukokuuhun.[2][3] Syventyminen Italian vanhan taiteen selkeään muotokieleen oli omiaan vahvistamaan Sibeliuksen tuotannossa nousevaa klassisen sopusuhtaista tendenssiä. Toisen sinfonian ohella muutos näkyy selvästi muun muassa sinfonisessa runossa Satu (1902).

Muutto Ainolaan

Jean ja Aino Sibeliuksen koti Ainola valmistui Tuusulanjärven rantatielle 1904. Elämä Helsingissä oli käynyt sävellystyön ja perhe-elämän kannalta liian rasittavaksi vilkkaan ravintolaelämän takia. "Helsingissä kaikki laulu kuoli minussa", totesi Sibelius myöhemmin. Muutto Ainolaan takasi Sibeliukselle ihanteellisen työskentely-ympäristön koko loppuelämäksi. Sibeliuksen elämä oli näinä aikoina muutenkin nousuvoittoista: esimerkiksi hänen musiikkinsa alkoi löytää pysyvän jalansijansa Englannissa. Sibelius sai lukuisia vaikutusvaltaisia ulkomaisia esitaistelijoita. Ainolan valmistumisen aikoihin sävelletyistä teoksista huomattavimpia ovat kolmas sinfonia ja Pohjolan tytär. Sibelius johti Pohjolan tyttären menestyksekkään kantaesityksen Pietarissa vuonna 1906.

Vuonna 1907 Gustav Mahler – aikakauden toinen tärkeä sinfonikko – poikkesi Helsingissä konserttimatkalla. Helsingissä Mahler lausui Sibeliukselle kuuluisat sanansa "sinfonian on oltava kuin maailma: siihen pitää sisältyä kaikki." Sibelius edusti Mahleriin nähden vastakkaista tyyliestetiikkaa, eikä miesten välille syntynyt mitään syvää yhteisymmärrystä. Tämä ei kuitenkaan estänyt Mahleria kehumasta vaimolleen Sibeliusta ihmisenä.

Keväällä 1908 Sibeliuksella havaittiin kurkkukasvain. Leikkaus onnistui hyvin, mutta säveltäjän oli luovuttava sikareista ja alkoholista moneksi vuodeksi. Sibelius oli taipuvainen syviin masennuskausiin. Ei ole sattumaa, että nimenomaan näihin aikoihin Sibelius loi sisäistyneimmät, ekspressionistisimmat ja vaikeatajuisimmat sävellyksensä. Masennusvuosien mestariteoksia ovat muun muassa Öinen ratsastus ja auringonnousu (1908), jousikvartetto Voces intimae (1909), neljäs sinfonia (1911), Bardi (1913) ja Luonnotar (1913).

Kansainvälinen maine kasvaa

Sibelius vuonna 1913.

1910-luvun alussa Sibelius teki useita konserttimatkoja ulkomaille. Kohteina olivat muun muassa Göteborg, Riika, Kööpenhamina, Berliini ja Pariisi. Sibeliuksen tähti alkoi vakiintua musiikinhistorian taivaalla. Vuonna 1912 Sibeliukselle tarjottiin Wienin musiikkiakatemian sävellyksen professuuria, josta säveltäjä kuitenkin kieltäytyi. Sibelius ymmärsi, ettei opettaminen ollut hänen ominta alaansa. Vuonna 1914 Sibelius matkusti Yhdysvaltoihin Norfolkin musiikkijuhlille johtamaan orkesteriteoksensa Aallottaret kantaesityksen. Aallottarissa puhaltaa Sibeliuksen tuotannossa ennen tuntemattomia, pehmeitä impressionistisia tuulia. Amerikan-matkan yhteydessä Sibelius vihittiin Yalen yliopiston kunniatohtoriksi. Lisäksi säveltäjä kävi ihailemassa Niagaran putouksia. Sibeliuksen teosten Yhdysvalloissa saama vastaanotto oli voimakkaan myönteinen, ja kaikki hänen johtamansa konsertit olivat loppuunmyytyjä.

Sibeliuksen lupaavasti alkanut kiertueputki katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. Sotavuosina hänen tulonsa romahtivat, ja hän joutui henkensä pitimiksi säveltämään monia melko vähäpätöisiä tilausteoksia ja pienimuotoisia kappaleita. Tosin maailmansodan aikana Sibelius sävelsi myös hienoimpiin saavutuksiinsa kuuluvan viidennen sinfonian, jonka ensimmäinen versio kantaesitettiin säveltäjän 50-vuotisjuhlinnan yhteydessä. Suomen itsenäistyminen Venäjästä tuotti isänmaalliselle Sibeliukselle luonnollisesti suurta iloa. Sota-ajan ankeus alkoi haihtua vasta vuonna 1919, jolloin Sibelius osallistui pitkästä aikaa kansainvälisille musiikkijuhlille, Pohjoismaiden musiikkipäiville. Matkan yhteydessä hän tapasi toisen suuren pohjoismaisen sinfonikon, Tanskan Carl Nielsenin.

1920-luvun mestariteokset ja Järvenpään hiljaisuus

Sibelius vuonna 1939.
Sibeliuksen hauta Ainolassa.

Vuodet 1920–1922 olivat luovan tauon aikaa Sibeliuksen elämässä. Hiljaisuuden päätyttyä hän alkoi esiintyä uudelleen ulkomailla ja viimeisteli kuudennen (1923) ja seitsemännen (1924) sinfoniansa. Samalla hän huomasi kokevansa vanhenevan säveltäjän kohtalon: työ ei sujunut enää samaa vauhtia kuin ennen, ja itsekritiikki alkoi kasvaa suhteettomaksi. Tapiolan (1926) ja Myrsky-näytelmämusiikin (1926) jälkeen vuonna 1929 syntyivät viimeiset julkaistut teokset viululle ja pianolle (opukset 114–116).

Tiettävästi Sibeliuksen viimeinen julkinen sävellys on Akseli Gallen-Kallelan hautajaisiin syntynyt Surusoitto uruille op. 111b (1931). Säveltäjä kamppaili vuosikausia kapellimestari Serge Koussevitzkyn Bostonin sinfoniaorkesterin tilaaman kahdeksannen sinfonian kanssa. Teoksen luonnokset Sibelius todennäköisesti poltti Ainolan takassa joskus 1940–1950-lukujen taitteessa.

Sibeliuksen nauttima arvostus valjastettiin monesti Suomen hyväksi. Esimerkiksi talvisodan aikana Yhdysvalloissa julkaistiin postimerkki, jossa oli Sibeliuksen kuva ja teksti "I need your help" (tarvitsen apuanne). Suomen tukeuduttua jatkosodassa natsi-Saksaan Sibeliusta pyydettiin julkaisemaan kirjoitus, jossa amerikkalaisia ja brittejä vedottiin ymmärtämään Suomen ratkaisua. Syntymäpäivinään Sibelius sai vastaanottaa lukuisia koti- ja ulkomaisia huomionosoituksia, muun muassa lahjasikareja Winston Churchilliltä ja Harry S. Trumanilta. Sibelius kuoli aivoverenvuotoon Ainolassa 20. syyskuuta 1957 91-vuotiaana – samana päivänä kuin toinen tunnettu suomalainen säveltäjä, Heino Kaski. Sibelius on edelleen ainoa suomalainen, jonka kuoleman vuoksi YK:n yleiskokous on viettänyt hiljaisen hetken. Puheenjohtaja Sir Leslie Munro lausui muistosanat: "Sibelius kuului koko maailmalle. Musiikillaan hän rikastutti koko ihmissuvun elämää." Sibelius haudattiin valtion kustannuksella rakastamansa Ainolan puutarhaan.

Vesa Sirén on esittänyt, että Sibeliuksella saattoi olla essentiaali vapina, joka aiheutti hänelle ongelmia nuoresta pitäen ja jonka oireita hän poisti alkoholilla. Ajatuksen vapinan syystä esitti eräässä Sibelius-paneelissa, johon Sirén osallistui, yleisön joukossa ollut henkilön, ja sitä ovat myöhemmin tukeneet useat asiantuntijat. Vapina esti kirjoittamisen ja haittasi sosiaalista elämää.[4]

Kahdeksas sinfonia

Sibeliuksen on oletettu polttaneen muun joukossa kaiken kahdeksanteen sinfoniaan liittyvän aineiston 1940-luvulla "suurissa polttajaisissa". Kuitenkin vielä 1950-luvulla hän totesi, että se on valmis luonnoksena. Kansallisarkistoon tallennettua aineistoa läpi käyneet tutkijat ovat löytäneet sieltä aineistoa, josta on konstruoitu pätkiä, joiden oletetaan kuuluvan kahdeksannen sinfonian luonnoksiin. Nors Josephson on ollut sitä mieltä, että koko sinfoniakin on mahdollista konstruoida, mutta Timo Virtanen tyrmää ajatuksen. Hän on kirjoittanut katkelmia puhtaaksi, ja Helsingin Kaupunginorkesteri on John Storgårdsin johdolla kokeillut niiden soittamista.[5] Paul Voigtin jäämistöstä siirtyi mahdollisesti pahvilaatikollinen nuotteja Anni Kemppaiselle, mutta niiden kohtalosta ei ole tietoa.[6] Nuotteja ei ole löytynyt, mutta Kemppaisen jäämistöstä kuitenkin löytyi yllättäen muutamia kiinnostavia kirjeitä, kun tämän pojantytär lehtikirjoituksen herättämänä ryhtyi tutkimaan papereita.[7]

Sibelius maailmalla

Taidemusiikin piireissä Suomen ulkopuolella Sibelius on saanut säveltäjänä tunnustusta etenkin sinfonioidensa ansiosta, mutta myös monet hänen sävelrunoistaan sekä viulukonsertto ovat kuuluisia. Länsimaisen taidemusiikin historiankirjoituksessa hänet mainitaan usein yhtenä 1900-luvun johtavista sinfonikoista. Yleensä Sibeliuksen sävellystyön huippukohdiksi mainitaan tällöin 4. sinfonia esimerkkinä motiivitekniikasta ja 7. sinfonia täydelliseksi hioutuneesta yhtenäisestä sinfonisesta muodosta.

Suomen kulttuurimatkailulle säveltäjällä on suuri merkityksensä. Musiikkituristien matka suuntautuu esimerkiksi Sibelius-monumentille, Ainolaan tai Sibelius-museoon.

Sibelius vapaamuurarina

Jean Sibelius liittyi Suomen vapaamuurareihin vuoden 1922 elokuussa. Vapaamuurariuden tuomista takaisin Suomeen ajoivat aktiivisimmin asianajaja Toivo H. Nekton ja insinööri J. E. Tuokkola, joka muutti takaisin Suomeen vuonna 1918. Tuokkola ja Nekton luetteloivat mahdollisia Suomen vapaamuurijäseniä, ja Sibeliuksen nimi löytyy varhaisimmista luonnoksista saakka.

22. elokuuta vuonna 1922 Helsingin Säätytalolle kokoontuneen arvovaltaisen joukon läsnä ollessa New Yorkin osavaltion suurmestari Arthur S. Tompkins seurueineen suoritti rituaalinmukaisen astetyön yhden tulokkaan toimiessa rituaalien kokelaana ja Sibeliuksen ja muiden lähes kolmenkymmenen miehen seuratessa tapahtumia sivusta. Suomi-looši aloitti toimintansa suuren innostuksen vallassa. Sibelius osallistui ensimmäisen toimintavuoden aikana peräti kuusi kertaa loošin istuntoihin. Käynnit harvenivat seuraavina vuosina, kenties ulkomaanmatkojen vuoksi.[8]

Sibeliuksen osana vapaamuurareissa oli lähinnä vain urkujen soittaminen sekä rituaalimusiikin säveltäminen. Sibelius sai myöhemmin kunniajäsenyyden – Sibeliuksen jälkeen vastaavan huomionosoituksen on saanut vain kaksi henkilöä. Sibeliuksen viimeiset sävellykset olivat vapaamuurareiden rituaalimusiikkia. Näiden sävellysten nimet ovat Veljesvirsi ja Ylistyshymni.

Sibelius-kilpailuja

Sibelius-seura ry järjestää viiden vuoden välein kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun Helsingissä. Kilpailu on avoin kaikkien kansallisuuksien viulisteille, jotka täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 30 vuotta. Sibelius-kilpailu on yksi maailman arvostetuimmista viulukilpailuista. Sen voittajia ovat muun muassa Oleg Kagan (1965), Viktoria Mullova (1980) ja Pekka Kuusisto (1995). Vuonna 2005 kilpailun voitti saksalainen Alina Pogostkin. Kymmenes Sibelius-viulukilpailu järjestettiin vuonna 2010.

Jean Sibelius -kapellimestarikilpailu on tuoreempi Sibeliuksen nimeä kantava kilpailu. Sibelius-kapellimestarikilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995, jolloin ensimmäistä palkintoa ei jaettu. Toinen palkinto jaettiin tällöin Hirofumi Kuritalle. Toisen kilpailun voitti virolainen Olari Elts. Kolmas kilpailu järjestettiin Finlandia-talossa 12.–15. syyskuuta 2005. Kolmannessa Sibelius-kapellimestarikilpailussa huomiota herätti se, että lautakunta päätti yllättäen jättää kaikki tarjolla olleet kolme palkintoa jakamatta.

Tekijänoikeustulot

Helsingin Sanomien laskelman mukaan Sibeliuksen tuotanto on Suomen tuottoisin tekijänoikeusmaksujen mukaan vuonna 2004[9]. Sibeliuksen perillisten verotietoihin perustuen lehti arvioi vuosituoton olevan jopa 1 500 000 euroa. Tämä summa jaetaan Sibeliuksen perillisille, joita on kymmeniä.

Nykyisen tekijänoikeuslain mukaan Sibeliuksen tuotanto vapautuu vuonna 2027, jolloin on kulunut 70 vuotta hänen kuolemastaan.

Teoksia

Pääartikkeli: Luettelo Jean Sibeliuksen teoksista

Sinfoniat

Sinfoniset runot

Kullervo on viisiosainen Kalevala-aiheinen suurimuotoinen sävelruno, jota kutsutaan myös Kullervo-sinfoniaksi. Se on sävelletty orkesterille, mieskuorolle, sopraanolle ja baritonille. Sibelius aloitti sen säveltämisen Wienissä vuonna 1891, ja teos valmistui Sibeliuksen palattua Helsinkiin vuonna 1892. Kullervo kohotti Sibeliuksen kansan tietoisuuteen lupaavana säveltäjänä, vaikka teosta onkin kritisoitu soitinnuksen sekä muodon puutteista. Sibelius vetikin sävellyksen pois julkisuudesta pian ensiesitysten jälkeen.
Lemminkäinen on neljän sävelrunoelman (tunnetaan myös legendoina) sarja, jossa on myös sinfoniallisia piirteitä kuten neliosaisuus ja ensimmäisen osan sonaattimuotoisuus. Teoksella on ohjelmallinen Kalevala-tausta, ja siinä on kuultavissa Brucknerin sekä Wagnerin vaikutteita. Kriitikko Karl Flodin teilasi teoksen arvostelussaan, joten Sibelius veti pois kaksi osaa, ja vuonna 1900 siitä julkaistiin vain osat Tuonelan joutsen ja Lemminkäinen palaa kotitienoille. Vasta vuonna 1935 Lemminkäinen esitettiin toisen kerran kokonaisena, ja 1954 teos julkaistiin kokonaisuudessaan, jolloin toisen ja kolmannen osan paikkaa vaihdettiin.
Nimeltään alun perin "Suomi Herää", viimeinen osa kuvaelmamusiikista, joka esitettiin Eino Leinon ja Jalmari Finnen taustatekstittämänä herättämään suomalaisissa taisteluhenkeä sortovaltaa vastaan.

Muita orkesteriteoksia

  • Karelia-sarja, op. 11 (1893)
  • Rakastava, op. 14, (1893), miesäänille ja jousille (sov. 1911 jousille ja lyömäsoittimille)
  • Kevätlaulu (Vårsång), op. 16
  • Valse triste, op. 44 (1903)
  • In memoriam, op. 59

Teoksia soolosoittimelle ja orkesterille

Kamarimusiikkia

  • Voces intimae, op. 56, jousikvartetto (1909)

Pianosävellyksiä

  • Cinq morceaux ("Puusarja") (op. 75, 1914–19)
  1. När rönnen blommar (Kun pihlaja kukkii)
  2. Den ensamma furan (Yksinäinen honka)
  3. Aspen (Haapa)
  4. Björken (Koivu)
  5. Granen (Kuusi)

Urkuteoksia

  • Intrada, op. 111a (1925)
  • Surusoitto, op. 111b (1931)

Näyttämömusiikkia

  • Kuningas Kristian II (op. 27, 1898)
  • Kuolema (op. 44, 1903)
  • Pelléas et Mélisande op. 46 (1905)
  • Belsazarin pidot (op. 51, 1906, neliosainen sarja 1907)
  • Joutsikki (Svanevit) (op. 54, 1908)
  • Myrsky, op. 109 (1925)

Vokaalimusiikkia

  • Ateenalaisten laulu (Atenarnes sång), op. 31 no. 3 (1899), poika- ja miesäänille (unisono), torviseptetille ja lyömäsoittimille
  • Maan virsi, op. 95, sekakuorolle ja orkesterille
  • Jääkärimarssi (Jääkärien marssi), op. 91 (1917), mieskuorolle ja pianolle
  • Kunniamarssi 29 on Viipurin Lauluveikot -mieskuorolle omistettu kunniamarssi. Jean Sibelius sävelsi kappaleen 1897 Viipurissa perustetulle ja sittemmin Helsinkiin siirtyneelle kuorolle, jonka kunniajäsen hän on.
  • Viisi joululaulua, op. 1 (1897–1913)
  1. Nu står jul vid snöig port (Joulupukki kolkuttaa) (Zacharias Topelius, 1913)
  2. Nu så kommer julen (Jo on joulu täällä) (Zacharias Topelius, 1913)
  3. Det mörknar ute (Jo joutuu ilta) (Zacharias Topelius, n. 1897)
  4. Julvisa (Jouluvirsi, En etsi valtaa, loistoa) (Zacharias Topelius, 1909)
  5. On hanget korkeat, nietokset (Wilkku Joukahainen, 1901)
  1. Svarta rosor (Mustat ruusut)
  2. Men min fågel märks dock icke (Vaan mun lintuain ei kuulu)
  3. Bollspelet vid Trianon (Palloleikki Trianonissa)
  4. Säv, säv, susa (Soi, soi, kaisla)
  5. Marssnön
  6. Demanten på marssnön (Timantti hangella)

Sibelius elokuvassa

Timo Koivusalo on ohjannut Sibeliuksesta elokuvan Sibelius, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 2003.

Kadonneet käsikirjoitukset

Vuonna 2003 löydettiin Oulusta Jean Sibeliuksen yksinlaulujen käsikirjoituksia, joiden luultiin olleen kokonaan kadoksissa. Nuottien omistaja oli säilyttänyt nuotteja kaikessa hiljaisuudessa pankkiholvissa. Kokoelma sisälsi neljä Sibeliuksen mielilaulajana pidetylle Ida Ekmanille omistettua käsikirjoitusta: "Flickan kom ifrån sin älsklings möte", "Var det en dröm", "Vilse" ja "Våren flyktar hastigt". Nuotteja säilytetään Turun Sibelius-museossa.[10]

Poliittinen Sibelius

Pohjois-Teksasin yliopistossa musiikin teoriaa opettava professori[11] Timothy L. Jackson väitti Sibeliusta natsisympatisoijaksi puhuessaan loppuvuodesta 2009 amerikkalaisille musikologeille. Hän julkaisi aiheesta vuonna 2010 artikkelin "Sibelius the Political" kirjassa Sibelius in the Old and New World. Professori Veijo Murtomäen ja eräiden muiden suomalaistutkijoiden mukaan Jacksonin lähdetuntemus on puutteellista ja hänen johtopäätöksensä ovat käsittämättömiä.[12] Hän kävi lokakuussa 2010 puhumassa aiheesta myös Suomessa Sibelius-Akatemian järjestämässä tilaisuudessa "Sibelius ja natsi-Saksa".[13] Jacksonin todisteena on se, että Sibelius oli luvannut suositella säveltäjä Günter Raphaelia mutta ei myöhemmin vastannut Raphaelin pyyntöön. Suosituksen painoarvosta asiantuntijat ovat eri mieltä. Historiantutkijat pitävät Jacksonin todistusaineistoa Sibeliuksen natsisympatioista täysin riittämättöminä ja lähdekriittisestä näkökulmasta kestämättöminä.[14]

Huomionosoituksia

Sibeliuksen muistoksi Helsinkiin pystytettiin vuonna 1967 Eila Hiltusen suunnittelema Sibelius-monumentti. Se sijaitsee puistossa, joka jo aikaisemmin oli saanut nimen Sibeliuksen puisto.

Sibeliuksen kuva oli vuodesta 1986 lähtien euron käyttööntuloon saakka suomalaisessa 100 markan setelissä.

Suuret suomalaiset -kilpailussa vuonna 2004 Sibelius äänestettiin sijalle 8.

Sibeliuksen mukaan on nimetty myös

Yrjö Väisälä löysi vuonna 1936 asteroidin, joka sai nimen 1405 Sibelius.

Japanin yleisradioyhtiö teki Sibeliuksen kuoleman 50-vuotisjuhlavuonna 2007 säveltäjämestaria käsittelevän televisiodokumentin, joka on kuvattu Suomessa.

Liputuspäivä

Syksyllä 2004 tehtiin esitys Hämeenlinnan kansallisen kulttuuriyhdistyksen hallitukselle Sibeliuksen ja suomalaisen säveltaiteen liputuspäivästä. Liputuspäivähanke julkistettiin 10. lokakuuta 2004. Hanke otettiin vastaan Sisäasiainministeriössä suotuisasti ja suositti yleistä liputusta ensimmäisen kerran Sibeliuksen 140-vuotissyntymäpäivänä vuonna 2005. Ministeriö antoi almanakkatoimistolle 19. joulukuuta 2007 päätöksen liputuspäivän siirtämisestä kalenteriin. Almanakkatoimisto tarvitsi lähes kaksi vuotta asian käsittelyyn ja hyväksyi 14. toukokuuta 2009 liputuspäivän merkittäväksi vuoden 2011 kalenteriin.[15]

Sibeliuksen syntymäpäivä, 8. joulukuuta on liputuspäivä. [16] Samalla vietetään suomalaisen musiikin päivää.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Calamnius-sukuseura ry Viitattu 18.12.2010.
  2. ↑ Sibelius Italian valossa Suomen Kuvalehti. 4.12.2002. Viitattu 18.12.2008.
  3. ↑ Aho, Kalevi: Jean Sibeliuksen sinfoniat (Sinfonia nro 2 D-duuri op. 43) Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 18.12.2008.
  4. ↑ Vesa Sirén: Sibeliuksen vapinalle löytyi syy, Helsingin Sanomat, Kulttuuri s. C 2, 28.1.2012 Artikkelin lyhennelmä verkossa
  5. ↑ Helsingin Sanomat, Kulttuuri
  6. ↑ Löytyisikö sinfonia Kemppaisten vintiltä
  7. ↑ Vesa Sirén: Sibelius-kirjeet löytyivät salkusta, Helsingin Sanomat, 15.11.2011. S. C 1 (Verkossa lyhennettynä: http://www.hs.fi/kulttuuri/Sibeliuksen+kirjeitä+puhtaaksikirjoittajalle+löytyi/a1305549297153).
  8. ↑ Sibelius.fi – Vapaamuurarit
  9. ↑ Heikki Hellman, Vesa Sirén: Sibelius tienaa yhä eniten taiteilijoista. Helsingin Sanomat, 7.11.2005.
  10. ↑ Suomen sillan uutisviikko 34/2003
  11. ↑ Tuomo Lappalainen: Viikon Valopää: Professori Timothy L. Jackson Suomen Kuvalehti. 22.10.2010. Viitattu 24.10.2010.
  12. ↑ http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Amerikkalaisprofessori+pysyy+tiukkana+Sibeliuksen+saksalaisyhteyksist%C3%A4/1135251242167
  13. ↑ Hannu-Ilari Lappalainen: Sibeliusta syytetään SS:n tukemisesta. Helsingin Sanomat, 20.10.2010, s. C4.
  14. ↑ Hannu-Ilari Lampila: Sibelius-syytökset nostivat tunteet pintaan. Helsingin Sanomat, 21.10.2010, s. C4.
  15. ↑ http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2011-12-07/index.htm
  16. ↑ http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/B51B50A211ADB353C2256B1B00515948

Kirjallisuutta

  • Karl Ekman: Jean Sibelius. Taiteilijan elämä ja persoonallisuus. Helsinki: Otava, 1935.
  • Kari Kilpeläinen: Tutkielmia Jean Sibeliuksen käsikirjoituksista. (Diss.) Studia musicologica Universitatis Helsingiensis, 3. Helsingin yliopisto 1992. ISBN 951-45-6138-4.
  • Santeri Levas: Nuori Sibelius. WSOY, 1957.
  • Santeri Levas: Järvenpään mestari. WSOY, 1960.
    • Kaksi edellämainittua ilmestynyt yhteispainoksena. Santeri Levas: Jean Sibelius: Muistelma suuresta ihmisestä. Helsinki: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13306-X.
  • Veijo Murtomäki: Sinfoninen ykseys: muotoajattelun kehitys Sibeliuksen sinfonioissa. (Diss.) Helsingin yliopisto 1990. ISBN 951-95540-6-8
  • Tomi Mäkelä: Sibelius, me ja muut. Teos, Helsinki 2007. ISBN 978-951-851-097-3
  • Tomi Mäkelä: Poesie in der Luft. Jean Sibelius, Studien zu Leben und Werk. Breitkopf & Härtel, Wiesbaden 2007. ISBN 978-3-7651-0363-6
  • Erkki Salmenhaara: Jean Sibelius. Tammi, Helsinki 1984. ISBN 951-30-5490-X
  • Martti Similä: Sibeliana. Otava 1945.
  • Vesa Siren: Aina poltti sikaria – Jean Sibelius aikalaisten silmin. Otava, Helsinki 2000. ISBN 951-1-14494-4
  • Erik Tawaststjerna: Jean Sibelius 1–5. Otava, Helsinki 1965–1988. (Myös lyhennetty ja uudistettu yksiosainen laitos, 1997.)
  • Fabian Dahlström: Högtärade Maestro! Högtärade Herr Baron! Korrespondensen mellan Axel Carpelan och Jean Sibelius 1900–1919. Svenska litteratursällskapet i Finland. 2010

Ääninäytteet

Sound-icon.svg

Fuldan sinfoniaorkesteri, johtaa Simon Schindler:

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Aiheesta muualla

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Jean Sibelius -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jean Sibelius.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jean_Sibelius&oldid=11199974
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä