Jean Sibelius
Wikipedia
 Jean Sibelius vuonna 1890 |
|
| Syntynyt | 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna |
|---|---|
| Kuollut | 20. syyskuuta 1957 (91 vuotta) Ainola, Järvenpää |
| Ammatti | klassisen musiikin säveltäjä |
| Puoliso | Aino Sibelius (o.s. Järnefelt) |
| Vanhemmat | Christian Gustaf Sibelius Maria Charlotta Sibelius (o.s. Borg) |
Johan Christian Julius "Jean" / "Janne" Sibelius (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää) oli suomalainen kansallisromanttisen taidemusiikin säveltäjä. Nykyisin Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä ja Suomen kansallissäveltäjä. Häntä pidetään yhtenä Skandinavian kolmesta tärkeimmästä säveltäjästä tanskalaisen Carl Nielsenin ja norjalaisen Edvard Griegin ohella. Sibeliuksen arvostetuimpia teoksia ovat seitsemän sinfoniaa, sinfoniset runot sekä viulukonsertto.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Jean Sibeliuksen isä, Hämeenlinnan kaupunginlääkäri Christian Gustaf Sibelius, kuoli lavantautiin 1868 "Jannen" ollessa 2,5-vuotias. Äiti oli Pyhäjoen rovastin tytär Maria Charlotta (o.s. Borg). Jannella, kuten häntä kotioloissa nimitettiin, oli kaksi sisarusta: isosisko Linda Maria (1863–1932) ja pikkuveli Christian Sibelius (1869–1922).
Janne harrasti lapsesta saakka musiikkia sisarustensa kanssa. "Vesipisaroita" (Vattendroppar) on hänen ensimmäisekseen nimetty, kymmenvuotiaana impressiotyyppinen sävellys viululle ja sellolle. Alakoulusta hän jatkoi Hämeenlinnan normaalilyseoon, jossa vielä hänen aikanaan oli jälkiä 1870-luvun kielisodista: pääosin ruotsinkielistä oppilaskuntaa kasvatettiin vahvassa fennomaanisessa hengessä. Lyseoaikana hän alkoi harjoitella viulunsoittoa intohimoisesti ja kävi tunneilla paikallisen sotilaskapellimestarin luona. Sisarukset muodostivat julkisestikin esiintyneen kamarimusiikkitrion: Linda oli pianisti, ja Christianin soitin oli sello.
Päästyään vuonna 1885 ylioppilaaksi Sibeliuksen oli määrä aloittaa lakimiehen opinnot Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä, mutta musiikki vei huomion luvuilta, ja opinnot keskeytyivät heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Hän opiskeli Helsingissä musiikkia vuosina 1885–1889 muun muassa musiikkiopistossa eli nykyisessä Sibelius-Akatemiassa Martin Wegeliuksen johdolla. Jatko-opinnot hän suoritti vuosikymmenen vaihteessa Berliinissä (1889–1890) ja Wienissä (1890–1891). Wienissä Sibelius kohtasi monia aikansa suurimmista muusikoista, muun muassa Johannes Brahmsin, Anton Brucknerin ja Hugo Wolfin. Suomessa hänestä tuli osa vapaamuotoista, eri aloja edustavien taiteilijoiden nuorsuomalaishenkistä ryhmää, jonka muodostivat hänen lisäkseen Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eero ja Arvid Järnefelt, Eino Leino, Robert Kajanus, Juhani Aho sekä Eero Erkko. Useat ryhmän jäsenistä muodostivat sittemmin naapuriyhteisön Tuusulanjärven ympäristöön. Helsingissä Sibelius tutustui kuuluisaan italialais–saksalaiseen pianistiin ja säveltäjään, Ferruccio Busoniin, josta tuli yksi Sibeliuksen musiikin uskollisimmista puolestapuhujista.
Sibelius solmi erityisen tiiviit siteet Järnefeltien perheeseen. Sibelius vihittiin Järnefeltien siskon, Ainon, kanssa Maksamaalla 10. kesäkuuta 1892. He saivat kuusi tytärtä: Eva, Ruth, Kirsti-Maria (kuoli 1-vuotiaana lavantautiin), Katarina, Margareta ja Heidi.
[muokkaa] Läpimurto
Palattuaan Suomeen vuonna 1891 Sibelius jatkoi Wienissä aloittamansa Kullervo-sinfonian säveltämistä. Kullervon kantaesitys vuonna 1892 oli Sibeliuksen koko uran suurimpia voittoja. Teoksessa kuultiin ensimmäistä kertaa Sibeliuksen väärentämätön sävelkieli, joka oli samanaikaisesti sekä kansallista että universaalia. Kullervosta lähtien suomalainen musiikki alkoi vapautua saksalaisten esikuvien vähäverisestä jäljittelystä. Teoksen kantaesityksen jälkeen Sibelius avioitui ja lähti Aino-vaimonsa kanssa häämatkalle Kalevalan syntysijoille Karjalaan, Lieksaan, Kolille, Ilomantsiin ja Korpiselälle. Matka Bayreuthin Wagner-juhlille vuonna 1894 sai Sibeliuksen pohdiskelemaan kalevalaisen oopperan säveltämistä. Tekeillä oli Veneen luominen –niminen projekti, jonka Sibelius sittemmin hylkäsi. Monia oopperaan tarkoitetuista aiheista päätyi neljä sävelrunoelmaa käsittävään orkesterisarjaan Lemminkäinen (1897). Kuuluisa Tuonelan joutsen perustui Veneen luomisen alkusoittoon.
Vuonna 1896 Sibelius haki Helsingin yliopiston musiikin harjoitusmestarin virkaa, mutta hävisi paikan ystävälleen Robert Kajanukselle. Korvaukseksi – ja säveltämisen kannalta onnekseen – Sibelius sai vuotuisen apurahan, joka myöhemmin vaihtui elinikäiseksi taiteilijaeläkkeeksi.
Sortovuosien aikana Sibeliuksesta alkoi kasvavassa määrin tulla yksi kansallisen itsenäisyystaistelun symboleista. Isänmaallisuutta huokuvat teokset Finlandia ja Ateenalaisten laulu nostivat suomalaisten mielialoja vaikeiden aikojen keskellä. Ensimmäinen sinfonia (1899) päätti Sibeliuksen kansallisromanttisen kauden. Sinfonian myötä Sibelius alkoi kääntyi kohti absoluuttisen musiikin ihanteita. Sibelius asui perheineen Italiassa vuosina 1900–1901. Syventyminen Italian vanhan taiteen selkeään muotokieleen oli omiaan vahvistamaan Sibeliuksen tuotannossa nousevaa klassisen sopusuhtaista tendenssiä. Toisen sinfonian ohella muutos näkyy selvästi muun muassa sinfonisessa runossa Satu (1902).
[muokkaa] Muutto Ainolaan
Jean ja Aino Sibeliuksen koti Ainola valmistui Tuusulanjärven rantatielle 1904. Elämä Helsingissä oli käynyt sävellystyön ja perhe-elämän kannalta liian rasittavaksi vilkkaan ravintolaelämän takia. "Helsingissä kaikki laulu kuoli minussa", totesi Sibelius myöhemmin. Muutto Ainolaan takasi Sibeliukselle ihanteellisen työskentely-ympäristön koko loppuelämäksi. Sibeliuksen elämä oli näinä aikoina muutenkin nousuvoittoista: esimerkiksi hänen musiikkinsa alkoi löytää pysyvän jalansijansa Englannissa. Sibelius sai lukuisia vaikutusvaltaisia ulkomaisia esitaistelijoita. Ainolan valmistumisen aikoihin sävelletyistä teoksista huomattavimpia ovat kolmas sinfonia ja Pohjolan tytär. Sibelius johti Pohjolan tyttären menestyksekkään kantaesityksen Pietarissa vuonna 1906.
Vuonna 1907 Gustav Mahler – aikakauden toinen tärkeä sinfonikko – poikkesi Helsingissä konserttimatkalla. Helsingissä Mahler lausui Sibeliukselle kuuluisat sanansa "sinfonian on oltava kuin maailma: siihen pitää sisältyä kaikki." Sibelius edusti Mahleriin nähden vastakkaista tyyliestetiikkaa, eikä miesten välille syntynyt mitään syvää yhteisymmärrystä. Tämä ei kuitenkaan estänyt Mahleria kehumasta vaimolleen Sibeliusta ihmisenä.
Keväällä 1908 Sibeliuksella havaittiin kurkkukasvain. Leikkaus onnistui hyvin, mutta säveltäjän oli luovuttava sikareista ja alkoholista moneksi vuodeksi. Sibelius oli taipuvainen syviin masennuskausiin. Ei ole sattumaa, että nimenomaan näihin aikoihin Sibelius loi sisäistyneimmät, ekspressionistisimmat ja vaikeatajuisimmat sävellyksensä. Masennusvuosien mestariteoksia ovat muun muassa Öinen ratsastus ja auringonnousu (1908), jousikvartetto Voces intimae (1909), neljäs sinfonia (1911), Bardi (1913) ja Luonnotar (1913).
[muokkaa] Kansainvälinen maine kasvaa
1910-luvun alussa Sibelius teki useita konserttimatkoja ulkomaille. Kohteina olivat muun muassa Göteborg, Riika, Kööpenhamina, Berliini ja Pariisi. Sibeliuksen tähti alkoi vakiintua musiikinhistorian taivaalla. Vuonna 1912 Sibeliukselle tarjottiin Wienin musiikkiakatemian sävellyksen professuuria, josta säveltäjä kuitenkin kieltäytyi. Sibelius ymmärsi, ettei opettaminen ollut hänen ominta alaansa. Vuonna 1914 Sibelius matkusti Yhdysvaltoihin Norfolkin musiikkijuhlille johtamaan orkesteriteoksensa Aallottaret kantaesityksen. Aallottarissa puhaltaa Sibeliuksen tuotannossa ennen tuntemattomia, pehmeitä impressionistisia tuulia. Amerikan-matkan yhteydessä Sibelius vihittiin Yalen yliopiston kunniatohtoriksi. Lisäksi säveltäjä kävi ihailemassa Niagaran putouksia. Sibeliuksen teosten Yhdysvalloissa saama vastaanotto oli voimakkaan myönteinen, ja kaikki hänen johtamansa konsertit olivat loppuunmyytyjä.
Sibeliuksen lupaavasti alkanut kiertueputki katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. Sotavuosina hänen tulonsa romahtivat, ja hän joutui henkensä pitimiksi säveltämään monia melko vähäpätöisiä tilausteoksia ja pienimuotoisia kappaleita. Tosin maailmansodan aikana Sibelius sävelsi myös hienoimpiin saavutuksiinsa kuuluvan viidennen sinfonian, jonka ensimmäinen versio kantaesitettiin säveltäjän 50-vuotisjuhlinnan yhteydessä. Suomen itsenäistyminen Venäjästä tuotti isänmaalliselle Sibeliukselle luonnollisesti suurta iloa. Sota-ajan ankeus alkoi haihtua vasta vuonna 1919, jolloin Sibelius osallistui pitkästä aikaa kansainvälisille musiikkijuhlille, Pohjoismaiden musiikkipäiville. Matkan yhteydessä hän tapasi toisen suuren pohjoismaisen sinfonikon, Tanskan Carl Nielsenin.
[muokkaa] 1920-luvun mestariteokset ja Järvenpään hiljaisuus
Vuodet 1920–1922 olivat luovan tauon aikaa Sibeliuksen elämässä. Hiljaisuuden päätyttyä hän alkoi esiintyä uudelleen ulkomailla ja viimeisteli kuudennen (1923) ja seitsemännen (1924) sinfoniansa. Samalla hän huomasi kokevansa vanhenevan säveltäjän kohtalon: työ ei sujunut enää samaa vauhtia kuin ennen, ja itsekritiikki alkoi kasvaa suhteettomaksi. Tapiolan (1926) ja Myrsky-näytelmämusiikin (1926) jälkeen vuonna 1929 syntyivät viimeiset julkaistut teokset viululle ja pianolle (opukset 114–116).
Sibelius sävelsi myöhemmällä iälläänkin, mutta ei saattanut enää yhtään teosta julkisuuteen. Säveltäjä kamppaili vuosikausia kapellimestari Serge Koussevitskyn ja Bostonin sinfoniaorkesterin tilaaman kahdeksannen sinfonian kanssa. Teoksen luonnokset paloivat Ainolan takassa todennäköisesti joskus 1940–1950-lukujen taitteessa. Mieltä lämmittävän menestyksen ohella Sibeliuksen viimeisiin vuosikymmeniin mahtui epäilemättä myös paljon turhautumista ja tragiikkaa.
Sibeliuksen nauttima arvostus valjastettiin monesti Suomen hyväksi. Esimerkiksi talvisodan aikana Yhdysvalloissa julkaistiin postimerkki, jossa oli Sibeliuksen kuva ja teksti "I need your help", "tarvitsen apuanne". Suomen tukeuduttua jatkosodassa natsi-Saksaan Sibeliusta pyydettiin julkaisemaan kirjoitus, jossa amerikkalaisia ja brittejä vedottiin ymmärtämään Suomen ratkaisua. Syntymäpäivinään Sibelius sai vastaanottaa lukuisia koti- ja ulkomaisia huomionosoituksia, muun muassa lahjasikareja Winston Churchilliltä ja Harry S. Trumanilta. Sibelius kuoli aivoverenvuotoon Ainolassa 20. syyskuuta 1957 91-vuotiaana – samana päivänä kuin toinen tunnettu suomalainen säveltäjä, Heino Kaski. Sibelius on edelleen ainoa suomalainen, jonka kuoleman vuoksi YK:n yleiskokous on viettänyt hiljaisen hetken. Puheenjohtaja Sir Leslie Munro lausui muistosanat: "Sibelius kuului koko maailmalle. Musiikillaan hän rikastutti koko ihmissuvun elämää." Sibelius haudattiin valtion kustannuksella rakastamansa Ainolan puutarhaan.
[muokkaa] Sibelius maailmalla
Taidemusiikin piireissä Suomen ulkopuolella Sibelius on saanut säveltäjänä tunnustusta etenkin sinfonioidensa ansiosta, mutta myös monet hänen sävelrunoistaan sekä viulukonsertto ovat kuuluisia. Länsimaisen taidemusiikin historiankirjoituksessa hänet mainitaan usein yhtenä 1900-luvun johtavista sinfonikoista. Yleensä Sibeliuksen sävellystyön huippukohdiksi mainitaan tällöin 4. sinfonia esimerkkinä motiivitekniikasta ja 7. sinfonia täydelliseksi hioutuneesta yhtenäisestä sinfonisesta muodosta.
Suomen kulttuurimatkailulle säveltäjällä on suuri merkityksensä. Musiikkituristien matka suuntautuu esimerkiksi Sibelius-monumentille, Ainolaan tai Sibelius-museoon.
[muokkaa] Sibelius vapaamuurarina
Jean Sibelius liittyi Suomen vapaamuurareihin vuoden 1922 elokuussa. Vapaamuurariuden takaisin tuomista Suomeen ajoivat aktiivisimmin asianajaja Toivo H. Nekton ja insinööri J. E. Tuokkola, joka muutti takaisin Suomeen vuonna 1918. Tuokkola ja Nekton luetteloivat mahdollisia Suomen vapaamuurijäseniä, Sibeliuksen nimi löytyy varhaisimmista luonnoksista saakka.
22. elokuuta vuonna 1922 Helsingin Säätytalolle kokoontuneen arvovaltaisen joukon läsnä ollessa New Yorkin osavaltion suurmestari Arthur S. Tompkins seurueineen suoritti rituaalinmukaisen astetyön yhden tulokkaan toimiessa rituaalien kokelaana Jean Sibeliuksen ja muiden lähes kolmenkymmenen miehen seuratessa tapahtumia sivusta. Suomi-loossi aloitti toimintansa suuren innostuksen vallassa. Sibelius osallistui ensimmäisen toimintavuoden aikana peräti kuusi kertaa loosin istuntoihin. Käynnit harvenivat seuraavina vuosina, kenties ulkomaanmatkojen vuoksi.[1]
Sibeliuksen osana vapaamuurareissa oli lähinnä vain urkujen soittaminen sekä rituaalimusiikin säveltäminen. Sibelius sai myöhemmin kunniajäsenyyden – Sibeliuksen jälkeen vastaavan huomionosoituksen on saanut vain kaksi henkilöä. Sibeliuksen viimeiset sävellykset olivat vapaamuurareiden rituaalimusiikkia. Näiden sävellysten nimet ovat Veljesvirsi ja Ylistyshymni.
[muokkaa] Sibelius-kilpailuja
Sibelius-seura ry järjestää viiden vuoden välein kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun Helsingissä. Kilpailu on avoin kaikkien kansallisuuksien viulisteille, jotka täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 30 vuotta. Sibelius-kilpailu on yksi maailman arvostetuimmista viulukilpailuista. Sen voittajia ovat muun muassa Oleg Kagan (1965), Viktoria Mullova (1980) ja Pekka Kuusisto (1995). Vuonna 2005 kilpailun voitti saksalainen Alina Pogostkin. Seuraava, järjestyksessään kymmenes Sibelius-viulukilpailu järjestetään 2010. Sibelius-viulukilpailun voittaja saa maineen ja yleensä Sibelius-kilpailussa menestymistä seuraavien konsertointimahdollisuuksien lisäksi 20 000 euron rahallisen palkinnon.
Jean Sibelius -kapellimestarikilpailu on tuoreempi Sibeliuksen nimeä kantava kilpailu. Sibelius-kapellimestarikilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995, jolloin ensimmäistä palkintoa ei jaettu. Toinen palkinto jaettiin tällöin Hirofumi Kuritalle. Toisen kilpailun voitti virolainen Olari Elts. Kolmas kilpailu järjestettiin Finlandia-talossa 12.–15. syyskuuta 2005. Kolmannessa Sibelius-kapellimestarikilpailussa huomiota herätti se, että lautakunta päätti yllättäen jättää kaikki tarjolla olleet kolme palkintoa jakamatta. Kyseisessä kapellimestarikilpailussa palkintona on vuoden 2005 kilpailuesitteen mukaan tarjolla voittajalle $15 000, toiselle $12 000 ja kolmannelle sijalle yltävälle $10 000.
[muokkaa] Tekijänoikeustulot
Helsingin Sanomien laskelman mukaan Sibeliuksen tuotanto on Suomen tuottoisin tekijänoikeusmaksujen mukaan vuonna 2004. Sibeliuksen perillisten verotietoihin perustuen lehti arvioi vuosituoton olevan jopa 1 500 000 euroa. Tämä summa jaetaan Sibeliuksen perillisille, joita on kymmeniä.
Nykyisen tekijänoikeuslain mukaan Sibeliuksen tuotanto vapautuu vuonna 2027, jolloin on kulunut 70 vuotta hänen kuolemastaan.
[muokkaa] Teoksia
-
Pääartikkeli: Luettelo Jean Sibeliuksen teoksista
[muokkaa] Sinfoniat
- Sinfonia nro 1, e-molli, op. 39 (1899)
- Sinfonia nro 2, D-duuri, op. 43 (1902)
- Sinfonia nro 3, C-duuri, op. 52 (1906)
- Sinfonia nro 4, a-molli, op. 64 (1911)
- Sinfonia nro 5, Es-duuri, op. 82 (1915 muokattu 1916 ja 1919)
- Sinfonia nro 6, d-molli, op. 104 (1923)
- Sinfonia nro 7, C-duuri, op. 105 (1924)
[muokkaa] Sinfoniset runot
- Kullervo on viisiosainen Kalevala-aiheinen suurimuotoinen sävelruno, jota kutsutaan myös Kullervo-sinfoniaksi. Se on sävelletty orkesterille, mieskuorolle, sopraanolle ja baritonille. Sibelius aloitti sen säveltämisen Wienissä vuonna 1891, ja teos valmistui Sibeliuksen palattua Helsinkiin vuonna 1892. Kullervo kohotti Sibeliuksen kansan tietoisuuteen lupaavana säveltäjänä, vaikka teosta onkin kritisoitu soitinnuksen sekä muodon puutteista. Sibelius vetikin sävellyksen pois julkisuudesta pian ensiesitysten jälkeen.
- Lemminkäinen op. 22 (1893)
- Lemminkäinen on neljän sävelrunoelman (tunnetaan myös legendoina) sarja, jossa on myös sinfoniallisia piirteitä kuten neliosaisuus ja ensimmäisen osan sonaattimuotoisuus. Teoksella on ohjelmallinen Kalevala-tausta, ja siinä on kuultavissa Brucknerin sekä Wagnerin vaikutteita. Kriitikko Karl Flodin teilasi teoksen arvostelussaan, joten Sibelius veti pois kaksi osaa, ja vuonna 1900 siitä julkaistiin vain osat Tuonelan joutsen ja Lemminkäinen palaa kotitienoille. Vasta vuonna 1935 Lemminkäinen esitettiin toisen kerran kokonaisena, ja 1954 teos julkaistiin kokonaisuudessaan, jolloin toisen ja kolmannen osan paikkaa vaihdettiin.
- Nimeltään alun perin "Suomi Herää", viimeinen osa kuvaelmamusiikista, joka esitettiin Eino Leinon ja Jalmari Finnen taustatekstittämänä herättämään suomalaisissa taisteluhenkeä sortovaltaa vastaan.
- Pohjolan tytär op. 49 (1906)
- Öinen ratsastus ja auringonnousu op. 55 (1908)
- Bardi op. 66 (1913)
- Luonnotar op. 70 (1913)
- Aallottaret op. 73 (1914)
- Tapiola op. 112 (1926)
[muokkaa] Muita orkesteriteoksia
- Karelia-sarja, op. 11 (1893)
- Rakastava, op. 14, (1893), miesäänille ja jousille (sov. 1911 jousille ja lyömäsoittimille)
- Kevätlaulu (Vårsång), op. 16
- Valse triste, op. 44 (1903)
[muokkaa] Teoksia soolosoittimelle ja orkesterille
- Viulukonsertto d-molli (op. 47, 1904)
- Kuusi humoreskia viululle ja orkesterille (op. 87 ja 89, 1917–18)
[muokkaa] Kamarimusiikkia
- Voces intimae, op. 56, jousikvartetto (1909)
[muokkaa] Pianosävellyksiä
-
- När rönnen blommar (Kun pihlaja kukkii)
- Den ensamma furan (Yksinäinen honka)
- Aspen (Haapa)
- Björken (Koivu)
- Granen (Kuusi)
[muokkaa] Urkuteoksia
[muokkaa] Näyttämömusiikkia
- Kuningas Kristian II (op. 27, 1898)
- Kuolema (op. 44, 1903)
- Pelléas et Mélisande op. 46 (1905)
- Belsazarin pidot (op. 51, 1906, neliosainen sarja 1907)
- Joutsikki (Svanevit) (op. 54, 1908)
- Myrsky, op. 109 (1925)
[muokkaa] Vokaalimusiikkia
- Ateenalaisten laulu (Atenarnes sång), op. 31 no. 3 (1899), poika- ja miesäänille (unisono), torviseptetille ja lyömäsoittimille
- Maan virsi, op. 95, sekakuorolle ja orkesterille
- Jääkärimarssi (Jääkärien marssi), op. 91 (1917), mieskuorolle ja pianolle
-
- Nu står jul vid snöig port (Joulupukki kolkuttaa) (Zacharias Topelius, 1913)
- Nu så kommer julen (Jo on joulu täällä) (Zacharias Topelius, 1913)
- Det mörknar ute (Jo joutuu ilta) (Zacharias Topelius, n. 1897)
- Julvisa (Jouluvirsi, En etsi valtaa, loistoa) (Zacharias Topelius, 1909)
- On hanget korkeat, nietokset (Wilkku Joukahainen, 1901)
-
- Svarta rosor (Mustat ruusut)
- Men min fågel märks dock icke (Vaan mun lintuain ei kuulu)
- Bollspelet vid Trianon (Palloleikki Trianonissa)
- Säv, säv, susa (Soi, soi, kaisla)
- Marssnön
- Demanten på marssnön (Timantti hangella)
[muokkaa] Sibelius mediassa
Timo Koivusalo on tehnyt Sibeliuksesta elokuvan, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 2003. Suuret suomalaiset -kilpailussa vuonna 2004 Sibelius päätyi sijalle 8.
[muokkaa] Trivia
 |
Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot. |
- Yleisesti tunnettu vitsi: Sibelius oli lähdössä eräänä iltana ravintolaan, jolloin vaimo ärtyneenä kyseli, että koskas sitä aiotaan kotiin tulla. Tähän Sibelius vastasi: "Olen säveltäjä, en ennustaja."
- Sibelius teki vuonna 1911 arkkitehtien Eliel Saarisen ja Herman Geselliuksen erämaa-ateljeessa Hvitträskissä Kirkkonummella vieraillessaan huvilan lähistöltä Suomen ensimmäisen kalliomaalauslöydön.[2]
[muokkaa] Lähteet
- Tawaststjerna, E.: Sibelius. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14231-3.
- Jukka Isopuro (toim.): Sävelten maailma 3. WSOY, 1992.
- Helsingin Suomalaisen Klubin Sibelius-sivusto
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Kari Kilpeläinen: Tutkielmia Jean Sibeliuksen käsikirjoituksista. (Diss.) Helsingin yliopisto 1992. ISBN 951-45-6138-4.
- Erkki Salmenhaara: Jean Sibelius. Tammi, Helsinki 1984. ISBN 951-30-5490-X
- Martti Similä: Sibeliana. Otava 1945.
- Vesa Siren: Aina poltti sikaria – Jean Sibelius aikalaisten silmin. 735 s. Otava, Helsinki 2000. ISBN 951-1-14494-4
- Erik Tawastjerna: Jean Sibelius 1–5. Otava, Helsinki 1965–1988. Myös uudistettu yksiosainen laitos, 1997.
- Veijo Murtomäki: Sinfoninen ykseys: muotoajattelun kehitys Sibeliuksen sinfonioissa. (Diss.) Helsingin yliopisto 1990. ISBN 951-95540-6-8
