Ekspressionismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Franz Marc, Kaksi naista vuoren rinteellä, 1905.

Ekspressionismi on taiteen suuntaus, joka syntyi 1900-luvun alussa. Se on saanut nimensä tunteita ilmaisevan eli ekspressiivisen tyylin mukaan. Kuvataiteen ja musiikin lisäksi ekspressionismi vaikutti kirjallisuudessa ja jossain määrin elokuvassa ja arkkitehtuurissa.

Kirjallisuuden tunnettuja ekspressionisteja ovat muun muassa August Strindberg, Feodor Dostojevski, Georg Trakl, Alfred Döblin ja Georg Kaiser.

Musiikin ekspressionismia edustavat säveltäjät Arnold Schönberg, Alban Berg ja Anton Webern 1910-luvun tuotannoillaan. Igor Stravinskyn baleteissa Tulilintu (1905), Petruška (1911) ja Kevätuhri (1913) on ekspressionistisia piirteitä. Aarre Merikanto ja Väinö Raitio ovat suomalaisia ekspressionisteja.

Ekspressionismi-sana tulee latinankielen sanasta expressio, joka tarkoittaa ilmaisua. Sana ekspressiivinen ei tavallisesti viittaa niinkään tyylisuuntaan, vaan yleensä ilmaisevuuteen.

Wassily Kandinsky:

»Kaunista on se, mikä on sisäisesti kaunista.»

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekspressionismi ei ole taiteen koulukunta, vaan sitä on pidetty tyyliominaisuuksien lisäksi myös jossain määrin taiteilijan persoonallisuuteen ja temperamenttiin kuuluvana ominaisuutena. Vaikka ekspressionismia pidetään usein saksalaisena ilmiönä, suuntaus kehittyi Ranskassa. Ekspressionismin kehitykseen vaikuttivat voimakkaasti Vincent van Gogh, Paul Gauguin, Henri de Toulouse-Lautrec ja Edvard Munch.

Impressionismin ja jälki-impressionismin vastapainona haluttiin korostaa sisäistä ilmaisua ulkoisen ja luonnonmukaisuuden lisäksi. Juuri fauvisteja voi pitää varhaisina ekspressionisteina.

Ekspressionismi-termiä käytettiin ensimmäisen kerran fauvistien ja kubistien näyttelyssä Berliinissä vuonna 1911. Sana viittaa usein lähinnä saksalaisiin taiteilijaryhmiin Die Brückeen ja Der Blaue Reiteriin ('sininen ratsastaja') sekä Ranskan fauvisteihin (muun muassa Henri Matisse).

Natsi-Saksassa ekspressionismi oli eräs niistä modernismin taidesuuntauksista, joita kansallissosialistit tuomitsivat ja joita esitettiin ”rappiotaiteen” näyttelyissä. Aluksi jotkut natsijohtajat, esimerkiksi Hermann Göring kannattivat ekspressionismia, varsinkin Die Brücke -ryhmän maalauksia ”aitosaksalaisena” taiteena. Tämän niin sanotun ekspressionismikiistan ratkaisi Adolf Hitler ja vuoteen 1937 mennessä ekspressionismi ja ekspressionistit olivat pannaan julistettuja.

Ekspressionismi jatkui vahvana taidesuuntauksena toisen maailmansodan jälkeen. Amerikkalaisten abstrakti ekspressionismi ja sen eurooppalainen vastine informalismi olivat vahvoja suuntauksia 1960-luvun alkuun. Ekspressionismi keksittiin taas 1980 -luvun alussa uusekspressionismina.

Edelläkävijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekspressionismin klassikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajassa mielessä ekspressionismin eri suunnat ja taiteen geometriset suuntaukset, kuten konstruktivismi tai minimalismi ovat vastakohtia keskenään. Ekspressionismi vetoaa sekä taiteilijan että katsojan kosketusaistiin karheudella ja maalauksellisella pelkistävyydellä sekä suosii spontaaneja, vaistonvaraisia ja ei-tietoisia ilmiöitä. Ekspressionismi on myös usein ollut vastakohta muodollisesti ja ulkoisesti kauniille ja siloitellulle taiteelle luoden tietoisesti rankkuuden, rumuuden ja outouden mielikuvia. Ekspressionismi on eräs suosituista taidesuuntauksista nykyajan pikkusievän tarkkuuden ja järkiperäisen mitatussa maailmassa.

Ekspressionistit kuvaavat esittäviä aiheita, mutta todellisuuden tavoittelun sijaan he pyrkivät liioittelun, voimakkaan sivellintyöskentelyn ja värien avulla tunteikkaaseen ja ilmaisulliseen esitykseen. Aiheet ovat tunnesävyltään useammin melankolisia, ahdistuneita tai surullisia kuin iloisia.

Ekspressionistit saavat usein innoitusta karikatyyreistä ja ekspressionistinen liioittelu onkin usein karikatyyrimäistä. Esimerkiksi Tyko Sallinen toimi muutaman vuoden itsekin pilapiirtäjänä Yhdysvalloissa.

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusekspressionismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uusekspressionismi

Uusekspressionismi tuli suosituksi suuntaukseksi 1980-luvun alusta alkaen sekä abstraktina että esittävänä, väkevänä maalauksellisuutena. Sen lähtölaukaus oli The New Spirit in Painting -näyttely Lontoossa vuonna 1981, jonka jälkeen uusekspressionistinen maalaus yleistyi lähes kaikissa maissa.

Ekspressionismi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alvar Cawén, Sokea soittoniekka, 1922.

Modernismin "ismeistä" juuri ekspressionismi on ollut suosituin Suomen taiteessa. Syitä siihen on etsitty niin pohjoisesta luonnosta kuin karkeasta kansanluonteesta. Ekspressionismin läpimurto oli tapahtunut Suomessa jo ennen 1910-luvun lopulla perustetun Marraskuun ryhmän esiintymistä. Ryhmässä olivat muun muassa Tyko Sallinen, Marcus Collin, Alvar Cawén, Jalmari Ruokokoski, Valle Rosenberg, William Lönnberg ja Ilmari Aalto. Myös esimerkiksi Aimo Kanerva sekä naivistisen tyylisuunnan edustaja Heikki Tuomela kuuluvat tunnettuihin ekspressionisteihin. Liminkalainen taidemaalari Vilho Lampi maalasi nuoruudessaan Tyko Sallisen, Alvar Cawénin ja Marraskuun ryhmän vaikutuksen sävyttämää ekspressionismia.[1]

Suomalaista uusekspressionismia 1980-luvulta alkaen edustavat muun muassa Leena Luostarinen symbolistisella ekspressionismillaan, Chris af Enehjelm satirisoivalla ja karikatyristisellä tyylillään, Jukka Mäkelä ja Hannu Rönkkönen abstraktilla ekspressionismilla. Limingan taidekoulussa maalausta opettava Hannu Lukin tunnetaan isokokoisista varma- ja isolyöntisen ekspressionismin hengessä tehdyistä maalauksistaan[2] ja taidegraafikko Antti Holman taiteessa on nähty yhteyksiä saksalaisen ekspressionismin perinteeseen.[3]

Kuuluisia ekspressionisteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ekspressionismi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lampi, Matti: Henkilögalleria KirjastoVirma. Viitattu 6.2.2009.
  2. Pessi Rautio: Hannu Lukin - Nettinäyttely - maalauksia/paintings Helsingin Sanomat. galleriat.net. Viitattu 6.2.2009.
  3. Elina Vieru: Graphica Creativa 2002: Antti Holma Jyväskylän taidemuseo. Viitattu 6.2.2009.



Abstraktin taiteen suuntauksia
Voimakkaasti pelkistäviä →     EkspressionismiKubismiFuturismiSuprematismiKonstruktivismiNeoplastisismiKonkretismiAbstrakti ekspressionismiInformalismiMinimalismiOp-taideKineettinen taide    ← Täysin abstrakteja