Heikki Tuomela
| Heikki Matteus Tuomela | |
|---|---|
 Heikki Tuomela vuonna 1985 |
|
| Syntynyt | 21. maaliskuuta 1923 Helsinki |
| Kuollut | 14. joulukuuta 1991 (68 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | taidemaalari |
| Puoliso | Elsa Hellin Tuomela (o.s. Patvikko) |
| Vanhemmat | Sulo Tuomela, Ester Tuomela (o.s. Holmberg) |
Aleksanteri Ahola-Valo | Andreas Alariesto | Annukka Grönlund | Martti Innanen | Einari Junttila | Arto Ali-Eskola | Edvin Hevonkoski | Enni Id | Aleksandra Ionowa | Alice Kaira | Matias Keskinen | Nikolai Lehto | Jussi Löf | Kalervo Palsa | Vesa Peltonen | Matti Rutanen | Veijo Rönkkönen | Ilmari Salminen | Olli Seppänen | Kaarina Staudinger-Loppukaarre | Vihtori Storck | Ilkka-Juhani Takalo-Eskola | Heikki Tuomela | Ensio Tuppurainen | Sigurd Wettenhovi-Aspa
William Blake | Aleksanteri Ahola-Valo | Banksy | Jean-Michel Basquiat | Hieronymus Bosch | Salvador Dalí | Jean Dubuffet | Max Ernst | H. R. Giger | Alex Grey | Keith Haring | Edward Hicks | Frida Kahlo | Theodor Kittelsen | Mati Klarwein | Paul Kondas | Séraphine Louis | Gustave Moreau | Grandma Moses | Niko Pirosmani | Henri Rousseau
Heikki Matteus Tuomela (21. maaliskuuta 1923 Helsinki – 14. joulukuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluvat Kuumat löylyt (1985–1986) sekä Naamiaiset (1989), joka kuuluu Eduskunnan kokoelmiin.[1]
Tuomela opiskeli maalausta vuosina 1944–1945 Taideteollisessa keskuskoulussa sekä vuosina 1947–1951 Vapaassa taidekoulussa muun muassa Sigrid Schaumanin oppilaana. Tuomelan ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1961, mutta ensimmäistä valtionapurahaa hän sai odottaa vuoteen 1976 asti. Hän onkin todennut: "Olin tosiaankin Vapaassa taidekoulussa 50-luvulla ja siellä Sigrid Schauman sanoi minulle: Teistä kuullaan vielä paljon, mutta se vie kauan aikaa. No se on vienyt tosi kauan... ihmisiän."[2]
Uusien tyylien tulva erityisesti 1960-luvulla jätti virtauksista piittaamattoman Tuomelan marginaaliin ja vasta eläkkeellä hän pystyi omistautumaan kokonaan maalaamiselle. Hänen töissään ovat aina näkyneet siveltimenjäljet, mitä on välillä karsastettu. Hän käytti aina runsaasti maalia ja murrettuja värejä. Hänen tyylinsä on kuvattu olevan ekspressionismia, kolorismia tai naivismia.[3]
Tuomelan aihevalinnat voivat yllättää. Hänen suosikkiaiheitaan ovat olleet palaneet talot (esimerkiksi vanhassa Puu-Pasilassa), maaseudun elämä, romaninaiset sekä sirkus. Viettäessään kesiä Keuruulla hän saattoi pyytää kadulla vastaan tulevia ihmisiä mallikseen. Omakuvissaan hän esiintyy poikkeuksetta klovnina, joka löytyy monista maalauksista myös tarkkailemassa maailman menoa.[4][2][5]
Rovaniemen taidemuseo kokosi vuonna 1991 retrospektiivisen Maalauksia 1954-1990 -näyttelykiertueen. Tuomela kuoli sairauskohtaukseen 14. joulukuuta 1991, kolme päivää näyttelyn avajaisista Amos Andersonin taidemuseossa.[1]
Tuomelan teoksia on muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Wäinö Aaltosen museon ja Rovaniemen taidemuseon kokoelmissa. Hän sai Kalevalan juhlavuoden palkinnon vuonna 1986.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c Heikki Tuomela Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 17.4.2007.
- ↑ a b Pirtola, Erkki: Ei taiteilija koskaan löydä itseään, mutta hänen lohtunsa on se, että hän on yrittänyt. Nuori Voima, 1990, nro 10.
- ↑ Sinisalo, Soili: Maalauksia 1954-1990 -näyttelyluettelo. Suomen Taideakatemia, 1991.
- ↑ Pirtola, Erkki: Heikki Tuomelan sivellin laulaa. Ilta-Sanomat, 1985, nro 28.2..
- ↑ Sinisalo, Soili: Taiteilijaa tapaamassa -näyttelyluettelo. Rovaniemen taidemuseo, 1985.
