Sirkus

Sirkusteltta

Klovneja. Färsaarelainen postimerkki: Europe 2002 - Circus. Tekijä: Anna Katrina Olsen.

Sirkus on yleensä paikasta toiseen liikkuva esitys, johon yleensä kuuluu akrobaatteja, jonglööreitä, taituroivia eläimiä kouluttajineen, klovneja ja muita viihdetaiteilijoita.

Sirkuksen perinteinen esiintymispaikka on sirkusteltta, jonka areena eli maneesi on useasti päällystetty sahanpuruilla. Ennen vanhaan sirkuksen saapuminen paikkakunnalle ilmaistiin sirkuskulkueen avulla. Nykypäivänä joillakin sirkuksilla on oma pysyvä esiintymispaikka, eivätkä ne matkusta. Suomessa toimii esimerkiksi Tanssiteatteri Hurjaruuth, joka tuottaa ja toteuttaa joka talvi talvisirkuksen Helsingissä Kaapelitehtaalla. Kaikissa sirkuksissa ei ole eläinnumeroita. Suomessa laki rajoittaa eläinten käyttämistä sirkuksissa, ja joidenkin sirkuseläinten maahantuonti on luvanvaraista ja joidenkin pitäminen täysin kiellettyä (esimerkiksi norsut).

Tärkeässä roolissa perinteisessä sirkusesityksessä artistien lisäksi ovat juontaja eli sirkustirehtööri sekä orkesteri, joka myötäilee kaikkia ohjelmanumeroita. Klovnien tehtävänä on yleisön hauskuuttamisen lisäksi nivoa eri numerot toisiinsa yhdessä sirkustirehtöörin ja orkesterin kanssa. Perinteisiä klovnityyppejä ovat tirehtöörityyppi, musikaalinen tyyppi sekä Augusti-tyyppi, jolle tuppaa käymään köpelösti.

Historia

Antiikin Rooma

Sanan alkujuuret ovat kreikan kielessä, jossa kirkos merkitsee pyöreää. Sana sirkus nykyisessä merkityksessään on peräisin latinan kielestä, jossa termiä circus käytettiin kuvaamaan pyöreää esiintymisaluetta, sirkusareenaa, erityisesti kilpa-ajorataa. Sirkuksissa esitettiin yleisölle valjakkokilpailuja. Gladiaattoritaisteluita, eläinten kesytystä ja vankien teloituksia järjestettiin lähinnä amfiteatterissa. Tuolta ajalta on peräisin myös Juvenaliksen lentävä lause "leipää ja sirkushuveja", sillä valjakkoajot olivat usein varsinkin Roomassa Rooman valtakunnan keisarin tai poliitikkojen järjestämiä tapahtumia, jolla pyrittiin pitämään kansa tyytyväisenä, vaikka maassa olikin inflaatiota ja muita ongelmia. Keisarit jakoivat myös leipää ihmisten hengenpitimiksi (annona). Rooman valtakunnan hajotessa silloinen sirkusperinne katosi Länsi-Euroopasta lähes kokonaan, ja vain rippeet ja muistikuvat jäivät elämään. Idässä Bysantissa kilpa-ajot jatkuivat. Roomalainen sirkus on kenties jättänyt jälkeensä muun muassa espanjalaiseen härkätaisteluun.

Keskiaika

Keskiajalla kiertävät viihdyttäjät, trubaduurit, tarinankertojat kiertelivät kaupungista ja kylästä toiseen, tuoden mukanaan uutisia ja viihdyttäenkin. Vuosituhannen vaihtuessa jonglööri tuli mukaan kiertelevään joukkoon.

Uusi aika

Renessanssin aikana trubaduurien kiertävää elämäntapaa alettiin paikoitellen hyljeksiä. Heitä pidettiin irtolaisina, joten ammattikunta alkoi hakeutua pysyvimmille esiintymisareenoille, teattereihin ja kapakoihin. Myöhemmin ammattikunta löysi uuden tavan esittää taitojaan ja ansaita kyläjuhlissa ja markkinoilla, jolloin mukaan tulivat muun muassa karhun kesyttäjät ja nuorallatanssijat. Markkinahumuun kuului erilaisten taitojen esittely isoimman kurpitsan kasvatuksesta hevosten jalostukseen saakka, ja niin hevostaituruus ja vikellys saivat oman areenansa.

Varsinaista sirkusta saatiin kuitenkin odottaa 1700-luvun loppupuoliskolle, jolloin Philip Astley aloitti toimintansa. Vuonna 1769 hän osti kiinteistön Lontoosta läheltä Westminsterin siltaa ja rakensi sille ensimmäisen sirkusrakennuksen, jonka nimeksi tuli The New British School or Amphitheater Riding Ring. Ensimmäinen esitys tapahtui vuonna 1770, ja siitä tuli pian niin suosittu, että amfiteatteri katettiin vuoteen 1779 mennessä. Näin oli syntynyt nykyaikainen sirkus, vaikkei Astleyn esitystä siksi kutsuttukaan kuin vasta 1782.

Sirkusesitysten sisällöstä

Georges Seurat, Sirkus 1891.

Tulennielijät ja muut tulitaiteilijat ovat yleinen näky sirkuksessa.

Tyypilliseen sirkusesitykseen kuuluu ilma-akrobatiaa (trapetsi-, köysi- tai kangastaiteilijoita jne.), akrobatiaa (kuten permanto- tai notkeusakrobaatteja). Myös hyppyjä ponnahduslaudalta tai trampoliinilta nähdään yksin ja ryhmässä sekä erilaisia ihmispyramideja. On myös jongleerausta eri välineillä (pallot, keilat, renkaat, devil's stickit, diabolo), tikarinheittoesityksiä, taikureita sekä tasapainoilijoita (yksipyöräisellä ajajia, käsilläseisojia, nuorallatanssijoita jne.). Perinteisessä sirkuksessa on yleensä myös mukana eläinnumeroita, erityisesti koulutettuja hevosia, koiria ja eksoottisia eläimiä. Oma lukunsa ovat klovnit ja yleisön mielenkiintoa ylläpitävät niin sanotut taukopellet numeroiden välissä.

Sirkuksen kansainvälisyys

Aasiassa sirkuksella on erityisen pitkät perinteet. Intialaiset käärmeenlumoajat ja fakiirit ovat esiintyneet kauan yleisölle. Kiinalainen sirkus on myös erittäin vaativaa, taidokasta ja usein akrobatiapainotteista.^{kenen mukaan?} Vajaan kahden miljoonan asukkaan Mongolia tuottaa myös erittäin laadukasta sirkustaidetta. Sama koskee entisen Neuvostoliiton Keski-Aasian tasavaltoja kuten Uzbekistania.

Pohjoismaista tunnettu perinteinen sirkus on norjalainen Trolle Rodin ja ruotsalainen uuden sirkuksen suuri nimi Circus Cirkör. Suomessa tällä alalla on vahvoilla Jernströmin perheen ympärille keskittynyt, paljon kansainvälisiäkin esiintyjiä käyttävä Sirkus Finlandia. Suomessa sirkus tunnustettiin taidemuodoksi 2000-luvun käänteessä. Nykyään Taiteen keskustoimikunnassa on sirkustaiteelle oma jaosto.

Uusi sirkus – nykysirkus

Yhdysvalloissa ja Ranskassa 1960-luvun lopulla alkanut esittävän taiteen murros johti myös sirkuksen kehittymiseen. Vapaiden sirkuskoulujen perustaminen Ranskassa 1970-luvun alussa mahdollisti myös sirkusperheiden ulkopuolelta tulevien nuorten tulemisen sirkuksen pariin.

Uusi sirkustaide – cirque nouveau – alkoikin elpyä ja uudistua taiteiden välisen vuoropuhelun myötä. 1980-luvun alussa Ranskan valtio otti sirkustaiteen lisääntyvän taloudellisen tuen piiriin. Châlons-en-Champagneen perustettu kansallinen sirkustaiteenkeskus (CNAC) sirkuskorkeakouluineen alkoi kehittää sirkusta määrätietoisesti.

1990-luvun puoliväliin mennessä sirkus oli taidemuotona siirtynyt uuteen vaiheeseen. Nykysirkukseksi (cirque contemporaine) nimetty moderni taidesirkus sisältää rikkaan kirjon esittävää taidetta. Toisaalta painopisteessä on eri sirkuslajien itsenäistyminen ja esitysten rakentaminen yhden sirkuslajin, esimerkiksi vain jongleerauksen, ominaislaadun varaan. Toinen valtaväylä on sirkuksen kehittäminen rinnan ja sisäkkäin muiden taiteenlajien kanssa kehittäen muotoja, joiden määritteleminen sirkukseksi voi olla vaikeaa - ja tarpeetontakin.

Kansainvälisesti sirkuksen modernien muotojen tunnetuin edustaja on kanadalainen Cirque du Soleil, jonka esityksissä yhdistyvät korkea tekninen sirkustaito ja visuaalinen rikkaus. Taiteellisesti kehittyneintä sirkus on Ranskassa, jossa valmistuu vuosittain noin 300 nykysirkusteosta, kirjojin vaihdellessa intiimistä sooloteoksista suuriin, yhden sirkuslajin "baletteihin" ja kokeellisiin taiteidenvälisiin "ultrasirkuksen" produktioihin.

Sirkuksen nykytila Suomessa

Nykyään sirkustoiminnan suosio on voimakkaassa kasvussa Suomessa. Monilla kunnilla on omat nuorisosirkusryhmänsä, mainittakoon uranuurtajista Haminan teinisirkus (Suomen vanhin nuorisosirkus), ulkomaillakin mainetta saanet tamperelainen Sorin Sirkus ja Circus Helsinki. Sorin Sirkuksen ja Circus Helsingin lisäksi taiteen perusopetusta antaviin sirkuskouluihin kuuluvat Mäntsälässä Sirkus Sirius,Lappeenrannassa toimiva nuorisosirkus Sirkus Tuikku, ja Espoossa Espoon esittävän taiteen koulu. Pääkaupunkiseudulla toimivat myös Linnanmäen sirkuskoulu, Pukinmäen sirkuskoulu sekä Sirkuskoulu Keikaus. Lahdessa toimii Nuokun Sirkus, Imatralla Sirkus Soihtu, Kuopiossa Kuopion Lastensirkus, Kaavilla SirkusMuikku, Savonlinnassa Taidekoulu Hyrrä ja Hyvinkäällä Hakasirkus. Myös Pohjois-Suomessa on mahdollisuuksia harrastukseen esimerkiksi Oulun Tähtisirkuksessa Oulussa, ja Sirkus Taika-Ajassa Rovaniemellä sekä Ylitorniossa.

Suomen suurin ammattisirkus on 1976 perustettu Sirkus Finlandia. Nykysirkusryhmistä kansainvälisesti tunnetuimpia ovat maan vanhin alan ryhmä, Maksim Komaron ja Jani Nuutisen perustama Circo Aereo sekä Ville Walon ja Kalle Hakkaraisen Association WHS-ryhmä. Nuorempia ryhmiä ovat muun muassa Taikateatteri 13, MedAndraOrd, Agit-Cirk, tamperelaiset Circus Ruska ja Jakobin sirkus, eräjärveläinen Sirkus Supiainen, Sirkus Kumiankka, Circus Uusi Maailma (Jyväskylä) sekä vuonna 2009 perustetut Sirkus Aikamoinen ja Racehorse Company. Sirkusalan kasvu näkyy myös esitys- ja katsojamäärissä: vuonna 2009 suomalaista sirkusta esitettiin yhteensä 870 kertaa ja katsojia oli yhteensä yli 300 000.

Sirkuskoulutusta järjestetään Suomessa kahdella taholla. Turussa koulutetaan sirkusopettajia Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiassa, jonka koulutus on nelivuotinen. Lahdessa on kolmivuotinen sirkusalan peruskoulutuksen linja Koulutuskeskus Salpauksessa. Lisäksi suunnitteilla on kandidaattitasoisen koulutuksen aloittaminen Teatterikorkeakoulussa.

Cirko – Uuden Sirkuksen Keskus ry on perustettu vuonna 2002 ja se toimii helsinkiläisenä nykysirkuksen tuotantoyhteisönä, joka järjestää Helsingissä esityssarjoja sekä CIRKO - Helsingin nykysirkusfestivaalia. Keväällä 2011 Helsingin Suvilahteen avattiin CIRKO-keskus, joka toimii kansallisena sirkustaiteen kehittämisen keskuksena. Vuonna 2006 perustettu Sirkuksen Tiedotuskeskus on suomalaisen sirkusalan kehitysorganisaatio, jonka tehtävänä on muun muassa koota ja levittää sirkustietoutta, luoda ja ylläpitää kansainvälisiä sirkusalan suhteita, tukea sirkuksen vientiä sekä toimia välittäjätahona sirkusalan ja julkisen päätöksenteon välillä tavoitteenaan sirkustaiteen aseman parantaminen Suomessa ja kansainvälisellä toimintakentällä.

Kirjallisuutta

• Guy, Jean-Michel (toim.): Sirkuksen vallankumous. (Avant-garde, cirque! Les arts de la piste en révolution, 2001.) Kääntänyt Maija Paavilainen. Julkaisija: Cirko – Uuden sirkuksen keskus. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-627-5.
• Purovaara, Tomi: Nykysirkus: Aarteita, avaimia ja arvoituksia. Julkaisija: Cirko – Uuden sirkuksen keskus. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-469-8.
• Purovaara, Tomi: Ihmeen väkeä! Suomalaisen sirkuksen sankaritarinoita. Julkaisija: Sirkuksen tiedotuskeskus. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0107-7.
• Taivalsaari, Eero: Sirkuselämää: Suomalainen sirkus kautta aikojen. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20907-8.

Aiheesta muualla

• Sirkuksen tiedotuskeskus.
• Cirko – Uuden sirkuksen keskus.
• Tunturisuden sirkussivut.
• Circus Florentino.
• Circo Aereo.
• Association W-H-S.
• Agit-Cirk.