Sirkus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee viihde-esitystä. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Georges Seurat, Sirkus 1891.

Sirkus on viihde-esitys, joka yleensä koostuu akrobaattinumeroista, jongleerausesityksistä, eläinnumeroista ja klovneria osuuksista. Sirkuksen yleinen esiintymispaikka on sirkusteltta, jonka keskellä sijaitsee areena eli maneesi. Sirkusta voidaan esittää myös teattereissa, kasinoissa, kaduilla ja festivaaleilla. Sirkusohjelmaan kuuluu yleensä akrobaatteja, jonglööreitä, taituroivia eläimiä kouluttajineen, ilma-akrobaatteja, nuorallatanssijoita, klovneja ja muita viihdetaiteilijoita.

Tärkeässä roolissa perinteisessä sirkusesityksessä artistien lisäksi ovat juontaja eli sirkustirehtööri sekä orkesteri, joka myötäilee kaikkia ohjelmanumeroita. Toisaalta nykyään monissa sirkuksissa ei käytetä enää live-orkestereita.

Sirkuksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Rooma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanan alkujuuret ovat kreikan kielessä, jossa kirkos merkitsee pyöreää. Sana sirkus nykyisessä merkityksessään on peräisin latinan kielestä, jossa termiä circus käytettiin kuvaamaan pyöreää esiintymisaluetta, sirkusareenaa, erityisesti kilpa-ajorataa. Sirkuksissa esitettiin yleisölle valjakkokilpailuja, gladiaattoritaisteluita, eläinten kesytystä ja vankien teloituksia järjestettiin lähinnä amfiteatterissa. Tuolta ajalta on peräisin myös Juvenaliksen lentävä lause "leipää ja sirkushuveja", sillä valjakkoajot olivat usein varsinkin Roomassa Rooman valtakunnan keisarin tai poliitikkojen järjestämiä tapahtumia, jolla pyrittiin pitämään kansa tyytyväisenä, vaikka maassa olikin inflaatiota ja muita ongelmia. Keisarit jakoivat myös leipää ihmisten hengenpitimiksi (annona). Rooman valtakunnan hajotessa silloinen sirkusperinne katosi Länsi-Euroopasta lähes kokonaan, ja vain rippeet ja muistikuvat jäivät elämään. Idässä Bysantissa kilpa-ajot jatkuivat. Roomalainen sirkus on kenties jättänyt jälkeensä muun muassa espanjalaiseen härkätaisteluun.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla kiertävät viihdyttäjät, trubaduurit, tarinankertojat, nuorallatanssijat ja akrobaatit kiertelivät kaupungista ja kylästä toiseen, tuoden mukanaan uutisia. Heidät miellettiin myös harmia tuottavina kiertolaisina. Vuosituhannen vaihtuessa jonglööri tuli mukaan kiertelevään joukkoon.

Uusi aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirkusteltta

Renessanssin aikana trubaduurien kiertävää elämäntapaa alettiin paikoitellen hyljeksiä. Heitä pidettiin irtolaisina, joten ammattikunta alkoi hakeutua pysyvimmille esiintymisareenoille, teattereihin ja kapakoihin. Myöhemmin ammattikunta löysi uuden tavan esittää taitojaan ja ansaita kyläjuhlissa ja markkinoilla, jolloin mukaan tulivat muun muassa karhun kesyttäjät ja nuorallatanssijat. Markkinahumuun kuului erilaisten taitojen esittely isoimman kurpitsan kasvatuksesta hevosten jalostukseen saakka, ja niin hevostaituruus ja vikellys saivat oman areenansa.

Varsinaista sirkusta saatiin kuitenkin odottaa 1700-luvun loppupuoliskolle, jolloin Philip Astley aloitti toimintansa. Vuonna 1769 hän osti kiinteistön Lontoosta läheltä Westminsterin siltaa ja rakensi sille ensimmäisen sirkusrakennuksen, jonka nimeksi tuli The New British School or Amphitheater Riding Ring. Ensimmäinen esitys tapahtui vuonna 1770, ja siitä tuli pian niin suosittu, että amfiteatteri katettiin vuoteen 1779 mennessä. Näin oli syntynyt nykyaikainen sirkus, vaikkei Astleyn esitystä siksi kutsuttukaan ennen kuin vasta 1782.

Esitysten sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypilliseen sirkusesitykseen kuuluu ilma-akrobatiaa (trapetsi-, köysi- tai kangastaiteilijoita jne.), akrobatiaa (kuten permanto- tai notkeusakrobaatteja). Myös hyppyjä ponnahduslaudalta tai trampoliinilta nähdään yksin ja ryhmässä sekä erilaisia ihmispyramideja. On myös jongleerausta eri välineillä (pallot, pomppupallot, keilat, renkaat, devil's stickit, diabolo), tikarinheittoesityksiä, taikureita sekä tasapainoilijoita (yksipyöräisellä ajajia, käsilläseisojia, nuorallatanssijoita jne.). Perinteisessä sirkuksessa on yleensä myös mukana eläinnumeroita, erityisesti koulutettuja hevosia, koiria ja eksoottisia eläimiä. Klovnien tehtävänä on yleisön hauskuuttamisen lisäksi nivoa eri numerot toisiinsa yhdessä sirkustirehtöörin ja orkesterin kanssa.lähde?

Nykysirkus- sirkuksen uusi tuleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykysirkus syntyi vastalauseena eläinten oikeuksien puolesta. Yleensä esityksiin ei sisälly eläimiä, vaan pääpaino on akrobaattien ja muiden taiteilijoiden omissa suorituksissa. Uuden sirkuksen tunnetuin edustaja on kanadalainen Cirque du Soleil, jolla on useita kiertäviä sekä pysyviä esityksiä maailmanlaajuisesti. Myös muut kanadalaiset ryhmät kuten Seven Fingers ja Cirque Eloize ovat viitoittaneet tietä. Ruotsalainen Cirkus Cirkör edustaa pohjoismaista tyylisuuntaa ja Ranskassa monet pienet ryhmät kiertävät kulttuuritalojen ohjelmistoissa. Saksassa sekä perinteinen sirkus- ja varieteekulttuuri ovat voimissaan.

Perinteinen sirkus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteiseen sirkukseen kuuluvat Pohjoismaissa hevos-, merileijona-, kissa,- ja koiranumerot. Keski-Euroopassa ja Amerikassa saa vielä esittää villieläinnumeroita kuten leijonan kesytystä sekä elefanttinumeroita. Perinteisistä sirkuksista tunnettuja ovat mm. Circus Krone, Circus Knie, Cirque Medrano, Cirque Arlette Gruss, Circo Mundial sekä kotimainen Sirkus Finlandia.

Sirkus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen asema sirkusmaana on vaihdellut maamme valtapoliittisen tilanteen mukaan. Suuressa määrin se oli aikoinaan riippuvainen Pietarin vetovoimasta, sillä Venäjä oli erityisen hyvä esiintymispaikka pääsäisjuhlallisuuksiin liittyvän paaston aikaan. Taiteilijat tulivat Suomeen sankoin joukoin yleensä Suomen kautta. Sirkushuvimme olivat sidoksissa Pietarissa esitettyyn ohjelmistoon. Esitykset olivat vaihtelevia ja monipuolisia, laadullisesti suoraan verrannollisia suurkaupunkien ohjelmiin. Teatteriseurueet saapuivat Suomeen vasta Pietarin perustamisen jälkeen, vuonna 1737. Ilman Venäläistä vaikutusta, maamme olisi pysynyt pidempään syrjäisenä. Sitä se ei enää 1800-luvulla ollut lainkaan. Läpikulkumatkalla Turku, Helsinki ja Viipuri esiinnyttiin paljon, sekä välillä myös pienemmissä kaupungeissa kuten Loviisa, Porvoo sekä Hamina. Tämä Suomen kulttuurielämälle tavattoman myönteinen perusasia on määrätietoisesti häivytetty. Suomi hyötyi paljon 1800-luvun kulttuurivaikutteista, jotka Pietarin kautta ja välityksellä rantautuivat Suomeen nopeasti ja tehokkaasti. Itsenäistymisen myötä reitti katkesi ja Suomen asema muuttui jälleen hankalaksi ja syrjäiseksi. Muitakin myötävaikuttavia tekijöitä vuosisadan vaihteen huvielämän kukoistamiseen toki löytyi: Ruotsista lopetettiin alkoholin tarjoilua varietee-esityksissä. Taiteilijat rynnistivät Helsinkiin, jolloin huviohjelmisto oli tuolloin vilkkaampaa Helsingissä kuin Tukholmassa.

Itsenäistyvän Suomen huvit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellytykset huvielämämme kukoistamiselle romahtivat maamme itsenäistymisen myötä. Raja itään sulkeutui, eikä Suomen kautta päässyt enää esiintymään Pietariin. Kieltolaki tuli voimaan vuonna 1919, joka tuhosi ravintoloiden kannattuvuuden, eikä esiintyjiä voitu enää kiinnittää. Ulkomaisille artisteille ei myönnetty mielellään edes oleskelulupaa. Sirkus näiyvettyi musertavan huviveron kourissa eikä korkeasuhdanne koskaan palautunut samanlaiseksi.

Sirkustaiteen käännekohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisella sirkuksella tuntuu nyt menevän kohtuullisen hyvin, vaikka alalla löytyy paljon kehittettävää. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin: ajateltiin, että jos ei omista punaista tupaa ja perunamaata, ei sellainen ihminen ole kunnollinen. Yleisön suhtautuminen on ollut kieltelevää ja karttelevaa. Takametsien asukkaiden silmissä monet eksoottiset artistit ovat voineet tuntua jopa pelottavilta. Yleisö saattoi suhtautua koomisesti sirkukseen-mutta niin myös viranomaisetkin.

Huvivero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia sirkuksia rasittanut huvivero oli outo ilmiö ja sillä lienee ollut moralisoiva tarkoitus. Sodan jälkeen iltamat olivta suosittua huvia, mutta jos ohjelmassa oli pelkästään tanssia, joutui lipuista maksamaan 25% huviveroa. Tilaisuus oli kuitenkin mahdollista saada verovapaaksi, jos siellä järjestettiin ensin 1 1/2 tuntia jotain "ihmistä kehittävää ohjelmaa" kuten lausuntaa, oopperaa, näytelmiä ja balettia ja sitten seuraavat 1 1/2 tuntia tanssia. Jos anomuksessa luki, että ohjelmassa esiintyi akrobaatti, jönglööri tai taikuri, paikallinen nimismies saattoi määrätä 40% huviveron. Sirkusohjelman katsominen oli siis vielä synnillisempaa kuin tanssiminen. Kun tilaisuuden järjestäjäksi merkittiin vaikkapa Sokeainyhdistys ja akrobatian paikalla merkittiin voimistelunäytös ja taikurin paikalle taika-aiheinen näytelmä niin verovapaus oli jokseenkin varma. Tilanne herätti sirkustaitelijoissa luonnollisesti katkeruutta. Huviveron vuoksi alan veteraanit eivät suositelleet jälkipolvilleen sirkustaiteiljaksi ryhtymistä ja välistä menettiin kaksi sukupolvea.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa sirkustaide tunnustettiin taidemuodoksi 2000-luvun käänteessä.Vaikka sirkustaiteessa on menty sodan jälkeen huomattavia harppauksia eteenpäin, vielä nykyäänkin valtion sirkustaiteen apurahojen saaminen on työlästä. Sirkustaiteilijoiden mukaan lukien akrobaattien eläkeiäksi on määritelty 65-vuotta. Venäjällä sirkustaiteilijoiden tulevaisuutta on ajateltu, sillä esim. akrobatian harjoittaja, joka toteuttaa numerossa voltin tai volttia vastaavan käännöksen, saa valtion eläkkeen esiinnyttyään 15-vuotta esiintyvissä tehtävissä.

Kanadassa sirkustaidetta on tuettu myös huomattavasti valtion varoin ja Montrealista on kehittynyt eräänlainen sirkuspääkaupunki. Montrealissa toimii National Circus School sekä Cirque du Soleilin-studio.

Vasta 1970-luvulla käynnistyi sirkuksen uusi tuleminen, jolloin perustettiin muun muassa nuorisosirkuksia.[1] Sirkuksen kehittäminen on perinteisesti ollut perhedynastioiden asialla. Suomalaisesta sirkusta edusti ja kehitti myös tivolisuku Sariola.

Sirkus Finlandia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansallissirkus on vuonna 1976 Jernströmin perheen ympärille keskittynyt, paljon kansainvälisiä esiintyjiä käyttävä Sirkus Finlandia.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hirn, Sven: "Sirkus kiertää Suomea",
  • Aulanko, Markku (teksti) & Nieminen, Kari (valokuvat): Sirkustaitojen käsikirja, Otava 1989.
  • Guy, Jean-Michel (toim.): Sirkuksen vallankumous. (Avant-garde, cirque! Les arts de la piste en révolution, 2001.) Kääntänyt Maija Paavilainen. Julkaisija: Cirko – Uuden sirkuksen keskus. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-627-5.
  • Purovaara, Tomi: Nykysirkus: Aarteita, avaimia ja arvoituksia. Julkaisija: Cirko – Uuden sirkuksen keskus. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-469-8.
  • Purovaara, Tomi: Ihmeen väkeä! Suomalaisen sirkuksen sankaritarinoita. Julkaisija: Sirkuksen tiedotuskeskus. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0107-7.
  • Taivalsaari, Eero: Sirkuselämää: Suomalainen sirkus kautta aikojen. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20907-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta sirkus.