Trampoliini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Trampoliini.
Trampoliini johon on laitettu turvaverkko.

Trampoliini on hyppyalusta, jota käytetään voimisteluun, huvitteluun ja vapaa-ajan liikuntaan. Se rakentuu teräskehikosta ja jousien avulla kiristetystä kankaasta, ja sen halkaisija on 1–6 metriä. Trampoliinilla voi yleensä suorittaa akrobaattisia temppuja ja hyppyjä helpommin. Trampoliinilla ei saa hyppiä enemmän kuin yksi kerrallaan. Kengät jalassa ei saa hyppiä, koska se vahingoittaa trampoliinin pintaa. Voltit ja muut temput lisäävät riskiä niskan taittumiseen ellei osaa tehdä niitä. Trampoliinien myynti on kasvanut huimasti vuodesta 2000.

Sana trampoliini tulee espanjan sanasta trampolína, joka tarkoittaa ponnahduslautaa. Kesäisin trampoliinin ostajia on enemmän kuin muina vuodenaikoina.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirkuslegendan mukaan ensimmäisen trampoliinin keksi mies nimeltä Du Trampolin turvaverkoksi trapetsitaiteilijoille. Vaikka nykyaikainen trampoliini onkin saanut alkunsa turvaverkosta, henkilö nimeltä Du Trampolin on luultavasti myytti.[1]

Ensimmäisen voimistelutrampoliinin rakensivat George Nissen ja Larry Griswold vuoden 1934 tienoilla Yhdysvalloissa. He perustivat Griswold-Nissen Trampoline & Tumbling Companyn 1942 ja alkoivat valmistaa ja myydä trampoliineja.

Temput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimmissä trampoliineissa temppujen tekeminen (lähinnä voltit) on kiellettyjä, ja usein temppujen tekeminen saattaa tapahtua omalla vastuulla. Kilpatrampoliineissa saa hyppiä temppuja, mutta niihinkin pitää usein olla lupa ja täytyy tietää, minkä tempun tehdä. Kilpatrampoliinilla kilpaillessa voi tehdä mm. voltteja, astein ja kiertein, flippeinä, droppeina ja comboina, mikä tekee tempusta vaativamman ja yleisesti hienomman. Normaalisti trampoliinilla voi tehdä joustavuuden ja pehmeyden takia esimerkiksi selälteen- ja mahalleenhyppyjä, istuinpudotuksia tai vaikkapa puolivoltteja.

Turvaverkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvaverkko on verkko, joka suojaa trampoliinilla hyppijää. Tuoreen tutkimuksen mukaan puolet trampoliinilla aiheutuneista loukkaantumisista voitaisiin välttää käyttämällä turvaverkkoa ja sallimalla vain yhden henkilön pomppia kerrallaan. Oulun yliopistolliseen sairaalaan tuotiin vuonna 2005 touko-syyskuussa 76 trampoliinilla itsensä loukannutta potilasta. Heistä nuorin oli runsaan vuoden ikäinen ja vanhin noin 15-vuotias. Lähes puolet loukkaantumisista oli tapahtunut, kun trampoliinilla oli yhtä aikaa kaksi hyppijää. Turvaverkko oli vain yhdeksässä trampoliinissa. Tutkijoiden mielestä turvaverkon hankkiminen nostaa menestystuotteen hintaa. Juuri kalleus voi olla syynä siihen, miksi valmistajien ohjeissa sitä ei ole rutiininomaisesti suositeltu käytettäväksi. Tutkimuksessa mukana olleiden loukkaantuneiden vammat olivat tyypillisesti murtumia. Hieman yli puolella potilaista toipuminen kesti 1–3 kuukautta.

Lisävarusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trampoliinin suojapeite suojaa trampoliinia lialta ja mahdollisesti myös kastumiselta. Trampoliinin suojapeitteitä on erilaisia, riippuen siitä, mihin trampoliiniin se on tarkoitettu.

Yleensä kaikkiin yli 3-metrin halkaisijan trampoliineihin voi ostaa myös tikapuut. Trampoliineihin sopivia 2-portaisia tikapuita myydään yleensä säänkestävinä. Tikapuiden runkomateriaali on maalipinnoitettua terästä ja askelmat lujamuovia. Hinta on suurin piirtein 30 euroa. Tikapuut on tarkoitettu yleensä niille, jotka eivät muuten ylety trampoliiniin.

Eri merkkisiä trampoliineja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trampoliineja on eri merkkisiä, tyylisiä ja hintaisia. Trampoliineja voi olla pyöreitä sekä kulmikkaita. Trampoliiniin voi myös ostaa erimerkkisiä osia.

Trampoliinimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trampoliinin hyötykäyttöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trampoliini vaikuttaa positiivisesti monella lailla ihmiseen:

  • Trampoliini kehittää koordinaatiokykyä
  • Kehittää ponnistusvoimaa ja kestävyyttä
  • On kuntoutushoidossa käytössä
  • Ehkäisee mm. osteoporoosia
  • Kehittää useita lihaksia
  • Soveltuu mukavaksi liikunnaksi ja kaiken ikäisille.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]