Vaunukilpa-ajot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ranskalaisessa huvipuistossa järjestetty kilpa-ajonäytös.

Vaunukilpa-ajot (kr. harmatodromia, ἁρματοδρομία, lat. ludi circenses) oli antiikin Kreikassa, Roomassa sekä Bysantin valtakunnassa harrastettu urheilumuoto. Niitä ajettiin kahden tai neljän hevosen muodostaman valjakon vetämillä sotavaunuilla. Vaunukilpa-ajot oli yksi aikansa suosituimpia urheilulajeja. Se oli erittäin vaarallista sekä hevosille että niiden ohjastajille ja kilpailuissa sattuikin usein vakavia loukkaantumisia ja jopa kuolemantapauksia.

Kilpa-ajot antiikin Kreikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimpien vaunukilpailujen tarkkaa ajankohtaa ei tunneta, mutta niiden arvellaan olevan lähes yhtä vanhoja kuin itse sotavaunujenkin. Kilpa-ajoja kuvaavia maalauksia on löydetty muun muassa Mykeneläisen kulttuurin saviastioista. Ensimmäinen kirjallinen kuvaus valjakkoajoista on Homeroksen Iliaassa noin vuonna 750 eaa. Antiikin olympialaisten arvellaan erään teorian mukaan myös syntyneen

Vaunukilpa-ajot kuvattuna Attikasta löydettyyn ruukkuun.

vaunuajojen pohjalta. Kreikkalaisen mytologian kuninkaalla Oinomaioksella oli tapana haastaa kilpa-ajoon tyttärensä Hippodameian kosijoita. Hänet ainoana voittanut Pelops järjesti tarun mukaan ensimmäiset olympialaiset urotekonsa kunniaksi.

Antiikin olympialaisiin vaunukilpa-ajot tulivat ohjelmaan vuoden 680 eaa. kisoihin, jolloin ne laajenivat kaksipäiväisiksi. Alkuaikoina mukana oli myös ratsastus, mutta se jätettiin pois ohjelmasta jo varhaisessa vaiheessa. Olympialaisissa kilpailtiin kahden ja neljän hevosen vetämillä vaunuilla. Kilpailut järjestettiin Olympiassa sijainneella Hippodromilla, jonka rata oli 780 metriä pitkä. Itse kilpailu käsitti 12 kierrosta. Olympialaisten lisäksi vaunukilpa-ajot kuuluivat myös muiden Panhelleenisten kisojen ohjelmaan.

Rooman kilpa-ajot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Roomassa vaunukilpa-ajot nousi erittäin merkittäväksi urheilulajiksi myös yhteiskunnallisesti. Useiden valjakoiden muodostamilla joukkueilla eli factioilla oli taustallaan rahoittajia ja ne kilpailivat myös parhaiden ohjastajien palveluksista. Joukkueiden palveluksessa oli myös runsaasti erilaista henkilökuntaa, jotka huolehtivat kukin omista tehtävistään. Factioita oli aluksi kaksi ja myöhemmin neljä; Punainen, Valkoinen, Vihreä ja Sininen. Punainen factio oli omistettu Mars-jumalalle, Valkoinen tuulten jumalille, Vihreä maaäidille ja Sininen taivaalle ja merelle. Keisari

Circus Maximus.

Domitianuksen aikana toimivat myös lyhyen aikaa Purppura ja Kulta. Jokainen joukkue sai asettaa yhteen lähtöön kolme valjakkoa, jotka yleensä tekivät radalla yhteistyötä keskenään. Ohjastajat saattoivat myös vaihtaa joukkuetta nykyaikaisen urheilun tapaan. Eri factioille muodostui omat kannattajaryhmänsä ja niiden välille syntyi usein erimielisyyksiä, jotka saattoivat kärjistyä jopa väkivaltaisiksi yhteenotoiksi. Tämä johti lopulta siihen, että Rooman keisarit ottivat joukkueet valvontaansa ja nimittivät omia virkamiehiään johtamaan niiden toimintaa.

Roomassa kilpa-ajoja järjestettiin sirkuksissa, joista tunnetuin ja merkittävin oli Circus Maximus. Sen kilparata oli 650 metriä pitkä ja yleisöä lehtereille mahtui 250 000. Rata oli Kreikan Hippodromien tapaan jaettu korokkeella kahteen osaan. Circus Maximuksella kilpa-ajoja järjestettiin 66 kertaa vuodessa. Kunkin päivän ohjelmassa oli 24 lähtöä, jotka olivat aluksi seitsemän ja myöhemmin viiden kierroksen mittaisia. Kaikki ohjastajat olivat ammattilaisia ja katsojat löivät vetoa voittajista.

Parhaista ohjastajista tuli suuria kuuluisuuksia ympäri Rooman valtakuntaa. Tunnetuimpia heistä olivat yli 2 000 lähtöä urallaan voittanut Scorpus sekä Gaius Appuleius Diocles, jota pidetään jopa maailmanhistorian kaikkien aikojen parhaiten palkattuna urheilijana.[1] Tunnetuin bysanttilainen kilpa-ajaja oli 500-luvulla vaikuttanut Porfyrios Kalliopas. Myös parhaista hevosista tuli tunnettuja. Roomalaiset harjoittivat myös hevosjalostusta ja heillä oli nykyaikaisen hevosurheilun tapaan tarkat kirjanpidot eri hevosten suorituksista sekä niiden suvuista.

300-luvulle tultaessa valjakkoajot alkoivat vähitellen menettämään merkitystään. Syynä oli muun muassa kristittyjen keisarien suhtautuminen kilpa-ajoihin ja gladiaattoritaisteluihin pakanallisina huveina. Viimeinen kilpailu Circus Maximuksella järjestettiin tiettävästi vuonna 549.

Vaunukilpailut Bysantissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaisen faction voittajavaljakko.

Rooman hajoamisen jälkeen valjakkoajoja järjestettiin vielä Bysantin valtakuntassa, jossa ne säilyivät suosittuna kansanhuvina. Kilpailuja pidettiin 300-luvun alkupuolella rakennetulla Konstantinopolin hippodromilla. Roomassa toimineet factiot jatkoivat kilpailemista myös Konstantinopolissa. Ne eivät kuitenkaan olleet enää yksityisten rahoittamia kuten aikaisemmin, vaan ne saivat rahoitusta suoraan keisarilta.

Merkittävimmiksi joukkueiksi Bysantissa nousivat Siniset ja Vihreät. Aikojen kuluessa niiden merkitys yhteiskunnassa kasvoi niin, että joukkueet alkoivat kannattajineen saamaan vaikutusvaltaa muun muassa sotavoimissa sekä poliittisessa ja uskonnollisessa elämässä. Joukkueista oli tullut jo enemmän kuin pelkkiä urheilun harrastamiseen keskittyneitä ryhmiä. Joidenkin tutkijoiden mukaan Sinisten ja Vihreiden välinen valtataistelu heikensi Bysanttia niin paljon, että se loi tietä islamin nousulle valtakunnassa.

500-luvun alussa ryhmien väliset väkivaltaiset yhteenotot Konstantinopolin kaduilla olivat jo arkipäiväisiä. Näistä ns. sirkusmellakoista suurin oli vuonna 532 tapahtunut Nika-kapina, jonka aikana lähes puolet kaupungista tuhoutui ja tuhansia ihmisiä sai surmansa. Myöhemmin 600-luvulla valjakkoajojen ja factioiden merkitys alkoi laskemaan. Konstantinopolin hippodromia käytettiin kuitenkin kilpa-ajojen sekä erilaisten seremonioiden, kilpailujen ja juhlien näyttämönä aina neljänteen ristiretkeen 1200-luvun alkuun saakka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Greatest of All Time 2.8.2010. Lapham's Quarterly. Viitattu 25.2.2013.