Banksy
Wikipedia
Banksy (s. 1978 tai 1974 Bristol [1]) on kansainvälisesti tunnettu englantilainen taiteilija, joka on tehnyt graffiteja, maalauksia, installaatioita, piirustuksia, sekä yhdistänyt töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin.[2][3][4][3] Hänen työnsä ovat luonteeltaan usein poliittisia tai humoristisia.[5] Banksyn omaleimaisella sapluunatekniikalla tehtyjä maalauksia on nähty Lontoossa ja monissa muissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa. Hän on julkaissut teoksistaan myös kirjoja.[6][7][8][9] Banksy asuu Bristolissa Lounais-Englannissa.[10]
Graffitien maalaaminen julkisille paikoille ilman lupaa on Englannissa erityispykälin määritelty rikos.[11] Tämän takia Banksya on etsintäkuulutettu, eikä hän ole voinut osallistua näyttelyidensä avajaisiin.[12] Banksya onkin usein nimitetty "sissitaiteilijaksi" ja "taideterroristiksi".[13]
|
[muokkaa] Teokset
Banksy aloitti vapaalla kädellä maalaavana graffititaiteilijana. Myöhemmin hän ryhtyi käyttämään kaavaimella tehtyjä kuvia eli erilaisia muotteja sekä sapluunoita, koska siten ”piissien” tekemiseen ei kulunut niin paljon aikaa. Hän sanoo päättäneensä siirtyä sapluunoiden käyttöön ollessaan kerran poliisia piilossa maansiirtoauton alla ja nähtyään samantyyppisellä tekniikalla maalatun tekstin auton bensiinitankin pohjassa.[9][2] Joissakin teoksissa hän käyttää trompe l'oeil -tekniikkaa.[1]
Banksyn työt ovat huomiotaherättäviä ja humoristisia. Niiden yhteydessä on toisinaan erilaisia iskulauseita. Töiden viesti on yleensä sodan, kapitalismin ja yhteiskuntajärjestelmän vastainen ja vapautta puolustava. Töiden aiheina ovat eläimet (kuten apinat, rotat), poliisit, sotilaat, lapset ja vanhukset. Banksy tekee myös tarroja (Neighbourhood Watch eli Tarkkaile naapuriasi) sekä erilaisia veistoksia (”murhattu puhelinkoppi”[14]). Hän on tehnyt kansikuvan Blurin Think Tank -albumiin.[15][12]
Banksyn oman lausunnon mukaan hän pitää bussipysäkeitä kiinnostavampina ja hyödyllisempinä paikkoina taiteelle kuin museoita. Hänen mukaansa graffitilla on enemmän mahdollisuuksia merkitä jotain ja muuttaa asioita kuin millään sisätiloissa olevalla. Banksyn mukaan graffiti on aloittanut vallankumouksia, lopettanut sotia, ja toiminut niiden ihmisten äänenä, joita ei muuten kuunnella.[6][16]
Banksy on tuottanut yhteiskuntaa ja yritysmaailmaa arvostelevia maalauksia tekemällä omia muunnelmia ja kollaaseja tunnettujen taiteilijoiden teoksista. Hän on esimerkiksi lisännyt Claude Monet'n Lummelampeen kadulta löytyneitä roskia ja ostoskärryt kellumaan veteen. Hän muunsi Edward Hopperin Nighthawks-teoksen niin, että yökahvilassa istuvat hahmot näyttävät katsovan Union Jack -alushousuihin pukeutunutta englantilaista jalkapallohuligaania, joka on juuri heittänyt jonkin esineen kahvilan ikkunasta sisään. Nämä öljymaalaukset olivat esillä kaksitoista päivää kestäneessä näyttelyssä Lontoon Westbourne Grovessa vuonna 2005.[3]
Banksy piti vuonna 2006 Los Angelesissa näyttelyn ”Juuri ja juuri laillista”, jota mainostettiin ”kolmen päivän vandalisoituna varastofantasiana”.[17]
Hänen teoksiaan nähdään muun muassa Alfonso Cuarónin ohjaamassa elokuvassa Ihmisen pojat (2006) ja elokuvassa Shoot 'Em Up.[2]
[muokkaa] Teosten myyntihintoja
Banksyn teoksia on huutokaupattu melko kovilla hinnoilla. Christina Aguilera osti alkuperäisen teoksen, joka esitti kuningatar Victoriaa lesbona, ja kaksi jäljennöstä 25 000 punnan hintaan vuonna 2006.[18] Sen jälkeen kokoelma maalauksia Kate Mossista myytiin Sotheby'sin huutokaupassa Lontoossa 50 400 punnalla. Nämä kuusi Andy Warholin Marilyn-teoksia muistuttavaa työtä tuottivat viisinkertaisesti niille alun perin arvioidun hinnan. Banksyn Mona Lisa -maalaus, jossa naisen silmistä näyttää vuotavan maalia, myytiin samassa huutokaupassa 57 600 punnalla.[19][20]
Banksyn eräästä työstä maksettiin internetissä järjestetyssä huutokaupassa 200 000 puntaa (yli 260 000 euroa), ja hänen teoksiaan ovat ostaneet muun muassa Angelina Jolie, Christina Aguilera ja Brad Pitt.[21][2]
[muokkaa] Tempauksia
Banksy on sanonut olevansa vastuussa useista huomiota herättäneistä tempauksista:
- Hän kiipesi Lontoon eläintarhan pingviiniaitaukseen ja maalasi tekstin ”Me olemme kyllästyneet kalaan” parin metrin korkuisilla kirjaimilla.[22]
- Bristolin eläintarhassa hän jätti norsujen aitaukseen viestin: ”Haluan ulos. Tämä paikka on liian kylmä. Hoitaja haisee. Tylsää, tylsää, tylsää.”[23]
- Tammikuussa 2001 hän matkusti zapatistien hallitsemille alueille Chiapasiin Meksikoon ja osoitti solidaarisuutta heidän liikkeelleen tekemällä heidän ponnistelujaan kuvaavia seinämaalauksia sekä maalaamalla seiniä San Cristóbal de las Casasissa.
- Maaliskuussa 2005 hän lisäsi omia taideteoksiaan useisiin tunnettuihin taidemuseoihin New Yorkissa.[24]
- Hän ujutti teoksen Lontoon Tate-galleriaan.[25]
- Hän ripusti oman versionsa Mona Lisasta näytille Louvreen.[2]
- Maaliskuussa 2005 hän ujutti muinaista luolamaalausta esittäneen teoksen British Museumiin. Teoksessa ihmishahmo metsästää riistaa työntäen samalla modernia ostoskärryä. Huomattuaan teoksen museo lisäsi sen kokoelmiinsa.[23]
- Elokuussa 2005 hän maalasi yhdeksän kuvaa Israelin Länsirannalla sijaitsevaan turva-aitaan, muun muassa kuvat aidan ylittävistä tikkaista ja aukkoa aitaan kaivavista lapsista.[26]
- Huhtikuussa 2006 Banksy loi veistoksen vanhasta punaisesta puhelinkopista ja asetti sen kadulle Sohoon Lontooseen. Kopin vieressä oli hakku, ja sillä ”murhattu” koppi makasi maassa ikään kuin verta vuotaen. British Telecom julkaisi myöhemmin lehdistötiedotteen, jonka mukaan kyseessä oli ”mykistävä visuaalinen kommentti teleyhtiön muuttumisesta vanhanaikaisesta puhelinyhtiöstä nykyaikaiseksi tietoliikenteen palveluntarjoajaksi”.[27]
- Kesäkuussa 2006 Banksy maalasi makuuhuoneen ikkunasta roikkuvan alastoman miehen kuvan erään rakennuksen seinään Bristolin keskustassa. Graffitista tuli niin suosittu kaupunkilaisten keskuudessa, että Bristolin kaupunginvaltuusto päätti säilyttää sen annettuaan ensin kaupunkilaisten ”äänestää” asiasta.[28] Bristolin kaupunki arvostaa graffititaiteilijansa työtä nykyään muutenkin niin paljon, että antaa tietoa hänen töidensä sijainnista kaupungin virallisella turistiopastussivustolla.[10]
- Elo–syyskuussa 2006 Banksy korvasi noin 500 kappaletta Paris Hiltonin debyyttialbumia Paris omilla versioillaan 48 musiikkiliikkeessä Britanniassa. Näihin Banksyn versioihin kansikuvat laati Banksy itse, ja musiikki koostuu Danger Mousen tekemistä uudelleenmiksauksista. Levyjen kappaleille on annettu sellaisia nimiä kuin ”Why Am I Famous?” ("Miksi olen kuuluisa?"), ”What Have I Done?” ("Mitä olen tehnyt?") ja ”What Am I For?” ("Mitä varten olen olemassa?"). Kansissa kuvataan Hilton muun muassa yläosattomana ja koiranpäisenä. Yhdessä kuvassa hän astuu ulos ylellisestä autosta paikassa, jossa kadulla istuu ryhmä kodittomia ihmisiä. Kuvatekstinä on ”90 % menestyksestä on sitä, että vain ilmestyy paikalle”). Näitä muunneltuja albumeita ehdittiin ostaa useita, ennen kuin levykaupat saivat poistettua ne hyllyiltään. Albumeita myytiin myöhemmin esimerkiksi eBay:ssä parhaimmillaan 750 punnan hintaan.[29][30][31]
- Syyskuussa 2006 Banksy puki täytettävän nuken Guantanamo Bayn vankien tyyliseen asuun (oranssi puku, musta huppu ja käsiraudat) ja asetti sen Big Thunder Mountain Railroad -radan alueelle Anaheimissa Kaliforniassa sijaitsevaan Disneyland-huvipuistoon.[32][33]
- Elokuussa 2008 Banksy teki teoksiaan New Orleansin kaupungissa hurrikaani Katrinan muistoksi. Hän kertoi verkkosivullaan katsoneensa taksin ikkunasta New Orleansia huomauttaen, että täällä on niin paljon hävitystä, eikä voinut uskoa sitä, että sotkuja ei ole vielä korjattu. Taksin kuljettaja tuijotti häntä ja sanoi: ”Hurrikaani ei vaikuttanut tässä osassa kaupunkia - täällä on aina ollut tämän näköistä.”[34]
- Lokakuun 2008 alussa havaittiin, että Banksy oli tehnyt töitään New Yorkin Manhattanilla. Esillä oli useita jättiläisrottia kuvaavia seinämaalauksia ja mainosjulisteita. Greenwich Villagessa paljastettiin lemmikkieläinkauppaa jäjittelevä installaatio. Eläimiä jäljitteleviä laitteita olivat muun muassa apina ja akvaariossa uivat kalapuikot. Banksyn edustajien mukaan kyseessä oli ensimmäinen Banksyn virallinen näyttely New Yorkissa. "Halusin tehdä taidetta, joka asettaisi kyseenalaiseksi suhteemme eläimiin sekä teollisen maanviljelyksen etiikan ja kestävän kehityksen,” Banksy sanoi hänen julkaisijansa välittämässä lausunnossa, ”mutta lopputulokseksi tulikin laulavia kananuggetteja.” [35]
- Kesäkuussa 2009 avattiin Banksyn teosten suurin näyttely Bristolin kaupunginmuseossa, jossa on esillä yli sata teosta. Näyttelyssä on uusia töitä, kuten poltettu jäätelöauto. Aikaisemmin poliisi etsintäkuulutti Banksya vandalismin takia hänen kotikaupungissaan. Hän totesi: ”Tämä on ensimmäinen näyttelyni, jossa käytetään veronmaksajien rahoja teosteni ripustamiseen, eikä niiden pois hankaamiseen.”[36] [37]
[muokkaa] Kirjat
Banksy on julkaissut useita kirjoja, jotka sisältävät kuvia hänen eri maissa tekemistään graffiteista ja näyttelyistä. Hänen ensimmäinen kirjansa oli mustavalkoinen Banging Your Head Against a Brick Wall, jota seurasi myöhemmin monivärinen Existencilism (nimellä Robin Banksy). Vuonna 2004 hän julkaisi kolmannen teoksen, Cut It Out. Seuraavana vuonna Random House julkaisi Wall and Piece -kirjan, joka sisältää kuvia näistä kolmesta kirjasta ja myös jonkin verran uutta materiaalia.[9][7][8]
[muokkaa] Graffititekniikka
Jotkut graffititaiteilijat valmistavat käyttämänsä sapluunat tietokoneen avulla. He piirtävät sopivalla ohjelmalla maalattavan kuvan ja erottelevat sen kerroksiksi, jotka sitten tulostetaan ja leikataan maalattavaa graffitia varten. Toiset taas valmistavat sapluunat käsin pahvista tai asetaatista. Sapluunojen avulla graffitintekijät kykenevät luomaan nopeasti hyvin pienipiirteisiä teoksia, joiden tekeminen olisi vaikeaa pelkästään vapaalla kädellä maalattaessa.
Banksyn käyttämiä menetelmiä ei tiedetä varmasti, mutta koska hänen työnsä jälki on varsin hienostunutta ja tarkkaa, on luultavaa, että hän tekee sapluunansa tietokoneella. Banksy on itse kertonut käyttävänsä sitä tekniikkaa mikä hänelle milloinkin sattuu parhaiten sopimaan ja että toisinaan se tarkoittaa viiksien piirtämistä mainostaulun tytölle, toisinaan taas päiväkausien hikoilua mutkikkaan piirtämisen vuoksi. Kuitenkin tehokkuus on hänen mukaansa kaiken avain.[38]
[muokkaa] Julkisuus
[muokkaa] Henkilöllisyys
Banksyn todellista henkilöllisyyttä ei tunneta varmasti, vaikka asiaa on paljon arvailtu. The Guardianin Simon Hattenstone on yksi harvoista, joka on päässyt haastattelemaan häntä henkilökohtaisesti. Toimittajan mukaan nimettömyys on ollut Banksylle tärkeää siksi, että graffiti on laitonta. Hattenstone kuvaili Banksya ”Jimmy Nailin ja brittiläisen räppääjän Mike Skinnerin risteytykseksi” sekä ”28-vuotiaaksi mieheksi, joka ilmestyi paikalle farkuissa ja T-paidassa, ja jolla on hopeahammas, hopeaketju sekä yksi hopeinen korvakoru”.[4]
Banksyn verkkosivuston on rekisteröinyt valokuvaaja Steve Lazarides, joka on Banksyn edustaja. Lazaridesilla on nykyisin taidegalleria Laz Inc Lontoon Sohossa. Sieltä voi ostaa Banksyn alkuperäisteoksia. Sivusto Picturesonwalls.com puolestaan omistaa oikeudet Banksyn rajoitetusti saatavilla olevien teosten myyntiin.[39]
Banksyn nimen on väitetty olevan Robert, Rob tai Robin Banks[40][41][2][22] tai Robin Gunningham[42] ja ainakin kaksi verkkosivustoa väittää, että niiden julkaisema kuva esittää Banksya.[43][44] Lisäksi Banksya on väitetty taiteilijoiden kollektiiviksi ja väitetty ettei häntä ole edes olemassa.[2] Erään tarinan mukaan Banksy on aikaisemmin työskennellyt teurastajana.[2] Banksyn edustaja on ilmoittanut ettei vahvista eikä kiellä mitään näistä väitteistä eikä suostu kommentoimaan asiaa enempää.[42]
[muokkaa] Arvostelu
Banksyn teokset on tarkoitettu provokaatioiksi ja ihmiset käyttäytyvät joskus niiden herättämien viestien mukaisesti. Vuonna 2003 Banksy järjesti eräässä varastossa Turf War -nimisen näyttelyn, jossa oli esillä muun muassa maalattuja eläimiä. Vaikka eläinsuojelujärjestö oli julistanut tapahtuman olosuhteet asianmukaisiksi, paikalla ollut eläinoikeusaktivisti esitti vastalauseen kahlitsemalla itsensä maalattua lehmää kiertävään kaiteeseen.[45]
Britannian ympäristön siisteydestä huolehtivan Keep Britain Tidy -kampanjan edustaja Peter Gibson sanoo, että Banksyn työt ovat pelkkää vandalismia. Hänen mukaansa vandalismin poliittinen tarkoitus muistuttaa yritysten mainosten muuttamista ja pilaamista siten, että niiden alkuperäinen viesti muuttuu ja kääntyy jopa itseään vastaan.[1]selvennä?
Banksy tekee hyväntekeväisyystyötä Greenpeacelle maksua vastaan, ja hän saattaa vaatia maalauksistaan jopa 25 000 puntaa. On myös väitetty, että Banksy on tehnyt työtä Puman kaltaisille suuryhtiöille, mutta se on myös kiistetty.[46] Toiset taiteilijat ja aktivistit ovatkin syyttäneet häntä itsensä myymisestä ja pyrkyrimäisyydestä.
Kumouksellisen hahmonsa vuoksi Banksy on saavuttanut kulttiaseman nuorempien sapluunoita käyttävien graffitintekijöiden keskuudessa, ja maineen kasvaessa myös Yhdysvaltain elokuvateollisuus on alkanut kiinnostua hänestä.[47]
Vuonna 2004 Space Hijackers -”anarkitekti” ryhmä jakoi väärennettyjä lahjakortteja Banksyn näyttelyn ulkopuolella korostaakseen sitä, kuinka hän väittää käyttävänsä kapitalismia sekä vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää vastustavaa kuvakieltä, mutta tekee samalla työtä yritysmaailmalle ja taidegallerioille.[46]
Losangelesilainen taidelehti Coagula kommentoi Banksy-ilmiötä esittelemällä 20 sivulla valokuvia sikäläisistä nykytaiteen edustajista pitämässä käsissään kylttejä, joissa lukee ”Ei mitään Banksystä tässä numerossa”.
Kun Banksy maalasi Israelin raja-aitaa Palestiinan alueella kommenttina palestiinalaisten tilanteeseen, kaikki eivät siellä arvostaneet hänen teoksiaan. Eräs vanha mies huomautti, että hänen maalauksensa saivat aidan näyttämään kauniilta, ja kun Banksy kiitti häntä, mies vastasi: ”Minä en halua sen näyttävän kauniilta, me vihaamme tätä aitaa. Mene kotiin.”[48]
[muokkaa] Sanottua
- ”Hän tekee kaiken tämän ja pysyy tuntemattomana. Minun mielestäni se on hienoa. Nykyään kaikki yrittävät olla kuuluisia, mutta hän pysyy nimettömänä.” – Brad Pitt[13]
- ”Banksy ei ole koskaan paljastanut oikeaa nimeään, eikä hän ole koskaan ollut valokuvattavana. Hauska julkkis.” – Paul Vallely[13]
- ”...häntä juhlitaan usein nerona, joka seisoo hajasäärin nykyisyyden verta vuotavalla reunalla. Miksi? Koska hänen teoksensa näyttävät häikäisevän älykkäiltä idiooteille. Ilmeisesti se riittää.” – Charlie Brooker[49]
- ”Mielestäni Banksyn töissä on hieman sukkeluutta, hieman älykkyyttä – ja iso ämpärillinen höyryävän kuumaa ylimainontaa.” – Jonathan Jones[50]
[muokkaa] Banksyn graffiteja
|
Banksyn tagi rekan kyljessä. |
|||
|
Liftari matkalla minne tahansa (Charles Manson vangin asussa) Archwayssa Lontoossa. |
|||
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Banksy, Robin: Banging your head against a brick wall. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2001. ISBN 0-9541704-0-7. (englanniksi)
- Banksy: Existencilism. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2002. ISBN 0-9541704-1-5. (englanniksi)
- Banksy: Cut it out. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2004. ISBN 0954496000. (englanniksi)
- Banksy: Wall and piece. London: Random House, 2004. ISBN 978-1-84413-787-9. (englanniksi)
- Bull, Martin R.: Banksy locations & tours: A collection of graffiti locations and photographs in London. U.K.: Shell Shock Publishing, 2006. ISBN 0955471206. (englanniksi) Kuvia Banksyn töistä Lontoossa ja tietoa niiden sijainnista. Käsittelee enimmäkseen hänen graffitejaan. 3. täydennetty painos 2008.
- Macnaughton, Alex: London street art. München, Berlin, London, New York: Prestel, 2006. ISBN 3791336746. (englanniksi)
- Wright, Steve: Banksy's Bristol: Home sweet home. London: Tangent Books, 2007. ISBN 1906477000. (englanniksi) Kuvateos Banksyn Bristoliin tekemistä graffiteista. Sisältää myös Banksyn kanssa työskennelleiden haastatteluja.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Collins, Lauren: Banksy Was Here – The invisible man of graffiti art (artikkeli) The New Yorker. 14.5.2007. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 2,7 Joseph, Claudia: Graffiti artist Banksy unmasked ... as a former public schoolboy from middle-class suburbia (artikkeli) 2008. Daily Mail. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
- ↑ 3,0 3,1 3,2 Banksy Show Tonight in London (ilmoitus) 13.10.2005. Wooster Collective. Viitattu 23.1.2007. (englanniksi)
- ↑ 4,0 4,1 Hattenstone, Simon: Simon Hattenstone meets Britain's No 1 graffiti artist, Banksy: Something to spray (haastattelu) 17.7.2003. The Guardian. Viitattu 2.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Altman, Alex: Banksy Unmasked? A Graffiti Mystery (artikkeli) 2.11. 2007. Time. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
- ↑ 6,0 6,1 Banksy, Robin: Banging your head against a brick wall. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2001. ISBN 0-9541704-0-7. (englanniksi)
- ↑ 7,0 7,1 Banksy: Existencilism. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2002. ISBN 0-9541704-1-5. (englanniksi)
- ↑ 8,0 8,1 Banksy: Cut it out. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2004. ISBN 0954496000. (englanniksi)
- ↑ 9,0 9,1 9,2 Banksy: Wall and piece. London: Random House, 2004. ISBN 978-1-84413-787-9. (englanniksi)
- ↑ 10,0 10,1 10,2 Banksy – Bristol's Graffiti Artist (verkkosivu) Visit Bristol – Bristols official tourist information site Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Anti-social Behaviour Act 2003 (lakiteksti) The UK Satute Law Database. Ministry of Justice. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
- ↑ 12,0 12,1 La Placa, Joe: London Calling (artikkeli) artnet Magazine. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
- ↑ 13,0 13,1 13,2 Vallely, Paul: Banksy: The joker (kolumni) 23.9.2006. Independent. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Morrison, Blake: Why the iconic red phone box still rings a bell (artikkeli) 24.11. 2007. Daily Mail. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Banksy artwork sets new benchmark (uutinen) 26.10.2003. BBC NEWS. Viitattu 2.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Buzzell, Coldy: I am Banksy (artikkeli) Esquire. 20.11. 2005. Viitattu 5.9. 2008. (englanniksi)
- ↑ Bowes, Peter: 'Guerrilla artist' Banksy hits LA (artikkeli) 14.9.2006. BBC News. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Beard, Matthew: Aguilera invests £25,000 in Banksy (uutinen) 6.4.2006. Independent. Viitattu 23.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Banksy works set auction record (uutinen) 20.10.2006. BBC News. Viitattu 23.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Beard, Matthew: Banksy's 'Mona Lisa' breaks auction price record (uutinen) 20.10. 2006. The Independent Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
- ↑ STT: Graffiti myytiin netissä neljännesmiljoonalla (uutinen) Kaleva. Viitattu 15.1.2008.
- ↑ 22,0 22,1 Verkaik, Robert: Has Banksy's real identity been discovered at last? (artikkeli) 14.7.2008. The New Zealand Herald. Viitattu 4.9.2008. (englanniksi)
- ↑ 23,0 23,1 Howe, Jeff: Art Attack (artikkeli) elokuu 2005. Wired. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Banksy Hits New York's Most Famous Museums (All of them) (artikkeli) 23.3.2005. Wooster Collective. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Graffiti star sneaks work into Tate (uutinen) BBC News. 17.10.2003. Viitattu 4.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Art prankster sprays Israeli wall (artikkeli) 5.8.2005. BBC NEWS. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Artist's cold call cuts off phone (uutinen) 7.4.2006. BBC NEWS. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Artist's saucy stencil for city (artikkeli) 21.6.2006. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Paris Hilton targeted in CD prank (uutinen) 4.9.2006. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Truscott, Claire & Hodgson, Martin: Banksy targets Paris Hilton (uutinen) 3. syyskuuta 2006. Independent. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Katz, Laura: Paris Prank Confirmed (uutinen) 7.9.2006. Net Music Countdown. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ BREAKING: The story Disneyland doesn't want you to know (reportaasi) 8.9.2006. Wooster Collective. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Artist Banksy targets Disneyland (artikkeli) 11.9.2006. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Banksyn verkkosivut Viitattu 1.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Melena Ryzik, Where Fish Sticks Swim Free and Chicken Nuggets Self-Dip, (reportaasi) The New York Times 9.10.2008. Viitattu 9.10.2008.
- ↑ Banksy at Bristol City Museum Guardian Unlimited. 12.6.2009. Art Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Gina Thomas: Mit Kunst Streich werden FAZnet Frankfurter Allgemeine Zeitung. 17.6.2009. Viitattu 17.6.2009. (saksaksi)
- ↑ Profiles: Banksy (Banksyn profiili ja haastattelu verkkosivulla) Design is Kinky. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Walsh, John: What Banksy did next 15.5.2004. The Independent. Viitattu 2.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Chaundy, Bob: Faces of the week (artikkeli) 15.9.2006. BBC News. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Pryor, Fiona: BBC.co On the trail of artist Banksy (artikkeli) 8.2.2007. BBC News. Viitattu 4.9.2007. (englanniksi)
- ↑ 42,0 42,1 BBC News online Paper 'reveals Banksy's identity' (artikkeli) 13.7. 2008. BBC NEWS. Viitattu 5.9. 2008. (englanniksi)
- ↑ Sewell, Brian: Robert Banks revealed, Banksy's true identity (henkilön verkkosivu) Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Damon Albarn + Banksy, Graffiti, Think Tank (henkilön verkkosivu) Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Animals sprayed by graffiti artist (artikkeli) 18.7.2003. BBC News. Viitattu 23.1.2007. (englanniksi)
- ↑ 46,0 46,1 Banksy, Pictures On Walls & Puma snuggling up? (kollektiivin verkkosivu) The Space Hijackers. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Duff, Oliver: Banksy goes to Hollywood? (uutinen) 7.3.2007. The Independent. Viitattu 2.9.2007. (englanniksi)
- ↑ Kalman, Matthew: Israeli barrier draws artists to a cause (artikkeli) 27.4.2006. The Boston Globe. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Brooker, Charlie: Supposing ... Subversive genius Banksy is actually rubbish (kolumni) 22.9.2006. Guardian Unlimited. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Jones, Jonathan: Why all the fuss over Banksy? (taidearvostelijan blogi) 22.9.2006. The Guardian Unlimited. Viitattu 4.9.2008. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Banksyn virallinen sivu (englanniksi)
- Pictures on Walls -sivusto (englanniksi)
- Kuvasarja Banksyn gallerianäyttelystä Lontoossa, The Guardian 19.2.2008. (englanniksi)
- Kuvasarja Banksyn tekemistä seinämaalauksista New Orleansiin elokuussa 2008 Katrina-hurrikaanin muistoksi. (englanniksi)
- Kuvasarja Banksyn maalauksista Juuri ja juuri laillista -näyttelyssä Los Angelesissa, BBC News 14.9.2006 (englanniksi)
- Kuvasarja Banksyn maalauksista Liverpoolissa (englanniksi)
- Kuvasarja Banksyn maalauksista Lontoossa (ranskaksi)
- Claudia Joseph: Graffiti artist Banksy unmasked, Daily Mail 14.7.2008 (englanniksi)
- Karttoja ja tietoa Banksyn maalauksista Bristolissa, Visit Bristol – Bristols official tourist information site (englanniksi)
- Simon Hattenstone haastattelee Banksya, The Guardian 17.7.2003 (englanniksi)
- Banksy's pet shop: How much is that chicken nugget in the window? Video Banksyn New Yorkin näyttelystä The Guardian 23.10.2008. (englanniksi)

