Jäätelöauto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Australialainen jäätelöauto
Jäätelöauto Helsingissä

Jäätelöauto on auto, josta harjoitetaan jäätelön vähittäismyyntiä asiakkaille auton kulkureitin varrella myymäläauton tapaan.

Jäätelöautojen toimintaa perustellaan katkeamattomalla kylmäketjulla.[1] Kun jäätelöä kuljetetaan kaupasta kotiin, se ehtii sulaa, mutta jos jäätelö tuodaan pakastimilla varustetulla autolla aivan kotiovelle, se on yhä jäässä. Toisaalta kaupoissa valikoimat saattavat olla monipuolisemmat ja hinnat halvempia.

Jäätelöautoilla on usein tunnussoitto, jolla asiakkaita houkutellaan. Jäätelöautojen mainossoitto on kielletty tai sitä on säännöksin rajoitettu häiritsevänä joissakin maissa[2] ja Suomessakin joillakin paikkakunnilla.

Jäätelöautojen idea keksittiin Ruotsissa 1960-luvulla.[3] Suomessa jäätelöautot aloittivat toimintansa vuonna 1993. Syksyllä 2012 alettiin valmistella Suomen kotijäätelön jäätelöautotoiminnan lopettamista Suomessa. Viimeiset Suomen Kotijäätelön jäätelöloautot lopettivat toimintansa 18. elokuuta 2013, ja samalla Kotijäätelö Oy lopetti liiketoimintansa Suomessa.[4] Nestlé puratuttaa jäljellä olevat jäätelöautot, muun muassa pakastinosa irrotetaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kylmiä tosiasioita Kotijäätelön jäätelöstä ja palvelusta Suomen Kotijäätelö. Viitattu 12. toukokuuta 2007.
  2. [1], [2], [3] Luettu 12.5.2007
  3. Jäätelöautot saattavat kadota? taloussanomat.fi. Viitattu 11.10.2012.
  4. Yle: Viimeiset jäätelöautot lopettavat elokuussa 23.7.2013. Kauppalehti. Viitattu 11.8.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.