Liikenne

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kevyttä liikennettä ja tieliikennettä Dhakassa, Bangladeshin pääkaupungissa

Liikenne on ihmisten, tavaroiden ja tiedon kuljettamista paikasta toiseen. Liikenne jaetaan kuljetusteiden mukaan maa-, vesi- ja ilmaliikenteeseen. Näiden sisällä liikenne jaetaan matkustaja- ja tavaraliikenteeseen.

Liikenteen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanviljelyn ja käsityöläisten erikoistuminen noin 12 000 vuotta sitten vaati tuotteiden kuljettamista tuottajalta kuluttajalle. Liikenteen kehittymisen vallitsevat trendit ovat olleet kuljetusten nopeutuminen, kuljetusyksiköiden suureneminen ja matkojen piteneminen. Henkilöliikenteen historia on keskeisiltä osiltaan samanlainen tavaraliikenteen historian kanssa.

Liikenteen historian käännekohtia ovat olleet uusien liikennevälineiden käyttöönotot ensin maa- ja sitten vesiliikenteessä. Aluksi liikenteen lisääntymistä rajoitti kuljetusvälineiden puute. Ensimmäinen käännekohta oli eläinten kesyttäminen kuormajuhdiksi. Se nopeutti maaliikennettä ja teki mahdolliseksi suurempien kuormien kantamisen kuin mitä ihminen itse pystyi kantamaan.

Vesiliikenne rajoittui pitkään lähinnä jokiin ja rantavesiin, eikä isoja aluksia ollut. Liikenteen toinen käänne tapahtui valtamerikelpoisten laivojen ja navigointitaitojen kehityttyä Euroopassa, Aasiassa ja pohjoisen Itä-Afrikan alueilla. Valtameriliikenne synnytti maailmanlaajuisen liikenneverkon.

Maaliikenteen rajat asetti se, että lihasvoimaa parempia kuljetuskeinoja ei ollut vielä keksitty, joten maitse kuljetettiin edelleen vain pieniä yksiköitä ja lähinnä lyhyitä matkoja. Maitse kuljetettiin pääasiassa arvokkaimpia tuotteita kuten mausteita. Erityisesti Euroopassa ja Kiinassa tehotonta maaliikennettä paikkasi jokiliikenne. Vesiliikenteen käännekohta mahdollisti siis suuret kuljetukset kaikkialle, minne oli vesiyhteys.

Suuri käännekohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollinen vallankumous toi maaliikenteeseen ensimmäiset parannukset sitten rattaiden keksimisen. 1800-luvulla rautatie nopeutti maaliikennettä ja mahdollisti suurempien ja painavampien rahtiyksiköiden kuljettamisen. 1900-luvun polttomoottoriliikenne tavallisilla teillä levitti liikenteen kattamaan myös syrjäisemmät kolkat ja mahdollisti spontaanimman tavara- ja henkilöliikenteen. 1900-luvun toinen uutuus lentokone lisäsi lähinnä liikenteen nopeutta ja hivenen myös kuljetusmatkojen pituutta. Nykymuotoinen tehokas liikenne mahdollistaa teollisuuden äärimmäisen erikoistumisen. Tuotetta voidaan valmistaa yhdessä ainoassa paikassa ja liikenteen avulla kuljettaa ja jakaa maailmanlaajuisesti.

Tietoliikenteen historian voidaan katsoa alkavan kirjoitustaidon kehittymisestä, sillä se teki tiedosta hyödykkeen, jota voitiin kuljettaa ja kaupata. Aina lennättimen keksimiseen saakka tietoliikenne oli riippuvainen muun liikenteen nopeudesta. Lennätin nopeutti tietoliikenteen nykytasolle mutta salli vain vähän ja lyhyitä viestejä. Puhelin toi mukaan puheliikenteen. Tietoliikenteen kolmas käännekohta on meneillään, ja siinä volyymi ja kantavuus eli välityskyky paranevat edelleen muun muassa radion, television ja Internetin ansiosta.

Maailmanlaajuisen tietoverkon eli Internetin tietoliikenteessä ei ole merkittäviä nopeusrajoituksia, ja volyyminrajoitukset ovat myös vähenemässä. Tietoverkon ulkopuolella on kuitenkin suuri määrä ihmisiä, mikä pienentää erityisesti internetin kattavuutta. Valtiollinen tietoliikenteen rajoittaminen on useimmissa maissa vähentynyt minimaaliseksi.

Tavara- ja henkilöliikenne on nopeutunut paljon, eikä merkittävää lisänopeutta ole näkyvissä. Liikenteen määrän kasvu aiheuttaa lähiliikenteessä ruuhkautumista. Lisäksi suuren volyymin liikenteen vaatimat suuret resurssit ja vaikutukset ympäristöön rajoittavat liikenteen lisääntymistä. Kun liikenteen valtiollisia rajoituksia vähennetään, mahdollistaa koko maapallon kattava nopea, laajakapasiteettinen ja kattava liikenneverkko muun muassa nykyisen globalisaation.

Liikennemuotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenteen päämuodot ovat matkustajaliikenne, tavaraliikenne ja tietoliikenne.

Liikenneverkon rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenneverkon rakenne voidaan jakaa infrastruktuuriin, kulkuvälineisiin ja operaatioihin.

Infrastruktuuri sisältää käytettävät liikenneverkot (tiet, rautatiet, lentoreitit, kanaalit, kuten myös terminaalit ja asemat (esimerkiksi lentoasemat, rautatieasemat, linja-autoasemat ja satamat).

Liikenneverkoissa kulkevia kulkuvälineitä ovat autot, polkupyörät, junat ja lentokoneet.

Liikenteen operaatiot liittyvät järjestelmän hallintaan, ja niitä ovat muun muassa liikennevalot, junavaihteet, lennonjohto jne. kuten myös liikennesäännöt ja liikenteen rahoitusjärjestelmät (esimerkiksi moottoriteiden tietullit tai polttoaineverot).

Liikenneverkkojen suunnittelu kuuluu yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun ja kulkuvälineiden suunnittelu konetekniikan alaan. Meri- ja ilmaliikenteen suunnittelu ovat usein omia erikoistuneita alojaan, vaikka ne voivat kuulua myös operaatiotutkimukseen tai järjestelmäsuunnitteluun.

Liikenne ja tietoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne ja tietoliikenne ovat sekä toistensa korvaajia että täydentäjiä. Voi olla mahdollista, että kehittynyt tietoliikenne voisi pitkälti korvata ihmisten viestintätarpeesta johtuvan liikkumisen eli puhelimella, faksilla tai muuten sähköisesti kommunikoitaisiin henkilökohtaisen tapaamisen sijaan. On havaittu, että välineitä hyväksikäyttävä kommunikaatio itse asiassa luo lisää vuorovaikutusta, myös henkilökohtaisella tasolla. Liikenteen kasvuun liittyy kommunikaatiota, joka on elintärkeää kehittyneille liikennejärjestelmille. Junien ja lentokoneiden on tiedettävä toisten junien ja lentokoneiden sijainti, ja niiden on pystyttävä kommunikoimaan. On myös havaittu, että tietoliikenteen lisääntyminen lisää liikennettä ja päinvastoin.

Toinen liikenteen osa-alue on rahtaaminen, joka on myös tulevaisuudessa tarpeellista muun muassa elintarvikkeiden ja muun energian kuin sähkön ja kaukolämmön siirrossa. Tässä pinta- ja ilmakuljetukset kilpailevat keskenään. Pintakuljetuksissa rautatie- ja maantiekuljetukset kilpailevat manneralueilla, mutta merellä laivakuljetuksille ei ole korvaavaa kuljetusmuotoa.

Liikenne, aktiviteetit ja kaavoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumistiheyden ja liikennemuotojen välillä on yhteys. Asumistiheys määritellään laskemalla kerrosalan (tai väestön) suhde maa-alaan. Sääntönä voidaan sanoa, että tiheyden ollessa alle 1,5 henkilöauto on sopiva väline. Tiheydet kuudesta ylöspäin sopivat hyvin junille. Tiheydet kahdesta neljään eivät sovellu oikein hyvin tavalliselle julkiselle tai yksityiselle liikenteelle. Monet kaupungit ovat kasvaneet näihin tiheyksiin, ja ne kärsivät liikenneruuhkista. Henkilökohtainen pikaliikenne voisi täyttää tämän tyhjiön.

Kaavoitus tukee aktiviteetteja, jotka usein sijaitsevat toisistaan erillään. Ihmiset tarvitsevat liikennettä liikkuakseen paikasta toiseen (esimerkiksi kotoa töihin, ostoksille ja takaisin kotiin). Liikenne on toissijainen tarve siinä mielessä, ettei se sellaisenaan tyydytä mitään välitöntä tarvetta, mutta sitä tarvitaan matkojen päätepisteissä oleviin aktiviteetteihin.

Hyvällä kaavoituksella pyritään siihen, että yleisesti tarvittavat kohteet, esimerkiksi asunnot ja ruokakaupat, ovat lähellä toisiaan ja kohteet, joihin keskittyy paljon liikennettä, lähellä liikenneväyliä. Kaavoitus on huonosti laadittu, jos aktiviteetit (kuten työpaikat) sijoitetaan kauas muista kohteista (kuten asutus ja kauppa).

Liikenteen vaatimat rakennelmat käyttävät maata, ja kaupungeissa kadut, tiet ja pysäköintialueet voivat helposti ylittää 20 % koko maapinta-alasta. Tehokas liikennejärjestelmä vähentää tarpeetonta maankäyttöä.

Liikenne, energia, ympäristö ja turvallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne vaikuttaa ympäristöön monin tavoin. Se on tutkitusti yksi suurimmista ilmansaastuttajista, energiankuluttajista, maankäyttäjistä, tapaturmien aiheuttajista ja jätteiden tuottajista.

Liikenne on energian merkittävä käyttäjä. Suurin osa liikennevälineistä polttaa hiilivetyjä. Jos nämä palavat vain osittain, syntyy saasteita. Kulkuneuvot ovat läntisessä maailmassa kehittyneet puhtaammiksi ympäristösäädösten takia, mutta hyöty on kumoutunut autojen määrän kasvaessa. Öljyhuippu saattaa vaikuttaa merkittävästi liikenteen kehitykseen.

Käyttämällä puhtaampia polttoaineita voidaan vähentää saasteita. Suosituin vähäsaasteinen polttoaine tällä hetkellä on öljynporauksen sivutuotteena saatava maakaasu. Vety on ainakin paikallisesti vielä vähäsaasteisempaa.

Toinen keino on tehdä kulkuvälineistä tehokkaampia, mikä vähentää saasteita ja jätteitä vähentämällä energiankulutusta. Jos sähköä voidaan käyttää, se on kaikkein tehokkain energiamuoto. Toinen keino on tuottaa energiaa polttokennoilla, jotka ovat kahdesta viiteen kertaa tehokkaampia kuin perinteisesti käytetyt polttomoottorit. Yksinkertainen mutta erittäin tehokas keino on tehdä maalla kulkevat autot virtaviivaisemmiksi, koska jopa 75 % energiasta kuluu ilmanvastuksen voittamiseen. Toinen keino on kierrättää energiaa, joka normaalisti kuluu jarrutukseen. Tähän tarvitaan monimutkaista hybriditekniikkaa.

Tieliikenne on varsin riskialtista. Vuosittain Suomen auto-onnettomuuksissa kuolee noin 300 ihmistä ja loukkaantuu lähes 5 000 ihmistä. Suurin osa onnettomuuksista johtuu inhimillisistä arviointi- ja havaintovirheistä, mutta osa johtuu myös puutteellisista liikennejärjestelyistä ja huonoista kelioloista.

Liikenneyhtiöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]