Melu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee häiritsevää ääntä. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Melu (arkikielessä meteli) on ääntä, joka koetaan epämiellyttäväksi tai häiritseväksi tai joka on muulla tavoin terveydelle vahingollista tai hyvinvoinnille haitallista.[1] Melun voimakkuus ilmoitetaan desibeleinä.

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lainsäädännössä melu määritellään ääneksi, joka on terveydelle haitallista tai joka merkityksellisesti vähentää ympäristön viihtyisyyttä taikka merkityksellisesti haittaa työntekoa. Toisen määritelmän mukaan melu on ääntä, jonka ihminen kokee epämiellyttäväksi tai häiritseväksi. Melua voidaan pitää myös "ei-toivottuna" äänenä. Eri määritelmät katsovat melua eri näkökulmasta. Lainsäädännön määritelmä korostaa yhteiskunnalle aiheutuvaa haittaa, kun taas jälkimmäisissä korostuu melun kokemisen subjektiivisuus. Sama ääni voi olla toisen korvissa nautittavaa kuunneltavaa, kun taas toinen aistii sen meluna.

Altistumisympäristön ja -tilanteen mukaan melu voidaan jaotella asumismeluksi, työpaikkameluksi, vapaa-ajan meluksi ja ympäristömeluksi.

Meluntorjunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melumuuria Vuosaaren satamassa, Helsingissä.

Perustana lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meluntorjunnasta säädetään terveydensuojelulaissa, ympäristönsuojelulaissa, ja meluntorjunnasta työpaikoilla määrätään työturvallisuuslaissa. Meluntorjunnan yleinen ohjaaminen kuuluu ympäristöministeriölle ja kunnan tehtävänä on valvoa, ohjata ja edistää meluntorjuntaa alueellaan. Meluntorjunnan asiantuntijaviranomaisina ja -laitoksina toimivat Sosiaali- ja terveysministeriö, Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos ja Valtion teknillinen tutkimuslaitos.

Meluntorjunnan yleinen päämäärä on terveellinen ja viihtyisä elinympäristö, jossa ei ole meluhaittoja. Eri alueille ja ajankohdille on annettu ohjearvot, ja esimerkiksi asuntojen pihoilla, terasseilla tai parvekkeilla melutaso ei saisi päivällä ylittää 55 desibelin keskiäänitasoa eikä asuinhuoneistojen sisällä 35 desibelin keskiäänitasoa,[2] mutta todellisuudessa ulkoilman raja-arvot ylittyvät suurella osalla asuinalueista. Melun ja sille altistuvien ihmisten määrään pyritään vaikuttamaan kaavoituksella, jossa etenkin liikenteen ja asumisen sijoittelulla voidaan tehokkaasti vaikuttaa melun määrään. Uudisrakennusten meluntorjuntavaatimukset ovat viime vuosina tiukentuneet huomattavasti.

Uusien rakennusten ääneneristysvaatimuksista määrätään Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa C1 (Ääneneristys ja meluntorjunta rakennuksessa: määräykset ja ohjeet) vuodelta 1998. Lisäksi asuntojen ym. tilojen melurajoista määrätään sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohjeessa vuodelta 2003.

Mikäli melulle altistumista ei voida välttää, kuulo on suojattava kuulosuojaimilla. Yleisimpiä kuulonsuojaimia ovat korvakäytävään työnnettävät tulpat sekä kuppisuojaimet.

Liikennemelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöauton vauhdin hiljentäminen 60:stä 50:een km/h vähentää melua 2 dB. Äänen kymmenkertaistuminen vastaa 10 dB:n muutosta ja satakertaistuminen 20 dB:n muutosta. Liikenne on yleisin meluaja. Liikenteen melu on 70–90 dB. Melu aiheuttaa 3 % sepelvaltimokuolemista Euroopassa. Maanpinta ja kasvillisuus vaikuttavat äänen etenemiseen. Melu voimistuu, jos este heijastaa ääntä.

Meluongelmien syntyä on tärkeää ehkäistä ennalta. Ongelmien korjaaminen jälkeenpäin on teknisesti vaikeaa ja kallista. Valtioneuvoston päätöksellä Suomi vähentää melua 20 % vuosina 2003–2020. Melupäästöjen pienentäminen on yleensä paras ratkaisu. Autoilua on rajoitettava keskustoissa.[3] Ajoneuvojen melupäästöille asetetaan desibelirajat EU:n direktiivissä.

Liikennemeluun vaikuttavat myös tienkäyttäjien asenteet. Kun Liikkuva poliisi ja Liikenteen turvallisuusvirasto tarkastivat Vantaalla elokuussa 2011 moottoripyörien ja mopojen melupäästöjä, ilmeni, että yli puoleen moottoripyöristä oli vaihdettu pakoputki äänenvaimennuksen heikentämiseksi: joka kolmannen moottoripyörän melupäästöt ylittivät sallitun rajan ja näistä joka kolmas ylitti päästörajat törkeästi. Samanlaisia mittaustuloksia saatiin mopoista.[4]

Melun haittoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuulon vaurioituminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melu voi aiheuttaa kuulon heikkenemistä ja tinnitusta. Lyhytaikainen voimakkaalle melulle altistuminen voi aiheuttaa tilapäisen kuulonaleneman ja/tai tinnituksen, joka levon jälkeen palautuu normaalitasolle, tai suoraan palautumattomia kuulovaurioita, joista seuraa pysyvä meluvamma. Pitkäaikainen pienemmällekin melulle altistuminen voi vaurioittaa kuuloa pysyvästi ja jatkuvalle yli 90 desibelin melulle ilman kuulosuojaimia altistuminen aiheuttaa lähes poikkeuksetta pysyvän kuulovaurion. Pysyvät kuulovauriot johtuvat sisäkorvaan aiheutuneista parantumattomista muutoksista.

Muut terveyshaitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuulovaurioiden lisäksi melu aiheuttaa muita terveyteen ja toimintakykyyn kohdistuvia haittoja. Näihin kuuluvat mm. stressi, verenpaineen nousu, henkinen kuormittuminen, väsyminen, ärtyvyys, unihäiriöt sekä suorituskyvyn heikkeneminen. Äänen ei voimakkuudeltaan tarvitse olla kuuloa vaurioittava ollakseen melua. Esimerkiksi lieväkin liikenteen melu öiseen aikaan voi (muutoin hiljaisessa ympäristössä) häiritä unta ja aiheuttaa siten terveyshaittoja.

Työperäiset meluhaitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melu on yleisimpiä työperäisiä haittoja ja se aiheuttaa vuosittain lähes tuhat ammattitautia. Yli 85 dB:n melulle altistuvia työntekijöitä arvioidaan olevan 100 000–300 000. Työntekijän suurin sallittu päivittäinen henkilökohtainen melualtistus on 85 dB. Melu lisää tapaturmavaaraa mm. vaikeuttamalla työohjeiden ja varoitusäänimerkkien kuulemista.

Viihtyisyyshaitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellä lueteltujen terveyshaittojen ohella varsinkin liikenneperäinen melu aiheuttaa yhä lisääntyvästi epäviihtyisyyden kokemista asuinympäristöissä sekä luonnon- ja virkistysalueilla vapaa-aikana. Moottorimelu koetaan usein ongelmaksi etenkin taajamissa, vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla sekä lentokenttien ympäristöissä. Toisaalta moottorikäyttöiset harrastusvälineet (kuten moottorikelkat ja -veneet) levittävät melusaastetta myös harvaan asutuille luonnonalueille. Melusaasteen yhä laajemman levinnän vuoksi on jäljellä olevia hiljaisia alueita alettu järjestelmällisesti kartoittaa Suomessakin.[5]

Meluvammat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meluvamman syntyyn vaikuttavat

  • melun voimakkuus
  • altistusaika
  • äänienergian jakautuminen eri taajuuksille
  • melun laatu
  • yksilöllinen herkkyys.
    • Yksilöllinen meluherkkyys vaihtelee, ja joillekuille jo alle 70 dBA:n melu voi aiheuttaa kuulon heikkenemisen.
Vapaa-ajan harrastusten ja työvälineiden melutasoja[6]
Melun aiheuttaja Äänen taso
Sinfoniaorkesteri 30–110 dB(A)
Poporkesteri 105–120 (jopa 140) dB(A)
Rock-konsertti, yleisötiloissa 95–115 dB(A)
Disko, tanssitiloissa 85–100 dB(A)
Korvalappustereot 80–110 dB(A)
Lasten lelut 78–108 dB(A)
Leikkiaseet 143–153 dB(C)
Haulikko 154–160 dB(C)
Paukkuraketit 125–156 dB(C)
Puutyökoneet 90–105 dB(A)
Moottorisaha, kivipora 100–105 dB(A)

Aikarajat, jonka jälkeen kuulovaurion riski on toistuvassa melualtistuksessa todennäköinen:[1]

Melutaso Aika
70 dB 24 h
73 dB 12 h
76 dB 6 h
79 dB 3 h
82 dB 1.5 h
85 dB 45 min
88 dB 22 min
91 dB 11 min
94 dB 6 min
97 dB 3 min
100 dB 1.5 min
103 dB 45 sek
105 dB 22 sek
107 dB 11 sek
110 dB 6 sek
113 dB 3 sek
116 dB 1.5 sek
119 dB <1 sek

HUOM! Kuulovaurion voi siis saada myös aikaisemminkin kuin yllä olevassa taulukossa on mainittu, mutta kuulovaurion riski on paljon todennäköisempi vasta yllä mainittujen aikarajojen jälkeen.

Merkittäviä ympäristömelun lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla olevaan taulukkoon on koottu tavallisia ympäristömelun lähteitä sekä pääasialliset toiminta-alueet kullekin melulähteelle. Kuten taulukosta käy ilmi, merkittävä osa ympäristömelusta on lähtöisin liikenteestä ja kiinteistönhoidosta. Huomattavin osa kaikista ympäristömelun lähteistä liittyy vapaa-ajan toimintoihin.

melulähde tärkeimmät toiminta-alueet
liikenne tienpito rakennustoiminta kiinteistönhoito maatalous ja metsänhoito vapaa-ajantoiminta
kevyt autoliikenne X X
linja-autot X X
Raitiovaunut X X
kuorma-autot X
lentoliikenne X X
moottoripyörät X X
mopedit X X
traktorit X X X
tieaurat X
pyöräkuormaajat ja kaivinkoneet X
paalutuskoneet X
betoni- ja asfalttileikkurit X
lehtipuhaltimet X
polttomoottorikäyttöiset ruohonleikkurit X
moottori- ja raivaussahat X X
moottoriveneet X
vesiskootterit X
moottoriurheiluradat (esim. mikroautoilu) X
ulkoilmakonsertit X

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/e1e392ad852e72f5c225680000404fa8/9cc3a56ec9a4c80ec2257543001e19f3?OpenDocument
  2. Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992)
  3. Jari Lyytimäki ja Harri Hakala: Ympäristön tila ja suojelu Suomessa, s. 213–215, 218–225. (Gaudeamus, Helsinki.)
  4. Var tredje motorcykel för bullrig. Hufvudstadsbladet, 8.9.2011, s. 3. Kuva (JPG) Viitattu 8.9.2011. (ruotsiksi)
  5. Ympäristöministeriö: Hiljaiset alueet
  6. Terveyskirjasto.fi Meluvammat

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ampuja, Outi: Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä: Melu ympäristöongelmana ja sen synnyttämien reaktioiden kulttuurinen käsittely Helsingissä. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Bibliotheca historica 110. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-951-7.
  • Ampuja, Outi: Oikeus hiljaisuuteen: Pamfletti. Barrikadi-sarja no 2. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34775-1.
  • Schwartz, Hillel: Making Noise: From Babel to the Big Bang & Beyond. New York: Zone Books, 2011. ISBN 978-1-935408-12-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]