Lentomelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Qantas-yhtiön Boeing 747-400 laskeutumassa Heathrow’n lentoasemalle Lontoon asutuksen yllä.

Lentomelu on melusaastetta, joka syntyy pääosin nousevien lentokoneiden suihkumoottoreista sekä potkurikoneiden moottoreista ja potkureista. Myös laskeutumiset sekä yli- ja ohilennot aiheuttavat melua. Lentomelu on pääosin lentokenttien lähialueiden ongelma. Lentomelu on 1970-luvulta alkaen johtanut lentokenttien lähiseutujen asukkaiden valituksiin koettujen häiriöiden ja terveyshaittojen vuoksi.

Lentomelun hallinta ja vähentäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmailuhallinnot ovat pyrkineet alentamaan koneiden aiheuttamaa melua yhtäältä moottoreiden melunvaimentimilla, toisaalta melunvaimennusalueilla: koneiden nousu- ja laskeutumissuuntia kentille on rajoitettu, ja taajamat ylittäville lentoreiteille on asetettu vähimmäiskorkeudet. Suomessa melunvaimennusalueet ovat kuitenkin vain suositusluonteisia.

Myös lentokoneiden koekäytön ja moottoritestauksen sekä lennonopetuksen samoin kuin lento- ja laskuvarjohyppyharrastuksen aiheuttamaa melua on pyritty vähentämään. Näin menetellään myös pienemmillä yleisilmailukentillä, kuten Suomessa Malmin lentoasemalla, jossa lentoonlähdöt ja laskeutumiset on rajattu klo 07–22 väliseen aikaan.[1] Tämä on lopettanut lentomeluvalitukset lähes tyystin. Viime vuosina suunnitellut ultrakevyet lentokoneet ovat merkittävästi hiljaisempia kuin 1950–1970-luvuilla suunnitellut ja vieläkin paljon käytetyt konetyypit, kuten Cessna 152 ja Piper Archer. Vanhojakin koneita on menestyksekkäästi muokattu hiljaisemmiksi käyttämällä esimerkiksi lisä-äänenvaimentimia ja hiljaisempia potkureita. Etenkin Saksan ympäristölainsäädäntö on pakottanut koneiden omistajat ja valmistajat toimiin yleisilmailulentokoneiden melutason laskemiseksi.

Yliäänimatkustajakoneiden aikana Yhdysvalloissa eräät ryhmät pyrkivät estämään Concorde-koneiden lennot Texasiin ja Los Angelesiin niiden aiheuttaman melun, erityisesti yliääniaaltojen, vuoksi. Sotilaslennon melua on pyritty siirtämään harvaanasutuille alueille. Esimerkiksi NATOn matalalentoharjoitusalueita on siirretty Pohjois-Kanadaan, missä sotaharjoitusten melun väitetäänkin olevan erittäin merkittävä haitta. Suomessakin sattui 1970-luvulla ilmavoimien käyttäessä Fouga Magister -suihkuharjoituskonetta länsirannikolla tapauksia, joissa koneiden korkeataajuinen melu aiheutti tarhatuille turkiseläimille paniikkia ja jopa kuolemia.lähde? Tällaiset vahingot pyrittiin ehkäisemään lentokieltoalueilla.

Joissakin maissa on yhtenä taloudellisena ohjauskeinona jo otettu käyttöön lentomeluvero erityisesti suihkukoneiden meluhaittojen vähentämiseksi. Melusaasteen kasvun ja hijaisten alueiden vähentymisen vuoksi perusteltuja lainsäädännöllisiä toimenpiteitä ovat myös harrastusilmailun rajoittaminen tai kieltäminen ympäristön virkistyskäytön ja luonnonrauhan turvaamiseksi.

Lentomelun tunnusluvut, mittaus ja lentomelualueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristön paikallista keskimääräistä melutasoa kuvataan tunnusluvulla LDEN. Lentomelualueiksi voidaan katsoa alueet, joilla ulkoilmassa LDEN > 55 dB. Tunnusluku LDEN on vuoden keskimääräinen päivä-ilta-yömelutaso, jossa ilta-ajan (klo 19–22) lentomelua painotetaan 5 dB:llä ja yöajan (klo 22–07) melua 10 dB:llä. Painotusta käyttämällä pyritään ottamaan huomioon melun suurempi häiritsevyys ilta- ja yöaikaan.[2]

Suomessa Finavia mittaa lentomelua jatkuvasti Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristössä seitsemällä kiinteällä mittausasemalla, jotka sijaitsevat Korsossa, Tikkurilassa, Martinlaaksossa, Kalajärvellä, Keravalla, Marja-Vantaalla ja Nurmijärvellä. Lisäksi käytettävissä on kaksi siirrettävää asemaa.[2]

Lait ja määräykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]