Lehtipuhallin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sähkökäyttöinen lehtipuhallin.

Lehtipuhallin on erityisesti kaupunkimaisiin puutarhoihin suunniteltu haravan korvaava väline. Useimmat lehtipuhaltimet toimivat polttomoottorilla ja voivat nojata työntekijän hartioihin. Ammattilaiskäyttöön on olemassa selkään laitettavia puhaltimia. Ammattikäytössä puhallin säästää työaikaa paljon, koska yksi ihminen voi tehdä puhaltimella vastaavan määrän töitä kuin jopa seitsemän ihmistä haravalla.[1]

Lehtipuhaltimille on ominaista erittäin korkea melutaso. Kovimmillaan puhaltimista lähtee yleensä noin 110 desibelin verran ääntä.[1] Sähkökäyttöisistä lähtee usein enemmän ääntä ja polttomoottorilla käyvistä vähemmän, koska niissä on mahdollisuus säätää käytön voimakkuutta.[1]

Melun vuoksi laitteen käyttö kiellettiin Yhdysvalloissa eräissä kaupungeissa jo 1970-luvulla, ja tällä hetkellä noin sadan yhdysvaltalaisen kaupungin järjestyssäännöissä on jonkinasteinen käyttökielto tai -rajoitus lehtipuhaltimille.[2] Kaksi osavaltiota on lisäksi harkinnut lakimääräisiä rajoituksia.lähde?

Suomessakin lehtipuhallinten käytön on koettu vähentävän asumisviihtyisyyttä. Lehtipuhallin valittiinkin Suomen Luonto -lehden kisassa vuoden 2000 turhakkeeksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lehtipuhallin.