Melueste
Melueste on rakenne, joita tehdään liikenneväylien varsille, jotta saataisiin katkaistua äänen kulku äänilähteestä suojattavaan kohteeseen.[1] Melueste sijoitetaan mahdollisimman lähelle tien reunaa, mutta samalla kuitenkin otetaan huomioon tien kunnossapito ja näkemäseikat.[1] Esteen pitäisi olla ainakin niin korkea, ettei suojattavien rakennusten yläkerroksista näe suoraan äänen lähteeseen.[1]
Sisällysluettelo |
Toimintaperiaate [muokkaa]
Melueste katkaisee äänen suoran yhteyden tieltä suojattavaan kohteeseen, mutta osa äänestä kiertää esteen taakse ja osa etenee suoraan läpi, joten näistä syistä esteen ääneneristävyyden tulee olla riittävä.[1] Meluesteen tehokkuus voi vähentyä, jos äänilähteen puolella sijaitsee suuria pintoja, jotka heijastavat ääntä.[1] Heijastukset on otettava huomioon erityisesti silloin, kun tien molemmilla puolilla on melueste ja niitä voidaan vähentää tekemällä esteen pinta ääntä imeviksi tai istuttamalla sen eteen kasveja.[1]
Materiaalit [muokkaa]
Meluesteinä voidaan käyttää esimerkiksi maavalleja, erilaisista materiaaleista rakennettavia seinämiä tai umpinaisia melukaiteita, jotka sijoitetaan ajoradan reunaan.[1] Myös kasvillisuutta voidaan käyttää. Suomessa on käytetty useissa paikoissa maisemallisista syistä lasisia meluesteitä, joiden alaosa on betonia tai jotakin muuta materiaalia.[2]