Liikenneruuhka

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liikenneruuhka moottoritiellä.
Ruuhkasta varoittava liikennemerkki.

Liikenneruuhka muodostuu, kun tiellä liikkuu sen kapasiteettiin nähden liikaa autoja. Ruuhkan takia autojen ajonopeus hidastuu ja voi joissain tilanteissa pysähtyä, kun ruuhka aiheuttaa autojonoja. Liikenneruuhka voi johtua tien liian vähäisen kapasiteetin lisäksi esimerkiksi tietöistä, onnettomuuksista tai huonoista ajo-olosuhteista.

Liikenneruuhkat ajoittuvat ruuhka-aikaan, joka on tyypillisesti Suomessa arkipäivinä 6:30–9:00 ja 15:00–18:00. Myös suuret tapahtumat ja kansalliset lomapäivät aiheuttavat ruuhkia julkisiin liikennevälineisiin ja henkilöautoiluun.

Ruuhkia pyritään välttämään hyvällä liikennesuunnittelulla. Mahdollisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi julkisen liikenteen ja kevyen liikenteen käytön lisääminen, risteyksien suunnittelu ja kierto- ja monitasoliittymien käyttö, tienkäyttömaksut, liikennekäyttäytymisen parantaminen, onnettomuuksien ehkäisy ja nopea raivaus, kaupunkisuunnittelu ja ruuhkista tiedottaminen. Myös työssäkäyntiaikojen porrastaminen vähentää ruuhkia, koska kaikki eivät ole tällöin liikkeellä samaan aikaan. Pidemmällä aikavälillä ruuhkien muodostumista voidaan vähentää hyvällä kaavoituksella, koska asuntojen, työpaikkojen ja palveluiden sijainnit ja vaihtoehtoisten kulkumuotojen olemassaolo vaikuttavat ruuhkien syntymiseen.

Liikenneruuhkien muodostumista ja käyttäytymistä on pyritty ymmärtämään ja ennustamaan erilaisten teorioiden avulla. Ruuhkaisat tiet on muun muassa nähty esimerkkinä yhteismaan ongelmasta, kun ilmaisia resursseja käytetään mahdollisimman paljon.


[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut