Yhteismaan ongelma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karjaa yhteislaitumella Englannissa.

Yhteismaan ongelma on tilanne, jossa tuotannontekijöiden yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen: kuluttaessaan yhteistä resurssia kuluttaja saa hyödyn itselleen mutta tämän resurssin ("yhteismaan") kulumisen haitat jakautuvat kaikkien omistajien kesken. Tämä johtaa taloudellisesti epätehokkaaseen lopputulokseen kaikkien käyttäjien näkökulmasta.

Yhteismaan ongelman ratkaiseminen on erityisesti poliittisessa filosofiassa laajalti tutkittu alue. Yhteismaan ongelma on esillä myös evoluutiobiologiassa.

Käsitteen ”yhteismaan ongelma” (engl. Tragedy of the Commons, yhteismaan tragedia) esitti ensimmäisen kerran William Forster Lloyd vuonna 1833 ja sen teki tunnetuksi Garrett Hardinin essee Science-lehdessä vuonna 1968.

Käsitteen ongelma, kuten Hardin itse huomautti[1], on ”yhteismaa”-nimestä syntyvä väärinkäsitys. Tämän huomasivat aiemmin Ciriacy-Wantrup ja Bishop vuonna 1975 [2] jolloin he huomauttivat: ”Emme voi käyttää termiä yhteinen resurssi sellaisesta tapauksesta jossa aiempaa virallista sopimusta ei ole. Yleinen omaisuus ei ole sama asia kuin 'kaikkien omaisuus'. Jos käsittelemme omistajatonta resurssia yhteisenä omaisuutena, kuten niin monet taloustieteilijät tekevät, päädymme ristiriitaan.”

Yhteisen omaisuuden ja vapaiden resurssien käsitteiden sekoittaminen johti osaltaan Hardinin esseestä syntyneeseen hämmennykseen.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljelyyn raivattua sademetsää Meksikossa.

Hardin esittää artikkelissaan monia esimerkkejä ylikulutetuista yhteismaista, muun muassa ilmakehä, valtameret, joet, kalakannat ja kansallispuistot.

Yhteismaan ongelmasta käytetään myös nimitystä ”kalastajien ongelma” ("tragedy of the fishers").[3]

Ratkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli esittää myös ratkaisuja kuten yksityistäminen, haittaverot (”pilaaja maksaa”) ja sääntely. Hardin muistuttaa aiemmista yhteismaiden jaoista (Suomessa samansuuntaisia olivat isojako ja sarkajako).

Hänestä ei pidä tyytyä yksityistämisen sijaan vetoamaan ”omaantuntoon”, koska se suosii itsekkäitä vapaamatkustajia epäitsekkäämpien kustannuksella.

Osmo Soininvaaran mukaan liikakalastus tulee ratkaista huutokaupattavilla kalastuskiintiöillä. Hänen mukaansa tällöin 98 % kalastuslaivastosta jää tarpeettomaksi, mutta se on pienempi tehottomuus kuin se, että nyt 100 % kalastuslaivoista on hyödyttömiä 98 % kalastuskaudesta, koska saalista on niin vähän, että 2 % laivaston tehosta riittää. [4]

Ongelman yksityiskohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garrett Hardin kuvasi vuoden 1968 esseessään tilannetta, jossa karjanomistajat voivat laiduntaa karjaansa kylän yhteisesti omistamalla laidunmaalla eli yhteismaalla. Karjanomistajan rajahyöty, eli yhden uuden eläimen laiduntamisesta koituva hyöty tulee eläimen omistajalle mutta kustannukset (ruohon kuluminen, maaperän huononeminen jne.) jakautuvat tasan kaikille laidunmaan ”omistajille” eli hyödyntäjille. Näin ollen yksittäisten karjanomistajien kannattaa lisätä laiduntamista vielä silloinkin kun se on yleisen edun vastaista.

Kaikki järkiperäisesti toimivat oman hyötynsä maksimointiin pyrkivät karjankasvattajat pyrkivät kasvattamaan oman karjalaumansa kokoa. Tästä on seurauksena yhteismaan nopea täyttyminen ja kuluminen käyttökelvottomaksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin kreikkalainen Thukydides sanoi: ”He uhraavat pienen murusen ajastaan pohtiakseen mitään julkisia asioita, lähinnä omiaan. Kun jokainen unelmoi, että mitään harmia ei tule hänen laiminlyönnistään, on jonkun toisen tehtävä pitää huolta asioista. Jokaisen muunkin toimiessa näin yhteiset hyvät rappeutuvat huomaamatta.”[5]

Aristoteles vastusti samoin Ateenan valtion yhteisiä resursseja ja piti niitä epäkäytännöllisinä ja sopusointua edistämättöminä ja sanoi: ”Mitä useammalle jokin on yhteinen, sitä vähemmän siitä huolehditaan. Jokainen ajattelee lähinnä omaansa, tuskin yhtään yhteistä etua. Jokainen helpommin jättää huolehtimatta siitä, mistä odottaa toisten huolehtivan.”[6]

William Forster Lloyd totesi yhteismaan ongelmia kirjassaan (1833) väestönkasvusta.[7]

Tunnettu kirjaimellinen yhteismaan ongelma oli se ylilaiduntaminen, joka johti ”Boston Common” -alueen yhteislaiduntamisen lopettamiseen.[8]

Vuonna 1940 Ludwig von Mises kirjoitti ongelmasta, että omistusoikeuksien puuttuessa ihmiset käyttävät liikaa tukkia ja riistaa metsästä, kalaa vesistöistä ja mineraaleja maasta, koska käyttämättä jäävä osuus ei päätyisi heidän vaan jonkun muun hyödyksi, ja samasta syystä eivät piittaa puu-, eläin- ja kalakantojen kestävästä käytöstä, maaperän eroosiosta ja niin edelleen.[9]

Myös Pääsiäissaaren puukato on usein esitetty esimerkki yhteismaan ongelmasta.

Kritiikki ja uudelleenarviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin ”yhteismaan ongelmasta” esitettyjä näkemyksiä on arvioitu uudelleen. Näissä arvioissa on muun muassa tultu siihen tulokseen, että välttämättä nimenomaan yhteisomistus sinällään ei aina ole syynä resurssien tuhlaukseen.[10] Esimerkiksi Nobelin taloustieteen palkinnolla palkittu yhdysvaltalainen taloustieteilijä Elinor Ostrom on osoittanut, että yhteisomistuksessa olevat metsät tuottavat yhtä hyvin kuin yksityisesti omistetut tutkiessaan yhteisresurssien (kastelujärjestelmien, kalastusalueiden ja yhteismetsien) ja yhteishyödykkeiden (ihmiskunnan yhdessä omistamien resurssien kuten valtamerten ja ilmakehän) hallintaongelmia.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ecologist, The, 1992. Whose Common Future?. Special Issue. The Ecologist. 22(4), 121-210
  2. Ciriacy-Wantrup S.V., Bishop R.C., 1975. "Common Property" as a Concept in Natural Resources Policy. Nat. Res. J. 15, 713-727
  3. Samuel Bowles: Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution, Princeton University Press, pp. 27–29 (2004) ISBN 0691091633
  4. Kalastuskiintiöt pitää huutokaupata, Osmo Soininvaara 20.6.2010
  5. Thukydides, Peloponnesolaissota, Kirja I, jakso 141, vapaa käännös.
  6. Aristoteles, Politiikka, kirja 2, luku III, vapaa käännös.
  7. William Forster Lloyd: Two Lectures on the Checks to Population (Oxford, England: Oxford University Press, 1833).
  8. Loewen, James. Lies Across America: What Our Historic Sites Get Wrong. New York: The New Press, 1999. p. 414 ISBN 0965003172
  9. Ludwig von Mises, Part IV, Chapter 10, Sec. VI, Nationalökonomie: Theorie des Handelns und Wirtschaftens (Geneva: Editions Union, 1940). Engl. käännös: Chapter XXIII: "The Data of the Market", Sec. 6: "The Limits of Property Rights and the Problems of External Costs and External Economies", Human Action: A Treatise on Economics (New Haven: Yale University Press, 1949). tai tässä.
  10. Feeny, David, Fikret Berkes, Bonnie J. McCay & James M. Acheson: The Tragedy of the Commons: Twenty-Two Years Later. Human Ecology, 1990, 18. vsk, nro 1, s. 1-19. (englanniksi)
  11. Talouden Nobel ensimmäistä kertaa naiselle Yle.fi. Viitattu 13.10.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kyllönen, Simo (toim.): Kiista yhteismaista: Garrett Hardin ja selviytymisen politiikka. Tampere: Niin & näin, 2011. ISBN 978-952-5503-58-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]