Ilman saastuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ilman saastuminen tarkoittaa kemikaalien, pienhiukkasten tai mikroskooppisten eliöiden aiheuttamaa ilman laadun pilaantumista. Yleensä saastumisen määritelmään lasketaan myös haitan aiheuttaminen ihmiselle tai muille eliöille. Yleisimpiä ilmansaasteita ovat hiilidioksidi, rikkidioksidi, typen oksidit ja pienhiukkaset.[1]

Savusumua Shanghaissa vuonna 1993.

Saasteiden pitoisuus tietyssä paikassa tietyllä hetkellä riippuu päästöjen määrästä, tuulen suunnasta ja nopeudesta, sekä ilmakehän stabiilisuudesta, joka määrää, kuinka paksuun ilmakerrokseen saasteet sekoittuvat. Kaukokulkeutumisen takia myös aiemmin ylätuulen puolella päästetyt aineet vaikuttavat paikalliseen ilmanlaatuun. Inversiotilanteessa saasteet jäävät lähelle maanpintaa ja ilman laatu on erityisen huono.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesien saastumisen haitallisuus ihmisen terveydelle ymmärrettiin jo keskiajalla, mutta ilman saastumista pidettiin pitkään vain esteettisenä ja hajuhaittana. Esimerkiksi vuonna 61 jaa. Seneca kirjoitti Rooman valtakunnan ilmansaasteista, ja vuonna 1306 Edvard I kielsi kivihiilen polttamisen käsityöläisten uuneissa pahanhajuisten savukaasujen takia. Kielto kumottiin myöhemmin, sillä kaupunkia oli pakko lämmittää[2].[3]

Ilma saastui kasvavassa määrin teollistumisen myötä, mutta saastumista ohjattiin edelleen pitkälti esteettisistä ja taloudellisista syistä. Terveysriskien tunnistaminen kesti osittain ilman saastumisen luonteen vuoksi: ilman saastumista ei yleensä ole yhtä helppo tunnistaa kuin veden saastumista, joten terveysriski voidaan sivuuttaa, kunnes saastuminen saavuttaa suuret mittasuhteet.[3]

Ensimmäiset vakavat saastumisepisodit ilmenivät 1800-luvulla: esimerkiksi Lontoon vuoden 1891 joulun hernerokkasumu (engl. pea soup fog) kesti kymmenen tuntia ja sen kerrotaan aiheuttaneen 1 400 ihmisen kuoleman. 1930- ja 1940-luvuilla merkittäviä episodeja olivat esimerkiksi Maas-joen laakson vuoden 1930 episodi, jossa sääolojen aiheuttama inversioilmiö aiheutti kymmenkertaisen kuolleisuuden. Hengitysteiden ärsytykseen kuoli etenkin vanhuksia ja keuhko- ja sydäntauteja sairastavia ihmisiä. Los Angelesissa oli niin ikään vakavia ilmansaasteongelmia vuosina 1945–1947.[2]

Ilmansaaste-episodeja[3]
Episodi Vuosi Syy Seuraukset
Maas-joen laakso, Belgia 1930 suuret pitoisuudet rikkidioksidia
lämpötilainversion aikana
63 kuoli, tuhansia sairastui
Donora, Pennsylvania,
Yhdysvallat
1948 suuret pitoisuudet rikkidioksidia,
lämpötilainversio ja sumuinen sää
20 kuoli sydän- ja hengityssairauksiin,
6000 valitti oireista kuten yskästä ja
rintakivusta
Poza Rica, Mexico 1950 Maakaasulaitokselta vapautui
epähuomiossa rikkivetyä,
lämpötilainversio ja sumuinen sää
22 kuoli, 320 sairaalahoitoon
Lontoo, Englanti
"Great smog"
1952 Viisi päivää kestäneen lämpötilainversion
seurauksena happamat aerosolit jäivät
leijumaan kaupungin ylle
4000 menehtyi sairauksiin, kuten
keuhkoputkentulehdukseen ja
keuhkokuumeeseen

Lontoon vakavin ilmansaaste-episodi, suuri savusumu (engl. great smog) vuonna 1952 aiheutti arviolta 4000 ihmisen menehtymisen sairauksiin. Episodin jälkeen voimakas yleinen mielipide vaikutti siihen, että Isossa-Britanniassa säädettiin v. 1956 ns. Clean Air Act vähentämään savusumusta johtuvaa ilman saastumista. Laki vähensi kaupunkien ilmansaasteita huomattavasti.[2]

Liikenteen päästöjä on voitu puhdistaa jonkin verran katalysaattoreilla, joita alettiin käyttää vuodesta 1974 lähtien. Autojen pakokaasuille on myös asetettu erilaisia normeja.[2]

Päästöjen lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilman saastumisen päästölähteet voidaan jakaa seuraaviin pääluokkiin:

  • liikenteen päästöt: moottoriajoneuvot, lentokoneet, junat ja laivat. Näistä useimmat polttavat fossiilisia polttoaineita.
  • maanviljelyksen päästöt: karjan ja riisinviljelyn metaanipäästöt, kaskeamisen pienhiukkaset
  • teolliset päästöt: lukuisia erilaisia kemiallisia kaasupäästöjä erilaisten prosessien sivutuotteina
  • rakentaminen: hiukkasia ja fossiilisten polttoaineiden palamistuotteita, lisäksi erilaisia maali- ja liuotinkaasuja
  • kaatopaikat: hapettomissa oloissa hajoava orgaaninen aines tuottaa metaania[1]

Ilmansaasteet voidaan luokitella myös primäärisiin ja sekundäärisiin saasteisiin.lähde? Primääriset päästöt leviävät ilmakehään suoraan, ja sekundääriset päästöt syntyvät ilmakehässä erilaisten kemiallisten prosessien vuoksi.

Saasteiden leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmansaasteet leviävät ilmakehään konvektiiivisen ja turbulentin liikkeen myötä. Lisäksi jotkut saasteet reagoivat kemiallisesti keskenään erityisesti auringonvalon vaikutuksesta. Näin tapahtuu esimerkiksi tiettyjen hiilivetymolekyylien ja typen oksidien reagoidessa, jolloin muodostuu valokemiallisia hapettimia, kuten otsonia ja vetyperoksidia[4].[1]

Ilmansaasteiden kulkeutumista voidaan tutkia matemaattisilla malleilla, jotka voidaan luokitella yleisellä tasolla seuraavasti:

  • pistemallit, käytetään pääasiassa teollisissa päästölähteissä
  • linjamallit, käytetään maanteiden, junaratojen ja lentokoneiden päästöjen mallintamiseen
  • aluemallit, käytetään isojen pinta-alaisten päästölähteiden, kuten tulipalojen tai tuulen nostattaman pölyn mallintamiseen
  • valokemialliset mallit, käytetään valokemiallisten hapettimien kulkeutumisen ja kemiallisten reaktioiden mallintamisessa[1]

Ensimmäinen saasteiden leviämisen pistemalli syntyi 1900-luvun alussa; siinä hyödynnettiin gaussilaista leviämismallia, jolla pyrittiin ennustamaan päästöjen leviämistä. Mallissa otettiin huomioon tuulen nopeus, päästön nousukorkeus, päästötaso ja ilmakehän turbulenssi. Maanteiden saasteiden leviämismalleja alettiin kehittää 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, ja alue- ja valokemiallisia malleja kehitettiin 1960- ja 1970-luvuilla.[1]

Saasteiden vaikutukset ihmisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WHO:n vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan vuosittain mahdollisesti jopa seitsemän miljoonaa ihmistä menehtyy ilmansaasteiden aiheuttamiin sairauksiin. Tämä tarkoittaa noin joka kahdeksatta kuolemaa maapallolla.[5]

Erityisen vaarallista ihmisille on altistuminen sisäilman saasteille, jotka useimmiten syntyvät hiili- ja puulämmityksestä ja ruoanlaitosta. Näistä aiheutuu aivohalvauksia, iskeemisiä sydänsairauksia, keuhkoahtaumatautia ja keuhkosyöpää. Pitkälti samat sairaudet selittävät myös ulkoilman saasteisiin liitetyn kuolleisuuden. Lasten kuolemaksi koituvat hengitysteiden sairaudet.[5]

Ilmansaasteiden tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmansaasteita ovat mm.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Air pollution 26.5.2010. Encyclopedia of Earth. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)
  2. a b c d Ympäristö ja terveys — menneisyyden ja tulevaisuuden ongelmia 15.2.1995. Arno Forsius. Viitattu 7.11.2010.
  3. a b c Origins of Modern Air Pollution Regulations U.S. Environmental Protection Agency. Viitattu 6.11.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Overview - Impacts of Photochemical Oxidants (Ozone) Air Pollution Information System. Viitattu 10.11.2010. (englanniksi)
  5. a b Yle: "Joka kahdeksas kuolema johtuu ilmansaasteista" Julkaistu: 7.4.2014 Viitattu: 9.4.2014