Maaperän pilaantuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maaperän pilaantuminen tarkoittaa sellaista haitallisen aineiden aiheuttamaa maaperän saastumista, josta voi aiheutua haittaa tai vaaraa ihmisten terveydelle tai ympäristölle.[1] Pilaantumisen vakavuus riippuu mm. maaperässä olevien haitta-aineiden määrästä ja pilaantuneen alueen käyttötarkoituksesta.[2]

Pilaantuneita maa-alueita esiintyy etenkin vanhoilla teollisuus- polttoaine- ja huoltamoalueilla sekä kaatopaikoilla. Myös erilaiset kemikaalien varastoalueet voivat sisältää pilaantunutta maa-ainesta.

Pilaantuminen ja pilaantuman leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilaantunutta maaperää entisellä kaasulaitoksella.

Maaperä voi pilaantua paikallisesti esimerkiksi onnettomuuden vuoksi tai hiljalleen normaalin toiminnan päästöjen takia.[2] Maaperän prosessit vaikuttavat haitta-aineiden kulkeutumiseen ja siten pilaantumisen vakavuuteen. Haitta-aineet voivat kulkeutua maaperässä kohti pohjavettä, valuntana kohti pintavesiä tai haihtumalla. Haitta-aineet voivat myös pidättyä maaperään (sorptio), tarkemmin sanottuna orgaaniseen ainekseen tai savi­mineraalien pinnoille. Haitta-aineiden muuntuminen maaperässä voi olla ongelma, mutta niitä voidaan myös pyrkiä muuntamaan haitattomammiksi yhdisteiksi. Tämä on yleensä tavoitteena bioremediaatiossa.[3]

Haitta-aineet jakautuvat maaperässä eri faaseihin: suurin osa sitoutuu maa-ainekseen ja voi pölytä tai huuhtoutua siitä. Osa liukenee maaperän huokosissa olevaan veteen ja osa huokoskaasuun. Tietyt nestemäiset kemikaalit jäävät liukenemattomaan faasiin (NAPL), josta ne voivat edelleen muuttua kulkeutuvaksi vapaaksi faasiksi.[4]

Haitta-aineen esiintymismuoto vaikuttaa suuresti sen käyttäytymiseen maaperässä. Käyttäytymiseen vaikuttavat mm:

  • pidättyminen (sorptio)
  • liukenemisen taso (leaching)
  • metylaatio metalleilla ja radionuklideilla
  • hajoamisen taso (degradation) orgaanisilla yhdisteillä[5]

Piste- ja hajalähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaperän pilaantumisen reitit vaihtelevat, mutta ne voidaan luokitella piste- ja hajalähteiksi. Pistelähteitä ovat esimerkiksi teollisuuden laskuputket sekä käsittelemättömän huleveden ja jätevedenpuhdistamoiden purkuputket. Myös onnettomuuden aiheuttamat kemikaalivuodot esimerkiksi laivoilla tai pintaveden lähellä katsotaan pistelähteiksi, sillä niissä päästön määrä ja sijainti voidaan usein kuvata tarkasti.[5]

Pilaantumisen hajalähteitä on vaikeampi mitata, sillä usein alueet ovat suuria tai ne koostuvat useista pistelähteistä. Esimerkkejä tällaisista lähteistä ovat torjunta-aineiden ja lannoitteiden valumavedet viljelypelloilta ja autojen pakokaasupäästöt.[5]

Pilaantumisen reitit myös vaihtelevat pitkälti haitta-aineen tyypin mukaan. Raskasmetalleja leviää sekä piste- että hajalähteistä, kun taas radionuklidien saastuttamat maaperät ovat yleensä saastuneet pistelähteistä – tosin äärimmäisissä olosuhteissa kuten Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena radionuklidit voivat tulla hajalähteestä. Orgaaniset yhdisteet ovat ovat pääasiassa peräisin pistelähteistä. Tällaisesta esimerkki on rasvanpoistoon käytettävä trikloorietyleeni (TCE), jota on levinnyt varo- ja jätealtaista ja joka on pilannut laajalti pohjavesiesiintymiä Yhdysvalloissa.[5]

Maaperää pilaavat aineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa on esitelty tyypillisiä haitta-aineita pääosin maaperän pilaantumisen näkökulmasta. Ympäristöön joutuvien myrkkyjen ja niiden ekosysteemivaikutusten tutkiminen on ekotoksikologian tutkimusalaa.[6]

Metallit ja puolimetallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arseeni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arseenijäämiä on mm. lannassa.

Arseeni esiintyy monissa muodoissa ja hapetusasteissa. Sen luonnollisia lähteitä ovat mm. maaperän rapautuminen, tulivuorenpurkaukset ja metsäpalot. Ihmisen aiheuttamia arseenilähteitä ovat:

  • fossiilisten polttoaineiden poltto
  • jätteenpoltto
  • metallien valmistus: rauta (teräs), kupari, lyijy-sinkki
  • kullankaivuu ja sulatus

Arseeniyhdisteiden myrkyllisyys teki niiden käytöstä houkuttelevaa maatalouden sovelluksissa. Ennen DDT:n ja muiden orgaanisten hyönteismyrkkyjen keksimistä 1940-luvulla arseenin epäorgaaniset yhdisteet olivat merkittävimpiä markkinoilla olleita hyönteismyrkkyjä.[7]

Nykyisin arseeniyhdisteitä käytetään mm. kanan, kalkkunan ja sian rehussa, mistä seuraa arseenijäämiä lannassa. Hyönteismyrkkyjen ja lannan arseeni voi pilata maaperän ja pohjaveden pitkäksi aikaa. Hiiltä poltettaessa siinä oleva arseeni höyrystyy ja voi tiivistyä lentotuhkaan; niinpä tulee huolehtia siitä, että tuhkia ei sijoiteta esimerkiksi pohjavesialueille.[7]

Kroonisen altistumisen arseenin epäorgaanisille muodoille on todettu aiheuttavan monentyyppisiä syöpiä, mm. keuhkosyöpää ja ihosyöpää.[7]

Kromi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa luonnossa esiintyvästä kromista on kolmenarvoista, kun taas kuudenarvoinen kromi on valtaosaltaan peräisin teollisesta toiminnasta. Kromia käytetään metalliteollisuudessa lämpökestävän teräksen ja kankiraudan valmistuksessa. Kromi(VI)-yhdisteitä käytetään pääasiassa metallien pinnoituksessa kromihappona, väriaineissa, maalipigmenteissä ja nahan parkitsemisessa. Maaperän pilaantuminen kromin vuoksi johtuu usein kromipitoisten nesteiden, lietteen tai kiinteän jätteen hylkäämisestä maastoon.[8]

Kolmenarvoinen kromi on ihmiselle välttämätön esimerkiksi rasvan ja proteiinin hyödyntämisessä, mutta kuudenarvoisen kromin on havaittu aiheuttavan terveyshaittoja kuten keuhkosyöpää. Syöpä on lisääntynyt työntekijöillä, jotka ovat altistuneet pitkän aikaa suurelle määrälle kromia(VI) hengitysilman kautta. Mm. IARC on määritellyt kromin(VI) karsinogeeniseksi ihmiselle.[9]

Elohopea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopeaa pidetään eräänä pahimmista luonnon haitta-aineista, koska se kerääntyy vesiekosysteemeihin. Laskeuma ilmakehästä on elohopean pääasiallinen lähde maa- ja vesiekosysteemeissä, ja sitä leviää ilmakehään luonnostaan maakaasujen mukana. Etenkin tulivuorenpurkausten ja metsäpalojen myötä ilmakehään leviää merkittävä määrä maakaasuja ja hiukkasia, mukaan lukien elohopeaa. Tavallisempi elohopean lähde on orgaanisen aineksen hajoamisessa syntyvät kaasut[10]

Elohopeaa on perinteisesti käytetty fungisideissä (sienitauteja ehkäisevät kemikaalit), paperinvalkaisussa, kullan amalgamoinnissa ja tieteellisten ja lääketieteen apuvälineiden valmistuksessa. Elohopean pistelähteitä ovat päästöt mm. natriumhydroksidin ja kloorin valmistuksessa, metallientuotannossa, jätteenkäsittelyssä ja erilaisissa polttolaitoksissa. Etenkin kaatopaikat, metalliteollisuuden kuonat ja laboratorioiden jätteet ovat tyypillisiä elohopean hajakuormituksen lähteitä.[10]

Elohopean on todettu aiheuttavan mm. kehityshäiriöitä sikiöillä ja tuntohäiriöitä aikuisilla. Eläimillä se aiheuttaa lisääntymishäiriöitä.[10]

Kadmium, lyijy ja sinkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valokaariuunin pölyt ovat kadmiumpitoisia.

Kadmiumia, lyijyä ja sinkkiä löytyy usein yhdessä malmiesiintymissä. Metalleilla on kuitenkin erilaiset biologiset vaikutukset. Sinkki on tärkeä hivenaine, mutta kadmiumilla ja lyijyllä ei ole tunnettuja biologisia tehtäviä ja ne voivat aiheuttaa merkittäviä ympäristöriskejä.[11]

Kadmiumin tyypillisiä maaperää pilaavia lähteitä ovat metallien pinnoitusprosessit ja kadmiumpitoiset jätteet: Ni-Cd -paristot, Cd-pinnoitettu teräs ja valokaariuunin pöly. Sinkki on melko tavallinen maaperän metalli, ja sitä käytetään galvanoinnissa ja elektrogalvanoinnissa. Sinkillä pilaantuneista maaperistä löytyykin usein muitakin metalleja.[11]

Kaiken kaikkiaan kadmiumin, lyijyn ja sinkin pääasiallisia antropogeenisiä (ihmisestä peräisin olevia) lähteitä ovat kaivos- ja sulattamotoiminta sekä jätevesilietteiden levittäminen maataloudessa.[11] Lyijyä on paljon myös ampumaradoilla, sillä etenkin haulikon patruunat sisältävät paljon lyijyä.[12]

Ydinaseiden testausta Nevadan testialueella 1962.

Radionuklidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monilla maaperässä havaituilla radionuklideilla on pitkä puoliintumisaika ja ne voivat kerääntyä eliöihin. Tyypillisiä antropogeenisiä lähteitä ovat ydinaseiden testaus, voimalaitosonnettomuudet ja ydinjätteen kuljetuksessa tapahtuneet onnettomuudet. Myös reaktoreiden säiliöaltaat ja jäähdytysvedet voivat vuotaa.[13]

Radionuklidit aiheuttavat huolta säteilyaltistuksen vuoksi, esimerkiksi Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi laajoja viljelyalueita Venäjällä, Valkovenäjällä ja Ukrainassa hylättiin. Radionuklidien pienempiä lähteitä ovat hiilen lentotuhka ja sementin valmistus.[13]

Typpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Typen ihmisen aiheuttama päälähde on lannoitteet. Typpi on nykyisin olennainen osa maanviljelystä, mutta samalla pinta- ja pohjavedet ovat joillakin alueilla pilaantuneet pahasti. Runsas nitraatin (NO3-) saanti aiheuttaa lapsilla methemoglobinemiaa nitraatin muuntuessa suolistossa nitriitiksi.[14]

Nitraatit ja nitriitit edistävät nitrosoamiinien muodostumista ruoansulatuskanavassa, mikä saattaa edistää ruoansulatuskanavan syöpiä. Jotkin tutkimukset osoittavat niiden lisäävän mm. kehityshäiriöitä ja sepelvaltimotautia sekä lisäävän Non-Hodgkinin lymfooman riskiä. Toisaalta typen eri muodot aiheuttavat terveysriskejä lisäämällä myrkyllisten levien kasvua vesistöissä. Tutkimuksissa on myös havaittu, että ravinteikkaassa vedessä on enemmän hyttysten toukkia; tästä saattaa seurata, että hyttysten välittämät taudit kuten malaria leviävät enemmän.[15]

Orgaaniset yhdisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orgaanisten haitta-aineiden luokat ja lähteet[16]
Yhdisteen luokka Esimerkkiyhdisteitä Lähde
Polyaromaattiset hiilivedyt (PAH) naftaleeni, fenantreeni hiilen, öljyn ja puun poltto
asfaltti, kreosootti
hiiliterva
Nitroaromaattiset TNT, HMX sotilaskäyttö, räjäytysalueet
bakterisidit
pestisidit
Fenolit, aniliinit PCP puunsuoja-aineet
biosidit
väriaineiden jätevedet
fenyyliamiini-herbisidit
Halogenoidut aromaattiset PCB, klooratut pestisidit (aldriini,
dieldriini, endriini),
DDT (DDD, DDE), dioksiinit
pestisidien levitys
yhdyskunta- ja sairaalajätteen poltto
metsäpalot ja tulivuorenpurkaukset
ongelma- ja puhdistamolietteen poltto
Halogenoidut alifaattiset metyylikloridi, kloroformi,
vinyylikloridi, TCE, PCE
rasvanpoistoliuottimet
entiset kuivapesulat
muovien valmistus
Pestisidit alakloori, aldikarbi, karbofuraani,
fenoproppi
maanviljelys
tuholaisten torjunta asunnoissa ja
teollisuudessa
Maaöljy jalostettu ja raakaöljy,
moottoriöljy
öljyntorjunta ja jalostusteollisuus

moottoriajoneuvot
öljytankkerit, putket ja muut siirtotavat
teollisuus

Luonnossa esiintyy satoja erityyppisiä orgaanisia yhdisteitä. Näistä jotkut ovat antropogeenisiä, mutta monet esiintyvät siellä tavallisestikin. Yhdisteiden alkuperästä huolimatta ne voivat olla suurina pitoisuuksina myrkyllisiä kasveille ja eläimille.[17]

Myös orgaanisten yhdisteiden hajoaminen on ongelma: hajotessaan ne tuottavat vielä suuremman määrän erilaisia yhdisteitä. Hajoamistuotteet ovat usein vähemmän vaarallisia kuin lähtötuotteet, mutta ne voivat olla myös lähtötuotteita vaarallisempia.[17]

Esimerkiksi TCE hajoaa luonnossa useiksi trikloorietyleenin isomeereiksi, jotka voivat taas hajota vinyylikloridiksi. Vinyylikloridi voi hajota joko hiilidioksidiksi tai metaaniksi riippuen maaperän olosuhteista. Vinyylikloridi on noin sata kertaa TCE:tä myrkyllisempää, kun taas hiilidioksidi on paljon vähemmän myrkyllistä. Orgaanisen yhdisteen rakenne ja sen suhteellinen myrkyllisyys tietyssä järjestelmässä voi siis vaihdella suurestikin ajan mittaan. Orgaanisten yhdisteiden aiheuttaman pilaantuman terveysriskejä on tämän vuoksi vaikeampi arvioida.[17]

PAH ja heterosykliset aromaattiset yhdisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä PAH-yhdisteitä että heteroaromaattisia yhdisteitä esiintyy ympäristössä luonnostaan. Niitä muodostuu orgaanisen aineksen, kuten hiilen öljyn tai puun palamisessa. PAH-yhdisteitä käytetään myös ainesosina voiteluöljyissä ja öljytuotteissa kuten asfaltissa ja kreosootissa. Ympäristön PAH-tasoja nostaakin antropogeenisesti mm. fossiilisten polttoaineiden poltto, hiilen kaasutus ja asfaltin tuotanto. Ilmakehään vapautuneet PAH:t laskeutuvat maan pinnalle märkä- ja kuivalaskeumana.[18]

PAH:t ovat hiilitervan pääainesosa. Sivutuotteena syntyvää hiilitervaa kerättiin kaasulaitoksilla maahan kaivettuihin altaisiin. Hiilitervalla saastuneilla mailla on vaarana se, että PAH-yhdisteet haihtuvat maaperästä. Myös pohjavesien saastumisriski on olemassa.[18]

Pommeja yhdysvaltalaisella lentotukialuksella Vietnamin sodan aikana.

Nitroaromaattiset yhdisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nitroaromaattisia yhdisteitä käytetään mm. kemikaalien valmistuksessa ja öljynjalostuksessa sekä pestisideinä, bakterisideinä ja räjähteinä. Suuri osa sotilasalueista on pilaantunut nitroaromaattisten yhdisteiden jäämillä, kun alueilla on valmistettu, testattu tai tuhottu ammuksia.[19]

TNT leviää pintavesiin ja maaperän läpi pohjaveteen. Pintavesissä auringonvalo hajottaa yhdisteen nopeasti muiksi yhdisteiksi, mutta pohjavedessä ja sedimentissä yhdiste hajoaa hitaammin. Kaloihin ja kasveihin voi kertyä pieniä määriä TNT:tä.[20]

Räjähteiden valmistuksessa työskentelevillä ihmisillä on havaittu mm. anemiaa ja maksan epänormaalia toimintaa – tosin työpaikan ilmassa on voinut olla hyväksyttäviä rajoja enemmän TNT:tä. Eläinkokeissa yhdisteellä on havaittu samanlaisia vaikutuksia vereen ja maksaan, ja ravinnon kautta saatuna TNT:n on havaittu aiheuttavan splenomegaliaa (pernan liikakasvua) ja muita immuunijärjestelmän häiriöitä. Ihmisillä pitkäaikainen altistus TNT:lle on liitetty harmaakaihin kehittymiseen.[20]

Laboratoriotutkimuksissa HMX:n on havaittu liikkuvan maaperästä pohjaveteen etenkin hiekkaisilla alueilla. Liike on kuitenkin hidasta valtaosassa maaperistä. Maaperän bakteerit eivät hajota HMX:ää merkittävästi, ja yhdisteen oletetaan pysyvän maaperässä ja pohjavedessä pitkiä aikoja. Tosin yhdisteen tarkasta pysyvyydestä ei ole tietoa. Myöskään HMX:n kertymistä kasveihin tai eläimiin ei ole tutkittu.[21]

On arveltu, että HMX:lle voivat altistua valmistuspaikkojen tai ongelmajätteen kaatopaikkojen lähellä asuvat ihmiset pohjaveden kautta. Yhdisteen terveysvaikutuksista ei tiedetä kovin paljoa, mutta eläinkokeissa HMX:n on havaittu olevan haitallista maksalle ja keskushermostolle.[21]

Fenolit ja aniliinit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenoleita ja aniliineja on mm. värjäyksen jätevesissä; nämä jätevedet päästetään rutiininomaisesti ympäristöön. Myös tietyntyyppiset herbisidit voivat muuntua luonnossa aniliineiksi. PCP:tä (pentakloorifenoli) tuotetaan pääasiassa puunsuojakäyttöön, mutta sitä käytetään myös yleisenä biosidinä.[22]

Fenolin ei ole todettu aiheuttavan syöpää ihmisillä, mutta eläinkokeissa sen on havaittu aiheuttavan syöpää toistuvan ihoaltistuksen jälkeen.[23]

Halogenoidut aromaattiset yhdisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PCB:t ja monet klooratut pestisidit ovat vakaita yhdisteitä, jotka säilyvät pintamaassa ja sedimenteissä[24]. Esimerkiksi DDT (ja sen hajoamistuotteet DDD ja DDE) voivat pysyä maaperässä ehkä jopa satoja vuosia, eivätkä ne kulkeudu helposti pohjaveteen[25]. Tällaisia pysyviä orgaanisia yhdisteitä kutsutaan POP-yhdisteiksi.

Laskeuma on PCB- ja kloorattujen yhdisteiden pääasiallinen lähde. PCB:n tuotanto oli suurinta 1960-luvulla, ja yhdisteiden teollista käyttöä on Yhdysvalloissa ja Euroopassa rajoitettu 1970-luvun puolivälistä lähtien.[24]

Dioksiinia syntyy sementin valmistuksessa.

Dioksiinit muistuttavat ominaisuuksiltaan PCB-yhdisteitä, mutta niitä ei valmisteta tarkoituksella. Dioksiineja syntyy PAH-yhdisteiden tavoin metsäpaloissa ja tulivuorenpurkauksissa, mutta ihmisen toiminta on dioksiinin pääasiallinen lähde. Niitä syntyy mm. yhdyskunta- ja sairaalajätteen poltossa sekä sementin valmistuksessa.[24]

DDT:tä käytettiin runsaasti hyönteismyrkkynä toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. DDD ja DDE ovat DDT:n hajoamistuotteita, joten niitä löytyy usein DDT:llä pilaantuneesta maaperästä. 1950-luvulla DDT:n havaittiin kertyvän maaperän kastematoihin ja niitä syöviin lintuihin, kun lintujen populaatiot vähenivät voimakkaasti. DDT heikensi lintujen munien kuoria ja teki niistä helposti rikkoutuvia. Nykyisin DDT:n käyttö onkin kielletty yli 30 maassa.[26][27]

Halogenoidut alifaattiset yhdisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halogenoituja alifaattisia yhdisteitä on käytetty laajasti liuottimina ja rasvanpoistossa, kuivapesuloissa ja muovien valmistuksessa. Ne ovat tyypillisiä maaperän ja pohjaveden pilaajia. Mm. TCE:tä on löytynyt runsaasti ongelmajätteen loppusijoituspaikoilta.[28]

Torjunta-aineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torjunta-aineet (pestisidit) ovat rakenteeltaan monentyyppisiä orgaanisia yhdisteitä. Torjunta-ainejäämät voivat kertyä kasveihin ja päätyä siten ruokaan ja rehuun. Vaikka torjunta-aineita levitetäänkin pääasiassa kasvien lehdille, ne vaikuttavat myös pinta- ja pohjavesiin ja päätyvät lopulta maaperään ja pohjasedimentteihin.[29]

Öljytuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öljytuotteet ovat tyypillisiä ympäristössä niiden laajan käytön vuoksi. Käytännössä katsoen kaikilla alueilla, joilla öljytuotteita käsitellään, maaperää on pilaantunut niiden takia.[30]

MTBE on bensiiniin lisättävä synteettinen yhdiste, joka kulkeutuu maaperään joutuessaan helposti pohjaveteen ja rajoittaa pohjaveden käyttöä talousvetenä jo hyvin pieninä pitoisuuksina. Mm. vesiliukoisuutensa takia MTBE saastuttaa herkästi laajoja alueita. Yhdysvalloissa sen käyttö on Eurooppaa laajempaa; esimerkiksi Kalifornian osavaltiossa monia julkisia vedenottamoita on suljettu MTBE:n vuoksi ja sen käyttö bensiinin lisäaineena on kielletty. Euroopassa pilaantumisia on ollut vähemmän myös sen vuoksi, että varastointi- ja jakelujärjestelmät eroavat paljon Yhdysvaltojen vastaavista järjestelmistä.[31]

Haitta-aineiden aiheuttamat myrkytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1912 Japanin Tokion alueella alkoi ilmetä ns. Itai-itai -tautia, joka johtui ravintoon kerääntyneestä kadmiumista. Kaivostoiminnan jätteistä levisi kadmiumia jokeen, missä se kertyi mm. kaloihin ja pohjasedimenttiin. Vettä käytettiin myös riisin keinokasteluun, jolloin kadmium kerääntyi riisikasveihin.[26]

Vuonna 2010 Nigerian Zamfaran osavaltiossa ilmeni lyijymyrkytyksiä, jotka johtuivat omatoimisesta kullankaivuusta ja jätemalmin huonosta käsittelystä. Alueen malmissa on korkea lyijypitoisuus, ja myrkytyksiä tapahtui mm. hengityksen kautta ja lapsilla kädestä suuhun -leviämisenä. 163 ihmistä kuoli myrkytykseen.[32]

Kunnostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilaantuneen maaperän kunnostusmenetelmät.

Pilaantuneiden alueiden kunnostamistavat voidaan luokitella kolmeen luokkaan: fysikaalinen, kemiallinen ja biologinen kunnostaminen (bioremediaatio). Pilaantuneen maan kunnostusmenetelmät jaetaan myös kunnostuspaikan suhteen kolmeen menetelmään: kunnostus voidaan tehdä paikallaan (in situ), samalla alueella (on site) tai alueen ulkopuolella (off site)[33]. Paras kunnostustapa riippuu haitta-aineiden ominaisuuksista (kuten luonteesta ja pitoisuudesta), maaperän hydrogeologisista ominaisuuksista sekä pilaantuman laajuudesta.[34]

Maaperän haitta-aineet voidaan esimerkiksi stabiloida ja kiinteyttää: stabiloinnissa haitta-aine sidotaan kemiallisesti ja kiinteytyksessä ne suljetaan stabiiliin massaan kuten sementtiin[35]. Maa-ainesta voidaan myös polttaa, mutta terminen käsittely aiheuttaa sen, että maa-aines ei käytännössä enää toimi luonnollisena kasvuympäristönä vaan muuttuu jätteeksi. Terminen käsittely ovat myös kallista, koska se vaatii runsaasti energiaa.[3]

Biologisesti hajoavia haitta-aineita (esim. öljy-yhdisteet) voidaan hajottaa biologisesti lisäämällä maaperään happea, joka lisää maaperän aerobisten mikrobien aktiivisuutta (ns. biotuuletus, engl. bioventing). Lisäksi on olemassa muita menetelmiä kuten huokoskaasukäsittely, jossa maaperän orgaanisia yhdisteitä sisältävää huokoskaasua pumpataan käsiteltäväksi.[36]

Pilaantunut maa-aines voidaan eristää: Tällöin haitalliset aineet eristetään ympäristöstään pysyvästi. Eristämistä voidaan kutsua myös loppusijoittamiseksi.[37]

Maaperän laatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin veden tai ilman laatua, maaperän laatua on vaikea määrittää. Maaperän laatu arvioidaankin usein subjektiivisesti riippuen maaperän käyttötarkoituksesta. Maaperän laatu nähdään laajempana kuin sen osatekijöiden ja koostumuksen summana; laatu riippuu myös siitä, mitä tehtävää maaperä palvelee tietyssä ympäristössä. Yleensä maaperän tehtävinä pidetään kykyä suojella ilman ja veden laatua, ylläpitää kasvien ja eläinten tuottavuutta ja edistää ihmisten terveyttä[38].[3]

Maaperän laatua on vaikea määrittää myös haitta-aineen käsitteen moniselitteisyyden vuoksi: aine, jota on maaperässä tavallisesti pieniä määriä muuttuu haitta-aineeksi, kun sitä löytyy suuria määriä - etenkin, jos ainetta on päässyt maaperään ihmisen toiminnan tahattomana seurauksena.[3]

Vaikka pelkkä tietyn aineen tai kemikaalin läsnäolo maaperässä voi herättää huolta, ei tästä tavallisesti huolestuta ellei kemikaalin tiedetä olevan myös myrkyllinen (esim. syöpää aiheuttava tai tetarogeeninen). Sillä ei pitäisi olla merkitystä, ovatko nämä haitta-aineet synteettisiä vai luonnostaan maaperässä esiintyviä. Synteettisiä kemikaaleja voidaan pitää ei-toivottuina luonnollisessa ympäristössä, mutta monet monet luonnossa esiintyvät kemikaalit ovat synteettisiä kemikaaleja haitallisempia. Tämän lisäksi synteettiset kemikaalit valmistetaan usein luonnollisista aineista ja ne voivat hajota luonnossa hajoaviin muotoihin.[3]

Malli maaperän pilaantumisesta ja kunnostamisen etenemisestä.

Kunnostuksen tavoitteet ja riskinarviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä pilaantuneen maaperän vaatimien kunnostustöiden laajuus herättää kiivasta väittelyä. Kysymys maaperän puhtaudesta muuttuu monimutkaisemmaksi, kun maaperään lisätään kemikaalia kuten ravinteita tai torjunta-aineita hyötytarkoituksessa. Tällaisia kemikaaleja pidetään haitta-aineina silloin, kun ne eivät käyttäydy halutulla tavalla ja esiintyvät paikoissa, jossa niiden ei haluta esiintyvän. Nykyään maanviljelyksessä panostetaankin paljon lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön optimointiin.[3]

Pilaantuneen maan kunnostustarvetta ja kunnostuksen laajuutta arvioidaan hyötyjen ja riskien avulla. Riskinarviointi perustuu kahteen kriteeriryhmään: myrkyllisyyteen ja altistumiseen. Altistumisen arviointi on tärkeää: Jos kemikaalia esiintyy maaperässä rajatusti eikä sen leviäminen ole todennäköistä, altistumisriski (ja siten myrkytysoireiden riski) on pieni.[3]

Pilaantumisen syyt ja kunnostusprosessi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa maaperää pilaavat yleisimmin öljyhiilivedyt ja raskasmetallit. Muita aineita ovat mm. kloorifenolit ja furaanit.[2]

Suomessa massanvaihto on yleisin maaperän kunnostusmenetelmä.

Yleisin pilaantuneen maan kunnostusmenetelmä on massanvaihto.[39]

Maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve on arvioitava, jos yhden tai useamman haitallisen aineen pitoisuus maaperässä ylittää aineen kynnysarvon[40]. Maa-alueen puhdistamiseen tarvitaan pääsääntöisesti lupa ympäristölupaviranomaiselta. Kuitenkin usein riittää ilmoitus alueen ely-keskukselle.[41]

Kunnostusvastuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaperän pilaantumista aiheuttava toiminta on usein aloitettu aikana, jolloin lainsäädäntö ei ole edellyttänyt suojarakenteita maaperän pilaantumisen varalta. Kun tällaiset alueet otetaan myöhemmin muuhun käyttöön, herää kysymys puhdistusvastuusta; mikäli pilaantumisen aiheuttajaa ei saada vastuuseen, nykyinen kiinteistönomistaja tai kunta voi joutua kunnostamaan alueen. Jos puhdistamisesta vastuussa oleva ei tee esimerkiksi pohjaveden kunnon kannalta tarpeellista puhdistamista vapaaehtoisesti, viranomainen voi määrätä tekemään sen.[41]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Knox et al.: Sources and Practices Contributing to Soil Contamination. Teoksessa Adriano et al (toim.): Bioremediation of Contaminated Soils. Madison, Wisconsin, USA: American Society of Agronomy, 1999. (englanniksi)
  • Sarkkila et al.: Pilaantuneen maan kunnostaminen ja laadunvarmistus. Suomen ympäristökeskus, 2004. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.11.2010).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maaperän pilaantuminen ja pilaantuneen alueen puhdistaminen Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Viitattu 25.9.2010.
  2. a b c Maaperän pilaantumisen syyt ja esiintyminen Suomessa Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Viitattu 25.9.2010.
  3. a b c d e f g Cheng, H.H. ja D.J. Mulla: The Soil Environment, s. 2-7. Teoksessa Adriano et al (toim.): Bioremediation of Contaminated Soils. Madison, Wisconsin, USA: American Society of Agronomy, 1999. (englanniksi)
  4. Jussi Reinikainen: Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi (pdf) (s. 4) Viitattu 22.10.2010.
  5. a b c d Knox et al. 1999: 54-55
  6. Pohjaeläimet toksisuuden osoittajina 16.12.2004. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Viitattu 3.11.2010.
  7. a b c Knox et al. 1999: 56-57
  8. Knox et al. 1999: 57-58
  9. Health effects of chromium Encyclopedia of Earth. Viitattu 31.10.2010. (englanniksi)
  10. a b c Knox et al. 1999: 58-60
  11. a b c Knox et al. 1999: 62-64
  12. Pohjavedet vaarassa ampumaratojen läheisyydessä Ympäristöministeriö. Viitattu 23.10.2010.
  13. a b Knox et al. 1999: 64-65
  14. Knox et al. 1999: 65-66
  15. Inorganic nitrogen pollution in aquatic ecosystems: causes and consequences 2.4.2007. Encyclopedia of Earth. Viitattu 31.10.2010. (englanniksi)
  16. Knox et al. 1999: 68-69
  17. a b c Knox et al. 1999: 66-67
  18. a b Knox et al. 1999: 67, 70
  19. Knox et al. 1999: 70-71
  20. a b Health effects of 2,4,6-trinitrotoluene 26.3.2008. Encyclopedia of Earth. Viitattu 3.11.2010. (englanniksi)
  21. a b Health effects of HMX 26.3.2008. Encyclopedia of Earth. Viitattu 3.11.2010. (englanniksi)
  22. Knox et al. 1999: 71
  23. Health effects of phenol 1.4.2008. Encyclopedia of Earth. Viitattu 31.10.2010. (englanniksi)
  24. a b c Knox et al. 1999: 71-72
  25. DDT 3.9.2008. Encyclopedia of Earth. Viitattu 2.11.2010. (englanniksi)
  26. a b Bioaccumulation 10.7.2010. Encyclopedia of Earth. Viitattu 29.10.2010. (englanniksi)
  27. DDT 31.7.2009. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 2.11.2010.
  28. Knox et al. 1999: 72-73
  29. Knox et al. 1999: 73-74
  30. Knox et al. 1999: 74
  31. MTBE ja TAME pohjavesiriskinä Suomessa (PDF) (s. 7-8) Suomen ympäristökeskus. Viitattu 31.10.2010.
  32. AFP: Lead poisoning kills 163 in Nigeria: health official 4.6.2010. AFP. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)
  33. Sarkkila et al. 2004: 14
  34. Toim. Adriano et al: ”Preface”, Bioremediation of Contaminated Soils, s. xv. Madison, Wisconsin, USA: American Society of Agronomy, 1999. (englanniksi)
  35. Sarkkila et al. 2004: 77
  36. Sarkkila et al. 2004: 104-106
  37. Sarkkila et al. 2004: 64
  38. Doran, J.W. et al.: Defining and assessing soil quality, s. 3-21. teoksessa J.W. Doran et al. (toim.) Defining soil quality for a sustainable environment. , 1994. (englanniksi)
  39. Pilaantuneilla alueilla tehdyt kunnostukset Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Viitattu 21.10.2010.
  40. Maaperän haitallisen aineiden pitoisuuksien kynnys- ja ohjearvot (PDF) Viitattu 25.9.2010.
  41. a b Vastuu pilaantuneesta ympäristöstä Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Viitattu 25.9.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]