Aleksanteri Ahola-Valo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksanteri Ahola-Valo
Aleksanteri Ahola-Valo 1992
Aleksanteri Ahola-Valo 1992
Syntynyt 27. tammikuuta 1900
Impilahti
Kuollut 15. syyskuuta 1997
Simrishamn, Ruotsi
Ammatti taiteilija, graafikko, kirjailija
Siviilisääty Naimisissa
1. puoliso: Helena Nikonowits-Jazkewits
2. puoliso: Taru Salmio
Lapset Viktoria Impi (1925), Into Elviira (1928), Galina Ivanovna.
Adoptiolapset: Helmi, Iisakki sekä kaksoset Petteri ja Paavali
Lempinimet Ali, Alik
Kotisivu Viralliset kotisivut

Aleksanteri (Ali, Alik) Ahola-Valo (27. tammikuuta 1900 Impilahti15. syyskuuta 1997 Ruotsi) oli suomalainen kuvataiteilija, graafinen suunnittelija, kirjailija ja ajattelija.

Ahola-Valo joutui olosuhteiden pakosta vaihtamaan usein asuinpaikkaansa ja kulttuuripiiriään. Lapsuutensa hän eli tsaarin Venäjällä ja varhaisen miehuutensa Neuvostoliitossa, josta hän pakeni Suomeen 1930-luvun alussa. Ruotsissa hän asui lähes 40 vuotta, kunnes palasi yli 80-vuotiaana takaisin synnyinmaahansa.

Hän itse katsoi edustavansa neljää alaa: itse kehittämäänsä AE-evohomologiaa,[1] sosiaalista kasvatusta, kuvataidetta ja arkkitehtuuria. Elinaikanaan hänet tunnettiin Suomessa parhaiten taiteilijana ja etenkin graafikkona.

Ahola-Valoa on luonnehdittu eri näkökulmista monilla eri tavoilla: kotimaaton profeetta,[2] 1900-luvun laboratorio,[3] Suomen kaikkien aikojen koulumestari,[4] ja yksi Suomen taidehistorian mielenkiintoisimpia ilmiöitä.[5]

Puheissaan hän käytti usein ajattelutavastaan ilmaisua ”viisas rakkaus” ja kutsui itseään terveen elämän arkkitehdiksi ja hyvyyden palvelijaksi.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valon isä oli nuohooja ja sanomalehtimies Pekka Ahola (18751919) ja äiti korsettiliikkeen pitäjä Ida Ahola o.s. Kultalahti (18691902). He tapasivat Pietarissa, jonne Pekka Ahola oli 16-vuotiaana tullut proomulla halki Laatokan työtä etsimään. Ida oli ottolapsena saksalaisessa lääkäriperheessä, jossa hän oli oppinut useita kieliä. Ida rakastui herkkään ”runoilijaan”, joka oli omaksunut tolstoilaisia ajatuksia. He avioituivat 1899.

Esikoispoika Aleksanteri syntyi vuonna 1900. He saivat Aleksanterin lisäksi myös toisen pojan Felixin vuonna 1902. Felixin synnyttyä Ida sairastui ja kuoli. Tämä oli pienen perheen katastrofi. Pekka Ahola joutui yksin huolehtimaan kahdesta pikkupojasta, jotka joutuivat jatkuvasti eri paikkoihin hoidettavaksi kun Pekka Ahola yritti hankkia pojille elantoa nuohoojana.[6] Sukulaisten hoivissa ollessaan Ali-poika joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan syyllistyttyään ruoalla leikkimiseen ja jouduttuaan tätinsä pahoinpitelemäksi kahden vuoden iässä. Siitä lähtien Ahola-Valo väitti muistavansa kaikki elämänsä tapahtumat. Varhaislapsuudessa koetut järkytykset kypsyttivät hänet ennen aikojaan[7]

Pekka Ahola seurusteli suomalaisten opettajien kanssa ja kävi heidän kanssaan tapaamassa muun muassa Leo Tolstoita pieni Ali-poika mukanaan.[8]

Verisunnuntai Pietarissa 1905[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo joutui kertomansa mukaan 5-vuotiaana Pietarissa todistamaan veristä tapahtumaa. Talvipalatsille oli tulossa uskonnollinen kulkue, jonka johdossa vanhat uskonnolliset miehet kantoivat samettityynyllä anomusta tsaarille ja lauloivat uskonnollisia lauluja. Kun kulkue pääsi Talvipalatsin edustalle, se sai vastaansa tsaarin joukkojen ristitulen. Ali kertoo nähneensä, kuinka kulkueeseen kuuluneet tipahtivat kuolleina maahan. Ali joutui menemään sairaalahoitoon järkytyksen takia.

Verisunnuntai muutti pienen Ali-pojan persoonallisuutta. Hänestä tuli vakava ”vanhus”, joka päätti tehdä kaikkensa, että aikuisten väkivaltainen hulluus loppuisi.[9] Hänestä tuli mietiskelijä, jota kiusasivat sellaiset ilmiöt kuin taikausko ja siihen verrattavissa oleva epärationaalinen uskonnollisuus, lihansyönti, lapsiin kohdistuva vallankäyttö ja viinankäytöstä aiheutuva turmio. [10]

Lapsuus Inkerissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tsaarin hallinto lähetti Pekka Aholan perheineen maansisäiseen karkotukseen Inkeriin keväällä 1907 täysin venäläiseen Viiritsan (ven. Vyiritsa) huvilayhdyskuntaan.[11]

Viiritsassa valveutunut ja sivistynyt Pekka Ahola ohjasi lahjakkaana pitämänsä pojan Lydmila Kušminan yksityisopetukseen. Lydmila Kušminasta, josta Ali käytti päiväkirjoissaan lyhennysnimeä LyM, tuli Alille äidin korvike. Kušmina, joka oli miehensä menettänyt vallankumouksellinen intellektuelli ja lääkäri, ryhtyi huolehtimaan Alin kehityksestä.

Kevään lopulla Kušmina antoi Alille mustakantisen vihkon ja kehotti Alia pitämään päivittäin päiväkirjaa. Tämän päiväkirjan avulla voi seurata yksityiskohtaisesti Alin ja koko Viiritsan lapsiyhteisön kehitystä. Ali oli lasten johtaja, kun lapset ryhtyivät parantamaan maailmaa. Viiritsan tapahtumista kertovat päiväkirjat on julkaistu Koulupojan päiväkirjat -sarjana[12] ja Kaija Juurikkala on tehnyt niiden pohjalta elokuvan Valo.[13]

Venäjän vallankumouksen todistajana 1917[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun vallankumouksen aamu 1985.

Ahola-Valo muutti pois kotoaan Viiritsasta 1916 ja aloitti itsellisen elämän Pietarissa. Hän joutui siten silminnäkijänä todistamaan monia historian tapahtumia. Hän ei varsinaisesti osallistunut tapahtumiin, koska Venäjän vallankumouksen aika oli hänelle intohimoista Pietarin kirjastoissa opiskelun aikaa. Samanaikaisesti hän elätti itseään ja veljeään erilaisissa töissä nuohoojasta raitiovaununkuljettajaan ja konditoriamestariin.

Helmikuussa 1917 hän oli eräänä aamuna lähtemässä nuohoamaan, kun näki miten nälkäiset naiset lähtivät osoittamaan mieltään tsaarin Talvipalatsia kohti.[14] Näin alkoi helmikuun vallankumous ja tšaari menetti valtansa.

Hän kertoi nähneensä myös, kuinka Rasputinin ruumis naarattiin Moika-kanavasta. [15] Hän osui paikalle, kun Lenin puhui kansanjoukoille Kšesinskajan talon portailta kesällä 1917, ja kuuli läheisestä asunnosta, kuinka risteilijä Aurora ampui merkkilaukauksen Lokakuun vallankumoukselle.[16]

Synnyinmaansa historian kannalta mielenkiintoisen episodin todistajaksi hän kertoo joutuneensa vuoden 1917 viimeisenä päivänä, jolloin oli ystävänsä luona Smolnassa ja näki sattumalta miten ”pyttypäiset” miehet kävivät tapaamassa Leniniä, joka hyvin koruttomasti ja nopeasti allekirjoitti jonkin asiakirjan Smolnan käytävällä. Vasta myöhemmin Suomessa Ahola-Valolle selvisi, että Lenin tuolloin allekirjoitti Suomen itsenäisyyden tunnustamisen.[17]

Ahola-Valon omakuva - soihdunkantaja 1924.

Taiteilijana nuoressa Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo vuonna 1922 lähdössä maailmalle maalausvälineistöineen ja paimensauvoineen.

Koko 1920- luvun Ahola-Valo eli Neuvostoliitossa ilman minkäänlaista kosketusta Suomeen tai suomalaisiin. Hän oli varsin lähellä sitä laajaa modernismin liikettä, jota kutsutaan Venäjän ja Neuvostoliiton avantgardeksi. 1920-luvun alussa hän oli Vitebskissä[18] Taideteollisessa koulussa Juri Penin oppilaana. Koulussa olivat opettajina myös Marc Chagall ja Kazimir Malevitš. Vitebskissä hän tapasi myös aviopuolisonsa Helenan, jonka setä kuului ortodoksisen kirkon ylimpään päättävään elimeen Pyhään Synodiin. Suomalaisen nuohoojanpojan ja puolalaisen, nuoruudessaan tsaari Nikolai II hovitanssiaisiin osallistuneen ylhäisönaisen avioliitto ei kuitenkaan ajan mittaan toiminut.

Taiteilijana Ahola-Valo sai tunnustusta siirryttyään Valko-Venäjälle Minskiin, missä hänen ateljeestaan tuli paikallisen taide-elämän keskus.[19]

Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljonki 1930[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuudestaan lähtien Ahola-Valo teki erilaisia rakennussuunnitelmia. Vain yksi niistä toteutui: ”Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljonki", joka oli Ahola-Valon elämän suurisuuntaisin työ. Paviljonki rakennettiin Minskiin vuonna 1930 ja oli länsimaista Punaista Ristiä vastaavan järjestön tilaustyö. Paviljongin rakentamisessa Ahola-Valo kertoo käyttäneensä silloin vielä muuten tuntematonta elementtitekniikkaa, ja rakennus valmistui nopeasti muutamassa kuukaudessa.

Ahola-Valo työssä Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljongin aulan teoksen kipsivalun parissa 1930.

Paviljongin seinustaa kiersi neljä isoa freskoa, joita Ahola-Valon kanssa maalasivat Vitebskin taidekoulun oppilaat. Freskon esittivät ihmiskunnan kärsimysten historioita vuosisatojen takaa. Paviljongissa oli myös tietoja ajankohtaisesta ihmisoikeustilanteesta. Sen keskustassa vierailijat otti vastaan isokokoinen ”Aseistettu maailman tyranni”, jonka silmänä oleva valonheitin valaisi pitkälle paviljongin ulkopuolellekin. Paviljongin katolla oli näyttämö, jossa voitiin esittää myös balettia. Paviljonki oli Ahola-Valon ajatusten mukaan ”temppeli ihmiskunnan valistukseksi ja parannukseksi”.

Heti paviljongin valmistumisen jälkeen Ahola-Valo riitautui paikallisen kommunistisen puolueen komissaarin kanssa ja lähti vihoissaan Minskistä. Hän heitti omaisuuttaan kadulle ja poistui kaupungista. Tämä oli kuitenkin Ahola-Valon onni, sillä melkein heti tämän jälkeen Minskissä alkoivat Stalinin vainot, jotka Ahola-Valon mukaan tuhosivat silloisen Valko-Venäjän sivistyneistön lähes täysin.

Toisessa maailmansodassa Adolf Hitlerin joukot tuhosivat paviljongin, eikä siitä enää ole mitään jäljellä.[20]

Pako Neuvostoliitosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo ajoi hygieniasyistä päänsä kaljuksi työskennellessään Äitiyden ja lastensuojelun instituutin palveluksessa vuonna 1932.

Minskistä Ahola-Valo muutti Moskovaan ja lopetti taiteellisen työskentelynsä.

Sosialistisen realismin tullessa viralliseksi ja ainoaksi hyväksytyksi suuntaukseksi taide oli muuttunut kaavamaiseksi, kontrolloiduksi ja ahdasmieliseksi. Taiteilijan piti työskennellä sosialistisen realismin metodin mukaisesti, mutta siitä Ahola-Valo kieltäytyi. Sen sijaan hän oli mukana arkkitehtuuriprojektissa, jonka tarkoituksena oli rakentaa Moskovan ympärille vihreä kaupunkirengas. Ahola-Valo kertoo, että tämäkin projekti keskeytyi, kun varat siirrettiin sotavarusteluihin.

Tämän jälkeen hän siirtyi Äitiyden ja lastensuojelun instituutin palvelukseen johtamaan sen vakioittamisosastoa. Laitoksen johtajan prof. Federin kanssa Ahola-Valo teki mielestään äärimmäisen arvokasta työtä uuden sukupolven kasvattamiseksi. Hän tutki lapsen kehitystä ja valmisti erilaisia huonekaluja nimenomaan lapsille. Näitä huonekaluja oli sitten tarkoitus Ahola-Valon mukaan tuottaa teollisena sarjatuotantona.

Suomalaisena Ahola-Valo tunsi elämänsä turvattomaksi Stalinin Neuvostoliitossa, sillä kaikki valtion laitoksissa työskentelevät ulkomaalaiset olivat tuolloin hengenvaarassa. Hän meni keskustelemaan asemastaan Valtion suunnittelukomitean puheenjohtaja Radekin luokse. Radek neuvoi Ahola-Valoa poistumaan maasta säilyttääkseen henkensä. Suomen kansalaisena Ahola-Valo onnistui pakenemaan Suomen lähetystön avulla. Suomen lähetystö myös huolehti siitä, että Ahola-Valo sai tuotua mukanaan muun muassa kirjoituksiaan ja taideteoksiaan.[21]

Sota-aika Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo aavisti vuosikymmenen lopulla sodan tulevan ja piilotti tärkeimmän omaisuutensa, muun muassa päiväkirjansa, Helsinkiin Ruskeasuolle maan alle maitotonkkiin. Oheen hän laittoi viestin:[22]

»Nämä työt on tehty ihmisen edistymisen hyväksi. Jos satun kuolemaan toivon, järkeistetyt välineet ja teoriakirjoitukset käytetään Suomen kansan hyväksi. Nämä ovat piilotettuina, koska vääräänjohdettu hallitus ohjaa elämäämme eikä luova henki pääse vapaasti toteutumaan.»

Ahola-Valo kaivertaa presidentti Risto Rytin muotokuvaa 1942.

Talvisodan puhjettua Ahola-Valo pidätettiin turvasäilöön ja siirrettiin Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Häntä kuulusteltiin, mutta Ahola-Valo välttyi maanpetossyytteeltä. Hän kertoi vapautuneensa Tammisaaresta talvisodan päätyttyä nälkiintyneenä ja huonokuntoisena .

Jatkosodan aikana hän sai olla vapaana ja pääsi kaivertamaan presidentti Risto Rytin muotokuvaa. Presidentti Risto Ryti luki rintamaraportteja samalla kun oli presidentinlinnassa Ahola-Valon mallina. Muotokuvaa ei milloinkaan paljastettu, sillä rouva Gerda Rytin mielestä hänen miehensä ilme oli liian vakava. Palkkion työstään Ahola-Valo kertoo kuitenkin saaneensa. Teos on edelleen Ahola-Valon jäämistössä.

Ennen sotaa ja sodan jälkeenkin taide oli ainoa tapa, jolla Ahola-Valo sai yhteyden suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän yritti luoda kontakteja suomalaisiin kulttuuripiireihin. Hänet mainitaan muun muassa Kiilan ja Tulenkantajien sekä Kirjallisuuslehden yhteydessä[23] Ahola-Valo mainitaan myös kirjallisen Mäkelän piirin perustamisvaiheissa.[24]

Ruotsin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo sai sodan jälkeen Suomen valtiolta stipendin viikinkiaikaa kuvaavan teoksen tekemiseen. Hän lähti tutkimaan viikinkiajan historiaa Ruotsiin ja jäi Ruotsiin ammattitaiteilijaksi lähes 40 vuodeksi. Hän asui ja vaikutti ensin Tukholmassa, jossa hän perusti muun muassa yhteistyöjärjestön suomalaisille taiteilijoille. Vuodesta 1970 lähtien hän asui Skånessa, josta hän osti kodikseen ja ateljeekseen vanhan koulurakennuksen Simrishamnin liepeiltä Tågarpista, jonne hän kokosi elämäntyönsä.

Ahola-Valon epäonnistunut avioliitto oli purkautunut jo Suomessa järjestettyihin ”jäähyväishäihin”, jotka Ahola-Valo järjesti ihmisyyden kunniaksi. Häitä juhlittiin ystävien kesken, lahjoja jaettiin ja kaikessa sovussa todettiin, etteivät aviopuolisot olleet sopineet toisilleen. Ruotsissa hän solmi uuden avioliiton Taru Salmion kanssa, joka oli tullut hänen näyttelyavustajakseen Ruotsiin.

Ruotsin aika oli Ahola-Valon elämän seesteisintä aikaa. Uuden aviopuolison kanssa hän sai rauhassa työskennellä ja rakentaa Tågarpia omaksi kodikseen, josta hän suunnitteli kasvattavansa ajatustensa mukaisen kasvatuksellisen opiston.

Elantonsa he hankkivat taiteella; he maalasivat paljon kukkia, maisemia ja muotokuvia. Vaikka he nauttivatkin olostaan Skånessa, he olivat kuitenkin vieraassa kulttuurissa.[25]

Suomessa Ahola-Valo unohdettiin tänä aikana lähes kokonaan. Vasta vuonna 1977 julkaistiin Taide-lehdessä artikkeli ”Taiteilijan pitkä marssi”,[26] joka toi hänet vuosikymmenien jälkeen suomalaisen taide-elämän tietoisuuteen.

Huoli elämäntyön säilymisestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hankkiessaan Tågarpin elämäntyönsä tyyssijaksi vuonna 1970 Ahola-Valo oli täyttänyt jo 70 vuotta. Kunnostaessaan Tågarpia opistoksi hän toivoi löytävänsä Skånesta ihmisiä, jotka olisivat vieneet eteenpäin hänen kasvatustieteellistä ajatteluaan ja säilyttäneet hänen elämäntyönsä kokonaisuutena. Kun tämä ei Ruotsissa onnistunut, niin hän ryhtyi etsimään muualta ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita hänen elämäntyöstään. Hämeenlinnasta hän löysi tukijoita.

Ahola-Valo perusti vuonna 1983 ajatustensa ja työnsä eteenpäin viemiseksi Elpo ry:n[27] ja siirsi pääosin omaisuutensa vuonna 1990 perustamalleen Valola-säätiölle. Tämän jälkeen Hämeenlinnan kaupunki päätti luovuttaa säätiön käyttöön pysyvän tilan, jota käytettiin myös museo- ja näyttelytilana Ahola-Valon taiteen ”opinnolliselle näyttelylle”. Tämä päätös mahdollisti Ahola-Valon elämäntyön fyysisen säilymisen kokonaisuutena. Hänen elämäntyönsä on edelleen varastossa odottamassa tutkimista, tallentamista ja esillepanoa. Ahola-Valon perintöä on luonnehdittu arvaamattomaksi aarrearkuksi, joka odottaa löytäjiään ja aktivoijiaan.[28]

Kesällä 1997 Ahola-Valo kutsuttiin Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi. Ahola-Valo suostui ja kirjoitti oululaisille tukijoilleen kirjelmän, jossa hän totesi:[29]

»Henkeä pidättäväisellä ilolla ilmoitan, että pitkäaikainen elämäni työ on näinä viimeisinä vuosina päässyt sille asteelle, että voimme alkaa käynnistämään.»

Syvä huoli ihmiskunnan kehityksestä ja oman elämäntyön säilymisestä leimasi hänen viimeisiä vuosiaan.

Aleksanteri Ahola-Valo numeroi taideteoksensa kronologisesti; ensimmäinen numeroitu teos oli hänen isänsä muotokuva vuodelta 1910. Hänen kuvataiteellisen tuotantonsa kokonaismäärä on lähes 10 000 teosta. Vuonna 1923 hän otti taiteilijanimekseen ”Valo”, jolla hän signeerasi kaikki Neuvostoliiton aikaiset työnsä; Suomeen tultuaan hän ryhtyi käyttämään nimeä Ahola-Valo.

Vuonna 1946 Aleksanteri Ahola-Valolla oli taidenäyttely silloisessa Tampereen kaupunginkirjastossa, jonka johtajana oli Mikko Mäkelä. Taidenäyttelyn näki viipurilainen kartanpiirtäjä ja kuvataiteen harrastaja A. Walmari, jonka tiedetään näyttelyn varsin vahvoja tunteita välittäviä teoksia katsoessaan tokaisseen: "Aina poljetaan!". Ahola-Valo oli sitten jonkin aikaa mukana kirjastonjohtajan kirjallisen ryhmän - Mäkelän piirin - alkuvaiheissa "kunnes hävisi paikkakunnalta".[30].

AE-evohomologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuuden yksityisopettaja Lydmila Kušmina määritteli 8-vuotiaalle Alille sanan humanismi näin: ”Humanismi on tiede ihmisten välisissä hyväntekeväisyyssuhteista ihmisten kesken." Ja Kušmina jatkaa:" Se merkitsee - tehdä hyvää eikä tuottaa mielipahaa, ei kiduttaa eikä lyödä. Se on käsite- suojella ihmistä epäoikeudenmukaisuudelta ja kaikenlaiselta huonolta vaikutukselta.". Tarkoittaen Alia hän lisäsi: ”Sinä, Alik, koko olemukseltasi ja ajattelutavaltasi olet juuri sellainen, joka vastaa humanismin vaatimuksia... Humanismi... tarkoittaa itseäsi ja elämäsi tarkoitusta”.[31]

Kušminan kannustavassa ja tukevassa ohjauksessa Alista kehittyi jo lapsuudessa itseensä ja taitoihinsa uskova itsevarma tutkija. Koko ikänsä hän katsoi olevansa myös tiedemies.

Hänen tutkimuskohteensa oli hän itse. Tutkimustensa tuloksena hän kehitti tärkeimmäksi elämäntyökseen ajatusrakennelman, jota kutsui AE-evohomologiaksi. Tällä käsitteellä hän viittasi ihmiseksi (homo) kehittymisen (evoluutio) tieteeseen. Hän suomensi AE-evohomologian ihmisen edistystieteeksi. Evohomologia-sanan edessä olevat kirjaimet A ja E viittaavat toiminnan eri ulottuvaisuusasteisiin. Ihmisen toiminnan Ahola-Valo jakoi eri toimintasuuntauksiin, joita hän kutsui toisuiksi. AE-evohomologian tärkein ja ensimmäinen toisu on EDUKO, itsekasvatus. Kaikkeen toimintaan liittyy AE-evohomologian kaksi peruskäsitettä: valmentuminen (Valme) ja aktiivinen toiminta (Akto).[32]

AE-evohomologian kartta, joka kuvaa myös joitakin Ahola-Valon mnemoja.
Sininen sieluni luovuuden portailla. Kristus tyynnyttää myrskyn 1939–40.

AE-evohomologia on yksilölähtöinen järjestelmä, jolla ihminen voi itse ohjata omaa toimintaansa. Siihen kuuluu Ahola-Valon luoma graafinen käsitekieli, joka koostuu noin 2 800 erilaisesta merkistä, joita hän kutsui mnemoiksi.[33] Graafinen käsitekieli mahdollistaa nopean ja täsmällisen ajankäytön seurannan ja suunnittelun eli sen, mihin ihminen elämänaikansa käyttää ja miten hänen itselleen asettamien elämänpäämäärien toteuttaminen etenee. AE-evohomologia on monenlaisten kortistojen, järjestelmien ja vihkojen kokonaisuus. Ne muodostavat ihmisen itsekasvattamisen välineet, jotka Ahola-Valon mukaan kasvattajilta nykyisin puuttuvat. Ahola-Valon itsekasvatusoppi perustuu oman ajankäytön jatkuvaan seuraamiseen ja kaiken muistiinmerkitsemiseen. Ahola-Valon näkemyksen mukaan mainitunlainen kontrolli ja mekaaninen itsekuri luovat mahdollisuuden ihmisen moraaliseen kasvuun.[34]

AE-evohomologian kehittämistyö alkoi itse asiassa jo Ahola-Valon lapsuudessa hänen aloitteestaan Viiritsassa perustetussa Lasten leikkikoulussa, jota lapset yhteisvoimin ylläpitivät. Lapset keräsivät rahaa sen toimintaan, suunnittelivat sen opetusohjelman ja opettivat toinen toisiaan ja aikuisia. Koulupojan päiväkirjoissa[35] nuori Ahola-Valo kuvaa koulun kehitysvaiheita ja samalla sitä, miten itsehallinta ja itsekuri muuttavat ihmisen ajattelu- ja toimintatapoja jo lapsuudessa.

Ahola-Valon AE-evohomologiselle järjestelmälle perustui koko hänen elämänsä, niin taide, arkkitehtuuri, arkiaskareet kuin ihmissuhteetkin.

  • Ahola-Valo tilastoi ajankäyttönsä 15 minuutin tarkkuudella. Hän sanoi

»Aika on ihmisen tärkein pääoma[36]»

  • Ahola-Valon usein käyttämä tunnuslause

»Meidän on luotava terveyttä ja terveyden kautta kauneutta. Meidän on luotava elämää, joka on itsessään taidetta[37]»

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo järjesti tai osallistui elinaikanaan lähes 100 taidenäyttelyyn Suomessa, Ruotsissa ja Neuvostoliitossa.

Viimeisimmät näyttelyt

Näytelmät ja elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1997 Aikuiset ja lapset kasvatuksen pyörteissä. Dramatisointi ja ohjaus: Marja Myllyniemi, Hämeenlinnan Miniteatteri
  • 2000 Valon lapsi. Dramatisointi Koulupojan päiväkirjoista Kai Kyösti Kaukovalta, ohjaus Marja Myllyniemi, Hämeenlinnan Miniteatteri
  • 2003 Nuohoojapoika. Dramatisointi Koulupojan päiväkirjoista Kai Kyösti Kaukovalta, ohjaus Marja Myllyniemi, Hämeenlinnan Miniteatteri
  • 2005 Valo, käsikirjoitus Koulupojan päiväkirjan pohjalta Markku Flink, ohjaus Kaija Juurikkala. Ahola-Valona nähdään Vili Järvinen. Elokuvan yhteistyökumppaneita olivat Unicef ja Valola-säätiö. Valio Oy:n internet-sivuilla on myös elokuvaan liittyvä Valo-seikkailu
  • Ahola-Valo oli statistina mukana Sergei Eisensteinin ohjaamassa elokuvassa ”Panssarilaiva Potemkin” - sen porraskohtauksessa. Hän oli myöhemmin mukana elokuvan markkinoinnissa muun muassa tekemällään Panssarilaiva Potemkinin 13-metrisellä pienoismallilla.
  • Neuvostoliiton televisio kuvasi Ahola-Valon 90-vuotispäiviä Hämeen keskiaikaisessa linnassa. Lähetyksen näki taiteilija Galina Ivanovna – ja hän tunnisti isänsä. Isä ja tytär tapasivat toukokuussa 1990 Moskovassa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahola, Ritva: Aika laulaa laulujaan : kertomus suomalaisen suvun vaiheista Pietarissa ja Inkerinmaalla 1860-luvulta vuoteen 1919. - Elpo ry, 2007. ISBN 978-951-96676-7-6
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Aikuiset ja lapset kasvatuksen pyörteissä : 5-osainen valistushistoriallinen näytelmä / Aleksanteri Ahola-Valo : suom. A.Ahola-Valo. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1997. - 79 s. ; 24 cm. ISBN 951-96676-4-4
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 1 : 30.8.1907–26.8.1908 / Aleksanteri Ahola-Valo ; suom. A.Ahola-Valo. - 2. p.- Hämeenlinna : Elpo ry, 1995. - 306 s. : kuv. ; 21 cm. ISBN 951-99967-0-2
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 2 : 26.8.1908–31.7.1909 / Aleksanteri Ahola-Valo ; suom. A. Ahola-Valo. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1990. - 318 s. : kuv. ; 21 cm. ISBN 952-90-2071-6
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 3 : 1.8.1909–31.12.1910 /Aleksanteri Ahola-Valo; suom. A.Ahola-Valo; taitto ja kuvasuunnittelu: A.Ahola-Valo ja Airi Valve. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1992. - 492 s. . kuv. ; 21 cm. ISBN 951-96676-0-1
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 4 : 1.1.1911–31.12.1911 / Aleksanteri Ahola Valo ; suom. Maini Lehtinen. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1998. - 251 s. : kuv. ; 21 cm. ISBN 951-96676-5-2

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haltia, Hanna:Elämän mittainen lapsuus : lapsuus elämänmittaisena projektina Aleksanteri Ahola-Valon ajattelussa : painamaton pro gradu- tutkielma./ Hanna Haltia - Turku : Turun Yliopisto. Turun opettajankoulutuslaitos, 2003. - 75 s. : kuv. ; 30 cm
  • Kiiskinen, Jouni: Visuaalinen tie arvoelämään. Aleksanteri Ahola-Valon itsekasvatuksen menetelmä ja etiikka. Väitöstutkimus. ISBN 978-952-60-4263-3. Taik 2011.[41][42][43]
  • Lehtinen, Maini: Ahola-Valon kaksikielisyys ja kääntäminen : painamaton pro gradu – tutkielma / Maini Lehtinen. - Tampere : Tampereen Yliopiston Käännöstieteen laitos, 1999. - [93 s.] : kuv., kartt. ; 30. cm
  • Lönn, Rauha: Kapinalliset kuvat:Aleksanteri Ahola-Valon ja Tapio Tapiovaaran 1930- luvun taidegrafiikka : painamaton pro gradu- tutkielma / Rauha Lönn. - Helsinki : Helsingin Yliopisto. Taiteiden tutkimuksen laitos. 2004. - 86 s. : kuv. : 30 cm.
  • Suonpää, Visa: Kohti valoa ja järjestystä : Aleksanteri Ahola-Valon 1930- lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen /Visa Suonpää. - Turku : Turun Yliopisto. Historian laitos. Kulttuurihistoria, 2000. - 129 s. : liitt. ; 30 cm.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleislähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahola-Valo, Aleksanteri ja Risto Suvanto: Leo Tolstoita tapaamassa. - Optimisti; hämäläinen kirjallisuuslehti 3/1987
  • Aleksanteri Ahola-Valo : teosluettelo : omistaja Valola-Säätiö/ [toim. Helsingin Kaupungin taidemuseo] ; teoksessa Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843)ISBN 951-8965-32-3
  • Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843)ISBN 951-8965-32-3
  • Grafiikan voima- näyttely 28.11.2006–14.12.2007 : näyttelyesite. - Grafiikan Voima
  • Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa/ toim. Juhani Tähtinen ja Simo Skinnari. - Suomen Kasvatustieteellinen Seura (julk.), 2007. - (Kasvatusalan tutkimuksia nro 29. ISBN 978-952-5401-29-5)
  • Pirtola, Erkki: Aleksanteri Ahola-Valo teki edistystieteen valotaidetta / Erkki Pirtola. - Vihreä lanka 19.2.1998 Vihreä-Lanka/Haku
  • Pirtola, Erkki: Elämäkerta taideteoksena / Erkki Pirtola : teoksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 03587843) ISBN 951-8965-32-3
  • Sarje, Kimmo: Tahdon olla progressiivinen - Aleksanteri Ahola-Valon rationaalisen kasvatuutopia ja taide / Kimmo Sarje ; teksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843) ISBN 951-8965-32-3
  • Sarje, Kimmo: With Aleksanteri Ahola-Valo in the Early Days of the Soviet Union. - Siksi-lehti 1/92. - ISSN 0782-7423
  • Simovaara, Jyrki: Ihmiskasvoinen avantgarde / Jyrki Simovaara ; teoksessa Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. -1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN0358.7843). ISBN 951-8965-32-3
  • Suonpää, Visa:Kohti valoa ja järjestystä /Visa Suonpää. - Työväenperinne 3/2001 Työväenperinne
  • Suonpää, Visa: Kohti valoa ja järjestystä : Aleksanteri Ahola-Valon 1930- ja 40-lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen. - Elpo, 2000 ISBN 951-96676-6-0 (nid.)
  • Suonpää, Visa: Temppeli ihmiskunnan valistukseksi ja parannukseksi / Visa Suonpää ; teoksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56) ISBN 951-8965-32-3
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo : [supistettu elämäkerta] / Risto Suvanto. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1986.- 40 s. : kuv. ; 22 cm. ISBN 951-99766-8-X
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo and the Russian Revolution Ahola-Valo
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola Valo ja viisas rakkaus / Risto Suvanto. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1994. - [95 s.] ; kuv. ; 24 cm. ISBN 951-96676-1-X
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo - viisaan rakkauden julistaja. - Teoksessa: Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa/ toim. Juhani Tähtinen ja Simo Skinnari. - Suomen Kasvatustieteellinen Seura (julk.), 2007. - (Kasvatusalan tutkimuksia nro 29. ISBN 978-952-5401-29-5)
  • Suvanto, Risto: Tie arvoelämään : Pois virheitten ajasta : Aleksanteri Ahola-Valo kasvattajana : Ahola Valon valistavaa luovuutta kouluilla kasvatukselle v. 1908–1996 / koonnut Risto Suvanto. -Hämeenlinna ; Elpo ry, 1996. - 118 s. : kuv. ; 24 cm. ISBN 951-96676-3-6
  • Valve, Airi: Saatesanat Koulupojan päiväkirjaan / Airi Valve ; teoksessa: Koulupojan päiväkirja osa 1 : 30.8.1907–26.8.1908 / Aleksanteri Ahola-Valo ; suom. A.Ahola-Valo. - 2. p.- Hämeenlinna : Elpo ry, 1995. - 306 s. : kuv. ; 21 cm. ISBN 951-99967-0-2
  • Varpio, Yrjö: Väinö Linnan elämä [Helsinki] : WSOY, 2006. ISBN 951-0-32494-9 (sid.)

Lähdeviittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. AE-evohomoglogian lähtökohdat esitetään artikkelissa Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo - viisaan rakkauden julistaja 2007, joka sisältyy teokseen *Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa/ toim. Juhani Tähtinen ja Simo Skinnari. - Suomen Kasvatustieteellinen Seura (julk.), 2007. - (Kasvatusalan tutkimuksia nro 29. ISBN 978-952-5401-29-5)
  2. Pirtola, Erkki: Elämäkerta taideteoksena / Erkki Pirtola : teoksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56) ISBN 951-8965-32-3
  3. Professori Kari Immonen Visa Suonpään teoksessa "Kohti valoa ja järjestystä : Aleksanteri Ahola-Valon 1930-lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen Elpo 2000 ISBN 951-96676-6-0
  4. Opettaja-lehti 19 12.5.2006 s. 28–29. Toiselle sijalle tuli Uno Cygnaeus ja kolmannelle Kari Uusikylä
  5. Kuvataidearvostelija Anne Rouhiainen Helsingin Sanomissa 17.3.2006
  6. Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994 Ahola-Valo
  7. Helsingin Sanomat 28.12.1993, Maria Laukka, Lapsen silmin lapsuuden puolesta
  8. Leo Tolstoita tapaamassa Optimisti 3/87. Matkalla Jasnana Polnajaan mukana oli Pekka Aholan lisäksi ainakin Kolppanan seminaarin johtaja Kaapre Tynni (runoilija Aale Tynnin isä) ja Pietarin suomalaisen yhteiskoulun rehtori Juhani Peräläinen
  9. Ahola-Valo, Aleksanteri (video). Ahola-Valon haastatteluista koonneet Risto Suvanto ja Kai Kyösti Kaukovalta, - Ahola-Valon arkisto
  10. Helsingin Sanomat, 28.12.1993, Marja Laukka, Lapsen silmin lapsuuden puolesta
  11. Aleksanteri Ahola-Valo mainitaan Virtuaali-Inkerin merkkihenkilönä; osoitteesta löytyy myös Koprinan/Viiritsan alueen kartta. - Inkerin kulttuuriseura ry Inkeri-sivu
  12. Kirjallisuus
  13. Valo ja Valio
  14. Yle Elävän Arkiston haastattelu Viitattu 18.4.2008.
  15. Tosin historian kirjojen mukaan Rasputinin ruumis heitettiin Neva-jokeen eikä Moikan kanavaan. Grimberg: Kansojen historia 1959, osat 21-22, s. 112
  16. Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 ISBN 951-99766-8-X ja Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X
  17. Samoin kertoo tapauksesta Enckell teoksessa: Vapaussodan kertomuksia osa 1 Sanatar 1934 s. 95–98
  18. Sarje, Kimmo Siksi lehdessä 1/1992
  19. Aleksanteri Ahola-Valo - vuosisadan näkijä ja tekijä Viitattu 18.4.2008.
  20. Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 ISBN 951-99766-8-X ja Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994ISBN 951-96676-1-X
  21. Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X
  22. Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo : [supistettu elämäkerta] Elpo ry, 1986 ISBN 951-99766-8-X
  23. Grafiikan Voima näyttelyesitteen artikkelissa mainitaan, että Tapiovaaran ohella Ahola-Valo oli toinen graafikko, joka teki 1930-luvulla yhteiskunnallisiin ongelmiin kantaaottavia teoksia. Suomessa hänen linoleikkauksiaan julkaistiin sekä Tulenkantajat-lehdessä että Kirjallisuuslehdessä vuosina 1935–1938 seitsemän kappaletta. Muun muassa vedos “Aika laulaa lauluaan” julkaistiin Kirjallisuuslehdessä vuonna 1937. Sitä levittivät myös länsiliittoutuneet toisen maailmansodan aikana pommitusten yhteydessä lentolehtisinä Saksan kaupunkeihin. Ahola-Valon tuttava oli löytänyt kuvasta tehtyjä painojäljennöksiä pommitusten jälkeen Kölnin kaduilta ja toimitti niistä näytteet taiteilijalle.
  24. Varpio: Väinö Linnan elämä. - Helsinki 2006 ISBN 951-0-32494-9
  25. Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo, Elpo, 1986 ISBN 951-99766-8-X
  26. Lintinen, Jaakko: Aleksanteri Ahola-Valo eli taiteilijan pitkä marssi. - Taide 6/1977
  27. Elpon perustamisesta kerrotaan muun muassa teoksessa Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo ja viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X
  28. Valtion kuvataidetoimikunnan puheenjohtaja Ilkka-Juhani Takalo-Eskolan kirjelmä Hämeenlinnan kulttuurihallinnolle 13.12.2005 Ahola-Valon arkisto
  29. Ahola-Valon kirjoitus 27.6.1997. Ahola-Valon arkisto
  30. Varpio, Yrjö: Väinö Linnan elämä [Helsinki] : WSOY, 2006 s175 ISBN 951-0-32494-9
  31. Aleksanteri Ahola-Valo: Koulupojan päiväkirja 1 Elpo 1995 s. 274 ISBN 951-99967-0-2
  32. AE-evohomologiaa selvitetään muun muassa Suvannon kirjassa Viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X ja Suvannon artikkelissa Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo - viisaan rakkauden julistaja 2007 ISBN 978-952-5401-29-5) ja Visa Suonpään pro-gradu-tutkielmassa vuodelta 2001
  33. Esimerkki näistä merkeistä löytyy kirjasta Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 s. 33 ISBN 951-99766-8-X ja kuvasta: AE-evohomologian kartta
  34. Helsingin Sanomat 28.12.1993, Eero Ojanen, Vuosisadan mies
  35. Jo nuorella ja energisellä Alilla oli niin kiire, että hän yritti lyhentää päiväkirjansa kirjoittamiseen menevää aikaa lyhennyksin. Lyhennyksillä oli myös salakirjoituksen merkitys, sillä koko lapsuutensa ja nuoruutensa Ahola-Valo joutui piilottelemaan päiväkirjojaan ja suojaamaan niitä milloin hillopurkkeihin, milloin kantamalla niitä salataskussa mukanaan. 1920-luvulla merkistöt laajenivat entisestään
  36. Erkki Pirtolan artikkeli Elämäkerta taideteoksena ja Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997 s. 17
  37. Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 takakansi ISBN 951-99766-8-X
  38. Grafiikan voima (pdf) (Grafiikan voima näyttelyn 28.11.2006 - 14.12.2007 kuvaus) Kansan Arkisto (www.kansanarkisto.fi). Viitattu 15.11.2010.
  39. Ahola-Valon näyttely avattu Valko-Venäjällä 15.11.2010. Hämeen Sanomat (www.hameensanomat.fi). Viitattu 15.11.2010.
  40. Ray of light (Luch) November, 10th - December, 1st 11.11.2010. (www.artmuseum.by). Viitattu 15.11.2010. (englanniksi)
  41. Wihuri-Säätiö on myöntänyt vuonna 2006 apurahan TaM Jouni Kiiskiselle väitöskirjatutkimusta varten, aihe: Sivullisuuden Valo. Aleksanteri Ahola-Valo taiteen ja kasvatuksen pyörteissäWihurinrahasto
  42. [Aalto yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu, 24.11.2011: Jouni Kiiskisen väitös pureutuu Aleksanteri Ahola-Valon itsekasvatuksen menetelmiin [1]
  43. Kiiskinen, Jouni: Visuaalinen tie arvoelämään. Aleksanteri Ahola-Valon itsekasvatuksen menetelmä ja etiikka. ISBN 978-952-60-4263-3. Taik 2011. Väitöskirjan pdf-versio [2]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]