Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vhutemas-koulussa Vladimir Tatlinin ateljeessa kehitetty tuoli, 1927.

Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde oli eräs modernismin huomattavista avantgarde-ilmiöistä, jolla oli merkittävä vaikutus vuosien 1900 ja 1930 välillä mutta jonka kukoistuskausi ajoittui vuosille 1914–1922.[1] Avantgarde ajoittuu siis suurelta osin Venäjän kulttuurin "Hopeakaudeksi" kutsutulle ajanjaksolle (1890–1917). Uusia ilmaisukeinoja etsittiin vimmaisesti lähes kaikilla taiteenaloilla.

Avantgarden kukoistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun taide muualla Euroopassa taantui ensimmäisen maailmansodan takia, Moskovasta tuli tärkeä avantgarden keskus. Venäjän vuoden 1917 vallankumous tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden kokeilla uusia näkemyksiä käytännössä. Ensimmäisenä Venäjän avantgardistien ulkomaisena yhteisesiintymisenä mainitaan vuonna 1922 Berliinissä pidetty näyttely.

Venäläiseen avantgardeliikkeeseen osallistui huomattavan paljon lahjakkaita naistaiteilijoita kuten Varvara Stepanova, Natalia Gontsarova, Ljubov Popova, Olga Rozanova ja Nadežda Udaltsova.[2]

Venäläiseen avantgardeen kuuluvat muun muassa:

Avantgarden tukahduttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avantgarden aika päättyi Venäjällä 1930-luvulle tultaessa sosialistisen realismin edustajien saadessa yliotteen taiteilijoiden organisaatioissa. Syynä tähän pidetään Neuvostoliiton bolševikkijohtajia, esimerkiksi Josif Stalinia ja Andrei Ždanovia. Monet heistä eivät pitäneet avantgarde-taiteesta eivätkä katsoneet sen sopivan edustamaan työläisten ja talonpoikien yhteiskuntaa.

Konservatiivinen ja kansallismielinen taide pääsi vallalle monissa muissakin Euroopan maissa, esimerkiksi natsi-Saksassa, joka sulki avantgardistisen Bauhaus-koulun heti valtaan päästyään vuonna 1933 ja julistivat modernismin "rappiotaiteeksi". Monet venäläiset avantgardistit siirtyivät Stalinin kaudella länsimaihin: Ranskaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin jatkaen siellä toimintaansa. Myös suomalaissyntyinen Aleksanteri Ahola-Valo, joka oli nähnyt läheltä venäläisen avantgarden aikakauden, pakeni Suomeen 1930-luvulla ja muutti myöhemmin Ruotsiin.

Epäviralliset taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Josif Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitossa alkoi esiintyä useita erilaisia ns. epävirallisen tai non-konformistisen taiteen suuntauksia. Nämä taiteilijat eivät suostuneet tekemään taidetta kommunistijohtajien määrittelemän sosialistisen realismin mukaisesti. Epävirallisen taiteen edustajia kutsutaan usein avantgardetaiteilijoiksi, ja heidän esiintulonsa julkisuuteen tapahtui Mihail Gorbatšovin hallintokaudella. Eräs epävirallisen neuvostoliittolaisen avantgarden keskuksista oli "länsimainen" Tallinna. Esimerkiksi Tartossa taideopiskelijana vuonna 1949 pidätetty ja vankileiriltä 1956 palannut Ülo Sooster piti yhteyksiä ja välitti ajatuksia Tallinnan ja Moskovan avantgardepiirien välillä.[3]

Venäläisen avantgarden aitousongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisen avantgarden edustajien teosten väärentäminen varsin yleistä, koska teoksia ei ole dokumentoitu järjestelmällisesti. Ongelma on yleinen sekä näyttelyissä että huutokaupoissa. Esimerkiksi brittiläinen MacDougall's-huutokauppakamari hylkää jopa yli puolet myyntiin tarjotuista teoksista.[4][5]

Wäinö Aaltosen museon näyttely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2009 Wäinö Aaltosen museossa Turussa avattiin näyttely, Ympyrä – viiva – piste
: Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista. Näyttelyn järjestäjien mukaan se esitteli venäläisen avantgarden pyrkimyksiä ja suuntauksia. Edustettuina olivat muun muassa Kazimir Malevitsh ja hänen koulukuntansa, Vladimir Tatlin ja hänen koulukuntansa, Aleksandr Rodtsenko ja Varvara Stapanova, Mihail Larionov ja Natalia Gontsharova sekä Aleksandra Ekster. Mukana oli myös teoksia, joiden tekijät eivät olleet tiedossa. Esillä oli yhteensä noin sata yksityiskokoelmista lainattua teosta.[6] Taidekriitikko Otso Kantokorpi arvosteli näyttelyn järjestelyjä voimakkaasti, epäili osaa sen teoksista väärennöksiksi ja ehdotti sitä purettavaksi.[7]

Kun muutkin asiantuntijat arvioivat julkisuudessa näyttelyn teosten aitoutta kyseenalaiseksi, museo ilmoitti 30.7.2009 sulkea näyttelyn "teosten tekijyyteen kohdistuneiden jatkotutkimusten vuoksi".[8] Sama näyttely päätettiin myös olla järjestämättä Hämeenlinnan taidemuseossa syksyllä 2009 "teosten tekijyyteen kohdistuneiden epäilyjen vuoksi".[9] Teokset ovat poliisille tuttuja aiemman salakuljetusjutun yhteydestä vuosilta 1996 ja 1997.[10] Teokset varmistuminen väärennöksiksi vahvistettiin syyskuussa 2010.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chan-Magomedow, Selim O., Pioniere der sowjetischen Architektur, VEB Verlag der Kunst, Dresden, 1983
  • Tallinn - Moskva 1956 - 1985, Näitus Tallinna Kunstihoones, Tallinn, 1996
  • Kabakov, Ilja, Ûlo Soosteri piltidest, Tallinn 1996
  • Bolwlt, John, Russian Art of the Avant-Garde, Theory and Criticism, Thames & Hudson, 1976

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gibian, George & Tjalsma, William, Russian Modernism: culture and the avant-garde, 1900-1930. Cornell University Press 1976.
  2. Vera Kofyan, Russian Avant-Garde Gallery, Movements in Russian Art 1900-1950s. Viitattu 27.3.2009.
  3. Sirje Helme ja Jaak Kangilaski, Viron taiteen historia, Taifuuni, 2000, s. 146
  4. Venäläistä avantgardea väärennetään ennätystahtiin Yle.fi. Viitattu 22.8.2009.
  5. The nouveau fakes: Russian avant-garde forgeries Independent.fi. 16.8.2009. Viitattu 22.8.2009. (englanniksi)
  6. WAM 12.6.–13.9.2009, Ympyrä – viiva – piste, Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista 10.6.2009. Wäinö Aaltosen Museo. Viitattu 17.6.2009. suomeksi, (ruotsiksi) (englanniksi)
  7. Otso Kantokorpi: Onko turkulainen museo-näyttely 2000-luvun suurin taidehuijaus? (arvostelu) Kauppalehti. 17.6.2009. Viitattu 17.6.2009.
  8. Ympyrä – viiva – piste” – näyttely suljetaan yleisöltä pysyvästi (tiedote) 30.7.2009. Wäinö Aaltosen museo. Viitattu 1.8.2009.
  9. Ympyrä - viiva - piste. Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista 3.10.2009 - 10.1.2010 (tiedote) 30.7.2009. Hämeenlinnan taidemuseo. Viitattu 1.8.2009.
  10. Jonni Roos: Turun kohunäyttelystä vireillä poliisitutkinta Yle.fi. Viitattu 1.9.2009.
  11. Suurin osa kohunäyttelyn tauluista oli väärennöksiä Turun Sanomat. Viitattu 1.10.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]