Kulkukoiran kellari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kulkukoiran kellari -kabareen mainos. Mihailovskaja-aukiolla sijainnut suosittu kabaree oli myös marsalkka Mannerheimin mielipaikkoja.[1]

Kulkukoiran kellari (ven. Podval Brodjatšei Sobaki), joka aiemmin tunnettiin Kulkukoira-kabareena, sijaitsee Taiteiden aukiolla (ent. Mihailovskaja-aukio) Pietarissa. Paikka avattiin ensimmäisen kerran uudenvuodenaattona 1911, ja siinä toimi kabaree kevääseen 1915 saakka.[2] "Tällä ainokaisella saarekkeella Pietarin yössä kirjallinen ja taiteellinen nuoriso, joka yleisen säännön mukaan ei omistanut ropoakaan, saattoi tuntea itsensä kotoisaksi."[3] Vuonna 2001 samassa tilassa avattiin Kulkukoira-niminen kahvila.[4]

Syntyhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuin 1910-luvun Pietarin kirjallisista salongeista oli Vjatšeslav Ivanovin Torni, joka oli symbolistitaiteilijoiden kohtauspaikka, jossa taiteilijat keskustelivat näkemyksistään ja töistään[5] ja jossa väiteltiin kirjallisuudesta, filosofiasta, uudesta taiteesta, uskonnosta, mystiikasta ja okkultismista. [6] Tornissa vieraili eräitä aikakauden tunnetuimpia kulttuurihahmoja: filosofi Nikolai Berdjajev sekä runoilijat Aleksandr Blok, Mihail Kuzmin, Fjodor Sologub ja Andrei Belyi.

Tästä joukosta irtaantui akmeismi-liikkeen runoilijoiden koulukunta, johon kuuluivat muun muassa Nikolai Gumiljov, Osip Mandelštam, Mihail Kuzmin. He siirtyivät tuottaja Boris Proninin pyörittämään ja omistamaan paikkaan, joka sijaitsi Daškovin kartanon kellarissa, jossa he kokoontuivat kirjallisuusopillisten keskustelujen, runonlausunnan ja esiintymisten merkeissä. He näkivät itsensä 'kulkukoirina', erillisinä jalosukuisista seurapiireistä – ja tästä kabaree sai nimensä. Runoilijat perustivat akmeismi-suuntauksen symbolismin vastapainoksi.[7] Kulkukoira-kabaree sijaitsi kellarikerroksessa. Sinne kokoonnuttiin myöhään illalla ja istuskeltiin aamuvarhaiseen saakka. Sekä kellari että yö olivat ensi sijassa merkkejä, symboleja kabareen hengestä.[3]

Kulkukoiran taiteilijapiirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olga Glebova-Sudeikina (1885–1945), tunnettu pietarilainen avantgardistinen näyttelijä ja tanssija, jonka tanssista Vuohenjalkainen tuli Kulkukoira-kabareen symboli. (Kuva vuodelta 1913).

Kulkukoira-kabaree on historiassa vertaansa vailla oleva kabaree, monien uusia ilmaisukeinoja etsineiden 1900-luvun alun taiteilijoiden kohtaamispaikka. Sen asiakkaisiin lukeutuivat muun muassa seuraavat tunnetut henkilöt: teatteriohjaajat Vsevolod Meyerhold ja Nikolai Jevreinov, teatteritaiteilija ja laulaja Aleksandr Vertinski[8], kuvataiteilijat Natan Altman, Kazimir Malevitš[9], Mstislav Dobuzinski, Boris Grigorjev, Sergei Sudeikin, runoilijat Anna Ahmatova, Velimir Hlebnikov, Vladimir Majakovski, Marina Tsvetajeva, Boris Pasternak, Sergei Jesenin, Osip Mandelstam, Aleksandr Blok, runoilija ja säveltäjä Mihail Kuzmin, säveltäjät Arthur Lourié, Sergei Prokofjev ja Ilja Sats, balettitanssija Tamara Karsavina.[10]

Näyttelijä, tanssija ja kuvataiteilija Olga Glebova-Sudeikinan tunnetuin numero Kulkukoirassa oli Vuohenjalkaisen tanssi. Tästä demonisesta hahmosta tuli kabareen symboli.[11] Vuonna 1913 nuori runoilija Vsevolod Knjazev teki itsemurhan onnettoman rakkauden vuoksi, ja Olga Glebova-Sudeikinaa väitettiin syypääksi hänen kuolemaansa. Myöhemmin Ahmatova käytti tapahtumaa juonikuviona Runoelmassa ilman sankaria.[12]

Kabareen ilmapiiri vaihteli hienostuneesta älyllisyydestä bakkanaaliseen ilveilyyn Commedia dell'arten tyyliin.[12] Kulkukoiran ilmapiiri oli hyvin teatterillinen ja poikkitaiteellinen sen kanta-asiakkaiden esittäessä jatkuvasti draamaa, näytelmää ja roolileikkejä. Näiden roolileikkien takana oli lähinnä teatteriohjaaja ja -teoreetikko Nikolai Jevreinov. Hän näki teatterin yhdeksi keskeiseksi sieluntilan kuvaksi ja teatterillisuuden yhdeksi ihmisen perusvaistoista. Hänen mukaansa teatterin lähtökohtana oli ihmisen muuntumistarve, pyrkimys olla joku toinen. Ja tätä toiseuden roolileikkiä Kulkukoiran kanta-asiakkaat toteuttivat, niin että siitä muodostui heidän toinen todellisempi luontonsa. "[13]

Laskeuduttuaan Kulkukoiran kellarimaailmaan taiteilijat tunsivat haastavansa demonit esiin. Paholaisennaamio oli itseoikeutettuna mukana taiteilijanaamiaisissa. Esitelmät kielen olemuksesta, 1700-luvun musiikin sekä uuden musiikin konsertit ja runojen lausunta yhdistyivät luontevasti ilveilyyn, karnevaalikomiikkaan ja uskallettuihin kaksimielisiin naamiaisesityksiin, joissa nuoret taiteilijat muuttuivat italialaisen Commedia dell'arten hahmoiksi."[13]

Uuden Vuoden aatto 1940. Fontankan talo. Odotetun henkilön sijasta tekijän luokse saapuu joukko varjoja vuodelta 1913.
He ovat naamiaisasuissa.
Käännyn puolittain päin tulijoihin,
Sanon sanoin hiljaisin:
Ei täällä ole Venetsia dogien,
Se kaikki ollutta jo on...
Kaikki naamiot, viitat, sauvat ja kruunut
Teitä tänä iltana kehotan riisumaan.
Te Uuden Vuoden demonit!
Käy vieraakseni Faust, kanssaan Don Juan,
Dapper-tutto, Johannes Kastaja,
Tuo kaino on Pohjolan Glahn
Vaiko murhaaja Dorian Gray,
Seinät väistyvät heidän tieltään,
Valo leimahtaa, sireenit ulvovat,
Kupoliksi katto kohottautukoon.
Naamiot pudotkoon! En pelkää...
En kavahda Hamletin hulluutta
En Salomen tanssin hurjuutta,
En Rautanaamion tuloakaan
Olen ainesta kiveäkin kovempaa...

Anna Ahmatova: Runoelma ilman sankaria. Suom. Anneli Heliö.lähde?

Kulkukoiran kanta-asiakas, toimittaja, kirjailija ja matemaatikko Pjotr Demjanovitš Uspenski, jota Kulkukoiran ystäväpiiri kutsui lempinimellä "Neljäs Ulottuvuus Uspenski" hänen neljättä ulottuvuutta käsittelevien luentojensa vuoksi, sanoikin: "Se oli paikka, jossa ei voinut tehdä mitään väärin."[14] Uspenskilla oli tapana juoda Kulkukoirassa samppanjaa ja luennoida taiteilijapiireille metafyysisistä ulottuvuuksista sekä asioista heidän kanssaan keskustella yliluonnollisista.[15]

Abstraktin taiteen edelläkävijät kokoontuivat Kulkukoirassa, ja kabareessa järjestettiin esimerkiksi heinäkuussa 1913 Robert Delaunayn ja Sonia Delaunayn työlle omistettu ilta ja saman vuoden joulukuussa Sonia Delaunayn näyttely.[16]. Usein kabareessa pistettiin pystyyn hilpeitä ja mielikuvituksellisia teatteriesityksiä, joissa tehtiin pilaa kabareeravintolan kanta-asiakkaista.

Anna Ahmatova näki teatterileikin, harlekiininäytelmän, tulevien traagisten tapahtumien taustalla."[17] Runoelmassa ilman sankaria vuoden 1913 harlekiininäytelmä muodostaa moniaikaisen ja -tasoisen teoksen juonen.

Runo kertoo Kulkukoirassa esitetystä teatterileikistä. Nuoret taiteilijat olivat monitaiteellisia ja innostuneita kaikenlaisista kokeiluista. Myös musiikillinen improvisointi oli Kulkukoirassa suuressa suosiossa. Nuoret muusikot sävelsivät musiikkia, jota he pitivät vaihtoehtona silloin vallitsevalle ilmaisutavalle. Yksi heistä oli Ilja Sats, joka yritti laajentaa musiikillista ajattelua käsittämään mitkä tahansa äänet taiteellisen teoksen osiksi."[18]

Kerrotaan että Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksui halvalta tupakalta, oli täynnä zaumia, käsittämätöntä kieltä, jota Ilja Satsin ja Arthur Lourién musikaaliset kokeilut myötäilivät.[19]

Viranomaiset sulkivat Kulkukoira-kabareen 1915.

Kulkukoiran jälkipolvet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tbilisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat venäläiset taiteilijat ja filosofit, joista moni oli Kulkukoiran vanhoja kanta-asiakkaita, pakenivat vallankumouksen jaloista Kaukasukselle, Georgian Tbilisiin (Tiflisiin), jonne muodostui vuosina 1917–1920 kulttuurien keidas ja dynaaminen taiteiden keskus.[20] Vuonna 1917 Tbilisissä avattiin kolme underground-kabareeta.[21]

  • Fantastinen taverna (Фантастического кабачка) oli avantgarderunoilijoiden, kirjailijoiden ja taiteilijoiden suosima, kulkukoiramaisia perinteitä jatkanut, venäläisten ja georgialaisten taiteilijoiden ja runoilijoiden kohtauspaikka, jossa oli lausuntaa, esityksiä ja luentoja.[22].
  • Futuristiakatemia oli erityisesti zaum-runoilijoiden suosiossa.[23] Sen johtohahmo oli venäläinen futuristirunoilija Aleksei Krutšenyh ja asiakaskuntaan kuuluivat muun muassa georgialainen taiteilija Lado Gudiašvili, armenialainen futuristirunoilija Akop Kara-Derviš, tiflisiläiset avantgardistiveljekset dadaistirunoilija Ilja Zdaneviš ja kuvataiteilija Kiril Zdaneviš.
  • Kabaree Khimaira (Kimereoni) oli taiteilija Lado Gudiašvilin, avantgardetaiteilija Davit Kakabadzen ja Ballets russesinkin esityksiä työstäneen taiteilija Sergei Sudeikinin suunnittelema. Siitä tuli venäläisten ja georgialaisten taiteilijapiirien sekä maiden taiteiden vuorovaikutteinen kohtauspaikka.[21]

Shanghai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulkukoiran kanta-asiakkaisiin kuulunut kabareetaiteilija Aleksandr Vertinski asui Shanghaissa, Kiinassa vuosina 1935–1943, ja hän avasi siellä Keikarinkukka (Gardenia) -nimisen, pääasiassa paikalliselle pienelle venäläisyhteisölle suunnatun kabareen.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuzmina, Jelena: Anna Ahmatova koditon, s. 54
  • Heliö, Anneli: Anna Ahmatovan runous ja aikakausi, s. 26–27 ja 28. Joensuun yliopisto.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leonid ja Marina Vlasov: C. G. E. Mannerheim; Pietarin vuodet 1887–1917, s. 76
  2. Ljudmila Shtern & Joseph Brodsky 2004. Brodsky: a personal memoir. Baskerville Publishers, Inc. s. 279. ISBN 9781880909706
  3. a b Kuzmina s. 54
  4. Frommer's matkaopas, viitattu 24.8.2008
  5. Lonely Planet St. Petersburg City Guide. Lonely Planet Publications, 2008. s. 41. ISBN 9781740598279
  6. Kelly, Catriona: Russian Literature: A Very Short Introduction.
  7. The Literary Encyclopedia, viitattu 24.8.2008
  8. The St. Petersburg Times Local artists reincarnate legendary 'Stray Dog'
  9. Gary Lachman: In Search of P. D. Ouspensky, The Genius in the Shadow of Gurdjieff, page 301 (engl.)
  10. The Encyclopaedia of Saint Petersburg viitattu 24.8.2008
  11. Kuzmina s. 55
  12. a b Anna Ahmatova -museo, opaskirja, 1991.
  13. a b Heliö.
  14. Gary Lachman: In Search of P. D. Ouspensky, The Genius in the Shadow of Gurdjieff.
  15. Bob Hunter; Don't forget: P. D. Ouspensky's Life of Self-Remembering.
  16. British Library: Chronology of the European Avant Garde, 1900─1937 (.pdf) viitattu 23.3.2009
  17. Heliö, s. 26–27.
  18. Heliö, Anneli: Anna Ahmatovan runous ja aikakausi, s. 28.
  19. Gary Lachman: In Search of P. D. Ouspensky, The Genius in the Shadow of Gurdjieff, s. 67.
  20. Georgisches Kulturforum
  21. a b European Avant Garde Chronology
  22. The Carmen-Thyssen Bornemisza, Colleción
  23. Gerald Janecek: The Transrational Poetry of Russian Futurism, chapter 9; Zaum in Tiflis 1917–1920
  24. Biography for Aleksandr Vertinsky, The Internet Movie Database (IMDb)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]