Kazimir Malevitš

Kazimir Malevitš
Malevitš noin 1927
Syntynyt	23. helmikuuta 1878 Kiova, Ukraina
Kuollut	15. toukokuuta 1935 (57 vuotta) Leningrad, Neuvostoliitto
Kansallisuus	Neuvostoliitto
Ala	Taidemaalari
Taidesuuntaus	Suprematismi
Kuuluisimpia töitä	Musta neliö (1913) Valkoista valkoisella (1918)

Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde

---

Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.

Artikkelit

Abstrakti taide | Agitaatioposliini | Kulkukoiran kellari | Mir iskusstva | Venäläinen formalismi

Suuntaukset

Akmeismi | Futurismi | Konstruktivismi | Suprematismi | Venäläinen symbolismi | Zaum

Tekijät

Anna Ahmatova | Aleksanteri Ahola-Valo | Natan Altman | Mihail Bahtin | Léon Bakst | Andrei Belyi | Nikolai Berdjajev | Ivan Bilibin | Aleksandr Blok | Joseph Brodsky | Marc Chagall | Sonia Delaunay | Sergei Djagilev | Sergei Eisenstein | Pavel Filonov | Mihail Fokin | Naum Gabo | Nikolai Gumiljov | G. I. Gurdjieff | Daniil Harms | Thomas de Hartmann | Velimir Hlebnikov | Wassily Kandinsky | El Lisitski | Anatoli Lunatšarski | Vladimir Majakovski | Kazimir Malevitš | Osip Mandelštam | Vsevolod Meyerhold | Kuzma Petrov-Vodkin | Vsevolod Pudovkin | Aleksandr Rodtšenko | Nicholas Roerich | Olga Rozanova | Konstantin Somov | Dmitri Šostakovitš | Vladimir Tatlin | Marina Tsvetajeva | Pjotr Demjanovitš Uspenski | Dziga Vertov

Kazimir Severinovitš Malevitš (ven. Казимир Северинович Малевич, ukr. Казимир Северинович Малевич, Kazymyr Severynovytš Malevytš, puol. Kazimierz Malewicz, 23. helmikuuta (J: 11. helmikuuta) 1878 tai 26. helmikuuta (J: 14. helmikuuta) 1879 Kiova – 15. toukokuuta 1935 Leningrad), oli ukrainalais-venäläinen kuvataiteilija ja taideteoreetikko. Hän kehitti geometrista abstraktia taidetta perustamalla avaruusgeometrian pohjalta suprematismiksi kutsutun taidesuuntauksen. Malevitš on venäläisen avantgarden merkittävimpiä edustajia.

Elämä ja työ

Omakuva, 1908 tai 1910–1911.

Varhaisvaiheet

Malevitš syntyi Ukrainassa lähellä Kiovaa puolalaisille vanhemmille. Hän ei itse tiennyt tarkkaa syntymäaikaansa, mutta myöhemmin on vahvistunut, että vuosi oli 1879, ja päiväksi esitetään 24. tai 26. helmikuuta. Malevitš varttui Ukrainan maaseudulla ja hän oli taiteensa kautta koko ikänsä sidoksissa talonpoikaismiljööseen. Malevitš opiskeli Kiovan piirustuskoulussa 1895–1896. Hän muutti Moskovaan 1904, jossa opiskeli Moskovan maalaustaide-, kuvanveisto- ja arkkitehtuurikoulussa sekä Fjodor Rerbergin ateljeessa 1904–1910. Vuonna 1910 hän osallistui Ruutusotamies-ryhmän näyttelyyn Moskovassa.

Vuonna 1911 hän osallistui taiteilijaryhmä Nuorten liiton (Sojuz Molodjoži) toiseen näyttelyyn Pietarissa Vladimir Tatlinin kanssa sekä myös ryhmän kolmanteen näyttelyyn 1912 Aleksandra Eksterin, Vladimir Tatlinin ja muiden kanssa. Samana vuonna hän osallistui Moskovassa Aasinhäntä-ryhmän näyttelyyn. Hän sai tuon aikaisiin töihinsä vaikutteita Natalja Gontšarovalta ja Mihail Larionovilta, venäläisiltä avantgardemaalareilta, joita innoitti erityisesti vanha venäläinen kansantaide lubok.

Hän osallistui ulkomailla Der Blaue Reiterin näyttelyyn Münchenissa 1912 ja ”Riippumattomien salonkiin” 1914 Pariisissa yhdessä Alexander Archipenkon, Sonia Delaunayn, Aleksandra Eksterin, Vadim Mellerin ja muiden venäläistaiteilijoiden kanssa. Vuonna 1915 hän julkaisi manifestinsa Kubismista suprematismiin.

Varhaistuotantoa

• 

  Kukkaistyttö, 1930.

• 

  Bulevardi, noin 1930.

• 

  Huntu, 1908.

• 

  Maisema (Talvi), 1909.

• 

  Talonpoikaisnainen, ämpärit ja lapsi, noin 1912.

• 

  Nuoren talonpoikaistytön pää, 1912-1913.

• 

  Englantilainen Moskovassa, 1914.

• 

  Wilhelmin karuselli, 1914.

Suprematismi

Vuosina 1915–1916 Malevitš työskenteli muiden suprematistitaiteilijoiden kanssa talonpoikais- ja taiteilijayhteisössä Skoptsin ja Verbovkan kylissä. Hän oli eri vaiheissa opettajana Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä. Vuonna 1922 hän lähetti teoksiaan ”Berliinin ensimmäiseen venäläiseen taidenäyttelyyn”.

Malevitš oli monumenttien ja museoiden suojelukomitean Narkomprosin taiteilijakollegion jäsen (1918–1919). Hän toimi myöhemmin opettajana Vitebskin taideteollisuuskoulussa (1919–1922), Pietarin taideakatemiassa (1922–1927), valtion taideinstituutissa Kiovassa (1927–1929) ja Leningradin taiteilijoiden talossa (1930).

Vuonna 1927 hän matkusti Varsovaan, jossa oli hänen yksityisnäyttelynsä avajaiset ja edelleen Berliiniin, jossa osallistui ”Suureen berliiniläiseen taidenäyttelyyn”, jossa Malevitšilla oli oma sali. Vastaanotto oli innostunut. Samana vuonna ilmestyi saksaksi Bauhausbücher-sarjaan kuuluva Malevitšin kirjoittama kirja Die gegenstandslose Welt (Ei-esineellinen maailma).

Malevitšin matkustaessa Berliiniin hänen arvovaltansa riisuminen ja vaikutusvaltansa rajoittaminen oli kuitenkin jo alkanut Neuvostoliitossa. Vuonna 1926 lakkautettiin Valtion taidekulttuurin instituutti (GINHUK) jonka rehtorina Malevitš oli 1924 alkaen. Syynä oli yhä äänekkäämpi modernin taiteen vastustaminen Neuvostoliitossa.

Suprematismi ja 1920-luvun loppu

• 

  Suprematismi, 1916.

• 

  Suprematismi kahdeksalla suorakulmiolla, 1915.

• 

  Suprematismi, 1921–1927.

• 

  Poika, 1928–1932.

• 

  Kesämaisema, 1929.

• 

  Punainen ratsuväki laukkaa, 1928–1932

• 

  Leikkaaja, 1930.

• 

  Vaikeaselkoinen aavistus (Keltapaitainen torso), noin 1932.

Myöhäistuotanto

Omakuva, 1933.

Palattuaan Neuvostoliittoon Malevitš sai vielä osallistua suuriin näyttelyihin, mutta formalismisyytökset estivät hänen teostensa näytteillepanoa.

Tehtyään tilateoksia ja arkkitektoneita Malevitš palasi taulumaalaukseen ja esittävään maalaustyyliin 1920-luvun lopulla. Valmistautuessaan Tretjakovin gallerian yksityisnäyttelyyn, joka pidettiin 1929, hän maalasi niin sanotun talonpoikaissarjan maalauksia ja neoimpressionistisia töitä, jotka olivat hänen varhaisemman tuotantonsa rekonstruktioita. Hän merkitsi talonpoikaissarjan työt tehdyiksi vuosina 1908-1912 ja impressionististen maalaustensa valmistumisvuodet 1903-1906.

Malevitš itse vaikeutti teostensa arviointia ilmoittamalla teoksilleen vääriä valmistumisaikoja ja sijoittamalla ne esisuprematistiselle kaudelleen. Loppuvaiheen teokset antavat aihetta kysyä, antoiko Malevitš lopulta periksi vai kokeiliko hän uusia ilmaisumuotoja, joita oli saavuttanut suprematismin avulla.

Vuonna 1930 teoksia oli esillä esillä neuvostotaiteen näyttelyissä Berliinissä ja Wienissä. Malevitš pidätettiin syksyllä, mutta hänet vapautettiin joulukuun alussa. Vuonna 1931 hän osallistui Leningradissa näyttelyyn ”Nainen sosialistisen yhteiskunnan rakennustyössä”. Hän esitti 1930-luvun alussa neuvostoviranomaisille suunnitelmansa niin sanotusta sosialistisesta kaupungista Sotsgorodista, mutta hanke ei toteutunut.

Vuonna 1932 Malevitš nimitettiin Leningradin Venäläisen museon kokeellisen laboratorion johtajan virkaan. Hän osallistui Yhdysvalloissa järjestettyihin venäläisen taiteen näyttelyihin. Taiteilijan viimeisiä muotokuvia oli esillä ”Leningradin taiteilijoiden ensimmäisessä näyttelyssä”. Näyttely jäi hänen elinaikanaan viimeiseksi.

Eräs Malevitšin viimeisistä maalauksista on Omakuva renessanssimuotokuvan tyyliin. Hän signeerasi teoksen maalaamalla oikeaan alareunaan mustan neliön.

Myöhäistuotantoa

• 

  Naisen muotokuva, 1930.

• 

  Miehen muotokuva.

• 

  Nainen, jolla on kampa päässään, 1932–1933.

• 

  V. A. Pavlov, 1933.

Kuolema ja muistomerkki

Syksyllä 1933 kävi ilmi, että Malevitš sairasti parantumatonta syöpää. Taiteilijan toivomus oli tulla haudatuksi Moskovan lähelle Nemtšinovkaan. Siellä oli hänen toisen vaimonsa isän datša, jossa hän oli työskennellyt pitkään.

Malevitšin kuoltua 15. päivänä toukokuuta 1935 kulki Pietarin Nevski prospektia Moskovan asemalle ruumissaatto. Taiteilijan suprematistinen sarkofagi oli asetettu kuorma-auton lavalle, ja auton keulaan oli kiinnitetty Musta neliö. Taiteilijan ruumisarkku siirrettiin junalla Moskovaan, ja tuhkauksen jälkeen Malevitšin tuhkat vietiin Nemtšinovkaan ja haudattiin tammen alle hautausmaan vieressä olevalle pellolle. Hautapaikalle Nikolai Sujetin suunnitteli muistomerkiksi valkoisen kuution, jossa oli musta neliö. Hauta katosi sota-aikana.

Muistomerkki entistettiin pellon laidalla olevan metsän reunaan vuonna 1988. Siinä valkoiseen kivikuutioon on upotettu punainen neliö.

Taiteellinen ajattelu ja tuotanto

Musta neliö, 1913.

Malevitš kokeili uransa varhaisvaiheessa modernismin eri tyylejä, kuten kubismia ja futurismia, josta esimerkkinä puvustus ja lavastus kubofuturistiseen oopperaan Voitto auringosta. Hän esitteli 1915 Pietarissa abstraktit, ei-esineelliset kuvionsa tyylinä ja taideliikkeenä, jota kutsuttiin suprematismiksi. Kuuluisimmat tyylisuunnan mukaiset teokset ovat Musta neliö (1913) ja Valkoista valkoiselle (1918).

Mustaa neliötä hän kutsui ”paljaaksi ikoniksi” ja myös ripusti sen näyttelytilan nurkkaan ikonin tavoin. Useiden aikalaistensa tavoin Malevitš etsi uutta lähtökohtaa spiritualismista, mutta ei tyytynyt vertauskuvallisuuteen eikä epämääräisiin viittauksiin. Toinen todellisuus edusti hänelle maailmaa, jota ei voinut tavoittaa järjellä eikä kuvata tavanomaisin keinoin. Malevitšin ajatteluun vaikutti muun muassa venäläinen mystikko-matemaatikko P. D. Uspenski, joka puhui ja kirjoitti neljännestä ulottuvuudesta sekä neljännestä tiestä.

Malevitshin ajattelussa suprematismi ("ylemmyys, suprematia") merkitsi laajaa filosofis-taiteellista teoriaa, jonka avulla hän halusi löytää taiteelle kokonaan uudet lait. Suprematismilla haettiin taiteelle keinoa, jolla sen olisi mahdollisuus ylittää kolmiulotteinen todellisuus ja välittää henkisesti korkeampaa tietoisuuden tasoa, neljättä ulottuvuutta. Tällaista filosofis-taiteellista näkemystä vastustavien mukaan esoteeristen ajatusten vaikutuksen syvyyttä Malevitšiin ei ole helppo osoittaa, ja monien aikalaistensa tavoin Malevitsh olisi hylännyt ne myöhemmin.Malevitsin taiteen lähtökohdaksi tulivat kuitenkin geometriset perusmuodot ja kirkkaat värit. Mustasta neliöstä tuli sen tärkein perusmuoto, filosofinen symboli, jossa maalauksen pinta ja värit vaikuttivat voimina, energiakenttinä.

Malevitš käytti neliöteemaa Voitto auringosta -oopperaan suunnittelemassaan esiripussa vuonna 1913, jolloin suprematismin sanotaan syntyneen.

Teosten kohtalo

Länsimaissa

Malevitš jätti Berliinin näyttelynsä maalaukset berliiniläiselle arkkitehti Hugo Häringille. Vuonna 1929 teokset siirrettiin Hannoverin syrjäiseen taidemuseoon, mutta 1935–1936 ne lähetettiin takaisin Häringille Berliiniin, koska ne eivät enää olleet turvassa Kansallissosialistien hyökkäyksiltä ”rappiotaidetta” kohtaan. Häring onnistui säilyttämään teokset Berliinissä vuoteen 1943 asti, jonka jälkeen vielä pelasti ne pommituksilta pakenemalla Biberbachin kaupunkiin Etelä-Saksassa.

Berliinissä esitetyistä 73 maalauksesta kahdeksaatoista pidetään nykyisin kadonneena. Yksitoista niistä on julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa, kuten Guggenheim-museossa New Yorkissa ja Venetsiassa sekä New Yorkin Museum of Modern Artissa.

Amsterdamin Stedelijk-museo osti suurimman osan kokoelmasta vuonna 1958, joten se on kolmanneksi suurin Malevitšin teosten kokoelma Pietarin Venäläisen museon ja Moskovan Tretjakovin gallerian jälkeen. Amsterdamin kokoelman yhteydessä on myös merkittävä osa taiteilijan kirjallista jäämistöä. Stedelijk-museon Malevitš-arkistossa on käsin ja koneella kirjoitettuja tekstejä, muistikirjoja ja lehtileikkeitä. Kokoelman tekstit ajoittuvat vuosille 1913–1927, ja niihin kuuluu täydellinen käsikirjoitus teoksen Suprematism. Mir kak bespredmetnost versioehdotuksesta vuodelta 1922. Lisäksi arkistossa on osia Malevitšin merkittävästä taideteoreettisesta teoksesta Maailma ei-esineellistettynä.

Länsimaissa Malevitšin teokset tulivat kiinnostuksen kohteiksi varsinkin minimalismin myötä 1960-luvulta alkaen.

Neuvostoliitossa

Puvustussuunnitelma Voitto auringosta -oopperaan, Urheilija, 1913.

Malevitšin kuoltua hänen äitinsä, leskensä ja tyttärensä lahjoittivat Venäläiselle museolle taiteilijan 86 maalausta ja 8 piirustusta, jossa ne olivat esillä lyhyen aikaa. Pian ne määrättiin poistettavaksi museon näyttelytiloista. Venäläisestä museosta tuli taiteilijan oman ennustuksen mukaisesti hänen teostensa ”hautakammio”. Museo ei saanut asettaa niitä näytteille eikä edes myöntää julkisesti, että sen kokoelmissa on Malevitšin teoksia.

Malevitšin ensimmäinen kuolemanjälkeinen näyttely hänen kotimaassaan oli vuonna 1962. Kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneen taiteilijan teosten julkistamisen paineet kasvoivat. Vasta vuonna 1977 Venäläisessä museossa olleet Malevitšin teokset siirrettiin museon pysyviin kokoelmiin ja niiden olemassaolo sai ”virallisen aseman”.

Malevitšin taiteeseen tunnettiin kiinnostusta myös Neuvostoliitossa, mutta sen esittämisen ja tutkimisen vapautti täysin vasta virallisen sensuurijärjestelmän lakkauttaminen Neuvostoliitossa vuonna 1988.

Malevitš ja Suomi

Malevitš oleskeli kesällä 1913 ystävänsä Mihail Matjušinin huvilalla, joka sijaitsi parin kilometrin päässä Uudenkirkon (sittemmin Kanneljärvi) asemalta. Huvilalla järjestettiin kokous, joka sai mahtipontisen nimen: ”Yleiskansallinen futuristikirjailijoiden kongressi”. Siihen osallistuivat Malevitšin ja futuristisen muusikko Matjušinin sekä hänen runoilija- ja taidemaalarivaimonsa Jelena Guron (Eleanora von Notenberg) lisäksi futuristirunoilija Aleksei Krutšonyh ja taidemaalari Davyd Burljuk. Malevitš kehitti Uudellakirkolla myös suprematismin ideoita, jotka hän myöhemmin julkaisi.

Kokouksen julkilausumassa ilmoitettiin, että oli päätetty perustaa futuristinen teatteri. Saman vuoden lopulla taideyhdistys Nuorten liitto kustansi Pietarin Luna-puistossa olleeseen teatteriin kaksi futuristista esitystä. Niistä toinen oli Vladimir Majakovskin näytelmä Vladimir Majakovski. Toinen esitys oli ”kanneljärveläisen kolmikon” kirjoittama ja säveltämä maailman ensimmäinen futuristinen ooppera Voitto auringosta. Sen esipuheen oli kirjoittanut Velimir Hlebnikov. Kaksinäytöksisessä oopperassa kuvattiin, miten aurinko vangitaan ja miten voimaihmisten valtakunta saa alkunsa. Oopperan geometrinen puvustus ja lavasteet olivat Malevitšin suunnittelemia. Teos oli suunnattu "laiskaa maallikkojärkeä vastaan" ja se mainosti uutta, toisenlaista järkeä, josta puuttui kaikki logiikka. Esitys sai aikaan yleisön hurjistuneita vastalauseita.

Nämä Venäjän avantgarden kannalta keskeiset tapahtumat eivät kuitenkaan vaikuttaneet Suomessa millään tavalla. Malevitšin ollessa Valko-Venäjän neuvostotasavallan Vitsebskissä opettajana 1920-luvulla, eräs koulun oppilaista oli kuitenkin Aleksanteri Ahola-Valo.

Malevitšin teoksia alettiin huomioida Suomessa 1960-luvulla abstraktin taiteen tullessa ajankohtaiseksi. Suomalaiset pääsivät näkemään Malevitšin teoksia Tukholman Moderna Museetin näyttelyissä 1960-luvulla. Voitto auringosta -ooppera esitettiin uudelleen vuonna 1988 Imatralla. Pietarin Venäläisen taiteen museon Kazimir Malevitšin teosten kokoelma oli esillä Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä vuonna 2000 ja Espoon EMMA-museossa avattiin lokakuussa 2006 näyttely "Kazimir Malevitsh: Henkisyys ja muoto".

»Maailma on maailma, ei henkeä eikä ainetta.»
(Kazimir Malevitš.)

Musta ympyrä, noin 1923.

Taiteilijan julkaistuja kirjoituksia

• Kasimir Malevich; The Non-Objective World. The Manifesto of Suprematism. New York 2003.
• Kasimir Malewitsch: Die gegenstandslose Welt (hrsg. von Hans M. Wingler ; mit einer Anmerkung des Herausgebers und einem Vorwort von Stephan v. Wiese ; [Ubersetzung, Alexander von Riesen]. Published in 1980, Kupferberg (Mainz, Berlin).
• Essays on art 1915–1928, julk. Troels Andersen. osa I., Kööpenhamina 1968
• Essays on art 1928–1933, julk. Troels Andersen. osa II., Kööpenhamina 1968
• The World as Non-Objectivity. Unpublished Writings 1922–1933, herausgegeben von Troels Andersen. Bd III., Kööpenhamina 1976
• The Artist, Infinity, Suprematism. Unpublished Writings 1913–1928, herausgegeben von Troels Andersen. Bd IV., Kööpenhamina 1978

Katso myös

• Musta neliö
• Valkoista valkoisella
• Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde
• Modernismi
• Sosialistinen realismi
• Rappiotaide
• Abstrakti taide
• Minimalismi
• Zaum
• Agitaatioposliini

Lähteet

• Besançon, Alain & Todd, Jane Marie: The forbidden image: An intellectual history of iconoclasm. Chicago: University of Chicago Press, 2000. ISBN 0226044130. Googlen teoshaku. (englanniksi)
• Venäläisen museon Kazimir Malevitsh -kokoelma. Näyttely Didrichsenin taidemuseossa 15.2.–15.6.2000. Järjestäjät: Didrichsenin taidemuseo ja Venäläinen museo, Pietari. Toimittajat: Natalja Obnovlenskaja ja Ilkka Karttunen. Helsinki: Didrichsenin taidemuseo, 1999. ISBN 951-97083-3-2.

Kirjallisuutta

• Karttunen, Ilkka (toim), Kazimir Malevitsh, henkisyys ja muoto. Emma — Espoon modernin taiteen museo, Espoo, Palace Editions, 2006 s. 2, 6, 7.
• Shadowa, Larissa A., Suche und Experiment, Aus der Geschichte der russischen und sowjetischen Kunst zwischen 1910 und 1930, VEB Verlag der Kunst, Dresden, 1978.
• Kazimir Malevich, 1878–1935: произведения из Государственного Русского Музея, Ленинград ... Kazimir Severinovich Malevich, Willem A. L. Beeren, Joop M. Joosten, Gosudarstvennyĭ russkiĭ muzeĭ (Saint Petersburg, Russia), GosudarstvennaiaTretiakovskaia galereia, L. Veneman-Boersma, Amsterdam (Netherlands). Stedelijk Museum 1988.
• Pasanen, Kimmo: Musta neliö: Abstraktin taiteen salat. Perustuu tekijän Sorbonnen yliopistossa Pariisissa vuonna 1995 hyväksyttyyn väitöskirjaan ”Le tableau vide: Le sens d l’oeuvre et les jeux de l’art”. Helsinki: Taide, 2004. ISBN 951-608-052-9.
• Kazimir Malevich and Suprematism 1878–1935, Gilles Néret, Taschen, 2003.

Aiheesta muualla

• Kasimir Malevich. Black Square, Russian Paintings.net (englanniksi)
• Kasimir Malevich, Artcyclopedia (englanniksi)
• Anneli Heliö, Kazimir Malevitš ja taiteen ulottuvuudet, Knoll.
• Vera Kofyan, Kazimir Severinovich Malevich, Russian Avant-Garde Gallery. (englanniksi)