Muotokuva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rembrandt van Rijn, omakuva vuodelta 1660

Muotokuva kuvaa henkilöä. Se voi olla piirustus, maalaus, veistos tai valokuva. Muotokuvalla voidaan tarkoittaa myös jotain henkilöä kuvaavaa ja selittävää artikkelia, reportaasia, kirjaa tai television dokumenttiohjelmaa.

Muotokuvassa pyritään esittämään henkilön olennaisimpia piirteitä, hänen taustaansa, persoonallisuuttaan tai pyrkimyksiään. Muotokuva pyrkii usein esittämään myös kuvaamansa henkilön tärkeimmät ja arvostetuimmat puolet, sekä kuvaamaan hänen yhteiskunnallista asemaansa. Näin siinä usein korostuu aikansa arvostukset.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konterfeijarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhentunut ilmaus muotokuvamaalaukselle oli konterfei. Muotokuvamaalareita kutsuttiin konterfeiareiksi (ransk. contrefait=jäljitellä). Maamme ensimmäisenä konterfeijarina pidetään Jochim Neimania, jonka malleina 1650-luvun alussa oli akatemian professoreita ja muita säätyläisiä. Myös suomalainen Elias Brenner tuli kuuluisaksi 1600-luvulla miniatyyrimuotokuvistaan [1]

Fayumin muumiomuotokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Fayumin muumiomuotokuvat

Antiikin Rooman vallan Egyptistä, Fayumista ovat peräisin niin sanotut Faijumin muumiomuotokuvat. Ne on tehty ensimmäisestä kolmanteen vuosisadalla puulle vahamaalauksina. Vaikka muotokuvat ovat naturalistisia ja elävän tuntuisia, asiantuntijat ovat arvelleet, että ne eivät kuvaa henkilöitä sellaisena kuin he olivat. Analyysit ovat osoittaneet, että maalarit kuvasivat kasvoja toistaen ja kaavamaisesti, vaikkakin hius- ja partatyylit vaihtelivat. Muotokuvia on ilmeisesti työstetty useista perustyypeistä lähtien huomioimatta yksityiskohtaisesti yksilöiden kasvojen mittasuhteita, joka antaa kasvoille persoonallisuuden.

Parsunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Parsuna

Parsuna on Venäjällä 1500-luvun lopulla kehitetty muotokuvamaalaustyyppi. Tavallaan se on välivaihe perinteellisen ikonin ja länsimaisen "realistisemman" muotokuvan välillä. Parsunoita luonnehtii sekä kokemattomuus naturalistiseen kuvaustapaan, että myös pitäytyminen ikonien kaksiulotteiseen tyyliin.

Attribuutit ja ikoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihon väri ja muodostus, kasvot, katse ja ilme, sekä kädet ovat tavallisia muotokuvan elementtejä. Katseen suunta on eräs muotokuvan keskeisiä sommitteluelementtejä.kenen mukaan? Henkilön aseman tunnistamiseksi muotokuvassa esitetään tavallisesti häneen liittyviä attribuutteja. Ne ovat esineitä tai piirteitä, jotka liittyvät kuvattuun henkilöön hänen tunnusmerkkeinään tai symboleinaan ja ne johdattavat katsojan huomion henkilön luonteenominaisuuksiin, toimintaan tai johonkin erityistapahtumaan.lähde?

Tapa, jolla henkilö tavallisesti länsimaissa kuvataan, kehittyi Bysantin taiteessa.lähde? Ikoni onkin esikuva länsimaiselle muotokuvalle aina tämän päivän muotokuvamaalaukseen ja valokuvaukseen asti. Henkilö kuvataan joko suurena tai pienenä puolikuvana eli rintakuvana, vartalo ja kasvot kohti katsojaa, useimmiten kasvot ja katse avoimina.lähde? Myös attribuutit ja vaatekuosit laskoksineen esitettiin seikkaperäisesti ikonissa.

Aristoteleen muotokuva, kopio Lysippoksen pronssiveistoksesta, 1. tai 2. vuosisata.

Tällainen muotokuvan kuvaamistraditio on vakiintunut länsimaissa. On silti vaikea rajata varsinaista muotokuvaa ja vähemmän muodollista kuvaa henkilöstä, jota on tapana sanoa henkilökuvaksi. Muotokuvan tärkeä ominaisuus länsimaissa on ollut sen tunnistettavuus.lähde?

Muotokuvatyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muotokuva liitetään usein johonkin tapahtumaan, kuten hallitsijan kruunajaisiin, ylioppilaaksi tuloon, kasteeseen, naimisiin menoon, syntymäpäivään tai eläkkeelle siirtymiseen. Muotokuva keskittyy usein yhteen henkilöön. Kaksoismuotokuvassa on kaksi henkilöä, kuten häämuotokuvassakin. Ryhmämuotokuvassa voi olla perhe tai suurempi ryhmä. Hallitsijamuotokuvista suosittu on nykyään valtionpäämiesten tapaamisissa otettava ryhmämuotokuva.

Hallitsijamuotokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitsijamuotokuva ei ole pelkästään taideteos, vaan sillä on usein juridinen asema kansallisena tunnuksena, joka kuvaa hallitsijaa vallassaan. Toisin sanoen hallitsijamuotokuvaa pidettiin hallitsijan fyysisenä sijaisena hänen ollessaan poissa, eli muotokuvan läsnäollessa myös hallitsija oli läsnä. Tämä tapa alkoi jo antiikin aikoina, kun keisari Caligula pystytytti patsaansa temppeliinsä ja määräsi patsaan vaatetetuksi päivittäin aina samoihin vaatteisiin, mitä hänellä itsellään oli kyseisenä päivänä päällä. Keskiajalla hallitsijan kuollessa hänen tilallaan käytettiin luonnollista kokoa olevaa nukkea, kunnes seuraaja valittiin. Ranskan kuningas Ludvig XIV:n ollessa sodassa Versaillesin valtaistuinsalissa pidettiin hänen muotokuvaansa.[2]

Johann Heinrich Zedler kirjoitti 1750-luvulla tietosanakirjassaan hallitsijamuotokuvista: "Se esittää henkilöä niinkuin hän olisi itse paikalla, ja siksi kenenkään istuvan selkä ei tulisi olla sitä kohti, eikä kukaan paitsi suurlähettiläs saa tulla pää peitettynä huoneeseen, jossa on istuvan hallitsijan muotokuva."[3]

Muotokuva hallitsijasta, hallitsijamuotokuva nähdään yleensä virallisena ja tästä poikkeavat kuvat aiheuttavat tavallisesti kohua. Tyypillisiä esimerkkejä tästä ovat taidemaalari Rafael Wardin tasavallan presidentti Tarja Halosesta vuonna 2002 maalaama muotokuva, tai valokuvataiteilija Elina Brotheruksen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Pekka Saurin valokuva raitiovaunussa vuonna 2004.lähde?

Julkista keskustelua herätti myös Sauli Niinistön virallinen presidentin muotokuva keväällä 2012, jolloin se todettiin voimakkaasti "photoshopatuksi".[4]

Omakuva ja taiteilijamuotokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Omakuva

Omakuva on taiteilijan piirtämä, maalaama, valokuvaama tai veistämä muotokuva itsestään. Useat taiteilijan muotokuvat, kuten Vincent van Goghin omakuvat kertovat sekä taiteilijan tuotannon, että persoonallisuuden kehityksestä.

Taidehistoriassa omakuva on niin sanottu renessanssi-ilmiö. Omakuvia ei juuri tavata keskiajalla taiteilijan yksilöllisyyden ja persoonallisuuden alkaessa korostua renessanssista lähtien. Myös parempien ja halvempien peilien avulla tuli helpommaksi tehdä kuva itsestään. Myös romantiikan taidekäsitys korostaa omakuvaa.

Profiilimuotokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs muotokuvan erityislaji on sivu- eli profiilimuotokuva, jossa henkilö kuvataan sivusta, jolloin hänen fysionomiansa korostuu hieman kuin siluetissa.

Käyttötarkoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muotokuvalla on useita käyttötarkoituksia. Tavallisesti se on muisto tai muistutus henkilöstä, joka koskee hänen nykyistä tai kuolemaansa edeltävää olemassaoloa tai asemaa. Omakuva voi olla introspektion, sisäisen itsetarkkailun väline, persoonallisuuden käyttöliittymä.

Muotokuva voi olla myös lähtökohtana kulttia eli palvelevaa kunnioittamista harjoittavalle toiminnalle. Uskonnollisissa, poliittisissa, taiteellisissa tai populaarikulttuurin yhteyksissä tavataan joskus idolatriaa eli kuvainpalvontaa. Tällainen palvova suhtautuminen muotokuvaan on havaittavissa muun muassa lukuisissa uskonnoissa, urheilussa, sekä esimerkiksi sosialistisen realismin tai fasismin taiteessa.

Muotokuvasta saattaa tulla niin voimakas henkilön asemaan liittyvä symboli, että sen esittäminen saatetaan kieltää ja teos voidaan tuhota. Tällöin harjoitetaan kuvainraastoa eli ikonoklasmia.

Muotokuvassa voi olla myös huumoria, satiiria tai kritiikkiä, kuten karikatyyrissä, jossa tarkoituksellisesti liioitellaan huomiota joko todellisen tai mielikuvituksellisen henkilön johonkin ominaisuuteen tai toimintaan. Esimerkiksi valokuvaajat Cindy Sherman tai Barbara Kruger käyttävät valokuvamuotokuvia myös ilmaisuvälineinä kulttuurikritiikkiin.

Muotokuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muotokuva kuvanveistossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franz von Stuck (1863–1928), Pygmalion.
Oliver Cromwellin kuolinnaamio.

Pygmalionin ajoista lähtien kuvanveistäjät ovat yrittäneet saada teoksensa elämään. Pään kääntyminen tai avoin suu saattavat olla marmorin pysyvyyden vastakohta. Savi saattaa näyttää yhtä notkealta kuin elävä iho.

Aikoinaan kuolinnaamioiden otto vastasi valokuvan tarkkuutta yksityiskohtineen. Ennen valokuvausta veistosten valaminen oli helpompaa kuin maalausten teko, joten sankareita valettiin ja jälleenvalettiin verrattain halpoina painoksina.

Veistos kuvaa malliaan eri tavoin kuin kuva. Sen läsnäolon erilaisuus johtuu osittain siitä, että veistos perustuu elämän todellisiin mittasuhteisiin ja tilaan samalla tavalla kuin todelliset ihmiset.[5]

Lähteet ja viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jochim Neiman ja Elias Brenner, Vaasa- ja suurvalta-ajan taidehistoriaa, Nikkemedia. Viitattu 1.7.2008.
  2. Typically Munich!. Münchenin kaupunginmuseo, 2010. (englanniksi)
  3. Johann Heinrich Zedler: ”Bild”, Grosses vollständiges Universal-Lexicon Aller Wissenschafften und Künste, s. 1825. 3. nide. Halle-Leipzig: J.H. Zedler, n. 1750. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.2.2011). (saksaksi)
  4. Heidi Lämsä: Kuva Sauli Niinistöstä pöyristyttää: "Raskaasti photoshopattu" - vertaa itse (artikkeli) Ilta-Sanomat. 17.04.2012. Sanoma News Oy. Viitattu 3.6.2012.
  5. Laura Cumming: Presence: The Art of Portrait Sculpture – review The Guardian. 3.6. 2012. Guardian News and Media Limited. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muotokuvat.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Omakuvat.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Vanhan maalaustaiteen genret
Ilia Efimovich Repin (1844-1930) - Volga Boatmen (1870-1873).jpg Historiamaalaus Vermeer - The Milkmaid.jpg Laatukuva- eli genremaalaus Rembrandt, Auto-portrait, 1660.jpg Muotokuva John Constable 028.jpg Maisemamaalaus Paul Cézanne, Still Life With Apples, c. 1890.jpg Asetelma