Maalaustaide

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Artemisia Gentileschi, Omakuva maalauksen allegoriana, 1653.

Maalaustaide on eräs kuvataiteen pääalueista. Arvioidaan, että ihmiskunta on maalannut kuvia kuusi kertaa niin pitkään kuin kirjoittanut tekstiä. Maalaustaiteen harjoittajaa kutsutaan taidemaalariksi.

Maalaustaiteen traditio voidaan jakaa karkeasti läntiseen eli eurooppalaiseen ja itäaasialaiseen. Esimerkiksi maalaustaiteen formaatit ovat näissä erilaisia johtuen Euroopan maalaustaiteen piirissä olleista genreistä ja niistä maalausalustoista, välineistä ja tekniikoista, joita Itä-Aasiassa käytettiin.

Maalaus on kaksiulotteinen esitys eli kuva, jossa pigmenttiä tai muuta väriainetta on levitetty maalausalustalle. Maalaus poikkeaa tavallisesti piirustuksesta siten, että kun piirustus perustuu yleensä viivoihin, maalaus perustuu pintoihin ja on ilmaisultaan laveampi sekä tavallisesti värillinen.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat tunnetut maalaukset ovat luolamaalauksia. Nimi juontaa juurensa paikasta, josta maalaukset ovat löytyneet. Luola on ollut esihistorialliselle ihmiselle se paikka, josta on haettu suojaa. Luolan seinille on maalattu kuvia, jotka usein esittävät eläimiä ja ihmisiä. Aiheet ovat usein metsästyksestä tai kalastuksesta.

Luolamaalaus tehtiin luonnosta löytyvillä pigmenteillä eli väriaineita. Värit sekoitettiin veteen juoksevan maalin aikaansaamiseksi. Yleisimmät väriaineet olivat rautaoksideja. Luolien seinille maalatut kuvat ovat säilyneet suojassa auringonvalolta, joka tuhoaa maalauksia, tai koska kalliosta on saattanut tihkua kalkkivettä, joka on kovettunut maalikerrosten päälle. Suomessa tunnetuin kalliomaalaus on löydetty Ristiinan Astuvansalmesta Saimaalla.

Vanhimmat maalaukset ovat peräisin Grotte Chauvetista, Ranskasta, jotka ovat yli 32,000 vuotta vanhoja.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Gotiikan taide ja taulumaalaus

Vanhalla ajalla taidemaalarit maalasivat seiniä tai seinäpaneleja, kallioita ja ruukkuja. Puulevyille tai pingotetulle pellavakankaalle tehdyt maalaukset eli taulut esineinä keksittiin keskiajalla. Ne yleistyivät käyttöön renessanssin aikana. seinämaalaukset eli muraalit puolestaan koristavat usein kirkkojen ja muiden arvokkaiden rakennusten sisäseiniä ja -kattoa.

Keskiajan Euroopan taidemaalarit keskittyivät aluksi lähes yksinomaan uskonnollisiin aiheisiin: pyhimyksenkuviin ja alttaritauluihin, joita tehtiin kirkkojen ja luostareiden tilauksesta.

Renessanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Renessanssin taide

Myöhemmällä keskiajalla ja renessanssin aikana tulivat mukaan maallisemmat aiheet, kuten maisemat, muotokuvat, arkipäivän toimintakuvat ja asetelmat. Renessanssi muutti taidemaalarin roolin. Keskiajan lähes anonyymistä taiteilijasta tuli vähitellen yksilöä sekä yksilöllisyyttä korostava käsite ja maalaustaiteen teosten tekijä alettiin liittää maalauksiin. Maalaustaiteessa tuli aluksi tärkeäksi teoksen tekijän tunnistaminen.

Uuden ajan eurooppalaisessa maalaustaiteessa maalaustaiteen genret kilpailivat keskenään. Ranskan kaunotaiteiden akatemia säännösteli maalaustaiteen aiheita määrittelemällä ja antamalla ohjeita historiamaalauksen, laatukuva- eli genremaalaukseen, asetelmamaalauksen tai muotokuvamaalausten tekemiseen.

Moderni maalaustaide syntyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisen vallankumouksen myötä valokuvaus ja tekninen reproduktio otti vähitellen hoitaakseen luonnon jäljentämisen. Maalaustaide alkoi ilmaista yhä enemmän tekijästään ja tämän näkemyksistä, yhä vähemmän kuvaamastaan kohteesta. Abstraktin eli non-figuratiivisen maalaustaiteen ajatuksena oli kuvata maailmaa ei-esittävänä tai esineettömänä. Arvostetuimmaksi maalaustaiteen ominaisuudeksi tuli teoksen alkuperäisyys eli originaalisuus.

Modernismi pyrki taiteen vallankumoukseen.[1] Vaikutusvaltainen amerikkalainen taidekriitikko Clement Greenberg tähdensi maalauksen kaksiulotteisuutta, jota varsinkin abstrakti ekspressionismi ja informalismi korostivat.

Maalaustaiteen tekniikat ja lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalauksessa tarvitaan maalauspohja ja värejä, joiden sideaine vaihtelee. Värin levittämiseen käytetään erilaisia siveltimiä tai maalausveitsia.

Öljymaalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öljymaalaus on öljyvärein tehty maalaus. Öljymaalauksessa käytetään pigmenttien sideaineena kuivuvaa öljyä. Öljymaalaus yleistyi 1400-luvulta alkaen.

Akryylimaalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akryylivärit sisältävät pigmenttiä ja akryylisideainetta, ja ne kuivuvat nopeasti kestäväksi pinnaksi. Akryylivärit yleistyivät 1930-luvulla kemian teollisuudessa kehitetyn synteettisen hartsin takia ja tulivat taiteilijatarvikkeina käyttöön 1970-luvulla. Akryylimaalauksen pinta on tavallisesti liimamaisen kova, joskin sitä voidaan vesiliukoisena käyttää myös peitevärin tapaan. Akryyliväreillä voi maalata monenlaiselle maalauspohjalle, esimerkiksi puulle, pahville, kartongille, styroksille, keramiikalle ja kivipintaan.

Vesivärimaalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akvarelli eli vesivärimaalaus käyttää vesiohenteisia läpikuultavia värejä. Väripigmenttien sideaineena käytetään arabikumia, ja maalauspohjana on yleensä valkoinen tai vaaleasävyinen paperi.[2]

Pastellimaalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pastellimaalaus on pastelliliiduin toteutettu maalaus tai piirustus, taiteilijan tavoitteesta riippuen.[3]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sedlmayr, Hans: Modernin taiteen vallankumous. (Die Revolution der modernen Kunst, 1955.) Suomentanut Marja Leena Wegelius. Taskutieto 30. Porvoo Helsinki: WSOY, 1968.
  2. Taiteen pikkujättiläinen, s. 25. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  3. Francisco Asensio Cerver: Pastellivärimaalaus: Harrastajan opas, s. 5. Könemann, 2005. ISBN 3-8331-1986-1.