Maisemamaalaus

Wikipedia

John Constable, Wivenhoe Park, 1816.

Maisemamaalaus on maalaustaiteen genre, jossa kuvataan tavallisesti laajaa näköalaa ympäristöstä. Maisemamaalauksella on vahva osuus länsimaiden ja Itä-Aasian maiden maalaustaiteen traditiossa. Myös muissa medioissa maisema on keskeinen aihe ja laajassa mielessä voidaan puhua maisemataiteesta.

Taiteen ja ympäristön välillä on vuorovaikutus. Me hahmotamme taidetta ympäristökokemustemme kautta, mutta näemme ja käsitämme ympäristöämme myös maisemataiteen kautta. Maisema viittaa siten sekä fyysiseen ympäristöön että kuvaan siitä. Esimerkiksi Suomessa romanttinen ja isänmaallinen maisemataide johti siihen, että itse luontoakin alettiin kokea ylevänä, pittoreskina, idyllisenä tai arkadisena (katso kappale Maisemamaalauksen sanastoa).

Eri tavoin kuvattuun maisemaan liittyy kiinteästi eri aikojen ja kulttuurien maisema- ja luontokäsitys. Maisemamaalaus alkoi Euroopassa antiikin Rooman seinämaalauksista. Johtavaksi eurooppalaisen maisemamaalauksen tunnelmaksi tuli ylevä eli subliimi maisema 1700-luvulta alkaen.

Kansallisromantiikan aikana maisemia paitsi maalattiin, myös kirjoitettiin runoiksi ja sävellettiin lauluiksi ja sävellyksiksi tai valokuvattiin kirjoiksi kansallismaiseman käsitteen puitteissa.

Hieman samalla tavalla maisema voi olla tänään osa luonnontieteellistä, mielikuvituksellista tai myyttistä kartoitusta, valokuvaa tai videotaidetta, tanssi-, musiikki- tai performanssiesitystä ympäristötaiteessa.

Sisällysluettelo

1 Itä-Aasian ja Euroopan maisemat
- 1.1 Maisema Itä-Aasian taiteessa
2 Euroopan perinne
- 2.1 Länsimaisen maisemamaalauksen alkulähteillä
3 Hollannin landshcap ja maisemansuunnittelun alku
4 Topografinen maisema ja romantiikka
5 Suomalainen maisema
6 Modernismin maisema
7 Maisemamaalauksen sanastoa
8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Itä-Aasian ja Euroopan maisemat

Kiinan taiteen traditiossa voi tavata ”puhtaan” maisemamaalauksen, jossa yksityiskohtaisen tarkat ihmishahmot houkuttelevat katsojaa osallistumaan maiseman tapahtuman kokemiseen. Itä-Aasian taiteen perinteessä maisema onkin haluttu ja kunnioitettu maalauksen aihe. Se edustaa sekä luonnon itsensä kuvausta, että koodattua kuvitusta siitä, miten ihminen tarkastelee luontoa ja maailmaa. Voimakkaan, kunnioitusta herättävän maiseman sisällä ihmisen hahmo esiintyy joko häviävän pienenä tai ei ollenkaan.

Itä-Aasian ja Euroopan maisemakuvaukset olivat vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi japanilainen Katsuhika Hokusai tutki hollantilaisia ja ranskalaisia pastoraalimaisemamaalauksia ja muunsi niiden perspektiivin ja varjostuksen japanilaisiksi maisemiksi. Hän välitti luonnon rauhallisuuden sekä ajatuksen ihmisen ja hänen ympäristönsä yhteydestä japanilaiseen populaaritaiteeseen.

[muokkaa] Maisema Itä-Aasian taiteessa

Wang Shih-min, Maisema Chao Meng-fun tyyliin, 1670.

Wang Hui, Tuhat peninkulmaa Jangtsea pitkin, 1700.

Katsushika Hokusai (1760-1849), Matkustajat ylittämässä Oi-jokea.

Utagawa Hiroshige, Kirkas sää lumimyrskyn jälkeen Kameyamalla, n. 1831-34.

[muokkaa] Euroopan perinne

Pompejissa ja Herculaneumissa on säilynyt roomalaisia freskoja, joissa kuvattiin maisemia. Ne koristivat ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevia huoneita.

Maisemamaalaus alkoi taidemuotona Euroopassa 1400-luvulla. Renessanssin kylä- ja kaupunkimaisemissa maisema oli osa maalausta. Varhaisvaiheessa maalausten maisema oli juuri tausta, kulissi tai lavaste ihmisten toimille. Näitä olivat usein allegoriset tai uskonnolliset aiheet, kuten Lepo pakonatkalla Egyptiin, Itämaiden tietäjien matka tai Pyhä Yrjö erämaassa.

Tonavan koulukunta ((saksaksi) Donauschule tai Donaustil) oli 1500-luvun alussa Baijerissa ja Itävallassa (Tonavan laaksossa) toimineiden taidemaalarien piiri. Koulukunnan tärkeimpiä taiteilijoita olivat Albrecht Altdorfer, Wolf Huber, Lucas Cranach nuorempi, Jörg Breu vanhempi ja Rueland Frueauf nuorempi. Myös Lucas Cranach vanhempaa pidetään Tonavan koulukunnan taidemaalarina.

[muokkaa] Länsimaisen maisemamaalauksen alkulähteillä

Maisema ja pyhä puu ennen vuotta 20, seinämaalaus, Pompeiji, Italia.

Augustin Hirschvogel (1503 - 1553), Maisema, etsaus.

Albrecht Altdorfer, Tonavan maisema Regensburgin kohdalla, taustalla Scheuchenberg, n. 1528.

Pieter Brueghel vanhempi, Jokimaisema ja kylväjä, 1557.

[muokkaa] Hollannin landshcap ja maisemansuunnittelun alku

Hollanninkielen sana landschap ((saksaksi) Landschaft, (englanniksi) landscape) tarkoitti alun perin viljalyhdettä tai viljeltyä maalänttiä. Sana siirtyi englanninkieleen asiantuntijaterminä 1600-luvun lopulla. Kannattaa huomioida, että tämä käsite syntyi maassa, jossa suurin osa maisemaa oli ihmisen muokkaamaa.

Niin maisemamaalauksen kuin koko eurooppalaisen maisemakäsitteenkin kannalta pittoreskin ((englanniksi) picturesque=kuvauksellinen, maalauksellinen, värikäs) käsite tuli keskeiseksi 1700-luvulla, kun romanttinen herkkys oli alkuasteellaan. Pittoreski oli aluksi esteettinen kategoria, jota sovellettiin niin rakennus- kuin maalaustaiteeseenkin. Myöhemmin Humphry Repton sovelsi pittoreskin käsitettä maisemansuunnitteluun. Tämä johti pittoreskin teoriaan, jonka mukaan maisemia pitäisi sommitella kuin maisemamaalauksia, joissa oli selkeä etuosa, keskikohta ja tausta.

[muokkaa] Topografinen maisema ja romantiikka

Topografinen maisemamaalaus syntyi, kun aatelisto tilasi maisemamaalauksia, joissa maiseman tunnistettavuus oli tärkeää. Osana topografista maisemamaalausta olikin usein mukana aatelislinna tai kesäkartano. Maisemamaalauksesta tuli 1800-luvun taiteen keskeisin genre.

Romanttisen maisemamaalauksen tunteellisuutta ilmaistiin käyttämällä tehokeinoina muun muassa valohämyä (chiaroscuro) ja epäselvää siveltimenjälkeä. Kuvauksen kohteeksi valittiin dramaattisia luonnonnäkymiä, kuten vuoristoja ja kuohuvia koskia. Romanttisia maisemia maalasivat Suomessa muun muassa Hjalmar Munsterhjelm, Werner Holmberg ja Berndt Lindholm.

Subliimin maiseman kuvaajana tunnetuimpia ovat saksalaisen romantiikan maisemamaalarit Philipp Otto Runge ja Caspar David Friedrich. Saksasta tulikin 1800-luvulla maisemamaalauksen johtava paikka. Düsseldorfin koulukunta kukoisti 1830-1870 -luvuilla ja sieltä saivat maisemakäsityksensä ja maalaustekniikkansa niin amerikkalaiset, aluksi Hudson-joen laaksossa New Yorkin valtiossa toimineet maisemamaalarit, jotka tunnetaan Hudson River koulukuntana, kuin Pohjoismaiden maisemamaalaritkin.

[muokkaa] Romanttinen maisemamaalaus

Philipp Otto Runge, Lepohetki pakomatkalla Egyptiin, 1805.

Caspar David Friedrich, Ilta (Pilviä), 1824.

Caspar David Friedrich, Yksinäinen puu, 1822.

Caspar David Friedrich, Das Große Gehege, 1832.

[muokkaa] Hudson River -koulukunta, USA 1835-1870

Frederic Edwin Church, Iltahämy erämaassa, 1860.

Asher B. Durand, Pastoraalimaisema, 1861

Albert Bierstadt, Lander's Peak 1863, Kalliovuoret, USA.

Frederic Edwin Church, Tropiikin aamu, 1877.

[muokkaa] Merimaisemia

J.M.W. Turner, The Fighting Téméraire tugged to her last Berth to be broken, 1838.

Ivan Aivazovski, Kuun valaisema maisema ja laivanhylky.

Ivan Aivazovski, Pilviä meren yllä, tyyntä, 1889.

Ivan Aivazovski, Yhdeksäs aalto, 1850.

[muokkaa] Maiseman mestareita

Rembrandt van Rijn, Mylly, 1645/1648.

Jean Baptiste Camille Corot, Fontainebleaun metsää, 1830.

Arhip Kuindzhi, Koivumetsikkö, 1879.

Ansel Adams, Tetonit ja Snake River, 1942.

[muokkaa] Suomalainen maisema

Nouseva kansallisuusaate liittyi kansallisen identiteettiin, jonka kasvattamisessa maisema oli keskeinen. Kansallisvaltion ihanteen mukaisesti näitä maalaustaiteen ja valokuvauksen keinoin tallennettuja maisemia alettiin kutsua kansallismaisemiksi. Näiden tallentajia Suomessa olivat muun muassa taidemaalarit Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen tai valokuvaaja I. K. Inha.

Toisen maailmansodan jälkeen osa suomalaisia kansallismaisemia joutui Neuvostoliiton alueelle. Kaupungistuvan Suomen uusiksi kansallismaisemiksi tulivat 1940- ja 1950-luvuilla Lapin tunturi- ja erämaamaisemat, joista tuli uusi, suosittu arkadisen maisemamaalauksen ja valokuvauksen aihe.

Kansallisvaltion jälkeisellä ajalla maisemataide on ymmärretty vähemmän eksoottiseksi ja juhlalliseksi kuin romanttinen maisemakäsitys. Suomessa maisema on kuitenkin pysynyt melko keskeisenä aiheena niin maisemansuunnittelussa kuin taiteessakin. Taiteilijoita kiinnostavat yhä niin suburbaanin maiseman ulkoiset, kuin sisäiset mielenmaisemat, ilmiöt, erilaiset maa- ja ympäristötaiteen projektit kuin myös perinteinen optinen maisema sellaisenaan. Osa taiteilijoista kuvaa perinteistä jalostunutta maisemaa, osa suuntautuu ympäristötaiteeseen.

[muokkaa] Modernismin maisema

Edouard Manet, Aamiainen nurmikolla, 1863.

Alfred Sisley, Silta Argenteuilissa, 1872.

Gustave Gailebotte, La Place de lÉurope, 1877.

Camille Pissarro, Rouen, Rue de l'Épicerie, 1898.

[muokkaa] Maisemamaalauksen sanastoa

allegorinen = vertauskuvallinen, kuvaannollinen
Arkadia = ihannoidun paimenidyllin tyyssija, onnen maa
arkadinen = ihanteellisen viehättävä, idyllinen
bukolinen (tav pastoraalissa oleva) paimenelämään kuuluva
idylli = sopusointuisen viehättävä maisema, paikka tai olotila
pastoraali (lat. pastor = paimen) paimenen elämän ihannoiminen kirjallisuudessa, runoudessa, musiikissa tai maalaustaiteessa. Pastoraalimaisema esittää maalaiselämää, maalaismaisemaa ihannoidussa sävyssä.
panoraama = laajakuva, laaja. lavea maisema, maisemamaalauksen formaatti
pittoreski = maalauksellinen, silmääkiehtova
subliimi = ylevä, myös jalo, kauhistuttava, pelottava maisema
topografia = paikan tai seudun yksityiskohtaisen tarkka maantieteellinen kuvaus tai esitys, topografinen
vista = näköala, yleiskielessä maisema, näkymä, panoraama