Ulkoilmamaalaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Singer Sargent, Claude Monet maalaa metsänreunassa, 1885.
Tuubeihin pakattujen öljyvärien tuotanto vaikutti ulkoilmamaalauksen syntyyn.

Ulkoilmamaalaus eli plein-air-maalaus (ransk. en plen air = ulkoilmassa) on maalaamista alusta loppuun ulkona.

Taiteilijat olivat jo pitkään maalanneet ulkona, mutta vielä 1800-luvun alkupuolella oli tapana maalata lopulliset teokset valmiiksi ateljeessa. 1800-luvun lopulla maisemien ja maisemaan sijoitettujen ihmisten maalaaminen ulkona, luonnonvalossa tuli yleiseksi. Ulkoilmamaalausta on pidetty alun perin Ranskasta lähtöisin olevana maalaustapana. Barbizonin koulukunta ja impressionistit aloittivat ulkoilmamaalauksen. Myös Newlynin koulukunta, Englannissa 1880-luvulta 1900-luvun alkuun pienessä Cornwallin kalastajakylässä toiminut taiteilijasiirtokunta painotti ulkoilmamaalausta. Useissa ajan taiteilijakolonioissa eli taiteilijasiirtokunnissa harjoitettiin ulkoilmamaalausta. Myös suomalaiset taiteilijat omaksuivat uuden maalaustavan, ja Suomessa Ahvenanmaalla toimi Önningebyn taiteilijasiirtokunta, joka keskittyi ulkoilmamaalaukseen.

Berndt Lindholm kuvaili ulkoilmamaalausta näin::

»Vähitellen kaikki ovat alkaneet rynnätä maaseudulle ravistaakseen harteiltaan akateemisen pakkopaidan. Mestareilta on opittu, että luonnonkauneutta pitää opiskella luonnossa. Siepata siitä hetken vaikutelma, se on nyt tavoite... tutkimalla huolellisesti kohteen värejä ja miten silmä havaitsee niiden muutokset luonnossa, kun ilma ja valo vaikuttavat niihin eri tavoin ...[1]»

Tehdasvalmisteisten öljyvärituubien tulo markkinoille vaikutti ulkoilmamaalauksen yleistymiseen. Aikaisemmin maalari teki omat maalinsa hiertämällä ja sekoittamalla pigmentin pellavaöljyyn. Uudet, valmiiksi sekoitetut maalit oli pakattu tuubiin, jossa maalin koostumus oli tahnamaista. Ulkoilmamaalauksen syntyaikoihin yleistyivät myös maalaustelineet, joissa oli kokoonpainuvat teleskooppijalat ja laatikko, jossa saattoi säilyttää maalausvälineitä. Näiden välineiden avulla retket metsiin ja erämaihin tulivat vähemmän hankaliksi.

Maalausprosessi nopeutui huomattavasti. Maalien paksusta, tahnamaisesta luonteesta tuli uusi tyyli, kuten myös alla prima -maalaustekniikasta sekä spontaanista maalausotteesta. Aikaisemmissa pittoreskeissa ja akateemisissa maisemamaalauksissa oli usein tummahkot ja ruskeat sävyt, johtuen alun perin tummennetun Clauden lasin käytöstä. Tällaiset maalaukset saivat väistyä vaaleampien ja kirkkaampien värien tieltä. Uutta impressionismin ja ulkoilmamaalauksen mukaista tyyliä kutsuttiin Suomessa myös valomaalaukseksi.[2] [3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taidehistorian nettikurssit
  2. Riitta Konttinen ja Liisa Laajoki, Taiteen sanakirja, Otava 2000 s. 471
  3. Taiteen Pikkujättiläinen, Wsoy 1991 s. 766

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta plein-air-maalaus.