Akseli Gallen-Kallela

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Akseli Gallen-Kallela
Gallen-Kallela Konginkankaalla
Gallen-Kallela Konginkankaalla
Syntynyt 26. huhtikuuta 1865
Pori, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 7. maaliskuuta 1931 (65 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansallisuus Suomi
Ala maalaustaide, taideteollisuus, taidegrafiikka
Taidesuuntaus kansallisromantiikka, realismi, symbolismi
Kuuluisimpia töitä Akka ja kissa (1885)
Démasquée (1888)
Aino-taru (1891)
Symposion (1894)
Ad Astra (1894)
Sammon puolustus (1895)
Ferdnand Cormonin ateljee vuonna 1885. Vasemmalla istumassa Henri de Toulouse-Lautrec.

Akseli Gallen-Kallela, noin vuoteen 1907 Axel Waldemar Gallén (26. huhtikuuta 1865 Pori7. maaliskuuta 1931 Tukholma[1]) oli Suomen merkittävimpiä taidemaalareita. Gallen-Kallela oli etenkin 1890-luvulla keskeisin taiteilija ja kansallisen maalaussuuntauksen pääedustaja.[2] Tyylisuuntana oli 1800-luvun kansallisromantiikan ohella symbolismi ja realismi.

Gallen-Kallela etsi jatkuvasti uusia ilmaisumuotoja. Kalevala-teoksissa Gallen-Kallela loi kansallista ja kansainvälistä yhdistävän tyylin, ja hänen freskonsa olivat aidommin monumentaalisia kuin aiemmin oli totuttu. Myös kotimaisen grafiikan ja uuden kansallisiin aiheisiin perustuvan taideteollisuuden katsotaan alkavan Gallen-Kallelasta.[2]

Gallen-Kallelan tunnettuja maalauksia ovat muun muassa maalaukset Sammon taonta, Ad Astra, Sammon puolustus, Kullervon kirous, Symposion ja Lemminkäisen äiti.

Vuoden 1907 tienoilla noin 42-vuotiaana Axel Gallén suomensi nimensä Gallen-Kallelaksi, mutta hän signeerasi töitään edelleen myös vanhaan tapaan.[1][3]

Tyyli ja tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansankuvausta ja dekadenssia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallelan ensimmäisiä huomattavia teoksia olivat suoran realistiset Poika ja varis 1884 sekä Akka ja kissa seuraavalta vuodelta. Gallen-Kallela sai Pariisissa vaikutteita muun muassa Jules Bastien-Lepagen maalaamista talonpoikaiskuvauksista. Hän jatkoikin realistista kansankuvausta samoihin aikoihin syntyneissä maalauksissa, kuten Muikunpaistaja, Käsikivillä jauhaja ja Ensi opetus.[2]

Hän kuvasi kuitenkin myös pariisilaiselämää ja sen henkevän dekadenttia fin de siècle -ilmapiiriä. Tunnetuin esimerkki tästä on Démasquée vuodelta 1888.[2]

Teoksia 1880-1890[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevala-romantiikasta Symposion-vaiheeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Démasquéen aikoihin Gallen-Kallela kuitenkin siirtyi jo kohti Kalevala-aiheita. Näitä varhaisia maalauksia aiheesta nimitetään Kalevala-romantiikaksi, kun myöhemmät ovat enemmänkin Kalevala-mystiikkaa. Ensimmäisiä suurikokoisia teoksia oli triptyykki Aino-taru, joka valmistui 1890-luvun alussa. Matkat Itä-Karjalaan ja Kuusamoon toivat tuotantoon erämaa-aiheita, kuten Paanajärven paimenpoika ja Palokärki.[2]

Jo erämaamaalauksissa oli koristeellisuutta, joka oli ominaista Gallen-Kallelan Symposion-vaiheelle. Tuolloin hän keskittyi eurooppalaisiin virtauksiin kuten symbolismi ja mystisismi, ja kansalliset aiheet jäivät sivummalle. Pääteoksia tältä kaudelta ovat Symposionin ohella Ainolassa oleva Sibelius Sadun säveltäjänä, molemmat vuodelta 1894.[2]

Tyyliin ja koristeellisuuteen vaikutti myös Berliinissä 1895 herännyt kiinnostus taidegrafiikkaan ja Gallen-Kallela ryhtyi kehittelemään sopivaa tapaa tehdä väripuupiirroksia. Hänen laaja grafiikan tuotantonsa käsitteli samoja aiheita kuin maalauksetkin. Tunnetuimpia ovat puupiirrokset kuten Sammon taonta ja Kalman kukka tuoreeltaan vuodelta 1895 sekä etsaukset aiheista Kullervon kirous ja Koskenkuulija seuraavalta vuodelta.[2]

Yleensäkin Gallen-Kallelan tuotanto oli 1890-luvulla kaksijakoinen, eli realismi ja symbolismi vuorottelivat. Realismia edusti esimerkiksi Sammon taonta, symbolismia taas Ad Astra.[2]

1890-luvun teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevala-mystiikkaa freskojen kautta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Symposion-kauden jälkeen Gallen-Kallela palasi Kalevala-aiheisiin uudelta kannalta. Italiassa 1890-luvun loppupuolella hän oli perehtynyt freskomaalaukseen, ja monet maalaukset olivat jo aiemminkin olleet freskojen luonnoksia. Freskoiksi ajateltuja olivat olleet Lemminkäisen äiti ja Velisurmaaja, kuin myös temperamaalaus Sammon puolustus.[2]

Varsinaisesti freskojen pariin Gallen-Kallela pääsi Pariisin maailmannäyttelyssä maalatessaan Kalevala-aiheiset seinämaalaukset Suomen paviljonkiin. Pian sen jälkeen hän maalasi Porissa Juseliuksen mausoleumiin elämän ja kuoleman teemoihin liittyviä freskoja. Kaikki nämä freskot ovat sittemmin tuhoutuneet, mutta hän maalasi maailmannäyttelyn freskot uudelleen 1928 Kansallismuseon eteishallin kattoon. Juseliuksen mausoleumin freskot uusi hänen poikansa Jorma Gallen-Kallela 1934-1939 luonnosten pohjalta. Fresko syntyi myös Vanhan ylioppilastalon musiikkisaliin, jonne Gallen-Kallela maalasi Kullervon sotaanlähdön 1901.[2]

Loppuvaiheen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliset aiheet kuitenkin vähenivät 1900-luvulla. Gallen-Kallelan aiheet olivat uran loppupuolella monipuolisempia, kuten luontoa ja afrikkalaisia kuvaavat värikkäät maalaukset Afrikan-matkalta. Gallen-Kallela julkaisi myös Afrikka-kirjan 1931. Aiemmin 1924 oli julkaistu myös Gallen-Kallelan taiteeseen ja elämään liittyviä pohdiskeluja Kallela-kirjan muodossa.[2]

Teoksia 1900-1931[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opinnot piirustuskoulussa ja kouluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akseli Gallen-Kallela opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1881–1884 sekä Pariisissa Académie Julianissa ja Ferdnand Cormonin ateljeessa 1880-luvulla. Hän teki opintomatkoja muun muassa Lontooseen ja Berliiniin 1895 ja Afrikkaan 1909–1911.[4]

Aluksi Axel Gallen kävi normaalilyseon lisäksi iltaisin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuodesta 1878[5] ja lisäksi S. A. Keinänen sekä Adolf von Becker opettivat häntä yksityisesti.[2] Keväällä 1881 hän jätti lyseo-opintonsa suorittamatta ylioppilastutkintoa. Samana vuonna hän kirjoittautui Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun, jossa sai oppia muun muassa Fredrik Ahlstedtilta. Adolf von Beckerin opetus ja neuvot ovat hänen omien sanojensa mukaan vaikuttaneet eniten.[6]

Opintoja ja työskentelyä Pariisissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätettyään 1884 Taideyhdistyksen piirustuskoulun Axel Gallén matkusti Pariisiin, jossa asui Emil Wikströmin huonetoverina vuoden 1886 alussa Rue Menessinin varrella.[7] Nuorten taiteilijoiden pohjoismaiseen seurapiiriin kuului tuohon aikaan maalareita ja kirjailijoita, kuten August Strindberg ja Ernst Josephson, Anders Zorn ja Edvard Munch. Gallénin hyvä ystävä oli ranskalainen Henry Dehaulme de Vallombreuse, joka oli keramiikkataiteilija ja monilahjakkuus. Montmartren kahvilat tulivat tutuiksi ja taiteilijat tapasivat toisiaan "Eremitagessa" Montmartrella ja Josephsonin perustaman Jeesus Siirakin veljeskunnan tapaamisissa rue Jacobilla sijainneessa viinituvassa latinalaiskorttelissa.[7][8]

Keväällä 1886 Gallén palasi taas Suomeen, missä hän vietti seuraavan vuoden työskennellen Korpilahdella ja Keuruulla, vaikka olikin jälleen saanut valtion matka-apurahan. Talveksi 1887–1888 hän jälleen lähti Pariisiin. Gallén oli kosinut ennen lähtöään Mary Slööriä, mutta ilmeisesti tämän vanhempien vastustuksen takia tilanne jää avoimeksi. Gallén viipyi Pariisissa aina vuoden 1889 kevääseen saakka innostumatta enää taideopinnoistaan. Kiinnostus Kalevalaa kohtaan lisääntyi syksyllä 1888 ja hän lopetti opinnot, vuokrasi oman ateljeen niin sanotusta taiteilijaleiristä Montmartrella ja alkoi maalata muun muassa Aino-aihetta.[9]

Jo Ranskassa vietettyjen vuosien aikana Gallén maalasi useita hänen taiteilijan urallaan merkittäviksi tulleita tauluja, kuten Poika ja varis, Akka ja kissa, Ensi opetus sekä useat muut.

Karelianismia ja rakennushankkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisissa opiskellessaan Gallen-Kallela maalasi boheemielämää, mutta vähitellen suomalainen luonto, korpimaisemat ja erämaiden kansa alkoivat vetää häntä puoleensa. Myös Kalevalan myyttiset aiheet alkoivat kiehtoa häntä. Gallen-Kallela olikin mukana perustamassa Kalevalaseuraa vuonna 1911.

Jo kouluaikana Gallen oli vastustanut muun muassa August Sohlmanin ja P. A. Munchin kehittelemiä rotuteorioita aasialaisperäisistä suomalaisista, joille ruotsalaiset olivat tuoneet kulttuurin. Jossakin vaiheessa 1870-luvulla Axel alkoi lukea Kalevalaa, mitä etenkin äiti, joka edusti ruotsinmielisen skandinavismin ajatusmaailmaa ja piti suomalaisia hiukan moukkamaisina ja talonpoikaisina, ei suvainnut.[10]

Axel Gallén teki avioiduttuaan 1890 häämatkan Kuhmoon ja Vienan Karjalaan.[11] Mukaan lähti myös Sparre. [12] Elettiin "Nuoren Suomen" aikaa, karelianismin , kalevalais-karjalaisen romantiikan alkuaikaa, joka omalla tavallaan vastasi Gauguinin pakoa primitivismiin. Tyylisuuntana kansallisromantiikka läpäisi oikeastaan kaikki taidealueet.[13]

Gallen-Kallela suunnitteli ja rakennutti Tarvaspäähän, Espooseen ateljeekotinsa vuosina 1911–13. Vuonna 1961 se avattiin yleisölle Gallen-Kallelan Museona. Gallen-Kallelalla oli myös Kalela-niminen erämaa-ateljee Ruovedellä, jonka hän rakennutti 1894-95 omien piirustustensa perusteella. Gallen-Kallela asui perheineen Kalelassa moneen otteeseen useita vuosia. Myös Kalela on kotimuseona.

Gallen-Kallela oli venäläistämistä vastaan. Tuohon aikaan taiteilijapiirit olivat laajalti nuorsuomalais-perustuslaillisia. Gallen-Kallela maalasi myös nuorsuomalaisen lähipiirinsä kokoontumisen Kämpissä Symposion-maalauksessa. Piiriin kuuluivat muun muassa Jean Sibelius, Eino Leino ja Robert Kajanus. Venäläinen kirjailija, vallankumouksellinen Maksim Gorki piileskeli talvella 1905–1906 Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa Helsingissä, missä taiteilija maalasi hänen muotokuvansa.

Eurooppaa kohti jälleen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karelianistisen vaiheen jälkeen Gallen-Kallela suuntautui uudestaan kohti Eurooppaa. Hän matkusti 1895 Berliiniin ja liittyi mukaan yleiseurooppalaisen Pan-lehden toimituskuntaan. Kolme vuotta myöhemmin hän matkusti Italiaan. Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 oli myös merkittävä osuus. Muitakin pitkiä ulkomaanmatkoja oli, kuten Itä-Afrikassa 1909-11 ja Pohjois-Amerikassa 1923-26.[2]

Gallen-Kallela oli myös Unkarissa 1907–1908. Budapestissa pidettiin Gallen-Kallelan taidenäyttely, jossa oli lähes 500 teosta. Budapestiin on pystytetty Gallen-Kallelan muistomerkki Tonavan rantakadun lähellä sijaitsevaan puistoon Budan puolella.

Koru-Kalevala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoossa Werner Söderström Oy:n toimitalossa työskennellessään Gallen-Kallela alkoi 1922 suunnitella niin sanottua Suur-Kalevalaa. Hän suunnitteli ornamentteja, typografiaa ja kuvitusta muutaman vuoden ajan, mutta vasta Meksikon ja Pohjois-Amerikan matkalla Chicagossa hän lopulta pääsi selvyyteen siitä, kuinka Suur-Kalevalan kuvituksessa, runon hengen tulkitsemisessa maalaustaiteellisin ja typografisin keinoin olisi meneteltävä. Suur-Kalevalasta hän sai valmiiksi noin 75 sivua.[14]

Perhesuhteet ja elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaatsi, Gallenin lapsuudenkoti Tyrväällä.
Axel Gallén 23-vuotiaana, valokuva 1888.

Akseli Gallen-Kallelan vanhemmat

Anna Mathilda Gallen o.s. Wahlroos.
Peter Gallen.

Gallen-Kallelan ateljeeasunnot

Kalela, Gallen-Kallelan erämaa-ateljee Ruovedellä 2010.
Gallen-Kallelan museo Tarvaspää Espoossa.

Axel Gallén syntyi Porissa ruotsinkieliseen säätyläisperheeseen. Sisaruspuolia hänellä oli isän aikaisemmasta avioliitosta vuonna 1855 kuolleen Sofia Gallénin kanssa viisi. Axel Gallen oli kolmas isän toisesta avioliitosta syntyneistä lapsista. Kaikkiaan perheessä oli 13 lasta, joista kuitenkin Gallenin kasvuvuosina kotona oli enää osa. [15]

Isä Peter Wilhelm Gallén (1817–1879) oli Suomen Pankin Porin konttorin kassanhoitaja ja omisti Tyrväällä Vännin ratsutilan ja pari muuta tilusta, yhteensä noin 150 hehtaaria. Gallen vietti lapsuutensa Jaatsin tilalla. Isä toimi Tyrväällä muun muassa nimismiehenä ja lakimiehenä sekä oli 1850-luvulla perustamassa lainakirjastoa, Tyrvään Säästöpankkia ja parikymmentä vuotta myöhemmin ensimmäistä kansakoulua.[16] Gallenin isä kuoli 62-vuotiaana pojan ollessa 14-vuotias käräjämatkalla syksyllä 1879.[10] Vuonna 1922 kuollut äiti Anna Mathilda eli 90-vuotiaaksi ollen loppuun saakka hyväkuntoinen, vaikka olikin sairastellut keski-ikäisenä.[17]

Suomen itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1918 Suomen sisällissodan aikana Gallen-Kallela liittyi Gustaf Mannerheimin johtamiin hallituksen joukkoihin eli valkoisiin. Hän toimi aluksi Suomen tasavallan joukkojen kartanpiirtäjänä, mutta siirtyi myöhemmin päämajaan. Sisällissodan aikana luodut Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkit ovat Gallen-Kallelan piirtämiä Mannerheim-ristiä lukuun ottamatta, vaikka sekin perustuu hänen suunnittelemiinsa Vapaudenristeihin.[18] Sodan jälkeen Gallen-Kallela toimi Suomen valtionhoitajaksi valitun Mannerheimin adjutanttina sekä suunnitteli Suomen sotajoukkojen univormut ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkit.

Gallen-Kallela sai professorin arvonimen vuonna 1919.

Gallen-Kallela kutsuttiin vuonna 1931 Kööpenhaminaan luennoimaan työstään ja tapaamaan pohjoismaalaisia taiteilijoita. Hän kuoli keuhkokuumeeseen paluumatkalla Suomeen yöpyessään Tukholmalaisessa Hotel Reisenissä. Hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaan taiteilijanmäelle.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Onni Okkonen: A. Gallen-Kallela – Elämä ja taide. WSOY, 1961.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Onni Okkonen s. 659
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q ”Gallen-Kallela, Akseli”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  3. Onni Okkonen s. 5
  4. Mir iskusstva – Taiteen maailma, s 318 Ateneum, Helsinki, Venäläinen museo, Pietari 1998, (Ateneumin julkaisut no 8), ISBN 951-53-1818-1
  5. Onni Okkonen s. 46
  6. Onni Okkonen s. 62
  7. a b Onni Okkonen s. 104-105
  8. Olavinen, Anja: Ville Vallgren 1855–1940, s. 3. Helsinki: Ateneumin taidemuseo / Valtion taidemuseo, 2003. Ateneumin taidemuseon julkaisuja, n:o 36. ISBN 951-53-2542-0.
  9. Onni Okkonen s. 160
  10. a b Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide, s. 20-21, 24. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17649-8.
  11. Onni Okkonen s. 187
  12. Onni Okkonen s. 200
  13. Onni Okkonen s. 188-189.
  14. Suomen Kuvalehti, 14/1935.
  15. Onni Okkonen s. 16
  16. Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide, s. 14-20. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17649-8.
  17. Onni Okkonen s. 22
  18. Perustaminen, Mannerheim-risti Mannerheim-ristin ritarit

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gallen-Kallelan museo (toim.): Ota sielusi täyteen! Tutkimuksellisia polkuja Akseli Gallen-Kallelan taiteeseen. Espoo: Gallen-Kallelan museo, 2011. ISBN 978-952-9739-27-1.
  • Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. Helsingissä: Otava, 2001. ISBN 951-1-17649-8.
  • Kalevala. Kuvittanut ja painatustyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. 22. painos (1. painos 1922). Porvoo Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-24270-4.
  • Kämäräinen, Eija: Akseli Gallen-Kallela: Katsoin outoja unia. Helsinki Porvoo Juva: WSOY, 1994 (3. painos 2005). ISBN 951-0-19217-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Akseli Gallen-Kallela.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Akseli Gallen-Kallela -sitaatteja.