Velisurmaaja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Akseli Gallen-Kallela: Velisurmaaja

Velisurmaaja on suomalainen kansantaru ja tämän tarun päähenkilö. Tarussa on suomalaisessa kansanperinteessä melko harvinaisia maailmanlopun kuvauksia.

Tarun eri versiot poikkeavat jonkin verran toisistaan. Poika tulee äitinsä tai siskonsa luokse. Äiti tai sisko kysyy, miksi pojan saappaat ovat kuraiset. Poika vastaa sotkeneensa kenkänsä työnteossa. Äiti tai sisko kysyy, miksi pojan vaatteet ja miekka ovat veriset. Poika sanoo tappaneensa veljensä. Motiiviksi henkirikokselle hän sanoo joko: "Haukkui minua huoran pojaksi" tai mustasukkaisuuden: "Mintähen naistani nauratteli". Nainen kysyy, minne poika nyt joutuu. Poika sanoo menevänsä muille maille. Nainen kysyy pojalta yksitellen, miten hän aikoo auttaa kutakin perheenjäsentä. Poika ei osaa auttaa ketään, vaan sanoo perheen joutuvan kurjuuteen tai kiertolaisiksi.

Nainen kysyy lopuksi, milloin poika tulee takaisin. Poika ilmoittaa, että ei milloinkaan. Hän ei kuitenkaan sano tätä suoraan, vaan kertoo maailmanloppuun liittyviä ilmiöitä, ja sanoo palaavansa kun ne koittavat. Eri tarun versioissa erilaisia maailmanloppuun liittyviä ilmiöitä ovat höyhenen uppoaminen veteen, kiven kelluminen tai pyöriminen veden pinnalla, auringon paistaminen veden pohjasta tai pohjoisesta, tulen leimahdus idästä, taivaalta satava tuli, taivaan torvien soitto ja väriä vaihtavat linnut; valkeneva korppi ja mustuva hanhi. Selvästi kristillisiä aineksia ovat viimeinen tuomio ja Jeesuksen palaaminen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantelemusic.com: [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]