Taidegrafiikka
Sivulta puuttuu 
Taidegrafiikka on kuvataiteen laji, jossa tehdään taidetta käyttämällä erilaisia painotekniikoita. Lopputulosta sanotaan vedokseksi. Grafiikka-nimitys tulee kreikan grafein-sanasta, joka tarkoittaa suomeksi kaivertaa, piirustaa, kirjoittaa.
| Taidegrafiikka
|
| Monotypia |
| Kohopaino |
| Syväpaino |
| Laakapaino |
| Vedosmerkinnät Passepartout |
Ensin taiteilija valmistaa painolevyn, jolle painoväri levitetään. Painolevyltä taiteilija vedostaa varsinaisen teoksen paperille tai muulle alustalle. Vedostamiseen käytetään tavallisesti prässiä. Yhdestä laatasta voidaan tehdään useita vedoksia, jotka numeroidaan. Taiteilija myös vahvistaa signeerauksellaan jokaisen vedoksen, ja yksittäisiä vedoksia pidetään erillisinä teoksina. Vedoksia voi olla yksi tai jopa useita satoja riippuen käytettävästä tekniikasta ja halutusta vedosmäärästä.
Taidegrafiikan vedoksen alareunassa pitäisi olla taiteilijan käsin merkitseminä seuraavat merkit:
- vedoksen numero/koko sarjan vedosten määrä
- vedosmerkintä
- taiteilijan signeeraus
Sisällysluettelo |
Taidegrafiikan valmistus[muokkaa]
Painaminen tehdään useimmiten erityisen grafiikkaprässin avulla, jossa raskas rulla, eräänlainen mankeli puristaa paperin tasaisesti laattaa vasten.
Taidegrafiikan tekniikat[muokkaa]
Taidegrafiikan tekniikat jaetaan neljään osaan sen mukaan miten painoväri kuvioidaan painolaatalle: kohopaino, syväpaino, laakapaino (litografia) ja silkkipaino (serigrafia). Näitä menetelmiä voidaan myös yhdistää. Samalle laatalle voidaan tehdä esimerkiksi ääriviivat etsaamalla ja sävypintoja akvatintalla. Samalle paperille voidaan myös painaa usealla laatalla eri värisävyjä.
Monotypia[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Monotypia
Monotypia on teknisesti yksinkertaisin taidegrafiikan muoto, jossa tasaiselle laatalle tai lasilevylle maalatusta tai telatusta kuvasta saadaan painettua ainoastaan yksi ainutkertainen vedos.
Monotypioita[muokkaa]
-
William Blake, Nebukadnessar, 1795.
-
Edgar Degas, Uni, 1883-85.
-
Paul Gauguin, Reo Mā`ohi: Aha Oe Feii? (Mitä, oletko mustasukkainen?), 1894.
Kohopainomenetelmät[muokkaa]
Puupiirros[muokkaa]
Puupiirros tunnettiin jo 800-luvulla Kiinassa ja sitä pidetään vanhimpana grafiikan menetelmänä. Siinä taiteilija kaivertaa puulevyyn kuopalle kaikki kohdat joista haluaa valkoisia, hankaa pintaan mustetta ja painaa sen paperille. Tätä sanotaan kohopainomenetelmäksi, koska muste on laatan koholla olevissa osissa.
Puupiirroksia[muokkaa]
-
Paul Fürst, Doctor Snabel von Rom, 1656.
-
Toshusai Sharaku, Otani Oniji, 1794.
-
Carl Moser, Riikinkukko ja kolme kirsikkaa, 1906.
-
Charles W. Bartlett, Surffaajia, Honolulu, 1919.
Linoleikkaus[muokkaa]
Puulevyn sijasta linoleikkauksessa käytetään linoleumia. Linoleumia on helpompi työstää, mutta siinä ei ole puulle ominaista pintarakennetta. Tunnettuja suomalaisia puupiirrosten tekijöitä ovat Ina Colliander ja Akseli Gallen-Kallela.
-
Ingeborg Bernhard, Männyt Provencessa, 1972.
-
Hartmut Josi Bennöhr, Tammi järven rannalla, ruokoja ja heijastus, 1975.
-
Alberto Beltrán, Ricardo Flores Magón.
Metalligrafiikka ja syväpainomenetelmät[muokkaa]
Metalligrafiikka on yleisnimitys kaikille syväpainomenetelmille (engl. intaglio). Sana tulee laattamateriaalista, jona käytetään jotain metallia, tavallisesti kuparia.[1]
Kuivaneula[muokkaa]
Kuivaneula on yksinkertaisin syväpainomenetelmä. Siinä kuparilevyyn raaputetaan haluttu piirros teräsneulalla. Tahnamaista painoväriä hangataan levyyn ja levyn pinta pyyhitään puhtaaksi. Väri jää piirroksen uriin, ja se voidaan painaa siitä kostutettuun paperiin prässin avulla. Outi Heiskanen on tunnettu kuivaneulagrafiikan tekijä.
Kuivaneulavedoksia[muokkaa]
-
Rembrandt, Ristiltä otto lampun valossa, 1654, etsaus ja kuivaneula.
-
Semour Haden, Auringonlasku Irlannissa, 1863, etsaus ja kuivaneula.
-
Wilhelm Lehmbrück, Alaston nuorukainen, 1911.
Etsaus[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Etsaus
Etsaus on syväpainomenetelmistä tunnetuin. Siinä urat tehdään hapolla syövyttämällä. Kuparilevyn pinta suojataan ensin vahalla, vaha raaputetaan pois viivakohdista, ja levyä syövytetään niin että metalliin jää urat.
Etsauksia[muokkaa]
-
Martin Schongauer (1446–1491), Elämää maantiellä, 1400-luku.
-
Rembrandt, Kolme ristiä, 1653.
-
Toni Pecoraro, Labyrintti 28, 2007, etsaus, akvatinta.
Akvatinta[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Akvatinta
Akvatintassa painolaatan pinta peitetään ensin hienojakeisella hartsipölyllä. Sen jälkeen peitetään laatan eri osia suojalakalla, ja syövytetään vaiheittain niin että kohdat joihin halutaan tummimmat sävyt, ovat pisimpään ilman lakkaa. Hartsijyvästen kohdalle jäävät pisteet jäävät koholleen, pitävät painopaperin sileänä ja antavat akvatintayölle sen ominaisen rakeisen ulkonäön. Väinö Rouvinen on tunnettu akvatintaa käyttävä graafikko.
Akvatintan voi tehdä myös vähemmän myrkyllisiä menetelmiä käyttäen. Tällainen on Akvatinta-neste. Se ruiskutetaan joko suihkepullolla tai ruiskulla ja kompressorilla esimerkiksi tuuletetussa kaapissa painolaatan pintaan. Pinnan annetaan kuivua, jonka jälkeen työstämistä jatketaan kuten hartsikäsittelyn jälkeen.
Akvatintoja[muokkaa]
-
Peter Perez Burdett, Kaksi poikaa puhaltamassa rakkoa kynttilänvalossa, 1773.
-
Francisco de Goya, El coloso, 1810-1818.
-
Mary Cassat, Kylpy, 1890/1891, kuivaneula-akvatinta.
-
Ruth Stahl, Portaat Siennassa, 2008.
.jpg)
Mezzotinta[muokkaa]
Mezzotintassa laatan pinta rouhitaan ensin tasaisen karheaksi, ja vaaleammat alueet siloitetaan viilaamalla. Jälki muistuttaa pastelliliitujen jälkeä. Mezzotintatöissä on kuvataiteen samettisin musta sävy. Frans Toikkanen oli tunnettu Mezzotintan tekijä.
Mezzotintoja[muokkaa]
-
C. Corbutt, Sir William Howe, 1777.
-
William Ward, Richard Morton Payeriin mukaan, Lapsia lumipalloja heittämässä, 1785.
-
Robert Dunkarton ja William Ward W. R. Biggin mukaan, Sotilaan leski, 1800.
-
William Ward Robert Mullerin mukaan, George Morland, 1805.
Carborundum[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Carborundum
Carborundum on syväpainomenetelmä, jossa laattaa ei syövytetä tai kaiverreta, vaan kuva-aihe maalataan laatalle liiman ja carborundum-hiekan sekoituksella. Tekniikka keksittiin Yhdysvalloissa 1937 ja sitä kehitettiin Ranskassa 1960-luvulla. Suomessa se on yleistynyt taidegrafiikkaan 1980-luvun lopulla. Tuloksena saadaan usein uhkean maalauksellista jälkeä.
Laakapainomenetelmät[muokkaa]
Litografia[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Litografia
Litografia perustuu veden ja öljyn hylkimisreaktioon. Vahaliidulla piirretään kivilaatalle, jota sitten käsitellään niin että muste tarttuu vain piirustuksen kohdalle.
Litografioita[muokkaa]
-
tuntematon taiteilija, Venäläisiä jalkaväen uniformuissa 1756-1762.
-
J.Boström, Oulu 1840, kirjassa "Finland framställdt i teckningar" 1845-52.
-
Honore Daumier Nadar nostaa valokuvauksen taiteen tasolle, 1896 (1969?)
-
Litografiakiviä saksalaisessa arkistossa.
Serigrafia[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Serigrafia
Serigrafiassa käytetään painopintana pingotettua seulakangasta, joka nykyään valmistetaan yleensä polyesteristä. Painoväri painetaan seulakankaan avoimien kohtien läpi painettavalle materiaalille kumisella tai muovisella raakelilla. Andy Warhol ja useat muut 1960-luvun pop-taiteilijat käyttivät töissään serigrafiaa.
Serigrafioita[muokkaa]
-
Richard Halls, juliste Bernanrd Shawn näytelmään, 1936 ja 1939.
-
Morton Traylor, Lampun valaisema lamppu, 1951.
-
Margret Hofheinz-Döring, Mißverständnis, 1975.
-
Adi Holzer, Tuli, 1975.
Taidegrafiikan vedosmerkinnät[muokkaa]
Jokainen vedos numeroidaan. Vedoksen numeron lisäksi sarjan koko vedosmäärä merkitään yleensä vasempaan alareunaan muodossa 5/20.
Taiteilija signeeraa nimensä jokaisen kappaleen oikeaan alareunaan.
Vedosmerkintöjä voivat olla seuraavat.
Tpl'a[muokkaa]
Tpl'a (ransk. tirée par l'artiste) tarkoittaa, että grafiikanlehti on taiteilijan itsensä vedostama. Se kirjoitetaan yleensä vasempaan alareunaan vedosnumeron jommallekummalle puolelle.
E.v.[muokkaa]
E.v. (ransk. edition variée, edition variable) tarkoittaa, että vedossarja on vaihteleva. Tällaisen sarjan vedokset poikkeavat toisistaan esimerkiksi väreiltään, tai niissä on käytetty yksilöllisiä työvaiheita variaatioiden aikaansaamiseksi.
H. C.-vedos[muokkaa]
H. C. (ransk. Hors Commerce) tarkoittaa myynnin ulkopuolella. Ne ovat yksityiseen käyttöön tehtyjä, eivät myyntiin tarkoitettuja. Näitä vedoksia voi olla varsinaisen sarjan lisäksi muutamia.
Katso myös[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
- Juha Joro, Suomen taidegraafikot, taidegrafiikka. Viitattu 18.4.2008.
- ↑ Tuula Lehtinen: Metalligrafiikka Viitattu 8.1.2011.
