James Ensor

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


James Ensor (13. huhtikuuta 186019. marraskuuta 1949) oli belgialainen taidemaalari ja taidegraafikko, jolla oli merkittävä vaikutus ekspressionismiin ja surrealismiin. Hän asui melkein koko elämänsä Ostendessa. Hän kuului taiteilijaryhmään Les XX.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensorin isä oli englantilaista syntyperää, ja hänen äitinsä oli flaamilainen. Köyhänä oppilaana hän joutui jättämään koulun viisitoistavuotiaana ja opiskelemaan taidetta kahden paikallisen taiteilijan opissa. Vuodet 18771880 hän opiskeli Brysselissä Académie Royale des Beaux-Artsissa, jossa hänen opiskelutoverinaan oli Fernand Khnopff. Hänen teoksiaan oli ensi kerran esillä 1881.

Vaikka Ensorin nuoruuden työt, kuten Venäläistä musiikkia (1881) ja Juopottelijat (1883), kuvaavat realistisia tapahtumia synkkään tyyliin, hänen palettinsa kirkastui sittemmin ja hän suosi eriskummallisia aiheita. Sellaiset maalaukset kuin Järkyttävät naamiot (1883) ja Luurangot tappelevat hirtetystä miehestä (1891) sisältävät hahmoja irvokkaissa naamioissa, jotka olivat saaneet herätteen hänen äitinsä lahjatavaramyymälästä Ostendin jokavuotisilla karnevaaleilla. Vuosina 1880–1917 hänellä oli ateljee vanhempiensa talon ullakolla.

Naamioteemaa Ensor käytti usein. Hänen katsotaan ilmaisseen niillä luonteenpiirteitä ja tunnetiloja. Hän käytti niitä enemminkin paljastamis- kuin peittämistarkoituksessa. Myös hänen omassakuvassaan leijailevat maskit. Ensorin ekspressiivisyys, painajaismaisillaankin groteskeine hahmoineen oli kirkasväristä ja hyvin maalauksellista.[1]


1800-luvun lopulla hänen töistään suurinta osaa syytettiin pahennusta herättäväksi, etenkin maalausta Kristus saapuu Brysseliin (1888), mutta hän asetti töitään edelleen näytteille, ja vähitellen hän alkoi saada hyväksyntää ja arvostusta. Vuonna 1920 hänellä oli suuria näyttelyjä, 1929 belgialainen säveltäjä Flor Alpaerts sävelsi James Ensor -sarjan, ja kuningas Albert nimitti Ensorin paroniksi. 1900-luvun ensivuosikymmenellä hänen tuotantonsa kuitenkin väheni, ja kriitikot ovat yleisesti pitäneet Ensorin 50 viimeistä vuotta pitkänä alamäkenä.[2]

James Ensoria pidetään 1800-luvun taiteen uudistajana, ja hänen katsotaan antaneen vaikutteita Kleelle, Emil Noldelle,[3] ja muille 1900-luvun ekspressionistisille ja surrealistisille taiteilijoille.

Hänen teoksiaan on runsaasti Brysselissä Belgian kuninkaallisen taidemuseon Nykytaiteen museossa, ja niitä on näytteillä Kuninkaallisessa taidemuseossa Antwerpenissa. Kokoelma hänen kirjeitään on Brysselissä Kuninkaallisen taidemuseon nykytaiteen arkistossa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huusko, Timo & Hovinheimo, Petja: Insinöörin rakkaus, s. 166. Ester ja Jalo Sihtolan lahjoituskokoelma. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2003. ISBN 951-53-2530-7. suomi
  2. Farmer, John David (1976) Ensor.s. 32, New York: George Braziller. ISBN 0-8076-0836-X.
  3. Becks-Malorny, Ulrike. James Ensor. s. 95 Köln: Taschen.(2000) ISBN 3-8228-5858-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta James Ensor.