Pekka Halonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee taidemaalaria. Kirjailijasta katso Pekka Halonen (kirjailija), virusopin professorista katso Pekka Halonen (professori).
Pekka Halonen
Pekka Halonen vuonna 1899.
Pekka Halonen vuonna 1899.
Syntynyt 23. syyskuuta 1865
Lapinlahti, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 1. joulukuuta 1933 (68 vuotta)
Tuusula, Suomi
Kansallisuus suomalainen
Ala maalaustaide,
Taidesuuntaus kansallisromantiikka, karelianismi

Pekka Halonen (23. syyskuuta 1865 Lapinlahti1. joulukuuta 1933 Tuusula[1]) oli suomalainen taidemaalari ja professori[1]. Hänet tunnetaan etenkin talvista luontoa ja lumista metsää kuvaavista maisemamaalauksista. Hän on maalannut myös alttaritauluja.[2]

Halonen opiskeli Pariisissa muun muassa Paul Gauguinin johdolla, ja sai vaikutteita japanilaisista puupiirroksista. Hän oli kansallisromantiikan ja karelianismin edustaja.[3]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinämöisen soitto, 1897.

Halonen maalasi eniten maisemia ja kansanelämänkuvauksia. Hän teki 1900-luvun alkupuolella värikokeiluja ja tapaili myös impressionistisempaa maalaustyyliä, mutta 1920-luvun alkuun mennessä tyyli tasaantui pehmeäksi ja ilmavaksi.lähde?

Pekka Halosen taiteessa on sekä perisuomalaisuutta että kansainvälisyyttä. Aiheet olivat suomalaisia, mutta ilmaisussa on vaikutteita kansainvälisistä virtauksista. Hän kuvasi pyhänä puuna pidetyn pihlajan symbolistisen mystisenä, ja lumisia puita kuvaavissa maalauksissa on japonismin koristeellisuutta.[3] Halosen maalaukset ovat usein väritykseltään ja sommittelultaan freskomaisen tyyliteltyjä, kuten Avannolla ja Tienraivaajia Karjalassa.lähde?

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halonen pyrki 1885 Jyväskylän seminaariin päämääränään kansakoulunopettajan tutkinto. Hänen pääsykokeittensa pistemäärä ei kuitenkään riittänyt opiskelupaikkaan[4]. Halonen siirtyi Helsinkiin. Siellä hän tunsi vain Josef Stenbäckin, arkkitehdin, joka oli antanut hänelle tunnustusta. Hänen luokseen Halonen ilmaantui yllättäen ilmoittaen aikovansa taiteilijaksi. Syksy meni taideopintoihin valmistautumisessa. Halonen teki töitä rakennuksilla ja teki koristemaalarin töitä kun niitä oli tarjolla. Hänen oli opiskeltava myös ruotsia, sillä Ateneumissa opetettiin ruotsiksi. Halonen valittiin kevätkaudeksi Ateneumiin, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun[5]. Hän kirjoitti kotiin joutuvansa aamulta puoli kymmenestä iltaseitsemään maalaamaan "alastomia rotjakkeita". Keväällä Halonen sai kolmen muun oppilaan kanssa koulun hopeakynän palkinnoksi edistymisestä ja ahkeruudesta. Kesän Halonen työskenteli ahkerasti, mutta ansiot jäivät kuitenkin niin heikoiksi, että hän joutui syksyllä pyytämään kotikunnastaan köyhäintodistusta voidakseen jatkaa opiskeluaan Ateneumissa. Köyhäintodistus piti kirjoittaa ruotsiksi, "sillä suomalainen ei tahdo kelvata mihinkään"[5].

Halonen opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuodesta 1886 vuoteen 1890. Hänen opettajinaan olivat Carl Jahn ja Fredrik Ahlstedt, ja opiskelutovereina muun muassa Albert Gebhard, Ellen Thesleff ja Väinö Blomstedt.[6] Pekka Halonen oli 1888 avatun Ateneum-rakennuksen ensimmäisiä opiskelijoita.[3]. Hän sai erinomaiset arvosanat ja oppilasstipendinä 200 markkaa. Kesän 1890 Halonen vietti kotonaan Lapinlahdella ja maalasi muun muassa työn Honkaniemi. Hän opiskeli ranskaa ja otti sitä varten yksityistunteja[7].

Syksyllä 1890 Halonen lähti Pariisiin opiskelemaan Académie Julianissa. Hän palasi Lapinlahdelle keväällä 1891 ja maalasi Liponsaaressa läpimurtoteoksensa Niittomiehet[8], joka oli esillä syksyllä Suomen Taiteilijain ensimmäisessä näyttelyssä. Niittomiehissä mallina oli Antti-veli ja Väisälänmäki näkyy siinä taustalla.[9] Halonen jatkoi talvella opintojaan Pariisissa ja palasi keväällä 1892 Suomeen, jolloin hän tutustui laivamatkalla tulevaan puolisoonsa Maija Mäkiseen. Maija Mäkisen isä oli Sortavalan seminaarin lehtori.[10]

Tutustuttuaan Maija Mäkiseen Halonen asui jonkin aikaa Myllykylässä, Sortavalan maalaiskunnassa veljensä Antin luona. Tytön vanhemmat pitivät kuitenkin Halosta pariisilaistyyppisenä keikarina, eivätkä katsoneet nuorten seurustelua hyvällä. Pekka Halonen sai porttikiellon ja muutti Ruskealaan. Siellä hän maalasi yhden merkittävimmistä töistään, Oijustien. Halosen ensimmäinen talviaiheinen maalaus oli nimeltään Kaivopuistossa. Keväällä 1893 hän lähti käymään Lapinlahdella ja lunta oli vielä toukokuun alussakin. Syntyi maalaus Tukkinuotiolla, jossa mallina olivat Halosen isä ja pari muuta miestä. Halonen sai kuulla saaneensa 3000 markan valtion apurahan. Raha oli merkittävän suuri summa tuohon aikaan.[11]

Halonen oli ystävystynyt Eero Järnefeltin, joka oli häntä pari vuotta vanhempi ja Akseli Gallénin ja Emil Wikströmin kanssa.

Vuonna 1893 Halonen matkusti ystävänsä Väinö Blomstedtin kanssa vielä kerran Pariisiin. He opiskelivat aluksi Académie Colarossissa, josta molemmat vaihtoivat pian Paul Gauguinin oppilaiksi. Gauguin oli palannut Tahitilta ja asettanut esille 44 yleisöä häkellyttänyttä työtä. Halonen tutustui tuolloin symbolismiin ja syntetismiin, mutta pitäytyi kuitenkin omassa taiteessaan realismin ihanteissa. Eniten Gauguin lienee vaikuttanut Halosen värienkäyttöön.[6] Suomessa Akseli Gallen-Kallela oli kiinnostunut karelianismista ja kehotti kirjeissä Louis Sparren kanssa Halosta palaamaan Suomeen oman kansansa pariin. Pariisista käsin Halonen varasi Akkalansaaresta 300 markan hintaisen mökin maineen. Hän lähetti 200 markkaa käsirahana ja lupasi maksaa loput myöhemmin. Olosuhteet olivat kuitenkin hanketta vastaan. Hänen suhteensa kotipaikkakuntaansa Lapinlahteen muuttui paikkakunnan kirkkoon tekemänsä alttaritaululuonnoksen takia. Kotipaikkakunnan ihmiset eivät pitäneet häntä oikeana taiteilijana ja valtion myöntämä apurahakin herätti kateutta. Ihmisten asenne sai aikaan sen, ettei Halonen asettunut asumaan kotiseudulleen ja hän alkoi muutenkin ottaa etäisyyttä savolaisiin sukujuuriinsa.[10] Halonen löysi syrjäisen Komoran talon Paltamon Kivesjärveltä. Siellä hän tutustui 17-vuotiaaseen Eino Leinoon, jonka kanssa hän oli ystävä siitä lähtien.[12]

Pekka Halosen hauta Tuusulan kirkkomaalla.

Oijustielle löytyi ostaja 600 markalla ja niin Pekka Halonen ja Maija Mäkinen vihittiin avioliittoon 2. tammikuuta 1895. Akkalansaaressa he asuivat vain pari viikkoa. Siellä Halonen maalasi taulun Neiet niemien nenässä, jossa malleina oli Lyyti-sisar ja vaimo Maija. Halonen luovutti mökin vanhempiensa käyttöön. Nuori pari muutti Tuusulaan, mistä Halonen oli ostanut 1850 markalla Pitkäniemen. Halosenniemi suunniteltiin sekä kodiksi että ateljeeksi.[12]

Ateljee valmistui Tuusulanjärven rannalle 1902 ja Halonen oli yksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenistä.[3] Myöhemmin Halonen vietti kesiään myös Kuhmoisten Kivikosken vaaramaisemissa.[13]

Halosen viimeinen suuri työ oli vuonna 1925 valmistunut seinämaalaus Tukinuitto, jonka Valtioneuvosto tilasi Geneveen Kansainliiton kansainvälistä työtoimistoa varten. Samana vuonna Haloselle myönnettiin professorin arvo.[6]

Tunnettuja maalauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viulunsoittaja, 1901.
  • Niittomiehet, 1891[14]
  • Kanteleensoittaja, 1892
  • Oijustie, 1892[15]
  • Pihlaja, 1894[16]
  • Soittotunnin jälkeen, 1894
  • Kaksoismuotokuva, 1895[17]
  • Talvipäivä, 1895[18]
  • Neiet niemien nenissä, 1895[15]
  • Iltatunnelma, 1896
  • Vainolaisia vastaan, 1896[15]
  • Erämaa, 1899
  • Ateria, 1899
  • Talvinen iltarusko, 1899[19]
  • Avannolla, 1900[20]
  • Tienraivaajia Karjalassa, 1900[15]
  • Viulunsoittaja, 1901
  • Omakuva, 1906
  • Tomaatteja, 1913

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pekka Halonen Halosten museosäätiö. Viitattu 5.2.2009.
  2. Esimerkkejä alttaritauluista: Kotkan kirkko, Joroisten kirkko ja Vilppulan kirkko
  3. a b c d Anna-Maria von Bonsdorff: Sydän Suomessa, mieli maailmalla. Kas Taidetta, 2008, nro 1, s. 3.
  4. Jyrki Lohi: Legenda, Pekka Halonen Jyväskylän seminaarissa. Pekka Halonen Ateneum 2008 (näyttelyjulkaisu)
  5. a b Säisä s. 95–96.
  6. a b c Tuusulan kunta/Halosenniemi Tuusulan kunta. Viitattu 15.06.2008.
  7. Säisä s. 97
  8. Pekka Halonen: Niittomiehet (kuva teoksesta) 1891. Viitattu 24.5.2011.
  9. Säisä s. 98
  10. a b Säisä s. 100.
  11. Säisä s. 102–103.
  12. a b Säisä s. 112
  13. Lukkarinen, Ville: Kuhmoisten Kivikoski - vesielementin kuvaukselliset mahdollisuudet. Pekka Halonen, 2008, s. 150-160. Helsinki: Ateneumin taidemuseo. ISBN 978-951-53-3038-3.
  14. Niittomiehiä Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  15. a b c d Pekka Halosen tunnettuja teoksia Halosenniemi
  16. Pihlaja Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  17. Kaksoismuotokuva Pekka Halosen seura / Tuusulan kunta
  18. Talvipäivä Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  19. Talvinen iltarusko Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  20. Avannolla Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lukkarinen, Ville: Pekka Halonen – pyhä taide. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1146. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-938-8.
  • Minna Kettunen: Halosen taiteilijasuku. Minna Kettunen ja Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2001. ISBN 978-951-31-2011-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pekka Halonen.