Kuvitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Havainnekuva rumpusetistä.

Kuvitus eli illustraatio (latinan sanasta illustrare ’valaista’) on kuvataiteen laji, jonka tuote voi olla annettua tekstiä havainnollistava tai koristava piirros, maalaus, nykyisin usein myös valokuva, animaatio tai jonkin muun kuvataiteen alueen tyyppinen teos kuvan muodossa.

Kuvituksen tarkoituksena on esimerkiksi monimutkaisten käsitteiden tai esineiden, teknisten laitteiden ja niiden toiminnan selventäminen visuaalisesti muun muassa silloin, kun niitä on vaikea kuvailla sanallisesti. Kuvitus voi olla pelkistettyjä opetus- ja havainnekuvia tai hyvinkin yksityiskohtaisia kuvia. Kuvitus tavallisesti täydentää visuaalisesti ja havainnollistaa, mutta ei välttämättä kuvita tekstiä suoraan.

Kuvituksen lähtökohtana on tavallisesti teksti. Sen tavoite on tiivistettynä havainnollistaa, elävöittää, koristaa tai selkeyttää tarinaa tai informaatiota. Kuvituskuva voi joskus olla myös kertova kuva ilman tekstiä. Kuvituksella ja visualisoinnilla viitataan monimutkaisten tai vaikeasti valokuvattavien kohteiden kuvantamiseen. Kuvitus voi koostua yhdestä tai useammasta valokuvasta, diasta tai olla piirustus, maalaus, taidegrafiikkaa, kuvakollaasi tai se voi olla laajemminkin niin sanottua elävää ja liikkuvaa kuvaa, filmi, elokuva.

Kuvitusta on myös se, että artikkelin sisältöä havainnollistetaan infografiikalla tai kuvataan tuotteen toimintaa prosessimallinnuksen avulla.

Kuvitusta voidaan käyttää monenlaisten aiheiden elävöittämiseen tai selkeyttämiseen. Se voi olla esimerkiksi:

  • havainne- ja selityskuvia oppimateriaaleihin[1]
  • selkeyttäviä kuvia eri tilanteisiin ja käyttöohjeisiin
  • houkuttelevia ja selkeyttäviä kuvia mainos- ja markkinointimateriaaleihin
  • karikatyyrikuvituksia henkilöhahmoista, pilakuvia
  • sarjakuvanomaista asian havainnollistamista
  • muotipiirroksia
  • karttoja, teknisiä piirustuksia ja kaavioita

Kuvittamisen lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

.

Kuvittamisen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansikuva Johannes Keplerin kirjaan Tabulae Rudolphinae, 1627.
Sivuaukeama Johan Amos Comeniuksen kirjasta Orbis Sensualium Pictus vuodelta 1658.

Ensimmäisiä ihmiskäden tekemiä kuvituksia ovat olleet luolamaalauksetlähde?. Ennen kirjapainotaidon keksimistä kaikki kirjat tehtiin käsityönä, kuten myös kaikki kirjoihin tulleet kuvitukset. Ensimmäisiä kirjoihin tehtyjä kuvituksia ovat olleet käsinmaalatut koristeelliset alkukirjaimet eli anfangit ja erilaiset köynnökset Bysantin aikana alkunsa saaneessa kirjamaalauksessa.lähde?Puupiirroksia oli olemassa jo ennen kirjapainotaidon keksimistä, mutta ensimmäisissä kirjoissa niitä ei vielä käytetty, ei edes irtokirjakkein painetuissa kirjoissa.

Kirjapainoissa tuli suosituksi 1460-luvulla puupiirroksien käyttö. Jo 1400-luvun lopulla monilla kirjanpainajilla oli käytössään erilaista somistusaineistoa, ainakin yksi koristeinitiaali, joitakin kuvalaattoja vinjettejä, kehyksiä tai typografisia koristeita.[2] Myös itse kirjaimet ovat olleet monissa kulttuureissa kuvitustyyppisiä (kiina, japani).

Raamatun tapahtumien kuvittaminen ja havainnollistaminen oli tärkeä viestintäkeino aikana, jolloin valtaosa väestöä oli lukutaidotonta. Ensimmäisiä kuvitettuja kirjoja Suomessa ovat olleet Raamattu ja hartauskirjat. Myöhemminkin julkaistiin kuvituksia erilaisten moraalikirjoitusten ja opetusten yhteydessä. Tärkeimpiä tekniikoita alkuaikojen kuvituksissa oli puupiirrosten käyttö 1500-luvulle asti. Sen jälkeen yleistyivät vähitellen 1600-luvulta 1700-luvulle kaiverrus ja etsaus. Litografiaa alettiin käyttää 1800-luvulla. Tieteellisissä kuvituksissa tarkka kuparipiirros oli jo käytössä 1500-luvun puolella, hartauskirjoissa kuitenkin käytettiin vielä puupiirroksia. [3] Kirjapainojen yhteydessä oli usein puupiirrostyöpaja, jossa kuvitus- ja somistuslaatat valmistettiin.

Parhaat taiteilijat suunnittelivat kirjojen kuvalliset nimiösivukehykset, jotka edustivat vuosisadan alkupuolen hienointa kirjataidetta. Heitä olivat muun muassa Albrecht Dürer, Hans Holbein (1497–1543), Hans Weiditz (k. noin 1536), Hans Burgkmair (1473–1531), Hans Baldung (1484–1545) ja Lucas Cranach vanhempi (1472–1553). Saksalaisella kielialueella myös kirjan tekstisivut koristettiin näillä kehyksillä, mikä oli kuitenkin harvinaista muualla. [4]

Kirjankuvitusten historiaa eri maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puupiirrostekniikalla painetut kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjanpainaja Albrecht Pfister Bambergissa kokeili ensimmäisenä puupiirroskuvitusta kirjan kuvittamisessa. Tosin puupiirrokset olivat vielä karkeatekoisia ja ne väritettiin käsin. Puupiirrostekniikka kehittyi kuitenkin nopeasti ja jo 1490-luvulla eräs Euroopan huomattavimmista kirjanpainaja-kustantajista, Anton Koberger Nürnbergissä julkaisi monia hienosti kuvitettuja teoksia. Useita tuon ajan tunnetuja taiteilijoita työskenteli Kobergerin kirjapainon yhteyteen perustetussa puupiirrosateljeessa. Heitä olivat muun muassa Michael Wolgemut ja hänen oppilaansa Albrecht Dürer.

Ranskassa alettiin käyttää kirjapainoalalla puupiirroksia vasta 1400-luvun lopulla. Ranskalaisista tunnetuin kuvittaja, kirjanpainaja ja kustantaja oli Antoine Vérard.

Italiassa renessanssin taideihanne ja toskanalainen disegno olivat inkunaabelien kuvituksen taustana. Italialaiset kuvittajat omaksuivat varhain viivaperspektiivin, geometrian ja varjostuksen käytön. Aldus Manutiuksen vuonna 1499 julkaisema Colonnan Hypnerotomachia Poliphili on tunnettu teos, joka kertoo rakastettuaan etsivästä Polifilosta, joka kuljeskelee unessa mystisessä maisemassa antiikin raunioiden keskellä. Kuvat ovat tärkeä osa teosta ja vasta niiden kautta sisältö avautuu lukijalle.[5]

Eurooppalaiseen kirjataiteeseen oli Dürerillä merkittävä vaikutus. Hän kokosi myös geometriseen suhdeharmoniaan perustuvan taideteoriansa kahteen 1520-luvulla ilmestyneeseen teokseen Underweisung der Messung ja Vier Bücher von menschlicher Proportion.

Renessanssin aikainen tieteellisten kirjojen kuvitus oli usein taiteellisesti korkeatasoista, varsinkin kasvi- ja eläintieteellisissä teoksissa, kuten Leonhard Fuchsin kasvikirjassa De historia stirpium.

Baselissa julkaistiin 1500-luvun puolivälissä viimeinen tieteellisen puupiirroskuvituksen klassikko, Andreas Vesaliuksen teos De humani corporis fabrica. Tieteellisessä kuvituksessa tarkkuus oli tärkeää, joten puupiirrostekniikasta luovuttiin ja alettiin tehdä kuvat kuparikaiverruksina.

Muita kuin tieteellisiä puupiirroksia valmistettiin ja kopioitiin ahkerasti ja myytiin Euroopan kansainvälisillä kirjamessuilla. Tavallisissa kirjapainotöissä puupiirroslaatat käytettiin useaan kertaan ja samaa kuvaa voitiin käyttää monissa eri yhteyksissä. Toistuva kopiointi laski puupiirrosten tasoa, kopioiminen muutti usein alun perin hyvätkin kuvat jäykiksi ja kaavamaisiksi.

Embleemikirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andreas Alciatin Emblemata libellus (1531) oli ensimmäinen embleemikirja. Näistä kirjoista tuli erittäin suosittuja. "Embleemin kuvalla ja tekstillä on looginen suhde, jota voisi nimittää implikaatioksi tai kokonaissuhteeksi. Embleemissä kuva ja sana eivät selitä, vaan täydentävät toisiaan; embleemeissä ei esitetä ihmistä, teksteiksi ei saa ottaa sananlaskuja, maksiimeja, moraalisia ohjeita eikä arvoituksia."[6]

Kuva opetuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johan Amos Comenius julkaisi oppikirjan Orbis Pictus, tai Orbis Sensualium Pictus (Kuvissa näkyvä maailma) vuonna 1658. Sitä pidetään ensimmäisenä lapsille suunnattuna kuvakirjana. Comeniuksen merkittävä uudistus oli kuvien tehokas hyödyntäminen opetuksessa, joka johti tämän ensimmäisen systemaattisesti kuvitetun oppikirjan syntymiseen.

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen valokuvauksen ja kirjapainotekniikan yhdistymistä piirtämällä tehty kuvitus oli ainoa kuvittamisen keino. Myöhemmin erilaiset graafiset menetelmät kehittyivät mahdollistaen yhä sävykkäämpien ja tarkempien kuvitusten toistamisen. Eri puolilla matkustavat kuvittajat ja myöhemmin valokuvaajat ja televisiokuvaajat raportoivat sanomalehdille ja medialle maailman tapahtumista.

Kuvittamisen tarve kasvoi painotekniikan kehittymisen myötä. Kuvittajat ansaitsevat tavallisesti elantonsa tekemällä kuvituksia mainonnan, kustantamojen, sanomalehtien ja aikakauslehtien käyttöön. Kuvittajat ovat käyttäneet perinteisiä kuvataiteen keinoja, mutta nykyisin tietokone on yleistynyt yhdeksi apuvälineeksi kynien, vesivärien, peitevärien ja muiden piirustus- ja maalausvälineiden joukkoon.

Nykyisin on useita erilaisia tietokoneissa käytettäviä kuvitusohjelmia, jotka eivät kuitenkaan ole syjäyttäneet käsin tehtävää taiteellista työskentelyä. Tietokonegrafiikka on muuttanut monia kuvittamisen työprosesseja. Digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen on helpottanut ja osittain monipuolistanut niin kuvituksen tuotantotekniikoita kuin käyttötarkoituksia. Nykyisin kuvitusta käytetään paljon esimerkiksi www-sivuilla, esitysmateriaaleissa ja multimediassa. Uudet käyttötarkoitukset ovat kasvattaneet alaa, mutta myös lisänneet kilpailua. Kuvituksen tekeminen ja sen välittäminen lehtien toimituksiin on nopeutunut ja helpottunut ja kuvittamisesta on tullut yhä suositumpi osa mediaa.

Suomalainen kuvitustaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson vuonna 1956.

Tunnettuimpia vanhoja suomalaisia kuvituksia ovat tehneet muun muassa Akseli Gallen-Kallela (Kalevala-kuvitukset, exlibrikset) samoin esimerkiksi Erkki Tanttu (Rymy-Eetu-sarjakuvat ja sananparsikuvitukset). Myös monet muut tunnetut suomalaiset kuvataiteilijat ja taidemaalarit ovat tehneet eri aikoina kirjankuvituksia eri kustantajien julkaisemiin teoksiin.

Tunnettuja suomalaisia kuvittajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvittajien yhdistyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bengtsson, Niklas & Loivamaa, Ismo (toim.): Kuvituksen monet muodot. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2002. ISBN 951-692-532-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]