Tove Jansson

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tove Jansson
Syntynyt: 9. elokuuta 1914
Helsinki
Kuollut: 27. kesäkuuta 2001 (86 vuotta)
Helsinki
Ammatit: Taidemaalari ja kirjailija
Kansallisuus: Suomi
Puoliso: Tuulikki Pietilä
Vanhemmat: Viktor Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson
Palkinnot: H. C. Andersenin palkinto (kultamitali)
Valtion kirjallisuuspalkinto 1963, 1971 ja 1982
Suomen Kulttuurirahaston palkinto 1990
Suomi-palkinto 1993

Tove Marika Jansson (9. elokuuta 1914 Helsinki – 27. kesäkuuta 2001 Helsinki) oli suomenruotsalainen kirjailija, taidemaalari, filosofian tohtori, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan parhaiten Muumi-kirjojen luojana. Jansson on Suomen käännetyin kirjailija.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Lapsuus ja perhe

Tove Jansson syntyi 9. elokuuta 1914 Helsingissä. Hänen isänsä oli kuvanveistäjä Viktor "Faffan" Jansson (1886–1958) ja äitinsä graafikko Signe "Ham" Hammarsten-Jansson (1882–1970). Perheeseen syntyi myöhemmin vielä kaksi poikaa, Per Olov Jansson (1920–) ja Lars Jansson (1926–2000).

Tove Jansson oli isänsä puolelta suomenruotsalaista ja äitinsä puolelta riikinruotsalaista sukua. Isä Viktor Jansson oli helsinkiläisen lyhyttavarakauppiaan poika, joka oli keskiluokkaisen sukunsa vastustuksesta huolimatta ryhtynyt taiteilijaksi ja kouluttautunut kuvanveistäjäksi. Äiti Signe Hammarsten-Jansson taas oli piirustuksenopettaja ja papintytär Ruotsista; hänen isänsä oli pastori Fredrik Hammarsten, Tukholman Jaakobin seurakunnan kirkkoherra ja kuninkaallinen hovisaarnaaja. Viktor ja Signe olivat tavanneet opiskellessaan taidekoulussa Pariisissa. Heidät oli vihitty 1913 ja he olivat perustaneet perheen Viktorin kotikaupunkiin Helsinkiin.

Taiteilijakodin ilmapiirin ja etenkin äitinsä esimerkin innostamana Tove Jansson aloitti jo varhain uransa kuvittajana. Hän julkaisi ensimmäiset piirroksensa 14-vuotiaana Allas Krönika –lehdessä nimimerkillä "Toto". Piirrossarjan nimi oli Hej hurra för Mannerheim! (”Hei hurraa Mannerheimille”) ja se kuvasi sisällissodan 10-vuotisjuhlaparaatia. 15-vuotiaana Jansson ryhtyi avustamaan vakituisesti suomenruotsalaista pilalehti Garmia jonka toimituskuntaan hänen äitinsä kuului. Vuonna 1933 julkaistiin Janssonin ensimmäinen kuvakirja Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar (suom. Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat) salanimellä "Vera Haij"; hän oli kirjoittanut ja kuvittanut kirjan jo viisi vuotta aiemmin, 14-vuotiaana.[2]

[muokkaa] Nuori kuvataiteilija

Jansson kävi yhdeksän luokkaa Helsingin suurinta ruotsinkielistä yhteiskoulua Brobergska samskolania, samaa kuin isänsä aiemmin. Isänsä tavoin koulunkäynti oli hänelle takkuista. Keväällä 1930 Jansson päätti Brobergska samskolanin, ja saman vuoden syksyllä hän kirjautui Tukholman taideteolliseen kouluun opiskelemaan mainospiirtämistä ja muotoilua. Hän opiskeli Tukholmassa kolme vuotta ja asui enonsa Einar Hammarstenin perheen luona. 1933 hän palasi Helsinkiin ja jatkoi opintojaan Ateneumissa eli Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa (nykyinen Kuvataideakatemia). Opiskeluvuodet Tukholmassa olivat vakuuttaneet Janssonin siitä, että hänen ominta alaansa on maalaaminen, ja Ateneumissa hän valitsi taidemaalariluokan.

Ateneumissa Jansson opiskeli William Lönnbergin ja Uuno Alangon oppilaana, mutta kummallakaan ei ollut suurta vaikutusta hänen tyyliinsä. Sen sijaan ystävyys kuusi vuotta vanhemman Sam Vannin kanssa oli merkityksellinen ja vahvisti Janssonin näkemystä värien merkityksestä maalaustaiteessa.[3] Taidemaalariluokan oppilaat olivat tyytymättömiä Ateneumin opetusta ja etenkin pääopettaja Lönnbergiä kohtaan, ja keväällä 1936 tämä muuttui avoimeksi kapinaksi: suurin osa taidemaalariluokan oppilaista jätti Ateneumin. Tove Jansson ja kolme muuta oppilasta (Runar Engblom, Christian Sibelius ja Unto Virtanen) vuokrasivat yhteisen ateljeen Ullanlinnan Tähtitorninkadulta. Samana vuonna Jansson esiintyi ensimmäisen kerran vapaana taiteilijana Suomen Piirtäjäliiton yhteisnäyttelyssä Taidehallissa.

Jansson palasi myöhemmin Ateneumiin, mutta päätti opintonsa siellä lopullisesti 1937. Samana vuonna hän muutti omaan ateljeehensa Vänrikki Stoolin kadulle Etu-Töölöön. Hän asetti maalauksiaan näytteille useisiin eri näyttelyihin ja sai hyviä arvosteluja. Hän sai myös joitakin palkintoja, ja matka-apurahojen turvin hän opiskeli ja työskenteli Pariisissa kevään 1938 sekä teki matkan Italiaan kevätkesällä 1939. Taidemaalarin työ ei kuitenkaan taannut toimeentuloa, ja Jansson oli taloudellisesti riippuvainen kuvitustyöstä. Hän avusti ahkerasti suomenruotsalaisia lehtiä kuvituksillaan ja alkoi kirjoittaa myös lehtinovelleja: ensimmäinen näistä oli Helsingfors-Journalenissa julkaistu Bulevarden (1934). Hän sai myös kuvitettavakseen kirjoja, pääasiassa lastenkirjoja, kuten Brita af Hiörnäsin Pikku-Olli ja Jänis Suurisuu (1943) sekä Solveig von Schoultzin Nalleresan (1944). Kaivattuja lisäansioita toivat myös postikorttien ja mainoskuvien piirtäminen.

Erityisen merkitykselliseksi muodostui suhde pilalehti Garmiin, jota Jansson oli avustanut 15-vuotiaasta lähtien. Hän työskenteli Garmin vakituisena kuvittajana viitisentoista vuotta ja piirsi siihen noin sata kansikuvaa sekä noin viisisataa muuta piirrosta. Ahkerin kausi oli 1940-luvun alussa toisen maailmansodan aikana, jolloin Jansson oli Garmin johtava taiteilija. Hän kuvasi piirroksissaan sekä taiteilijaelämää että sota-ajan karua arkea, mutta kaikkein eniten hän nautti poliittisten pilapiirrosten tekemisestä ja siitä että sai olla "sikamainen Hitleriä ja Stalinia kohtaan".[4] Janssonin terävä kynä johti Garmin ajoittain jopa ongelmiin esivallan kanssa. Vuonna 1938 Garmissa julkaistiin Janssonin piirtämä kansikuva, joka kritisoi Münchenin sopimusta: kuvassa Adolf Hitler on kuvattu kiukuttelevana pikkupoikana, joka vaatii huutaen lisää kakkua vaikka on jo saanut runsaasti kakunpaloja (Puolan käytävän, Elsass-Lothringenin, Danzigin jne.). Garmin päätoimittajan Henry Reinin mukaan lehti oli vähällä saada rangaistuksen "vieraan ystävällismielisen valtion päämiehen loukkaamisesta".[5] Maaliskuussa 1940, juuri ennen Moskovan välirauhaa, sensuuri kielsi Garmia julkaisemasta Janssonin piirtämää kansikuvaa jossa irvailtiin Stalinin sotilaalliselle kyvyttömyydelle.[6]

[muokkaa] Muumien synty

Muumipeikon hahmo syntyi Tove Janssonin mielikuvituksessa jo 1930-luvulla. Ensimmäinen piirros muumista syntyi Janssonien kesäpaikan ulkohuusin seinälle. 1930-luvun alkupuolella hänen akvarelleissaan esiintyy mustia muumin kaltaisia olentoja, ja pian Jansson alkoi käyttää hahmoa Garmin pilapiirroksissaan, joissa se toimi tekijän tunnusmerkkinä yhdessä signeerauksen kanssa.[7] Varhaisessa vaiheessa hahmon nimi oli Snork (niisku), mutta myöhemmin se sai nimen Mumin tai Mumintroll (muumi/muumipeikko). Tämä nimi oli peräisin Tukholman taidekoulun ajoilta ja oli Toven enon Einar Hammarstenin keksimä; tämä oli kertonut ruokaa näpistelevälle sisarentyttärelleen kauhutarinoita ruokakomerossa asuvasta "muumipeikosta".[8]

Ensimmäisen muumikirjansa Småtrollen och den stora översvämningen (suom. Muumit ja suuri tuhotulva) Jansson kirjoitti talvisodan aikana, vuosina 1939–1940. Hän puhtaaksikirjoitti ja kuvitti kirjan jatkosodan jälkeen ja se ilmestyi syksyllä 1945 Söderström & Co:n kustantamana. Viisikymmentä vuotta myöhemmin Jansson teki kirjan uuteen painokseen esipuheen, jossa hän selosti motiivejaan ryhtyä kirjailijaksi:

Sotatalvena 1939 työni oli seisahtunut; tuntui aivan hyödyttömältä koettaa piirtää kuvia. Kai voi ymmärtää, että äkkiä innostuin kirjoittamaan jotain, mikä alkoi sanoilla "Olipa kerran". Satuhan jatkosta piti tulla, ei mahtanut mitään, mutta puolustelin itseäni sillä, etten ottanut mukaan prinssejä, prinsessoja enkä pieniä lapsia, vaan valitsin sen sijaan pilapiirrosteni äkäisen tunnushahmon ja nimesin sen Muumipeikoksi.[9]

Ensimmäistä muumikirjaa hädin tuskin huomattiin maailmansodan jälkeisillä kirjamarkkinoilla, ja siitä ilmestyi vain yksi – joskin positiivinen – arvostelu. Jansson oli kuitenkin innoissaan uudesta aluevaltauksesta ja ryhtyi välittömästi kirjoittamaan uutta muumikirjaa. Kometjakten (suom. Muumipeikko ja pyrstötähti) ilmestyi syksyllä 1946. Jansson teki kirjan pohjalta myös jatkosarjakuvan Mumintroll och jordens undergång ("Muumipeikko ja maailmanloppu") joka ilmestyi vasemmistolaisessa Ny Tid -lehdessä 1947–1948. Muumien saama vastaanotto oli kuitenkin edelleen vaisu. Kometjakten sai hieman edeltäjäänsä enemmän huomiota, mutta sen myyntiluvut olivat huonot, ja Söderström & Co kieltäytyi julkaisemasta enempää muumikirjoja koska piti niitä taloudellisesti kannattamattomina. Ny Tidin lukijat puolestaan valittivat, että muumiperhe on liian porvarillinen, eikä lehti tilannut Janssonilta enempää sarjakuvia.[10]

Janssonin kirjoitustarmoa nämä takaiskut eivät kuitenkaan kyenneet lannistamaan. Kolmannen muumikirjan Trollkarlens hatt (suom. Taikurin hattu) hän vei kilpailevalle kustantajalle Schildtsille, joka julkaisi sen syksyllä 1948. Trollkarlens hatt oli Tove Janssonin kirjallinen läpimurto. Se sai ylistävät arvostelut sekä Suomessa että Ruotsissa, jossa se edeltäjiensä tapaan julkaistiin samaan aikaan. Kirjasta tehtiin myös nopeasti englanninkielinen käännös Finn Family Moomintroll, joka ilmestyi 1950.

[muokkaa] Aikuiselämä ja työt

Omien Muumi-kirjojensa lisäksi Jansson myös kuvitti muita lastenkirjallisuuden klassikoita, kuten J. R. R. Tolkienin Lohikäärmevuori (jonka myöhempi, tunnetumpi suomennos on Hobitti eli sinne ja takaisin) ja Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa. Hän on kirjoittanut myös useita aikuisille suunnattuja kirjoja, muun muassa novelleja. Muumi-sarjakuvaa Jansson piirsi itse 1947-1961 suomalaisiin ja ulkomaisiin lehtiin, jonka jälkeen sarjakuvia jatkoi hänen veljensä Lars.[7] Parhaimmillaan 1950-luvulla sarjakuva ilmestyi yli 40 maassa 60 eri kielellä.[7]

Tove Jansson sai työstään useita palkintoja. Vuonna 1966 Jansson sai Hans Christian Andersenin palkinnon (kultamitali) työstään lastenkirjallisuuden hyväksi. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän sai vuosina 1963, 1971 ja 1982. Jansson sai myös Suomen Kulttuurirahaston palkinnon 1990 sekä Suomi-palkinnon 1993. Monien suomalaisten mielestä Jansson olisi elämäntyöstään ansainnut myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon, mutta Janssonille itselleen palkinnot eivät merkinneet suuria. Paljon tärkeämpänä hän piti läheistensä hyväksyntää ja arvostusta.

Janssonin elämänkumppani oli taidegraafikko Tuulikki Pietilä, jonka kanssa hän vietti useat kesät Pellingissä sijaitsevassa Klovharun saaressa. He kirjoittivat yhdessä myös kirjan Haru, eräs saari, jossa he kertoivat kesistään saaressa. Jansson ja Pietilä asuivat ja pitivät yllä galleriaa Helsingin Kaartinkaupungissa Ullanlinnankadulla. Pietilän kuvaamista kaitafilmeistä on koottu useita tv-dokumentteja, joissa on käsitelty niin heidän kesiään Klovharunilla kuin heidän matkusteluaan ympäri maailmaa. Tove Jansson otti Tuulikki Pietilän seuralaisekseen vuonna 1992 Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhliin.

Tove Janssonin hauta Hietaniemen hautausmaalla.
Tove Janssonin hauta Hietaniemen hautausmaalla.

Tove Jansson sairastui 1990-luvulla sekä keuhko- että rintasyöpään. Hän oli tupakoinut koko elämänsä, ja myös hänen isänsä oli sairastanut keuhkosyöpää. Sairastumisensa myötä Jansson vetäytyi julkisuudesta; hänen viimeinen huomattava julkinen esiintymisensä oli vuonna 1994 Tampereella, hänen 80-vuotispäivänsä kunniaksi järjestetyssä kirjailijasymposiumissa. Jansson sai keväällä 2000 vaikean aivoverenvuodon. Hän vietti koko seuraavan vuoden sairaalassa ja kuoli 27. kesäkuuta 2001, 86-vuotiaana.[11] Hänet on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle vanhempiensa sekä veljensä Larsin viereen.

[muokkaa] Tove Jansson -seura ry

Tove Jansson sai oman nimikkoseuransa 9. marraskuuta 2007. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Kirsi Piha. Seuraan liittyi heti sen perustamisvaiheessa jo noin 50 henkilöä.

Seuran tarkoituksena on edistää tietoutta Tove Janssonin kirjallisuudesta ja elämästä sekä ylipäänsä innostaa lukemisen harrastamiseen. Seura suunnittelee kirjailija-taiteilijalle muistomerkkiä, joka voisi olla perinteinen patsas tai jopa epämuodollinen kävelyraitti Helsingissä.[12]

[muokkaa] Palkintoja

[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Muumilaakso-kirjat

[muokkaa] Muumilaakso-kuvakirjat

[muokkaa] Sarjakuvat

  • Mumintrollet 1 (Schildts 1957, suom. Muumi 1, Turun Sanomat 1978)
  • Mumintrollet 2 (Schildts 1957, suom. Muumi 2, Turun Sanomat 1978)
  • Mumintrollet 3 (Schildts 1958, suom. Muumi 3, Turun Sanomat 1979)
  • Mumintrollet 4 (Schildts 1958, suom. Muumi 4, Turun Sanomat 1981)
  • Mumintrollet 5 (Schildts 1960, suom. Muumi 5, Turun Sanomat 1982)
  • Mumintrollet 6 (Schildts 1960, suom. Muumi 6, Turun Sanomat 1982)
  • Mumintrollet 7 (Schildts 1962, suom. Muumi 7, Turun Sanomat 1982)
  • Mumintrollet 8 (Schildts 1964, suom. Muumi 8, Turun Sanomat 1984)
  • Mumintrollet 9 (Schildts 1965, suom. Muumi 9, Turun Sanomat 1984)

[muokkaa] Kokoelmia

  • Muumiperheen tarina (1987, sis. Taikatalvi, Muumipappa ja meri, Muumilaakson marraskuu)
  • Takaisin Muumilaaksoon (1988, sis. Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, Muumipapan villi nuoruus, Vaarallinen juhannus, Näkymätön lapsi)
  • Suuri muumikirja (1995, sisältää kaikki neljä neliväristä Muumi-kuvakirjaa)
  • Tarinoita Muumilaaksosta (2003, sis. Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, Taikatalvi, Muumipappa ja meri)

[muokkaa] Romaaneja, novelleja ja muistelmia

  • Vi (Schildts 1965)
  • Bildhuggarens dotter (Schildts 1968, suom. Kuvanveistäjän tytär, WSOY 1969)
  • Lyssnerskan (Schildts 1971, suom. Kuuntelija, WSOY 1972)
  • Sommarboken (Schildts 1972, suom. Kesäkirja, WSOY 1973)
  • Solstaden (Schildts 1974, suom. Aurinkokaupunki, WSOY 1975)
  • Dockskåpet och andra berättelser (Schildts 1978, Nukkekaappi ja muita kertomuksia, WSOY 1980)
  • Den ärliga bedragaren (Schildts 1982, Kunniallinen petkuttaja, WSOY 1983)
  • Stenåkern (Schildts 1984)
  • Resa med lätt bagage (Schildts 1988, Kevyt kantamus ja muita kertomuksia, WSOY 1989)
  • Rent spel (Schildts 1989, Reilua peliä, WSOY 1990)
  • Brev från Klara och andra berättelser (Schildts 1991, Seuraleikki, WSOY 1991)
  • Anteckningar från en ö (Schildts 1996, Haru, eräs saari, WSOY 1996)
  • Meddelande (Schildts 1998, Viesti, WSOY 1998)

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Kansallisbiografia.fi: Jansson, Tove (1914–2001), luettu 6.12.2006
  2. ↑ Tove Janssonin kukat, metsä ja kauhu
  3. ↑ Elina Bonelius: Rohkean naisen taiteilijantie. Tove Jansson: Muistonäyttely, 2002. Tampereen taidemuseo.
  4. ↑ Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä, s. 96. Schildts, 2008.
  5. ↑ Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä, s. 97. Schildts, 2008.
  6. ↑ Marja Ylönen: Pilahistoria – Suomi poliittisissa pilapiirroksissa 1800-luvulta 2000-luvulle, s. 174-176. SKS, 2001.
  7. ↑ 7,0 7,1 7,2 Lasse Koskela: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, s. 109-112. Tammi, 1990.
  8. ↑ Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä, s. 147-151. Schildts, 2008.
  9. ↑ Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva, s. 5. WSOY, 1991.
  10. ↑ Juhani Tolvanen: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson – Muumipeikko-sarjakuvan tarina, s. 29. WSOY, 2000.
  11. ↑ Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä. Schildts, 2008.
  12. ↑ Helsingin Sanomat 10. marraskuuta 2007.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Tarkka, Pekka: Tove Jansson. Teoksessa Suomalaisia nykykirjailijoita. Otava, 2000.
  • Tolvanen, Juhani: Muumisisarukset: Tove ja Lars Jansson. WSOY, 2000.
  • Happonen, Sirke: Vilijonkka ikkunassa – Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. WSOY, 2007.
  • Kivi, Mirja: Muumilaakso: Tarinoista museokokoelmaksi. Schildts, 2000.
  • Kruskopf, Erik: Kuvataiteilija Tove Jansson. WSOY, 1992.
  • Toven matkassa: Muistoja Tove Janssonista. Toimittanut Helen Svensson. WSOY, 2004.
  • Tove Jansson: Muistonäyttely. Tampereen taidemuseo, 2002.
  • Westin, Boel: Tove Jansson. Sanat, kuvat, elämä. Suomentanut Jaana Nikula. Alkuteos Tove Jansson. Ord, bild, liv. Schildts, 2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tove_Jansson
Henkilökohtaiset työkalut