Blidö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Blidö
Yxlanin ja Blidön välillä kulkeva lossi.
Yxlanin ja Blidön välillä kulkeva lossi.

Blidö

Koordinaatit: 59°36′46″N, 18°54′5″E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Tukholman lääni
Maakunta Uplanti
Kunta Norrtäljen kunta
Pinta-ala
 – Maa 0,59 km²
Väkiluku 72
 – Väestötiheys 122,0 as./km²
Tilastotiedot koskevat pientaajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Satelliittikuva Blidöstä.

Blidö on saari Tukholman saaristossa, Ruotsissa. Hallinnollisesti se kuuluu Norrtäljen kuntaan. Saarelle on bussiyhteys Norrtäljestä ja lauttayhteys Vaxholmista. Saarella ei ole ainuttakaan siltaa. Sillä on oma seurakuntansa (Blidö församling), joka kuuluu Uppsalan arkkihiippakuntaan. Siellä sijaitsee Blidön kirkko.

Blidö on myös saarella sijaitsevan pientaajaman nimi. Pientaajamassa oli vuoden 2010 lopussa 72 asukasta.[1] Blidö on aiemmin ollut myös oma kuntansa. Se liitettiin Norrtäljen kuntaan vuonna 1971.

Blidön kyliä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Småorter 2010, korrigerad 2012-10-15 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 15.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.