Muotoilu
Sivulta puuttuu
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Muotoilu eli design [disain] (ital. disegno 'piirustus, suunnitelma, malli') tarkoittaa esineen tai muun kohteen käytettävyyden ja muodon suunnittelua tai sen valmistusta. Myös kaksiulotteiset graafiset suunnitelmat ja (sähköisten) käyttöliittymien tai brändien suunnittelua ja toteutusta voidaan sanoa muotoiluksi ja ne voivat kuulua muotoilijan työhön.
Esinemuotoilu voi olla käsityömuotoilua (sama kuin taideteollinen muotoilu) tai teollista muotoilua. Rajaa ei käytännössä ole.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Disegno
Taidehistoriassa italian sana disegno voidaan joskus kääntää piirustukseksi tai suunnitelmaksi. Renessanssin aikana disegno tarkoitti laajassa mielessä koko taideteoksen mielikuvan konseptia. Sana on joskus käännetty "luovaksi kapasiteetiksi". Jotkut teoreetikot käyttivät 1500-luvulla sanontaa disegno interno, joka viittasi taiteilijan mielen ylhäisen ennustavaan ideaan. Federico Zuccaro johti disegnon sanonnasta segno di Dio (ital. Jumalan merkki).[1] Renessanssin ajatus kyvystä keksiä tai luoda asetti taiteilijan samalle jalustalle perimmäisen luojan, Jumalan kanssa. Samalla taidemaalauksen arvoasema asema nousi käsityöstä taiteen tasolle.[2]
Keski-Italian, varsinkin Firenzen, taiteilijat ja kirjailijat kiinnittivät erityistä huomiota disegnon tärkeyteen, vastakohtana Venetsiassa painotetulle sanalle colore 'väri'. Eri näkökulmat formalisoitiin Ranskassa 1600-luvulla, kun Académie Royale jakautui kahteen vastakkaiseen suuntaukseen, poussinisteihin, jotka kannattivat Nicolas Poussinin älyllistä lähstymistapaa ja rubénisteihin, jotka Roger de Pilesin johdolla ihailivat Rubensin teosten värejä ja lämpöä. Vastaavaa ristiriitaa saattoi nähdä 1800-luvulla Ingresin ja Eugène Delacroix'n välisessä kilpailussa, sekä ehkä 1900-luvulla Picasson ja Matissen välillä.[1]
[muokkaa] Käsityömuotoilu
Käsityömuotoilu on teollisen ajan myötä keskittynyt länsimaissa pääasiassa taiteellisten käyttöesineiden tai koriste-esineiden tekemiseen. Käsityömuotoilun prosessi voi olla hyvinkin taiteellinen ja tulos voi olla ennalta määrittelemätön. Työskentely tapahtuu usein yksin ja muotoilijan itsenäisten päämäärien ohjaamana. Käsityömuotoilijat ovat usein keskittyneet johonkin materiaaliin, kuten (puu, lasi, keramiikka, metallit, jalometallit, tekstiilit, kierrätysmateriaalit). Käsityömuotoilijan työprosessi on usein materiaalilähtöistä, toisin sanottuna tutkimalla ja kokeilemalla materiaalien tarjoamia mahdollisuuksia muotoilija saa inspiraation taideteokseen tai esineeseen. Muotoilijat inspiroituvat myös muiden taiteilijoiden ja muotoilijoiden töistä.
[muokkaa] Teollinen muotoilu
Teollinen muotoilu sai alkunsa teollisen vallankumouksen myötä 1700-luvulla Englannissa.
Teollinen muotoilu on sovellettua taidetta, joka ottaa huomioon tuotesuunnittelun esteettiset, kaupalliset ja taloudelliset tekijät. Teollinen muotoilija suunnittelee tuotteelle ulkomuodon ja hahmon, sekä tutkii muun muassa erilaisia pintakäsittelyjä, väritysmahdollisuuksia ja pintoja. Keskeistä on myös kehittää tuotteen ergonomiaa, valmistettavuutta ja kaupallistettavuutta. Ammattia voi verrata esimerkiksi arkkitehtiin, sillä muotoilijalla ei ole samanlaista täydellistä luovan ilmaisun vapautta kuin taiteilijalla.
Teollinen muotoilija kehittää tuoteideasta markkinoitavan kaupallisen tuotteen, jonka valmistus on mahdollista käytettävissä olevilla resursseilla. Muotoilijan rooli on koota kaikki eri päämäärät: taloudelliset, toiminnalliset ja tekniset vaatimukset, sekä markkinoiden vaatimukset hyödynnettäväksi tuotesuunnitelmaksi. Muotoilija voi pohtia lisäksi esimerkiksi valmistuskustannusten alentamista uudella designilla, tuotteen käytettävyyden parantamista, tai ulkonäön kohentamista. Onnistunut design täyttää valmistajan kaupalliset, tuotannolliset ja logistiset vaatimukset, kuten myös käyttäjän tarpeet.
Työkalunaan teolliset muotoilijat käyttävät nykyisin tietokoneita ja erityisiä 3D-suunnitteluohjelmistoja. Suunnitteluohjelmia muotoilukäyttöön on lukuisia, halvoista yksittäisistä työkaluista laajoihin kolmiulotteisiin, tuotteen toimintaa simuloiviin suunnittelutietojärjestelmiin.
Teollisuudessa toimivan teollisen muotoilijan työ on luonteeltaan enemmän ryhmätyötä kuin esimerkiksi taideteollisuudessa työskentelevien muotoilijoiden. Yleistyksenä voisi sanoa, että mitä monimutkaisempi tuote sitä isompi ryhmä erilaisia ammattilaisia sitä on työstämässä.
[muokkaa] Teollisen muotoilun koulutus Suomessa
[muokkaa] Teollinen muotoilija (TaK/TaM/TaT)
- Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu (Helsinki)
- Lapin yliopisto (Rovaniemi)
[muokkaa] Muotoilija AMK tai Artenomi AMK
- Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu (Joensuu)
- Lahden ammattikorkeakoulu (Lahti)
- Metropolia ammattikorkeakoulu (Vantaa)
- Hämeen ammattikorkeakoulu (Hämeenlinna)
- Mikkelin ammattikorkeakoulu (Mikkeli)
- Seinäjoen ammattikorkeakoulu (Seinäjoki)
- Turun ammattikorkeakoulu (Turku) ja
- Kymenlaakson ammattikorkeakoulu (Kotka)
- Savonia ammattikorkeakoulu (Kuopio)
[muokkaa] Suomalainen muotoilu
Suomalainen muotoilu on maailmalla tunnettu käsite, joka pitkälti pohjautuu 1950-luvun muotoilijoiden, kuten Kaj Franckin, Saara Hopean, Timo Sarpanevan, Nanny Stillin tai Tapio Wirkkalan menestyneihin, laadukkaisiin tuotteisiin ja taide-esineisiin. Tuolloin "mestarimuotoilijat" olivat taitavia käsityöläisiä, jotka tunsivat materiaalien ominaisuudet ja käyttäytymisen omasta kokemuksestaan. Nykyisin tuotteet suunnitellaan tavallisesti tietokoneavusteisesti, osin virtuaalisesti 3D-mallinnusohjelmilla. Suomalainen muotoilu voidaan yhdistää myös Pohjoismaiseen muotoiluun eli Scandinavian Designiin, joka on modernia, pelkistettyä tyyliä.
Helsinki on vuonna 2012 maailman muotoilupääkaupunki.
[muokkaa] Tunnettuja suomalaisia nykymuotoilijoita
Yrjö Kukkapuro (s. 1933), on suomalaisen funktionalismin edelläkävijöitä ja edustaa suomalaisten muotoilijoiden vanhempaa sukupolvea. Hänen ehkä tunnetuin työnsä on Karuselli-tuoli. Kukkapuro on saanut useita kansainvälisiä palkintoja, ja hänen Ateljee-nojatuolinsa on valittu New Yorkin Modernin taiteen museon kokoelmaan.
Pro Finlandia -palkittu Hannu Kähönen (s. 1948) on ollut pitkään merkittävä taustahahmo suomalaisen muotoilun kentällä ja kansainvälisesti tunnetuimpia nykymuotoilijoitamme. Vuosiksi 2006–2011 taiteilijaprofessoriksi nimetyn Kähösen muotoilusta tunnetuinta - tai ainakin käytetyintä puolta edustaa HKL-Raitioliikenteen matalalattiaraitiovaunu.
Tunnettuja suomalaisia muotoilijoita ovat myös Stefan Lindfors (s. 1962) ja Harri Koskinen (s. 1970). Lindfors tuli tunnetuksi 1980-luvulla, jolloin hän löi itsensä läpi esiintymällä runsaasti julkisuudessa. Stefan Lindfors on tuottelias ja laaja-alaisesti toimiva suunnittelija, ja hänestä tulikin julkisuutensa myötä hetkeksi aikaa teollisen muotoilijan ihannekuva. Lindforsin tuotanto on usein leikkisää, osin rajojakin rikkovaa.
Harri Koskinen on uusia tulokkaita suomalaisessa muotoilukentässä. Hänen materiaaleinaan on ollut pitkälti lasi ja kovat materiaalit. Harri Koskisen tuotanto on viileän eleetöntä ja minimalistista, Koskinen on tuonut kokonaan uuden tulkinnan skandinaviseen muotoiluperinteeseen. Hänet on palkittu muun muassa Italiassa vuonna 2004 Compasso d'Oro -palkinnolla, jota verrataan Nobel-palkintoon muotoilun saralla.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Simo Heikkilä: Nykymaailma on täynnä joutavia esineitä. Helsingin Sanomat 9.9.2010.
