Ateneumin taidemuseo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo taidemuseosta, antiikin Ateneumeista kertoo artikkeli Ateneum (antiikki).
Ateneumin taidemuseo
Ateneumin taidemuseo
Ateneumin taidemuseo
Perustettu 1887
Sijainti Kaivokatu 2
00100 Helsinki
Kotisivut Ateneumin Taidemuseo

Ateneumin taidemuseo on Theodor Höijerin piirustusten mukaan tehdyssä rakennuksessa, Ateneumissa, Helsingissä Rautatientorin laidalla oleva kuvataiteille omistettu museo. Ateneumin taidemuseo on Valtion taidemuseon osa.

Sisällysluettelo

Rakennuksen historia [muokkaa]

Ateneum-rakennus valmistui vuonna 1887. Aikaisemmin rakennuksessa sijaitsivat Ateneumin taidemuseon lisäksi myös Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu (1848–1939), jonka nimi muuttui 1939 Suomen Taideakatemian kouluksi (vuodesta 1985 Kuvataideakatemia), sekä Taideteollinen korkeakoulu vuoteen 1982 asti.

Ateneumin peruskorjaus käynnistyi vuodenvaihteessa 1984–1985, jolloin myös Ateneumin taidemuseo joutui muuttamaan väliaikaisiin tiloihin Kansakoulukadulle. Valtion taidemuseoksi muuttuneen organisaation päärakennus avattiin yleisölle toukokuussa 1991 yli kuusi vuotta kestäneen peruskorjauksen valmistuttua. Keväällä 1998 Nykytaiteen museo avattiin Kiasmassa.[1]

Arkkitehtuuri [muokkaa]

Carl Sjöstrandin veistämät Ateneumin julkisivun muotokuvat Rafael, Feidias ja Donato Bramante.

Uusrenessanssia edustava Ateneum on rakenteeltaan symmetrinen. Sen fasadi on koristeltu veistoksin ja korkokuvin jotka sisältävät runsaasti symboliikkaa. Pääovien yläpuolella toisessa kerroksessa on kolmen taiteilijan, arkkitehti Donato Bramanten, taidemaalari Rafaelin ja kuvanveistäjä Feidiaan rintakuvat. Niiden yläpuolella kolmannessa kerroksessa on neljä päätykolmiota kannattelevaa naishahmoa eli karyatidia jotka symboloivat neljää taiteen klassista lajia: arkkitehtuuria, maalaustaidetta, kuvanveistoa ja musiikkia. Fasadi huipentuu päätykolmion veistosryhmään jossa Taiteen jumalatar siunaa eri taiteenalojen tuotteet. Kaikki nämä veistokset ovat Carl Sjöstrandin käsialaa.

Julkisivun korkokuvat [muokkaa]

Julkisivun toisen kerroksen ikkunoiden väleissä on suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita esittäviä korkokuvia, jotka on veistänyt Ville Vallgren. Korkokuvia on kaikkiaan kuusitoista, ja ne esittävät seuraavia henkilöitä:

Taiteilija Taiteenala Elinvuodet Kotimaa
Werner Holmberg taidemaalari 1830–1860 Suomi
Robert Wilhelm Ekman taidemaalari 1808–1873 Suomi
Aleksander Lauréus taidemaalari 1783–1823 Suomi
Johan Tobias Sergel kuvanveistäjä 1740–1814 Ruotsi
Rembrandt taidemaalari 1606–1669 Alankomaat
Bertel Thorvaldsen kuvanveistäjä 1770–1844 Tanska
Peter Paul Rubens taidemaalari 1577–1640 Alankomaat
Michelangelo taidemaalari/kuvanveistäjä 1475–1569 Italia
Erwin von Steinbach arkkitehti 1244–1318 Saksa
Benvenuto Cellini kultaseppä/kuvanveistäjä 1500–1571 Italia
Jules Hardouin-Mansart arkkitehti 1646–1708 Ranska
Bernard Palissy keraamikko 1510–1589 Ranska
Karl Friedrich Schinkel arkkitehti 1781–1841 Saksa
Nicodemus Tessin nuorempi arkkitehti 1654–1728 Ruotsi
Carl Ludvig Engel arkkitehti 1778–1840 Saksa/Suomi
Fredrik Wilhelm Scholander arkkitehti 1816–1881 Ruotsi

Päätykolmion teksti [muokkaa]

Päätykolmiossa veistosryhmän alla lukee kultaisin kirjaimin latinankielinen lause Concordia res parvae crescunt (”Sovussa pienet asiat kasvavat”). Lause viittaa Suomen taidepiirien pitkään kamppailuun Ateneum-rakennuksen saamiseksi.[2] Se on alkuosa roomalaisen historioitsijan Sallustiuksen teoksessa Jugurthan sota olevasta mietelauseesta Concordia res parvae crescunt, discordia maximae dilabuntur (”Sovussa pienet asiat kasvavat, epäsovussa suuret tuhoutuvat”).

Taidemuseo [muokkaa]

Ateneum-rakennuksessa toimivat Ateneumin taidemuseo ja Kuvataiteen keskusarkisto sekä Taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys, jotka ovat Valtion taidemuseon toimintayksiköitä. Talossa on myös Ateneum-sali, joka on esittävän taiteen tärkeä esiintymisfoorumi Helsingissä.

Suosituimmat näyttelyt [muokkaa]

Ateneumin taidemuseon historian suosituin näyttely on Picasso-näyttely, joka pidettiin vuosien 2009 ja 2010 taitteessa. Neljän ja puolen kuukauden aikana näyttelyssä vieraili lähes 315 000 kävijää. Toiseksi eniten kävijöitä, noin 305 000, on Edelfelt-näyttelyllä, joka kesti viisi kuukautta vuodenvaihteessa 2004–2005.[3]

Ateneumin taidekokoelma [muokkaa]

Ateneumin taidemuseon kokoelma on yksi Valtion taidemuseon kolmen museon taidekokoelmista. Siinä ovat maalaus- ja veistoskokoelma, grafiikka- ja piirustuskokoelma ja kansainvälinen kokoelma.[4]

Teoksia kokoelmasta [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. Nykytaiteen museo täyttää 10v (1.9.2000) Kiasma. Valtion taidemuseo. Viitattu 6.3.2013.
  2. Anu Uimonen: Kulttuurirakennuksista taistellaan aina, HS 14.1.2012 s. C2
  3. Picasso-näyttelyn näki lähes 315 000 ihmistä YLE Uutiset
  4. Kokoelmat, Ateneumin taidemuseo Viitattu 28.12.2012.

Kirjallisuutta [muokkaa]

  • Susanna Pettersson, Taideyhdistyksestä Ateneumiin, SKS 2008

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ateneumin taidemuseo.


Valtion taidemuseo
Ateneumin taidemuseo  Ateneum.JPG  Kiasma  Helsinki Kiasma.jpg  Sinebrychoffin taidemuseo  Sinebrychoffin taidemuseo.jpg  Kuvataiteen keskusarkisto

Koordinaatit: 60°10′12″N, 024°56′39″E