Helsingin kaupungintalo

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helsingin kaupungintalo.
Helsingin kaupungintalo.

Helsingin kaupungintalo sijaitsee Kruununhaan kaupunginosassa Kauppatorin varrella, osoitteessa Pohjoisesplanadi 11–13. Vuonna 1833 valmistunut, arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus on osa Helsingin historiallista empirekeskustaa. Rakennuksen alkuperäinen käyttäjä oli Hotelli Seurahuone, ja kaupungintalona se on toiminut vuodesta 1913. 1960-luvulla rakennuksen sisätilat uudistettiin radikaalisti arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitelmien mukaan.

Hotelli Seurahuone oli 1800-luvun Helsingin huvielämän keskus. Siellä sai kantaesityksensä Jean Sibeliuksen Karelia-sarja vuonna 1894, sekä vuonna 1896 Sibeliuksen ainoa ooppera Neito tornissa. Samana vuonna Lumièren veljekset järjestivät rakennuksessa Suomen ensimmäisen elokuvanäytöksen.

Seurahuone toimi rakennuksessa vuoteen 1913 saakka. Helsingin kaupunki oli sen tontin lunastanut itselleen jo aiemmin, vuonna 1901, aikeenaan rakentaa sille uusi kaupungintalo. Rakennus olikin purku-uhan alla, mutta se päätettiin lopulta kuitenkin säilyttää ja mukauttaa uuteen käyttötarkoitukseensa, kaupungintaloksi.

Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui rakennuksessa vuosina 1932-1965. Nykyisin valtuuston kokoussali on saman korttelin keskelle rakennetussa uudisrakennuksessa.

Kaupungintalon sisätilat rakennettiin lähes kokonaan uusiksi arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitelmien mukaan vuosina 1965-1970. Entisellään säilyivät ainoastaan julkisivu, juhlasali sekä sisääntuloaulan pylväikkö.

[muokkaa] Lähteet

Koordinaatit: 60°10′05″N, 24°57′10″E

Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä