Muumitalo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Muumitalo on Tove Janssonin Muumi-maailman keskeisin rakennus, muumiperheen ja heidän ystäviensä kotitalo. Muumitalo sijaitsee Muumilaaksossa ja on Muumipapan rakentama.

Muumiarkkitehtuurin peruspiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumikirjojen mukaan muumien rakentamat talot ovat aina kapeita, korkeita ja pyöreitä. Tämä johtuu siitä, että vanhaan aikaan muumit asuivat ihmisten kaakeliuunien takana. Vaikka he ovat luopuneet tästä tavasta keskuslämmityksen yleistyttyä, he edelleenkin haluavat talojensa muistuttavan kaakeliuuneja.[1] Kirjassa Muumipapan urotyöt (1950) Muumipappa kuvaa ensimmäistä suunnittelemaansa taloa seuraavasti:

»Se oli hyvin pieni, mutta korkea ja kapea kuten muumitalon tuleekin olla, ja siinä oli paljon parvekkeita, portaita ja torneja. Siili lainasi minulle lehtisahan, niin että sain kuistin kaiteeseen männynkäpyaiheisen koristeen. Messinkiovesta minun täytyi ikävä kyllä luopua, mutta talo muistutti joka tapauksessa kaakeliuunia. (Me muumipeikothan haluamme aina säilyttää sen ajan tyylin, jolloin asuimme kaakeliuunien takana; silloin ei lämpöjohtoja vielä ollut.)»
(Muumipapan urotyöt, 1991, s. 17-18)

Yleisnimenä ja pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna muumitalo tarkoittaa mitä tahansa taloa, jossa asuu muumeja, ja joka on rakennettu muumiarkkitehtuurin sääntöjen mukaan. Muumikirjoissa esiintyy kaksi tällaista taloa. Ensimmäinen on Muumipapan urotöissä esiintyvä Muumipapan nuoruudentalo, jota edellisessä kappaleessa kuvaillaan. Toinen on Muumipapan perhettään varten rakentama talo, joka sijaitsee Muumilaaksossa ja esiintyy jokaisessa muumikirjassa; erisnimenä ja isolla alkukirjaimella kirjoitettuna Muumitalo viittaa tähän rakennukseen.

Muumitalon esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumitalon henkisenä esikuvana on toiminut Tove Janssonin äidinpuoleisen suvun kesähuvila Ängsmarn Blidön saarella Tukholman saaristossa.[2] [3] Huvilan oli rakennuttanut Toven äidinisä, kirkkoherra ja hovisaarnaaja Fredrik Hammarsten, ja Tove vietti siellä useita lapsuutensa kesiä. Ängsmarnin huvila sijaitsi vuorten, metsän ja meren saartamassa vehreässä laaksossa, jota on pidetty Muumilaakson esikuvana, ja se oli kesäisin täynnä lomailevia sukulaisia. Muistelmateoksessaan Kuvanveistäjän tytär (1968) Tove Jansson kuvailee Ängsmarnin huvilaa tavalla, joka muistuttaa läheisesti Muumitalosta annettuja kuvauksia (vertaa edelliseen kappaleeseen):

Sitten ukki ja mummu rakensivat ison talon jossa oli taitekatto ja paljon huoneita ja portaita ja terasseja ja valtava kuisti, ja he asettivat valkoisia pinnasohvia ja -tuoleja joka paikkaan talon sisälle ja uloskin, ja kun kaikki oli valmista, alkoi ukki istuttaa.[4].

Pyöreän ja suippokattoisen ulkomuotonsa Muumitalo on lainannut Glosholmin majakalta, joka sijaitsi Glosholmin saarella Pellingissä Porvoon edustalla. Janssonin perhe vietti 1920-30-luvuilla useita kesiä Pellingin saaristossa, ja Tove vieraili lapsena majakassa useita kertoja. Glosholmin majakka oli valmistunut vuonna 1835, mutta oli 1860-luvulta lähtien ollut ilman majakkavaloa ja palvellut autiona tunnusmajakkana. Glosholmin majakkatorni räjäytettiin talvisodan aikana koska sen pelättiin toimivan vihollislentokoneiden maamerkkinä.[5].

Muumitalo Muumi-teoksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumitalo esiintyy kaikissa Muumi-teoksissa, mutta sekä sen ulkomuoto että sen asukkaiden määrä vaihtelevat kirjasta toiseen.

Ulkomuoto ja sisustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumitalon ruokahuone.

Muumitalo esiintyy jo ensimmäisessä teoksessa Muumit ja suuri tuhotulva (1945). Kirjassa kerrotaan, että Muumit ovat varhaisina aikoina asuneet kaakeliuunien takana ja suosivat siksi pyöreitä ja kaakeliuunimaisia rakennuksia.[1] Kirjan lopussa Muumipappa, Muumimamma ja Muumipeikko sekä Nipsu asettuvat asumaan Muumipapan rakentamaan taloon Muumilaaksossa. Talon kuvataan olevan "melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu" ja siinä sanotaan olevan neljä huonetta: auringonkeltainen, taivaansininen ja pilkullinen huone sekä vierashuone ullakolla. Kirjassa on myös ensimmäinen kuva Muumitalosta, joka on pyöreä, teräväkattoinen ja kaksikerroksinen.

Muumipeikossa ja pyrstötähdessä (1946) Muumitalon huonejärjestys kuvataan samaksi kuin ensimmäisessä kirjassa; lisäksi talosta on yksi kuva, jossa se on muuttunut kapeammaksi ja korkeammaksi. Taikurin hatun (1948) etulehdellä on Muumilaakson kartta ja siihen liittyvä Muumitalon pohjapiirros.

Talon huonemäärä on kasvanut melkoisesti, johtuen pääasiassa siitä, että sen asukasmäärä on Muumipeikossa ja Pyrstötähdessä lisääntynyt. Pohjapiirroksen mukaan talon alakerrassa ovat salonki, keittiö ja kylpyhuone sekä Hemulin, Piisamirotan ja Tiuhtin ja Viuhtin huoneet. Yläkerrassa ovat Muumipapan ja Muumimamman huoneet, Niiskuneidin ja Niiskun huone, Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon huone, Nipsun huone, vierashuone ja ylimääräinen huone.

Vaarallisessa juhannuksessa (1954) Muumitalosta on yksi kuva, jossa se näyttäytyy huomattavasti kapeampana ja korkeampana kuin Taikurin hatussa. Taikatalvessa (1957) Muumitalosta on useampia kuvia, mutta niissä se esitetään lähes kokonaan lumen peitossa. Viimeinen kuva Muumitalosta esiintyy Muumilaakson marraskuussa (1970), jossa se on kolmikerroksinen ja mittasuhteiltaan kaakeliuunimainen.

Muumitalon asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muumitaloa asuttavat ensimmäisestä viimeiseen kirjaan Muumipappa, Muumimamma ja Muumipeikko. Talon muut asukkaat vaihtelevat kirjasta toiseen. Nämä kolme ovat myös Muumitalon ainoat vakituiset asukkaat Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjassa. Pikku Myy (Mymmelin kanssa), Niiskuneiti (Niiskun kanssa), Nipsu sekä Hemuli asuvat kaikki omissa taloissaan ja Nuuskamuikkunen teltassaan.

Muumit ja suuri tuhotulva -kirjassa taloon muuttaa muumiperheen kanssa myös Nipsu. Muumipeikossa ja pyrstötähdessä Muumitalon asukkaisiin liittyvät Niiskuneiti, Niisku, Nuuskamuikkunen, Hemuli ja Piisamirotta. Taikurin hatussa (1948) Muumitalon asukasmäärä on suurimmillaan, kun siihen liittyvät edellä mainittujen lisäksi myös Tiuhti ja Viuhti. Tämän jälkeen talon asukasmäärä lähtee karsiutumaan.

Muumipapan urotöissä talon asukkaista mainitaan muumiperheen lisäksi vain Juksun ja Hosulin jälkikasvut Nuuskamuikkunen ja Nipsu, Vaarallisessa juhannuksessa Niiskuneiti, Mymmelin tytär ja Pikku Myy. Taikatalvessa Muumitalossa talvehtivat muumiperhe ja Niiskuneiti. Lisäksi Mymmelin tytär ja Pikku Myy talvehtivat luolassa, mutta heidät voitaneen edellisen ja seuraavan kirjan perusteella laskea Muumitalon asukkaiksi.

Näkymättömän lapsen novelleissa Maailman viimeinen lohikäärme, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus ja Kuusi kuvataan Muumitalon asukkaita. Kolmen ensimmäisen novellin mukaan niihin kuuluvat muumiperheen lisäksi Niiskuneiti, Mymmeli ja Pikku Myy; viimeisessä novellissa Muumitalossa kuitenkin talvehtivat vain samat neljä kuin Taikatalvessa. Muumipapassa ja meressä ja Muumilaakson marraskuussa Muumitalon asujaimisto on pelkistynyt muumiperheeseen ja Pikku Myyhyn, jotka eivät tosin ole kotona jälkimmäisen kirjan aikana.

Muumitalo sarjakuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Janssonin sarjakuvissa Muumitalo kuvataan kapeana, korkeana ja kolmikerroksisena. Talon sisältö vaihtelee eri tarinoiden välillä niiden tarpeiden mukaan.

Muumitalo on monikerroksinen, sininen ja pyöreä. Se on rakennettu jonkin kaakeliuunimallin mukaan. Muumipeikon huone on ylimmässä kerroksessa ja sieltä pääsee nopeasti alas maahan ikkunaan kiinnitettyjen köysitikkaiden avulla. Alimmassa kerroksessa sijaitsevat yleisesti salonki, ruokasali ja keittiö. Toisessa kerroksessa ovat Muumimamman ja Muumipapan huone, vierashuone ja kaksi muuta makuuhuonetta. Kolmannessa kerroksessa sijaitsevat Muumipapan työhuone, vinttikomero sekä yksi makuuhuone. Kellarissa on ruokakellari sekä askartelutilaa.

Animaatiosarjassa Muumilaakson tarinoita Muumitalo oli kuvattu pitkälti edellisen kuvauksen mukaisena. Sarjan alkutunnus alkaa Muumitalon kuvalla. Sarjan lopputunnuksen aikana soiva tunnuslaulu alkaa sanoilla "Ei Muumitaloa lukita yöksi..."

Todelliset mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla rakennettu pienoismalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson rakensi vuosina 1976–1979 yhdessä Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan kanssa viisikerroksisen ja yli kaksi metriä korkean Muumitalon pienoismallin, joka on nykyään nähtävillä Tampereen Muumilaakso-museossa. Museo käyttää mallista nimeä Muumi-Talo. Se tehtiin Bratislavan vuoden 1979 kansainvälistä lasten vuoden kuvitusbiennaalia varten ja kiersi sittemmin eri näyttelyissä, kunnes se lahjoitettiin Muumilaakso-museolle vuonna 1986. Se on ulkomuodoltaan selvästi eri näköinen kuin Janssonin piirtämissä kuvissa esiintynyt Muumitalo, ja on pohjakaavaltaan suorakaiteen eikä pyöreän muotoinen. Malli tehtiin näyttelyesineeksi ja se avautuu kahdelta sivulta niin että yleisö voi nähdä talon sisään. Talo on täytetty Tuulikki Pietilän tekemillä muumihahmoja esittävillä nukeilla.[6] Pienoismallia ja nukkeja käytettiin vuonna 1980 ilmestyneen Outo vieras Muumitalossa -kirjan valokuvakuvituksessa.

Rakennuksessa ovat seuraavat huoneet:

Talossa on myös kupoleja, terasseja, portaita ja erinäköisiä ikkunoita. Sisälle on kätketty salakäytävä. Talon arkkitehtoniset ratkaisut eivät noudata mitään tiettyä tyylisuuntausta.[7]

Muumimaailman Muumitalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1993 Naantalissa avatussa Muumimaailma-teemapuistossa on luonnollista kokoa oleva Muumitalo, joka jäljittelee rakennuksen ulkonäköä Muumilaakson tarinoissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva, s. 15. WSOY, 1991.
  2. Boel Westin: Tove Jansson – sanat, kuvat, elämä, s. 7. Schildts, 2008.
  3. Christina Björk: Ruotsin Muumilaakso on yhä loistossaan. Toven matkassa, 2004. WSOY.
  4. Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, s. 7. WSOY, 1969.
  5. Seppo Laurell: ”Kruunun pookit ja tulitornit”, Suomen majakat, s. 283. Jyväskylä: Merenkulkulaitos, 1999. ISBN 952-5180-21-2.
  6. Muumilaakso: tarinoista museokokoelmaksi (toim. Mirja Kivi), s. 84–88, 100. Muumilaakso-museo, Tampere 1998.
  7. a b Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 84, 85, 100. Toim. Mirja Kivi. Espoo: Schildt, 2000. ISBN 951-50-1135-3.