Pilapiirros

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hieronymus Bosch, yksityiskohta maalauksesta Kristuksen ristiltäotto, 1515–1516.

Pilapiirros, karikatyyri tai pilakuva (ital. caricare=lastata) on tarkoituksellisesti liioiteltu kuva, jolla kiinnitetään huomiota joko todellisen tai mielikuvituksellisen henkilön johonkin ominaisuuteen tai toimintaan. Se on visuaalista satiiria, kritiikkiä, huumoria ja ivaa.

Pilapiirroksia on poliittisia ja ei-poliittisia. Tutkijoiden mukaan poliittiset pilapiirrokset ovat saaneet elinvoimaa yhteiskunnan kriisi- ja kuohuntakausista. Ei-poliittisia karikatyyrejä taas ovat esimerkiksi useat sarjakuvien henkilöhahmot. Karikatyyrillä on yhteyksiä sekä maalaustaiteeseen että kuvittamiseen.

Ranskan carton ja englannin kielen cartoon (ital. cartone=kartonki, pahvi, paperi) ovat karikatyyrin synonyymejä, mutta sana tarkoittaa myös kuvaa koomisesta tilanteesta, sarjakuvaa tai animoitua piirustusta.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilakuvan groteski alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Groteskin käsitettä pidetään karikatyyrin alkujuurena. Antiikin pienveistoksissa on joskus henkilön joitain vartalon osia liioittelevia piirteitä. Myös vedensyöksijät eli gargoilit, goottilaisten kirkkojen kattokourujen nokat muotoiltiin liioitteleviksi ja tahallisen kauhistuttaviksi. Khimairat olivat mielikuvitusolentoja, joita saatettiin tyylitellä voimakkaasti. Renessanssin taiteilijoilla, kuten Leonardolla tavataan tavallisesti henkilön kasvoja ja vartalon yläosia liioittelevia piirteitä korostavia piirustustutkielmia. Tässä yhteydessä groteski tarkoittaa irvokasta, outoa, rumaa, naurettavaa tai luonnottomasti liioiteltua.

Oman taiteenalan karikatyyristä kehitti bolognalainen historiamaalari Annibale Carracci (1560–1609). Hänen mielestään karikatyyri on kauneuden äärimmäinen vastakohta ja kuten kauneus taiteessa, se perustuu valintaan ja synteesiin. Ajatuksena oli tarjota katsojalle vaikutelma alkuperäisestä, joka on sykähdyttävämpi kuin muotokuva.

Hoveista sanomalehtiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs karikatyyrin edelläkävijöistä, Gian Lorenzo Bernini (1598–1680) tuli suosituksi paavin hovissa, koska hänellä oli kyky kuvata henkilön olemus kolmella tai neljällä viivanvedolla. Tästä juontuu karikatyyrin italiankielinen sana caricare, lastata tai ladata, jolla tarkoitetaan sitä, että karikatyristin tavoite on panostaa kuvaansa niin paljon merkitystä kuin mahdollista.

Pilapiirrokset kohtasivat ensimmäiset menestyksensä Ranskan ja Italian suljetuissa ja aristokraattisissa hoveissa, joissa kierteli pilakuvia henkilöistä. Laajempi menestys karikatyyrillä oli Englannissa 1700-luvulla, jossa julkaistiin ensimmäinen kirja aiheesta, Mary Darlyn A Book of Caricaturas (n. 1762). James Gillray (1757–1815) on eräs 1700-luvun suuria englantilaisia pilapiirtäjiä.

Karikatyyrit yleistyivät tullessaan sanomalehtiin 1800-luvun alussa, jolloin suosioon tulivat poliittiset pilapiirrokset. Karikatyyrien kohteet saattoivat olla suuria vallanpitäjiä, jotka eivät useinkaan pitäneet piirustuksista. Pilakuvista tuli näin kepposten, kujeiden ja ilkikurisuuden temmellyskenttä.

Pilalehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri maissa julkaistut kuuluisat pilalehdet alkoivat ilmestyä 1800-luvulla. Ranskan La Caricature alkoi ilmestyä 1830, Englannin Punch 1841 ja Saksan Fliegende Blätter 1844 ja Simplicissimus (ilmestyi 1896–1944) ja Ruotsin 1862 perustettu Söndags-Nisse.

Taiteenala koki renessanssin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Pilapiirroksiin tuli myös hauskuutta, väriä ja viehkeyttä aikaisempien rujojen ja ilkeiden sävyjen lisäksi.

Pilapiirros Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa pilapiirrosten historia alkaa 1880-luvulla. Vaikka aikaisemmin oli julkaistu useita pilakuvia, edellytykset niiden säännölliselle julkaisemiselle syntyivät. Poliittisia suomalaisia pilapiirroksia tutkinut Marja Ylönen toteaa tämän johtuneen painotekniikan kehittymisestä, vaurauden ja lehtitilausten lisääntymisestä, vakiintuneesta valtiopäiväinstituutiosta ja siksi, että darwinismi ja liberalismi alkoivat tulla auktoriteettiuskoisen maailmankatsomuksen sijalle.

Myös Suomessa rangaistuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eric Vasström, Venäjän hovi tanssii Paatiossa julkaistiin pilalehti Fyrenissä 1913.

Pilapiirrokset aiheuttivat Suomen suuriruhtinaskunnassa joitakin rangaistustoimia. Matti Meikäläinen -lehdessä 14. huhtikuuta 1899 julkaistu kuva otsikolla Kyyrölän kummalliset koulurettelöt aiheutti lehden lopettamisen, sen jälkeen kun se oli saanut useita varoituksia viranomaisilta.

Toisella venäläistämiskaudella tapahtui kaksi pilapiirroksen sensurointia.

Eric Vasström (1887–1958), jota pidetään eräänä ensimmäisistä suomalaisista ammatillisista pilapiirtäjistä, tuomittiin vankilaan piirustuksestaan, joka julkaistiin pilalehti Fyrenissä heinäkuussa 1913. Kuva oli osa piirrossarjaa otsikolla ”Kesähuvia hoveissa”, joka käsitteli eräitä tapauksia Euroopan hoveissa. Syytteen ja tuomion aiheuttanut piirustus liittyi Venäjän hovin oleskeluun Suomenlahden saaristossa ja sen osallistumiseen Paatiossa pidettyihin ulkoilmatansseihin. Kuva esitti kookasta renkimiestä tanssimassa hovinaisen kanssa ja sen teksti kuului: ”Venäjän hovi tanssii Paatiossa.” Painoylihallitus katsoi kuvan loukkaavan keisariperheen jäseniä. Helsingin raastuvanoikeus vapautti Fyrenin syytöksistä, kuten myös Turun hovioikeus. Senaatin oikeusosasto kuitenkin kumosi hovioikeuden vapauttavan päätöksen ja tuomitsi taiteilija Eric Vasströmin ja lehden toimittaja Rafael Lindqvistin kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Syyllisiksi tuomitut kärsivät vankeusrangaistuksensa Hämeenlinnan lääninvankilassa.[1]

Majesteettirikokseen syylliseksi tuomittiin myös vasemmiston pilalehti Kurikassa julkaistu piirros ja vankilaan lähti lehden vastaava toimittaja Albin Karjalainen.

Karikatyyri ja taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claude Monet, Henri Cassinellin karikatyyri, n. 1855–1856

Karikatyyri on ollut kautta historian läheisesti tekemisissä muun kuvataiteen kanssa. Esimerkiksi ekspressionistit 1900-luvun alussa käyttivät maalauksissaan liioittelua ja vahvoja ääriviivoja, siis samoja tehokeinoja kuin karikatyristit. Claude Monet aloitti taiteilijauransa karikatyristinä.

Helene Schjerfbeck ihaili ranskalaista 1800-luvun kuvittajaa Constantin Guysia ja teki muutamia maalauksiaan hänen piirustustensa mukaan. Suomalainen ekspressionisti Tyko Sallinen toimi Hancockissa, Michiganissa vuosina 1912–1913 amerikansuomalaisen lehden pilapiirtäjänä.

Useat pilapiirtäjät ovat olleet ammatiltaan myös taiteilijoita.

Suomen taiteilijaseuran matrikkelissa on kuudentoista taiteilijan nimikkeeksi ilmoitettu myös pilapiirtäjä. Heitä ovat muun muassa Antti Faven, Eeli Jaatinen, Viljo Kojo, Carolus Lindberg, Kosti Meriläinen, Sven Nyström, Valle Rosenberg, Oskari ”Oki” Räisänen (Suomenmaa ja Helsingin Sanomat 1930–1950), Topi Vikstedt ja Heikki Yrjölä.[2] Lisäksi seuran toiminnan piiriin kuulumattomia on ollut useita kymmeniä. Kuvittajan ja karikatyristin ammatit ovat usein erottamattomia. Tove Jansson, jonka äiti graafikko Signe Hammarsten-Jansson oli myös pilapiirtäjä, toimi pilalehti Garmin kuvittajana 25 vuotta vuodesta 1929 lähtien. Kari Suomalainen toimi Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä vuosina 1950–1991.

Kestoaihe Suomi ja Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkija Marja Ylönen toteaa, että yli satavuotiaan kotimaisen pilapiirroksen kuvastossa poliittinen historia esiintyy:

  • Vikojen ja puutteiden historiana
  • Ihanteiden historiana
  • Yksinkertaistuksien historiana
  • Yksipuolisena historiana
  • Kansallisena ja ulkopolitiikan historiana
  • Oppositiohistoriana
  • Omalaatuisena voimakkaiden persoonallisuuksien historiana
  • Vastakkaisuuksien ja ristiriitojen historiana.

Ylösen mukaan Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton/Venäjän välisiä suhteita käsittelevät piirrokset ovat tyypillisiä suomalaiselle pilakuvastolle, jossa monet muut teemat ovat samoja kuin muissa maissa. Itänaapurin ylivaltaan liittyvä kritiikki kulkee punaisena lankana siinä kertomuksessa, minkä piirrokset Suomesta välittävät. Tutkija toteaa, että se on perusteema, joka ei ole hävinnyt kuvastosta vielä 2000-luvullakaan.

Nykyisiä kiistoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 yksityishenkilö teki tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjänvirastoon kristinusko-aiheisten pilakuvien julkaisemisesta Vapaa-ajattelijain liiton verkkosivuilla. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vuonna 2007 olla nostamatta syytteitä. Hänen mukaansa liiton puheenjohtaja Robert Brotherus ja pilakuvien piirtäjä Osmo Tammisalo eivät syyllistyneet sen enempää kiihottamiseen kansanryhmää vastaan kuin uskonrauhan rikkomiseenkaan.[3] Pilapiirtäjä piti tutkintapyyntöä perustuslain turvaaman sananvapauden kannalta surullisena asiana. Helsingin Sanomissa Tammisalo totesi kertoneensa kuulusteluissa, että väitteitä arvostelevan tarkastelun kieltäminen olisi totalitarismia. ”Koska kaikki kristinuskon perusväittämät ovat ristiriidassa luonnontieteiden kanssa, kenen tahansa, joka osaa arvioida todisteita, velvollisuus on kritisoida näitä väittämiä, tarvittaessa satiirin keinoin.” Robert Brotherus näki tutkintapyynnön taustalla Muhammad-pilakuvista nousseen jupakan.[4]

Vuonna 2009 Vihreässä Langassa julkaistussa sarjakuvassa Israelin lipun kuusisakaraista Daavidin tähteä verrattiin hakaristiin. Kristillisdemokraattien ja Suomen juutalaisten taholta lehteä syytettiin juutalaisvastaisuudesta.[5] Lehti kiisti väitteet.[6]

Näkyvimpiä suomalaisia pilapiirtäjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri pilakuvakohu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2005 tanskalainen sanomalehti Jyllands-Posten julkaisi pilakuvia profeetta Muhammadista. Tämä suututti maailman muslimeja. Mielenosoitukset voimistuivat alkuvuodesta 2006, kun islamilaisissa maissa osoitettiin mieltä Tanskan pääministerille, poltettiin Tanskan lippuja ja boikotoitiin tanskalaisia elintarvikkeita. Pilakuvakohu aiheutti keskustelua länsimaisesta sananvapaudesta ja uskonnollisesta pyhyydestä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eric Vasström, Taiteilijaväkeä, WSOY, 1954, s. 48–67.
  2. Suomen kuvataiteilijat verkkomatrikkeli (haku "pilapiirtäjä") Viitattu 18.10.2009.
  3. Kerkelä, Lasse: Kirkkoa netissä pilkkaavat kuvat eivät riko lakia. Helsingin Sanomat, 2.2.2007.
  4. Ahola, Suvi: Vapaa-ajattelijoiden pilakuvia epäillään jumalanpilkasta. Helsingin Sanomat, 11.7.2006.
  5. Bjarne Kallis: Vihreiden lehti lyö juutalaisia hakaristillä 20.1.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.1.2009.
  6. Leipola, Lasse: Vihreä Lanka ei loukannut juutalaisia Vihreä lanka. 20.1.2009. Viitattu 21.1.2009.
  7. Reima Mäkinen, HS:n pilapiirtäjä vaihtuu, Kvaak.fi 28.2.2005. Viitattu 23.3.2008.
  8. Pekka Rahkosen kotisivu, karikatyyri julkaistu Aamulehdessä 21.03.2008. Viitattu 28.3.2008.
  9. Tammi, Kirjailijat: Heikki Paakkanen. Viitattu 23.3.2008.
  10. a b Jouko Innanen, kotisivu, päivän piirros. Viitattu 23.3.2008.
  11. Seppo.net, Seppo 10.12.2005. Viitattu 23.3.2008.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marja Ylönen, Pilahistoria. Suomi poliittisissa pilapiirroksissa 1800-luvulta 2000-luvulle, SKS, 2001.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pilapiirros.