Viktor Jansson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viktor Jansson
Viktor Jansson 1900-luvun alussa
Viktor Jansson 1900-luvun alussa
Syntynyt 1. maaliskuuta 1886
Helsinki, Suomi
Kuollut 22. kesäkuuta 1958 (72 vuotta)
Helsinki, Suomi
Ammatti Kuvanveistäjä
Puoliso Signe Hammarsten-Jansson
Lapset Tove Jansson, Lars Jansson, Per Olov Jansson
Lempinimet Faffan

Viktor Bernhard ”Faffan” Jansson (1. maaliskuuta 1886 Helsinki22. kesäkuuta 1958 Helsinki) oli suomenruotsalainen kuvanveistäjä. Jansson kuului maailmansotien välisen ajan huomattavimpiin suomalaisiin kuvanveistäjiin, vaikka hän jäikin monien aikalaistensa tavoin Wäinö Aaltosen varjoon. Hän oli kirjailija Tove Janssonin isä.

Jansson aloitti uransa impressionistina ja voimakkaiden tunteiden kuvaajana, mutta siirtyi nopeasti pelkistetympään klassilliseen tyyliin, jolla hän toteutti parhaat työnsä. Hänen lempiaiheitaan olivat tyylitellyt, allegoriset naishahmot sekä pienimuotoiset humoristiset suihkulähdeveistokset, joiden aiheena olivat kalat ja pikkulapset. Janssonin tunnetuimpia julkisia veistoksia ovat Tampereen vapaudenpatsas ja Lahden sankaripatsas, Convolvulus Helsingin Kaisaniemen puistossa sekä suihkulähteet Kalapojat ja Aallottaria Helsingin Esplanadilla. Lahden ja Tampereen patsaiden mallina oli Elias Simelius ja molemmat teokset on paljastettu 1921.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Convolvulus-veistos Helsingin Kaisaniemessä.

Viktor Jansson syntyi 1886 Helsingissä suomenruotsalaiseen kauppiasperheeseen. Hänen isänsä Julius Viktor Jansson (1862–1892) oli työskennellyt Stockmannin tavaratalon palveluksessa ennen oman lyhyttavaraliikkeensä perustamista. Äiti Johanna Theresia Jansson (o.s. Karlsson, 1864–1938) ryhtyi miehensä ennenaikaisen poismenon jälkeen johtamaan tämän liikettä. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista kaksi kuoli pieninä. Aikuisikään selvisivät Viktor ja tämän pikkuveli Julius, jotka äiti Hanna Jansson onnistui kouluttamaan lyhyttavaraliikkeestään saamilla tuloilla.

Jansson kävi seitsemän luokkaa ruotsinkielistä ”Brobergin yhteiskoulua”, viralliselta nimeltään Läroverket för gossar och flickor i Helsingfors. Koulussa hän sai lempinimen ”Faffan”, joka seurasi häntä loppuelämänsä ja jota hän myöhemmin käytti taiteilijanimenään. Nimi sai alkunsa, kun voimistelunopettaja huusi haaveksivalle Viktorille: ”Älä seisoskele siinä kuin mikäkin vaari [ruots. fafa]!”. Veiston ja piirustuksen kaltaisia taideaineita lukuun ottamatta Janssonin koulunkäynti oli takkuista, ja hän joutui käymään yhteiskoulun toisen luokan kahteen kertaan. 17-vuotiaana hän järkytti sukulaisensa ilmoittamalla jättävänsä koulun kesken ja ryhtyvänsä taiteilijaksi.

Suvun vastustuksesta huolimatta Viktor Jansson kirjautui Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun, jossa hän opiskeli vuodet 1903–1905. Aluksi hän haaveili taidemaalarin urasta, mutta havaitsi nopeasti todellisten lahjojensa olevan kuvanveistossa ja siirtyi kuvanveistoluokalle. Häntä opettivat kuvanveistäjät Viktor Malmberg ja Robert Stigell. Stigellistä tuli Janssonille tärkeä esikuva, ja hän työskenteli opiskeluaikanaan apulaisena tämän ateljeessa ja kivenhakkaamossa.

Ensimmäiseen taidenäyttelyynsä Jansson osallistui 22-vuotiaana 1908. Seuraavana vuonna hän saavutti menestystä oppi-isästään Robert Stigellistä tekemällään rintakuvalla, joka voitti toisen palkinnon valtion kuvanveistokilpailussa. Veistos ostettiin Suomen Taideyhdistyksen kokoelmiin ja pystytettiin myöhemmin Stigellin haudalle Hietaniemen hautausmaalle. Samana vuonna Jansson hyväksyttiin Suomen Taiteilijaseuran jäseneksi, ja kaksi vuotta myöhemmin hän oli mukana perustamassa Suomen Kuvanveistäjäliittoa.

Läpimurto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jansson opiskeli ja työskenteli Pariisissa vuosina 1908–1909 ja 1910–1911 stipendien turvin. Pariisissa ollessaan hän teki useimmat niistä veistoksista, jotka olivat esillä Suomen Kuvanveistäjäliiton näyttelyssä 1911. Näyttely merkitsi Viktor Janssonin läpimurtoa kuvanveistäjänä. Eniten kiitoksia keräsi alaston soturihahmo Valmis, sen sijaan Rodin-vaikutteiset eroottiset pienoisveistokset herättivät ihailun ohella moraalista paheksuntaa. Menestys näyttelyssä poiki Janssonille uran ensimmäiset tilaustyöt. Liikemies Uno Staudingerin tilauksesta Jansson veisti Valmis-veistoksensa graniittiin, ja se paljastettiin 1913 Staudingerin Villa Ensin edustalla Helsingin Eirassa. Tämä oli Janssonin ensimmäinen huomattava julkinen veistos.

Pariisissa ollessaan Jansson myös tutustui ruotsalaiseen kuvataiteilijaan ja piirustuksenopettajaan Signe Hammarsteniin. Viktor Jansson ja Signe Hammarsten vihittiin 1913 ja he perustivat perheen Helsinkiin. Signe Hammarsten-Jansson loi Suomessa huomattavan uran kuvittajana ja Suomen Pankin setelipainon graafikkona. Pariskunnalle syntyi kolme lasta: Tove (s. 1914), Per Olov (s. 1920) ja Lars (s. 1926). Janssonit asuivat vuosina 1914–1933 Katajanokalla Luotsikatu 4:n ”Taiteilijatalossa”, taidemaalari Hugo Simbergin entisessä ateljeeasunnossa. Vuodesta 1933 eteenpäin heidän asuntonaan oli Lallukan taiteilijakoti Etu-Töölössä.

Varhaistöissään Jansson edusti impressionistista tyyliä ja hän pyrki tunnetilojen ja liikkeiden mahdollisimman tehokkaaseen kuvaukseen. Hyvä esimerkki tästä on Valmis-veistos, joka kuvaa odottavaan asentoon jännittynyttä lihaksikasta taistelijahahmoa. 1910-luvun aikana hän kuitenkin siirtyi eurooppalaisten esikuvien innoittamana kohti klassistisempaa tyyliä. Ensimmäinen merkki tyylinvaihdoksesta oli veistos Nainen, jolla Jansson voitti valtion kuvanveistokilpailun 1914. Alastonta naishahmoa kuvaava pelkistetty ja levollinen veistos sai kiitosten lisäksi osakseen myös moitteita; eräät kriitikot valittivat Janssonin siirtyneen aiemmasta ”miehekkäästä” tyylistään imelään salonkitaiteeseen.

Kultakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viktor Jansson: Lumisota (1937) Lahden Koulupuistossa.

Sisällissodan sytyttyä tammikuussa 1918 Jansson liittyi sotaan valkoisten puolella. Hän matkusti Luopioisten kautta Tampereen pohjoispuolelle ja liittyi rintamamiehenä Hans Kalmin komentamaan Pohjois-Hämeen I. pataljoonaan. Kalmin pataljoona eteni Jämsän, Padasjoen ja Asikkalan kautta Lahteen, jossa se oli sodan loppuessa toukokuussa. Viktor Jansson kotiutettiin kersanttina kesäkuussa 1918. Vaimo Signe ja tytär Tove asuivat sodan ajan sukulaisten luona Tukholmassa.

Sodan jälkeen voittanut osapuoli alkoi nopeasti pystyttää sankaripatsaita, ja Jansson menestyi kilpailuissa hyvin. Vuonna 1920 paljastettiin hänen veistämänsä Sysmän sankaripatsas, 1921 Tampereen ja Lahden vapaudenpatsaat, ja vielä 1928 Sigurdskårenin kaatuneiden muistomerkki Kirkkonummella. Näistä Tampereen ja Lahden vapaudenpatsaat kuuluvat hänen tuotantonsa huomattavimpiin töihin ja ovat malliesimerkkejä 1920-luvun klassisoivasta veistotaiteesta. Kummassakin on kuvattuna antiikin ihanteiden mukainen alaston soturihahmo, ja kummankin mallina toimi nuori vapaussoturi ja teologian ylioppilas Elias Simojoki, jonka Jansson löysi yliopiston voimistelulaitokselta. Tampereen vapaudenpatsas sytytti sisällissodan repimässä kaupungissa pitkän poliittisen riidan, jossa vasemmisto vaati äänekkäästi mutta turhaan ”vihapatsaan” poistamista katukuvasta.

Janssonilla oli kaksi lempiaihetta, joista hän teki vuosien mittaan lukemattomia versioita ja muunnelmia: alastomat naisfiguurit ja humoristiset suihkulähdeveistokset. Naisfiguureja hän veisti säännöllisesti vuoden 1914 palkitusta Nainen-veistoksesta alkaen, kehittäen tyyliään jatkuvasti pelkistetympään ja plastillisempaan suuntaan. Tässä hän kollegansa Gunnar Finnen tavoin seurasi kuvanveistotaiteen kansainvälisiä virtauksia. Janssonin naisveistoksista tunnetuin on Convolvulus, joka luetaan yleisesti 1930-luvun suomalaisen veistotaiteen parhaimmistoon. Jansson osallistui veistoksella 1930 Helsingin kaupungin kuvanveistokilpailuun, jossa etsittiin patsaita julkisten puistojen kaunistukseksi. Convolvulus pääsi toteutettavien töiden joukkoon ja pystytettiin Kaisaniemen puistoon. Siinä on kuvattuna nuori hoikka naishahmo tyylitellyssä asennossa; veistoksen mallina toimi taiteilijan teini-ikäinen tytär Tove Jansson.

Pienikokoisia suihkulähdeveistoksia Jansson teki runsaasti 1930-luvun puolivälistä alkaen. Hänen suihkulähteensä ovat eloisia, vauhdikkaita ja humoristisia, ja niiden aiheina ovat useimmiten kalat, pikkulapset ja merenneidot. 1930-luvulla hän teki useita versioita poika ja kala -aiheesta. Huomattavin näistä, vuorineuvos ja taidemesenaatti Gösta Serlachiuksen tilaama Kalapoika, paljastettiin 1935 G. A. Serlachius Oy:n pääkonttorin edessä Mäntässä. Helsingin Kulosaaressa paljastettiin 1941 Raivaajain kaivo, vuorineuvos Anders Kramerin tilaama, Kulosaaren huvilayhdyskunnan perustajille omistettu suihkulähde. Samana vuonna Bensowin liiketalo Helsingin Esplanadin varrella sai sisäpihansa koristukseksi suihkulähteen Merenneito. Janssonin suihkulähdetuotanto huipentui taiteellisesti veistoksiin Kalapoika ja Aallottaria, jotka pystytettiin 1942 Helsingin Esplanadin puistoon.

1930-luvun lopulla Jansson teki kaksi suurikokoista, realistista liikuntaveistosta Lahteen, molemmat varakkaiden liikemiesten lahjoja kotikaupungilleen. Insinööri J. Th. Lindroosin lahjoittama Lumisota (1937) sijoitettiin Lahden lyseon ja yhteiskoulun väliseen puistikkoon. Veistos kuvaa kahta 1930-luvun asuihin puettua koululaista, lettipäistä koulutyttöä ja polvihousuista koulupoikaa, lumipalloja heittelemässä. Salpausselän hiihtostadionilla sijaitseva Slalom eli Hiihtäjä (1938) puolestaan kuvaa laskettelijaa. Slalomin tilasi kenkätehtailija J. Mononen, jonka toivomuksesta Jansson veisti pronssiselle laskettelijalle Monosen tehtaan hiihtokengät eli monot. Näiden veistosten arkirealismi on poikkeuksellista Janssonin tuotannossa.

Viimeiset työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Janssonien perhehautaa Hietaniemen hautausmaalla koristaa Viktor Janssonin veistos.

Sodan jälkeen Jansson sai veistettäväkseen kahden suomenruotsalaisen merkkimiehen patsaat. Ahvenanmaan maakuntapäivät tilasi häneltä ”Ahvenanmaan kuninkaan” Julius Sundblomin, maakuntapäivien ensimmäisen puheenjohtajan patsaan, joka paljastettiin 1948 Maarianhaminan keskustassa. Seuraavana vuonna hän voitti Nylands Nationin järjestämän kilpailun runoilija Arvid Mörnen patsaasta Helsingin Kaivopuistoon. Allegorisiin aiheisiin mieltynyt Jansson kuitenkin vierasti jäykkien näköispatsaiden, ”kostyymigubbejen”, veistämistä. Hänen ensimmäinen ehdotuksensa Arvid Mörnen muistomerkiksi oli vertauskuvallinen alaston mieshahmo, mutta tilaajan vaatimuksesta hän päätyi lopulta veistämään näköismuotokuvan Mörnestä.

Janssonin viimeiset julkiset työt olivat Strömberg Oy:n tehdasalueelle Helsingin Pitäjänmäkeen 1952 tehdyt suihkulähde ja sodassa kaatuneiden Strömbergin työntekijöiden sankaripatsas. Vielä tämän jälkeen hän lähetti ehdotuksensa Mannerheimin ratsastajapatsaskilpailuun muttei menestynyt.

Viktor Jansson menehtyi 72-vuotiaana keuhkosyöpään kesäkuussa 1958. Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle. Samassa haudassa lepäävät nykyisin myös hänen puolisonsa Signe Hammarsten-Jansson sekä tyttärensä Tove Jansson. Janssonien hautaa koristaa Viktorin 1930-luvulla tekemä veistos, pallon päällä istuva pikkupoika.

Julkisia veistoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viola Emilia Winterin hautamuistomerkki (Emäsalo, Porvoo, 1912)
  • Valmis / Taistelija (Villa Ensi, Helsinki, 1913)
  • Werner Söderströmin hautamuistomerkki (Näsimäki, Porvoo, 1915)
  • Robert Stigellin hautamuistomerkki (Hietaniemen hautausmaa, Helsinki, 1915)
  • Sysmän sankaripatsas (Otavan hautausmaa, Sysmä, 1920)
  • Vapaudenpatsas (Hämeenpuisto, Tampere, 1921)
  • Vapaudenpatsas (Lahden kaupungintalon puistikko, Lahti, 1921)
  • Istuva nainen / Puistofiguuri (Sorsapuisto, Tampere, 1923)
  • Sigurdskårenin kaatuneiden muistomerkki (Kirkkonummen hautausmaa, 1928)
  • Kajastus (Sorsapuisto, Tampere, 1930)
  • Convolvulus (Kaisaniemen puisto, Helsinki, 1931)
  • Nuori nainen (Sorsapuisto, Tampere, 1933)
  • Kalapoika, suihkulähde (Mänttä, 1935)
  • Myllykosken kirkon veistokset (Anjalankoski, 1936)
  • Lumisota (Lahden kansakoulun puisto, Lahti, 1937)
  • Hiihtäjäpatsas / Slalom (Lahden stadion, Lahti, 1938)
  • Merenneito, suihkulähde (Bensowin liiketalo, Helsinki, 1941)
  • Raivaajain kaivo, suihkulähde (Kulosaari, Helsinki, 1941)
  • Kalapoika ja Aallottaria, suihkulähteet (Esplanadin puisto, Helsinki, 1942)
  • Julius Sundblomin patsas (Maarianhamina, 1948)
  • Vuoden 1848 Floran päivän 100-vuotismuistomerkki (Erik Bryggmanin kanssa, Kumpula, Helsinki, 1948)
  • Arvid Mörnen patsas (Kaivopuisto, Helsinki 1951)
  • Strömberg Oy:n sankarivainajien muistomerkki (Pitäjänmäki, Helsinki, 1952)
  • Tasapaino, suihkulähde (Pitäjänmäki, Helsinki, 1952)
  • Leikkivät pojat, suihkulähde (kopio Kulosaaren Raivaajain kaivosta, Tampellan tehdas, Tampere, 1959)
  • Kalapoika, suihkulähde (kopio Mäntän veistoksesta, Finlaysonin tehdas, Forssa, 1960)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viktor Jansson 1886–1958. Muistonäyttely. Tampereen taidemuseon julkaisuja XXII. Tampereen taidemuseo 1988.
  • Liisa Lindgren: Jansson, Viktor (1886 - 1958) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Sakari Virkkunen: Elias Simojoki - legenda jo eläessään, WSOY 1974, ISBN 951 0-06258-8
  • Julkiset veistokset ja monumentit 2011. Tampereen nykytaiteen museo: Tampereen kaupunki. Viitattu 5.2.2014.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sakari Virkkunen s. 31–32