Elias Simojoki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elias Simojoki
Elias simojoki.jpg
Syntynyt 28. tammikuuta 1899
Rautio
Kuollut 25. tammikuuta 1940 (40 vuotta)
Impilahti
Puolue IKL
Asema kansanedustaja
Vaalipiiri Kuopion läntinen vaalipiiri
Puoliso Anna-Liisa Kotivuori

Lauri Elias Simojoki (vuoteen 1926 Simelius, 28. tammikuuta 1899 Rautio Keski-Pohjanmaa – 25. tammikuuta 1940 Koirinojanlahti Laatokka [1] Impilahti)[2] oli suomalainen kansallismielinen luterilainen pappi, Sinimustat-järjestön puheenjohtaja, Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustaja ja Akateemisen Karjala-Seuran perustajajäsen.[3] Hän osallistui talvisotaan rykmentin pastorina JR39:ssä ja hänet on haudattu Kiuruveden sankarihautaan.[1]

Hänen vanhempansa olivat kappalainen, myöhemmin lääninrovasti Niilo Iisakki Simelius (1864–1925) ja Kristiina Sofia, o.s. Snellman (1861–1946). Eliaksen isänperintöä lienee ollut hurskaus ja kansanomaisuus ja temperamentti ja huumorintaju äidiltä. Äiti oli Juhani Ahon ikuistaman Hellmannin herran J. A. Snellmanin tytär. Elias Simojoki avioitui 1937 lastentarhanopettaja Anna-Liisa Kotivuoren kanssa. Heidän poikansa Lauri Aunus (s. 1939) oli Kuopiossa historian lehtorina.[1]

Elias Simelius valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1919. Papiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1923.[1]

Hän osallistui Oulun lyseolaisena luokkatoveriensa Kaarlo Hillilän ja Aaro Pakaslahden kanssa helmikuussa 1918 käytyihin Oulun taisteluihin. Simojoki oli ristiriitainen henkilö. Hän oli samaan aikaan huumorintajuinen ja pidetty Kiuruveden seurakunnan pappi, mutta myös kiihkeä aatteenmies, joka osallistui sekä Suomen sisällissotaan, Aunuksen retkeen, Karjalan vapaustaisteluun 1921 [3] että suomalaisten vasemmistolaisten kyydityksiin. Inkerin, Vienan ja Aunuksen kansojen kohtalot 1920- ja 1930-luvun Neuvostoliitossa olivat hänen kirkossa pitämiensä rukousten toistuvana aiheena. Suur-Suomi oli hänen poliittisen toimintansa johtotähti. Simojoki syytti Mannerheimia tämän Vienan kansalle antaman lupauksen (ns. Miekkavala) pettämisestä. Simojoki kirjoitti Mannerheimille:

"Sen testamentin vaatimukset olisitte voineet silloin kirjoittaa meidän pistimiemme kärjillä ja silloin ne olisivat voineet toteutua. Mutta Te ette tehneet sitä sillä Te olitte ritari, joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme kuinka siinä kävi."

Simojoki osallistui Viron äärioikeiston vapsien vallankaappausyritykseen Viron diktaattoria Konstantin Pätsiä vastaan.

Tehtyjen kotietsintöjen yhteydessä tuli esille Simojoen Jaakko Virkkuselle 15. kesäkuuta 1935 kirjoittama kirje. Kirje koski Sinimusta-lehden saamaa painokannetta lehden herjattua Neuvostoliiton ulkoministeriä Litvinovia. Kirjeessä todettiin:

"Oikeusministerin ruotsalaispiiska on sivaltanut vasten kasvojani, mutta hänen paikkansa on oleva Petsamon Heinäsaarien keskitysleirillä, jossa hän kerran Sasun, Eeron ja muiden matelijoiden kanssa viettää loppuikänsä linnunsontaa keräten ja vapisten kuunnellen Sinimustien tahdikkaita askelia vartiotulien ääreltä."

Kun talvisota syttyi, Elias Simojoki ilmoittautui vapaaehtoisena rintamalle. Hän kaatui Impilahden Konnunsaarella Koirinojan jäällä[2] ollessaan lopettamassa haavoittunutta hevosta, joka makasi rintamalinjojen välissä. Hevosta ei oltu onnistuttu lopettamaan suomalaisten tai venäläisten joukkojen puolelta, jolloin Simojoki hiihti hevosen viereen, lopetti hevosen pistoolilla ja joutui venäläisten konekiväärin ampumaksi. [4]

Tampereen vapaudenpatsaan mallina on ollut nuori Elias Simelius, samoin Lahden sankaripatsaan mallina. Molemmat teokset ovat kuvanveistäjä Viktor Janssonin käsialaa.[5] Patsaat valmistuivat samaan aikaan ja paljastettiin 1921.[6]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elias Simojoki: Palava pensas. WSOY, Porvoo, 1942
  • Uola, Mikko: Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen kansanliike 1932–1944. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06982-9.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Virkkunen, Sakari: Elias Simojoki – legenda jo eläessään. WSOY, 1974. ISBN ISBN 951 0-06258-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Virkkunen 1975, 6
  2. a b Kaatuneet Keskusarkisto (Pdf)
  3. a b Suomen Eduskunta, 1933–1935, sivu 89
  4. Virkkunen 1975, 218
  5. Virkkunen 1975, 32
  6. Virkkunen 1975, 31

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Elias Simojoki -sitaatteja.