Yrjö Räisänen
Sivulta puuttuu | Yrjö Räisänen | |
|---|---|
| Kansanedustaja | |
|
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP 1930–1941, "Kuutoset" 1941, 1944–1945, SKDL 1945–1948[1] |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 16. helmikuuta 1888[1] Kuopio[1] |
| Kuollut | 18. kesäkuuta 1948 (60 vuotta)[1] Helsinki[1] |
| Ammatti | toimittaja[1] |
Kaarlo Yrjö Räisänen (pakinoitsijanimimerkki Sasu Punanen) (16. helmikuuta 1888 Kuopio – 18. kesäkuuta 1948 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja vasemmistolainen poliitikko, joka edusti ensin Sosialidemokraattista Puoluetta (SDP), mutta siirtyi välirauhan aikana "kuutosiin" ja sodan jälkeen Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon (SKDL). Nimimerkillään Sasu Punanen hän oli aikansa mahdollisesti tunnetuin suomalainen poliittinen pakinoitsija.
Räisäsen vanhemmat olivat kuopiolainen satulaseppä Kaarlo Räisänen ja Riitta Sutinen. Yrjö Räisänen kävi Kuopion lyseota vuosina 1901–1909[2], mutta joutui keskeyttämään oppikoulun seitsemännellä luokalla sairastelun vuoksi.[3] Hän omaksui jo kotoa sosialidemokraattisen aatemaailman ja aloitti uransa itseoppineena lehtimiehenä Kuopiossa työskennellen 1909–1914 Savon Työmies -lehdessä ensin aputoimittajana, sitten toimitusssihteerinä ja lopulta vt. päätoimittajana. Oltuaan jonkin toimittajana Sanantuoja-lehdessä Iisalmessa ja toimitussihteerinä Vapaa Sana -lehdessä Vaasassa Räisänen siirtyi Helsinkiin vuonna 1917, jossa hänestä tuli puolueen pää-äänenkanattajan, Työmies-lehden toimitussihteeri. Samana vuonna hän meni myös naimisiin Kerttu-Liisa Savolaisen kanssa. Sisällissodan jälkeen Työmiehen jatkajaksi perustettiin Suomen Sosialidemokraatti, jossa hän jatkoi toimitussihteerinä ja sen jälkeen pakinoitsijana nimerkillä Sasu Punanen. Vuosina 1919–1935 Räisänen oli myös SDP:n pilalaheti Kurikan päätoimittaja.[3]
Nimen Sasu Punanen Räisänen oli ottanut eräästä Juhani Ahon lastusta. Kirjoitukset olivat aluksi satunnaisia, mutta vuodesta 1923 alkaen hänellä oli päivittäinen palsta otsikolla Mitä Sasulle kuuluu. "Sasun" tavaramerkkinä oli vuolaasti etenevä teksti, itsetietoinen savolainen huumori ja sekä omien että vastustajien terävä arvostelu. Pakinoitsijan uransa alkuvuosina Räisänen tuki silloisen puoluejohtajan Väinö Tannerin linjaa SDP:ssä ja arvosteli kommunisteja lähes yhtä kipakasti kuin oikeastoakin, mutta 1920-luvun mittaan hänen linjansa muuttui vasemmistolaisemmaksi ja hän siirtyi puolueen vasemmisto-oppositiota edustaneen Väinö Huplin tukijaksi. Räisänen arvosteli Tannerin toimintaa pääministerinä vuonna 1927 ja seuraavan vuosikymmenen kuluessa miesten välit tulehtuivat täysin sovittamattomiksi. Syinä olivat sekä aatteelliset erimielisyydet että henkilökohtaiset antipatiat. Lopullisen välirikon jälkeen Räisänen erotettiin Suomen Sosialidemokraatista syksyllä 1939.[3]
1930-luvulla Räisänen oli oikeiston ja erityisesti äärioikeiston eniten vihaamia poliittikkoja Suomessa.
Räisänen oli eduskunnan jäsenenä Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä valittuna[1] vuodesta 1930 alkaen. Vuonna 1940 hän liittyi SDP:stä eronneen vasemmisto-opposition perustamaan Sosialistiseen eduskuntaryhmään ja ryhtyi ryhmän julkaiseman Vapaa Sana -lehden toimittajaksi. Tästä seurasi syyskuussa 1940 erottaminen SDP:stä ja vuotta myöhemmin pidätys muun kuutosryhmän mukana. Helmikuussa 1942 Turun hovioikeus tuomitsi hänet poliittisessa oikeudenkäynnissä heiveröisellä näytöllä[4] neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen valtiopetoksen valmistelusta. Jatkosodan päätyttyä hänet vapautettiin ja hän sai kansanedustajan paikkansa takaisin sekä jatkoi uudelleen perustetun Vapaan Sanan toimittajana.[3]
Vuodesta 1945 kuolemaansa saakka Räisänen oli SKDL:n kansanedustajana. SKDL:n sisällä hän kuului Sosialistiseen Yhtenäisyyspuolueeseen, jonka äänenkannattajan Vapaan Pohjolan sivuilla Sasun pakinat jatkoivat ilmestymistään. Hyökkäyksiä Väinö Tanneria vastaan Räisänen jatkoi sodan jälkeenkin. Hänet nimitettiin Alkon toimistopäälliköksi 1944 ja apulaisjohtajaksi 1947. Yrjö Räisänen kuoli yllättäen kesäkuussa 1948.[3]
Räisänen vaati sodan jälkeen äänekkäimmin sotasyyllisten tuomitsemista.
Räisänen kuului myös vuodesta 1930 alkaen Helsingin kaupunginvaltuustoon ja vuosina 1931–1934 myös kaupunginhallitukseen ja useiden järjestöjen hallituksiin.[3]
Teokset[muokkaa]
- Punakaarti, kuningas, vehnäpulla ja porvari, pakinoita, Kansanvalta, 1928
- Jussi Taavetti Haataisen sijaiskärsimys – Vapaussotakertomuksia ja vähän muitakin syntejä. Kansanvalta, 1929
Lähteet[muokkaa]
- Yrjö Räisänen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Kalevi Kalemaa: Räisänen, Yrjö Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Viitteet[muokkaa]
- ↑ a b c d e f g h Yrjö Räisänen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 4.6.2011.
- ↑ Kuopion kirjaston sivu Sasu Punasesta Viitattu 4.6.2011.
- ↑ a b c d e f Kalevi Kalemaa: Räisänen, Yrjö Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Mikko Majander: Pitkä parlamentti 1939–1945, teoksessa Vares, Uola & Majander: Kansanvalta koetuksella, s. 300. EDITA, Helsinki 2006.
