Konstantin Päts

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Konstantin Päts
Konstantin Pats 1934.jpg
Viron 1. presidentti
24. huhtikuuta 193821. kesäkuuta 1940
Seuraaja Lennart Meri
Viron puolustusministeri
27. marraskuuta 19188. toukokuuta 1919
Edeltäjä Andres Larka
Seuraaja Otto Strandman
Tiedot
Syntynyt 23. helmikuuta 1874
Tahkuranna, Pärnumaa, Venäjä
Kuollut 18. tammikuuta 1956 (81 vuotta)
Buraševo, Tverin alue, Neuvostoliitto
Puoliso Helma Peedi
Ammatti Asianajaja
Uskonto Ortodoksi

Konstantin Päts (23. helmikuuta 1874 Tahkuranna, Pärnun maakunta18. tammikuuta 1956 Buraševo, Tverin alue, Neuvostoliitto) oli virolainen itsenäisyysmies ja Viron ensimmäinen presidentti.

Lapsuus ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstantin Pätsin isä oli rakennusmestari Jakob Päts ja äiti vironvenäläinen Olga Tumanova. Konstantin oli avioparin toinen poika. Vanhemmat olivat ortodokseja. Konstantin Päts kävi ensimmäisen kouluvuotensa Tahkurannassa, mutta tämän jälkeen perhe muutti Pärnuun. Kansakoulun jälkeen Päts lähetettiin Riikaan, venäjänkieliseen, ortodoksiseen hengelliseen seminaariin. Hän opiskeli seminaarissa neljä vuotta. Yleissivistävien opintojen jälkeen Päts erosi seminaarista vuonna 1892, koska hengellinen ura ei houkutellut häntä. Samana vuonna hän aloitti opinnot Tarton yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Päts valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1898. Valmistumisen jälkeen Päts ilmoittautui vapaaehtoisena palvelemaan Venäjän keisarilliseen armeijaan. Palveluspaikka oli Pihkova. Päts pääsi asepalveluksesta siviiliin reservin vänrikkinä 1899. Päts palveli myöhemmin Venäjän armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Pätsille oli hyötyä sotilaskoulutuksesta Viron vapaussodan aikana, ja kun hän myöhemmin toimi maan puolustusministerinä.[1]

Ura ennen Viron itsenäistymistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopistosta valmistumisen jälkeen Päts muutti Tallinnaan. Siellä hän toimi asianajajana Jaan Poskan asianajotoimistossa vuosina 19001901. Asianajajan ura ei kuitenkaan kiinnostanut Pätsiä ja hän perusti 1901 yhdessä muiden nuorien radikaalien kanssa Teataja-sanomalehden, jonka toimittajaksi ja julkaisijaksi Päts tuli. Lehti levitti maltillista sosialismia ja se sai kohtuullisen laajan levikin. Vilho Niitemaan mukaan Teataja vaikutti huomattavasti siihen, että Tallinna nousi kilpailemaan Tarton rinnalle virolaisuuden keskukseksi.[2]

Virallisesti puolueet oli kielletty Virossa, mutta poliittisia ”puolueita” syntyi silti. Tallinnassa Teatajan ympärille järjestyivät sosialistit. Teatajan vuosinaan Pätsin katsotaan olleen maltillinen radikaali. 1904 Päts valittiin Tallinnan apulaiskaupunginjohtajaksi. Tämä oli Teatajan ympärille ryhmittyneiden suurin poliittinen saavutus. Tallinnan venäläis-virolainen liitto mursi saksalaisten vallan ensimmäisenä Viron tärkeimpien kaupunkien hallituksissa. Kaupunginjohtajaksi valittiin venäläinen E. Hiatsintovil. Päts hoiti kaupunginjohtajan tehtäviä kuukausien ajan, kunnes Hiatsintovil saapui Pietarista Tallinnaan.[3]

Konstantin Pätsin muistolaatta Vantaan Linnaisissa.

Venäjän vuoden 1905 vallankumous muuttui Virossa ja Liivinmaalla väkivaltaisiksi levottomuuksiksi, jotka Venäjän hallitus kukisti verisesti. Päts toimi Teatajan päätoimittajana 12. lokakuuta 1905 asti, jolloin lehti lakkautettiin. Samana syksynä kaupunginhallitus hajotettiin ja korvattiin uudella saksalaisista koostuvalla. Päts määrättiin vangittavaksi, mutta hän pääsi pakoon. Hän pakeni maasta Saksan kautta Sveitsiin. Siellä ollessaan hänet tuomittiin Venäjällä poissa olevana kuolemaan. Sveitsistä Päts siirtyi 1906 Suomeen, Vihtori Alavan kotitaloon, Mäkelän tilalle Vantaan Linnaisiin, missä hän vietti kaksi vuotta. Aikansa kuluksi Päts kirjoitti.[4] Vierailun muistoksi paikalla paljastettiin 23. helmikuuta 1998 hänen muistolaattansa. Tuolloin oli kulunut 80 vuotta hänen maanpakovuosistaan ja 124 vuotta hänen syntymästään.[5]

Syksyllä 1908 Päts siirtyi Karjalan kannakselle Ollilaan, missä hän toimi uuden Pietarin virolaiselle yhteisölle tarkoitetun lehden Peterburgi Teatajan salaisena vastaavana toimittajana. Vähän ajan kuluttua viranomaiset lakkauttivat lehden, mutta sen korvasi uusi Pealinna Teataja. Yhteensä Päts oleskeli Suomessa kolmisen vuotta. Vuonna 1909 Pätsin kuolemantuomio peruttiin ja hän palasi Tallinnaan. Hänet kuitenkin asetettiin uudelleen syytteeseen ja hän sai helmikuussa 1910 vuoden vankeustuomion. Päts istui Krestyn vankilassa kesäkuusta 1910 maaliskuuhun 1911. Vankilassa hän sai reuman, joka vaivasi häntä koko loppuelämän ajan. Vankilasta vapautumisen jälkeen Päts virkistäytyi Pärnussä syksyyn 1911 asti. Vuosina 1911–1916 Päts toimi lehtimiehenä. Hän oli Tallinna Teatajan päätoimittaja ja osallistui myös politiikkaan.[6] Ensimmäisen maailmansodan aikana Päts kutsuttiin Venäjän armeijan palvelukseen helmikuussa 1916. Päts ei palvellut rintamalla, vaan toimi Pietari Suuren merilinnoituksen oikeusasiantuntijana.[7]

Viron itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäistyminen ja vapaussota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus myönsi Viron kuvernementille paikallisen itsehallinnon. Keväällä 1917 järjestettiin vaalit, joissa valittiin edustajisto Viron maapäiville. Päts edusti porvarillista kansallismielistä puolta Viron sotilaiden kongressissa, ja hänet valittiin sotilaiden ylimmän komitean esimieheksi. Maapäivät asettivat keskikesällä maahallituksen ja sen johtoon nimitettiin lokakuussa Päts. Hän sai syksyllä myös Viron kansallisjoukkojen (rahvusvägi) ylipäällikkyyden. Lokakuun vallankumouksessa valtaan nousivat Venäjällä bolševikit. Vähän myohemmin Viroonkin perustettiin virolaisen bolševikin Viktor Kingissepin johdolla vallankumouskomitea, joka kaappasi vallan itselleen. Bolševikit veivät Pätsin kolmesti tuomioistuimeen loppuvuonna 1917 ja kolmannella kerralla hänet tuomittiin kuukaudeksi vankeuteen.[8]

Vapauduttuaan Päts hävisi maan alle. Bolševikit pitivät maassa venäläisten tukemana aseellista valtaa 24. helmikuuta 1918 asti, jolloin he vetäytyivät maasta etenevän Saksan armeijan edeltä. Bolševikkien vetäydyttyä Tallinnasta palasi valta takaisin aikaisemmin asetetulle vanhempainneuvostolle. Se julisti samana päivänä Viron itsenäiseksi demokraattiseksi tasavallaksi. Itsenäisyyttä toteuttamaan asetettiin Päästekomitee, jonka jäseniksi tulivat Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik. Pätsistä tuli pikaisesti perustetun hallituksen pääministeri, sisäministeri sekä kauppa- ja teollisuusministeri. Saksalaiset valtasivat Tallinnan 25. helmikuuta ja itsenäisyysjulistus jäi käytännössä merkityksettömäksi. Saksalaiset hallitsivat miehittämäänsä Viroa kovaotteisesti. Myös Päts vangittiin kesäkuussa ja hänet vietiin Friedrichshofin keskitysleirille, josta hänet marraskuussa vapautettiin Saksan hävittyä sodan.[9]

Päts muodosti uuden väliaikaisen hallituksen 27. marraskuuta 1918 ja hänestä tuli sen pää- ja puolustusministeri. Samaan aikaan venäläiset ryhtyivät hyökkäykseen Viroa vastaan ja Viron vapaussota alkoi. Virolaiset torjuivat Neuvosto-Venäjän hyökkäyksen keväällä 1919 ja rauhanneuvottelut käynnistyivät loppuvuodesta 1919. Maat solmivat Virolle edullisen Tarton rauhansopimuksen 2. helmikuuta 1920. Vuonna 1919 tapahtui hallituksen vaihdos ja Pätsin edustama Maaliit-puolue joutui pois hallituksesta. Reformihengessä Viron itsenäisyyden alkuvuosien politiikka oli vasemmistohenkistä, mikä päättyi 1. joulukuuta 1924 kommunistien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen, jota Neuvostoliitto tuki. Kaappauksen jälkeen kaappaajia rankaistiin ankarasti ja kommunistinen puolue kiellettiin ja äärivasemmisto poistettiin parlamentaarisen päätöksenteon piiristä. Päts toimi Viron valtionpäämiehenä, riigivanemana, viisi kertaa vuosina 1920–1934.[10][11]

Ura liikemiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päts toimi Viron itsenäistymisen jälkeen liike-elämässä. Hän oli vuonna 1919 mukana perustamassa Harju Pankia, ja hän oli vuosina 1919–1933 Eesti Lloydin esimies. Vuosina 1920–1921 ja vuodesta 1924 eteenpäin hän oli Tallinnan pörssikomitean esimies. Päts oli mukana perustamassa virolais-neuvostoliittolaista kauppakamaria 1924 ja toimi sen esimiehenä vuoteen 1931 asti. Hän oli kauppa- ja teollisuuskamarin esimies vuosina 1925–1929.[12]

Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päts pyrki edistämään Viron ja Neuvosto-Venäjän välistä kauppaa. Neuvostoliiton tuella perustettiin neuvostoliittolais-virolainen kauppakamari 1924, johon Päts osallistui. Magnus Ilmjärvin löytämien lähteiden perusteella Pätsille maksettiin – ainakin aluksi salaisesti – neuvostohallitukselta neuvostoliittolais-virolaisen naftan maahantuontiyrityksen kautta 4 000 Yhdysvaltain dollaria vuosittain 19241934. Summa oli huomattava ja vastasi Viron Berliinin lähettilään vuosipalkkaa. Päts raportoi Neuvostoliiton suurlähetystöön Viron poliittisesta tilanteesta. Pätsin yhteistyön julkistaminen käynnisti Virossa keskustelun Pätsin roolista Viron itsenäisyyden hankkimisen lisäksi myös sen menettämisessä.[13]

Pätsin yhteistyön Neuvostoliiton kanssa on arveltu vaikuttaneen Pätsin ja Johan Laidonerin politiikkaan Neuvostoliittoa koskien 19391940.

Vallankaappaus ja ura yksinvaltiaana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen presidentti Pehr Evind Svinhufvud (vasemmalla) ja Konstantin Päts Narvan kaupungissa 1936. Valtiovierailut tapahtuivat vuorovuosin. Tärkeimpänä puheenaiheena oli merisotilaallisen yhteistyön vahvistaminen.

Suomen ja Viron ulkopoliittisesta eroavaisuudesta huolimatta maat pyrkivät 1930-luvulla yhteistyöhön Suomenlahden sulkemiseksi tarvittaessa rannikkotykistön koordinoidulla tulituella. Ulkopoliittisesti Viro ylläpiti Liettuan, Latvian, Suomen ja Puolan kanssa reunavaltiopolitiikkaa, mistä Suomi luopui hyvin nopeasti ulkoasiainministeri Rudolf Holstin jälkeen liittyen pohjoismaiseen suuntaukseen.

Viron perustuslakia säätävän kokouksen 16. kesäkuuta hyväksymä ja 2. heinäkuuta 1920 voimaanastunut perustuslaki oli vahvasti parlamentaarinen. Riigivanemalta puuttui presidentin toimeenpanovalta ja asema oli lähinnä eduskunnan palvelija. Virossa pidettiin elokuun 1932 ja lokakuun 1933 välisenä aikana kolme kansanäänestystä. Kaikki ehdotukset ajoivat vahvaa toimeenpanovaltaa, ja ne erosivat toisistaan vain hieman. Kahta ensimmäistä ehdotti eduskunta ja kolmatta äärioikeistolaiset vapsit. Vapsien ehdotus sai lähes 73 % kannatuksen. Hyväksytyssä ehdotuksessa oli uudella valtionpäämiehellä oikeus antaa itsenäisesti lakeja asetuksia ”valtion pakottavissa hätätilanteissa”. Käytännössä valtionpää siis saattoi hallita maata myös ilman eduskuntaa.[14]

Uusi perustuslaki tuli voimaan 24. tammikuuta 1934. Samaan aikaan Päts toimi riigivanemana. Seuraavaksi oli edessä presidentin- ja eduskuntavaalit. Vapsit saavuttivat vaalivoiton kunnallisvaaleissa. Osassa suurista kaupungeissa he saivat yli puolet annetuista äänistä. Presidenttiehdokkaiden asettamisen yhteydessä vapsien ehdokas Andres Larka otti pitkän etumatkan muihin ehdokkaisiin, Johan Laidoneriin, Pätsiin ja August Reihin.[15]

Päts teki vallankaappauksen yhdessä kenraali Laidonerin kanssa 12. maaliskuuta 1934. Perusteluna Päts käytti uhkaavaa vapsien valtaannousua. Omien sanojensa mukaan hän pelasti Viron fasismilta. Päts hallitsi Viroa autoritäärisesti ja julisti maahan poikkeustilan, joka jatkui vuoteen 1938 asti, jolloin maalle saatiin uusi perustuslaki. Pätsin valtakaudesta vuosina 1934–1940 käytetään nimitystä vaikeneva aika. Puolueet kiellettiin ja poliitikkoja vangittiin.[16]

Niin kutsutun Pätsin perustuslain tultua voimaan Konstantin Pätsistä tuli Viron presidentti 24. huhtikuuta 1938. Muut puolueet eivät saaneet osallistua vaaleihin. Päts istui virassa 23. heinäkuuta 1940 saakka, jolloin tehtävä jäi pääministeri Vareksen hoidettavaksi.

Myöntyväisyyspoliitikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1939 Viro suostui ottamaan alueelleen 25 000 neuvostoliittolaista sotilasta tukikohtiin. Saksa puolestaan kutsui Saksaan vironsaksalaisia, joita lähti sinne 12 660.

Suomen talvisodan jälkeen välirauhan aikana Neuvostoliitto esitti 16. kesäkuuta 1940 Viron Moskovan-lähettiläälle August Reille uhkavaatimuksen. Sen mukaan Virolla, Latvialla ja Liettualla oli Neuvostoliittoa vastaan suunnattua sotilaallista yhteistoimintaa, ja siksi Viroon olisi muodostettava neuvostoystävällinen hallitus ja neuvostojoukkojen olisi päästävä Viroon riittävän suuruisina.

Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen muutamassa tunnissa Latvian ja Liettuan tapaan, joille vastaanvanlainen uhkavaatimus oli esitetty jo aiemmin. Leningradin sotilaspiirin päällikkö armeijakenraali Kirill Meretskov ilmoitti Narvaan 17. kesäkuuta kutsutulle Viron puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, joka sallii viiden neuvostoliittolaisen divisioonan tulon Viron alueelle. Laidoner allekirjoitti ja kahdessa päivässä Viroon tuli noin 90 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

16. kesäkuuta Uluotsin hallitus jätti eroanomuksensa. Hallitus jatkoi Pätsin pyynnöstä toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus olisi muodostettu. Leningradin puoluejohtaja Andrei Ždanov tuli 19. kesäkuuta Tallinnaan ja ryhtyi Neuvostoliiton Tallinnan suurlähestystössä kokoamaan virolaisten vasemmistososialistien kanssa uuden hallituksen ministerilistaa. Pääministeriksi Ždanov halusi hermolääkäri Johannes Vareksen. 21. kesäkuuta Päts nimitti uuden hallituksen, jonka pääministerinä oli Vares, varapääministerinä Tarton yliopiston historian professori Hans Kruus, ulkoasiainministerinä opettaja ja kirjailija Nigol Andresen sekä opetusministerinä kansallisesti kuuluisa kirjailija Johannes Semper. Yksikään Vareksen hallituksen jäsenistä ei ollut kommunisti ja osalle hallituksen jäsenistä nimitys ministeriksi tuli yllätyksenä.

Vares ilmoitti hallituksen järjestävän uudet vaalit edustuksellisuuden palauttamiseksi, kieltävänsä kansalle vihamieliset järjestöt sekä puhdistavansa valtiokoneiston rikollisista. Muutoin hallitus esiintyi sovinnollisesti korostaen yhteiskuntarauhaa ja sitä, ettei hallitus perusta neuvostovaltaa, vaikka toimeenpanee uudistuksia.

Kesä-heinäkuun vaihteessa Vareksen hallitus kielsi Isamaaliitin ja Kaitseliitin, erotti ylipäällikkö Johan Laidonerin tehtävästään sekä salli upseerien pidätyksiä. Laidoner itse tuli pidätetyksi vasta 19. heinäkuuta ja joutui viettämään loppuikänsä vankiloissa Venäjällä kuolemaansa 1953 saakka. Viron kielletty kommunistinen puolue aloitti jälleen julkisen toimintansa Karl Säreen ja Johannes Lauristinin johdolla.

Ždanov vaati 4. heinäkuuta parlamenttivaaleja järjestettäviksi 14. heinäkuuta15. heinäkuuta. Päts totteli ja ilmoitti päivää myöhemmin vaalien järjestämisestä ja ettei poikkeuksellisena aikana voida noudattaa vaalilain säännöksiä, joiden mukaan vaalit saa järjestää aikaisintaan 35 päivän kuluttua niiden määräämisestä. Viron perustuslain mukaan parlamentti oli kaksikamarinen. Vareksen hallitus päätti, ettei tulevissa vaaleissa ylähuonetta, riigikogua, valita lainkaan, mikä oli silloisen perustuslain vastaista.

Keskusvaalilautakunta muodostettiin Eesti Töötava Rahva Liitin (Eestin työkansan liitto) kannattajista, jotka estivät vastaehdokkaiden rekisteröitymisen vaaleihin näiden vaaliohjelmissa havaittujen virheellisyyksien vuoksi. Parlamenttivaaleissa äänesti 591 030 äänestäjää 709 059:stä. Äänistä hyväksyttiin 548 631, mistä työkansan liitolle meni 92,8 prosenttia.

16. heinäkuuta Ždanov määräsi pääministeri Varekselle yllätykseksi Viron liitettäväksi nopeasti Neuvostoliittoon. Viron parlamentin vasta valittu alahuone, riigivolikogu, kokoontui ensimmäistä kertaa 21. heinäkuuta ja julisti Viron neuvostotasavallaksi, mistä ei ollut vaaliohjelmassa mainintaa. Toisena kokouspäivänä riigivolikogu anoi Viron edellisenä päivänä julistetulle neuvostotasavallalle jäsenyyttä Neuvostoliiton korkeimmalta neuvostolta. Samalla Vareksen hallitus kehotti Konstantin Pätsiä eroamaan presidentin virasta, minkä pääministeri Vares otti hoitaakseen tämän jälkeen pääministerin tehtäviensä lisäksi. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron neuvostotasavallan jäsenyyden Neuvostoliitossa Liettuan ja Latvian jälkeen 6. elokuuta 1940.

Päts toimitti 1940 presidentti Risto Rytille muistion Viron ja Suomen tasavallan perustamisesta. Vaihtoehtoisesti muistiossa esitettiin Viron ja Suomen tasavaltojen unionin perustamista. Ajatus tuli kuitenkin talvisodan jälkeisessä Suomessa torjutuksi.

Neuvostoliiton vakiinnuttaessa valtaansa noin 10 000 virolaista vangittiin ja kuljetettiin Siperiaan tai muualle Neuvostoliittoon. Kahdeksan Viron entistä valtionpäämiestä ja 38 entistä ministeriä siirrettiin pois Virosta.

30. heinäkuuta 1940 Konstantin Päts, hänen poikansa Viktor Päts, miniä Helgi Päts sekä lapsenlapset, seitsenvuotias Matti ja nelivuotias Henn, kuljetettiin Viron presidentin salonkivaunussa Leningradiin, mistä perhe siirrettiin myöhemmin Ufaan Uralille, missä Helgi Päts erotettiin Konstantin Pätsistä ja puolisostaan Viktor Pätsistä. Matti ja Henn Päts vietiin lastenkotiin eroon äidistään. Henn Päts kuoli seitsemänvuotiaana Ufassa. Siperiaan Turinskin leirille kuljetettu Helgi Päts vangittiin vapauttamisen jälkeen uudelleen maaliskuussa 1950 ja lähetettiin Kazakstaniin vankileirille kieltäydyttyään yhteistyöstä Neuvostoliiton valtiollisen poliisin kanssa. Viroon Helgi Päts pääsi palaamaan 1955.

Konstantin Päts kuoli psykiatrisessa sairaalassa 18. tammikuuta 1956 Buraševossa, Tverin alueella.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päts meni vuonna 1902 naimisiin Wilhelmine ”Helma” Peedin kanssa. He saivat kaksi poikaa, Leon (s. 1903) ja Viktorin (eli ”Matin”, s. 1906). Päts oli erossa perheestään maanpakovuosinaan 1906-1908, mutta Ollilaan perhe muutti Pätsin luo. Helma kuoli elokuussa 1910, jonka jälkeen pojat kasvatti hänen siskonsa Johanna Peed. Päts ei avioitunut elämänsä aikana toista kertaa, vaan hän eli elämänsä suhteellisen yksinäisenä.[17]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstantin Pätsin patsas Tahkurannassa.

Väliaikaisen ministerineuvoston puheenjohtaja (pääministeri)

Valtionvanhin (riigivanem)

Virkaa tekevä pääministeri valtionvanhimpana

Valtionhoitaja

Presidentti

Viro Edeltäjä:
Konstantin Päts riigivanemina
Viron presidentti
19381940
Seuraaja:
Johannes Vares
Viro Edeltäjä:
Konstantin Päts valtionhoitajana: riigivanem ja pääministeri
Viron riigivanem
19371938
Seuraaja:
Konstantin Päts presidenttinä
Viro Edeltäjä:
Konstantin Päts : virkaa tekevä pääministeri ja poikkeustilariigivanem
Viron riigivanem
19341937
Seuraaja:
Konstantin Päts valtionhoitajana ja riigivanemina
Viro Edeltäjä:
Konstantin Päts : Viron riigivanem
Viron riigivanem
19331934
Seuraaja:
Konstantin Päts virkaa tekevä pääministerinä ja poikkeustilariigivanem
Viro Edeltäjä:
Juhan Kukk: Viron riigivanem

Jaan Tõnisson : Viron riigivanem Konstantin Päts : Viron riigivanem

Viron riigivanem
19231924, 19321933, 19331934
Seuraaja:
Friedrich Akel: Viron riigivanem

Konstantin Päts valtionhoitajana ja riigivanemina

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Turtola, Martti: Presidentti Konstantin Päts. Viro ja Suomi eri teillä, (Otava Helsinki 2002) ISBN 951-1-17681-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konstantin Päts.
  1. Turtola, s. 35–44
  2. Turtola, s. 44–50
  3. Turtola, s. 51–52
  4. Turtola, s. 54–60
  5. Vantaan kaupunki/Maankäyttötoimi/Kaupunkisuunnitteluyksikkö Kaavaselostus Linnainen 3, kaavanro: 100300, sivu 9
  6. Turtola, s. 60–70
  7. Turtola, s. 79
  8. Turtola, s. 70–82
  9. Turtola, s. 70–84
  10. Turtola, s. 85–94
  11. Turtola, s. 109–110
  12. Turtola, s. 95
  13. Turtola, s. 95–105
  14. Turtola, s. 123–124
  15. Turtola, s. 124
  16. Turtola, s. 127–130
  17. Turtola, s. 61–66