Kuvanveisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
José Antonio Elvira, Guantanamon vanginvartijat, 2006.

Kuvanveisto on taiteellista ilmaisua kolmiulotteisessa muodossa. Nimityksenä käytetään myös nimitystä plastinen sommittelu, joka ehkä paremmin kuvaa nykyaikaista kuvanveistoa. Kuva taas on kaksiulotteista ilmaisua, jossa kolmas ulottuvuus esitetään illuusion avulla. Kuvanveistotaiteen harjoittajia kutsutaan kuvanveistäjiksi.

Vaikka sanaliite -veisto viittaa veistämiseen, siis tekotapaan jota sovelletaan esimerkiksi kiven tai puun työstämiseen, veistos-sanaa käytetään yleisnimityksenä kaikille kolmiulotteisille taideteoksille, niiden tekemiselle ja tekoperiaatteille. Veistoksia ovat myös esimerkiksi valetut, muovatut tai hitsatut, eri tavoilla kootut kolmiulotteiset teokset ja kuvanveisto on niiden tekemistä – veistoksen tekotekniikka voi siis olla luonteeltaan poistava tai lisäävä. Kuvanveisto on osa perinteistä kuvataidetta.

Veistokset ovat tavallisesti uniikkeja eli niistä tehdään vain yksi tai korkeintaan muutamia kappaleita. Sarjavalmistukseen suunnitellun kolmiulotteisen esineen suunnittelua ja muokkaamista kutsutaan muotoiluksi.

Veistokset voivat olla patsaita, jolloin ne yleensä ovat vapaina seisovia, tai korkokuvia (pintakuvia, kohokuvia), joilloin niitä sanotaan myös reliefeiksi. Reliefit ripustetaan yleensä seinälle tai upotetaan seinään, mutta joskus, sangen harvoin, pidetään lattiatasossa. Henkilöä esittävä veistos voi olla joko korkokuva, rintakuva (pää ja hartiat) tai patsas, jossa henkilö on kuvattu kokonaan. Veistos näyttää eri suunnilta erilaiselta, samoin valaistus vaikuttaa veistoksen ulkonäköön. Patsaan muotoiset veistokset sijoitetaan usein puistoihin tai muuten näkyvälle paikalle, ja yleensä niiden ympäri voi kävellä ja niitä voi katsella eri suunnista. Kaikki veistokset eivät ole patsaita, vaan veistoksia ovat myös esimerkiksi puusta, kivesta, metallista tai savesta tai muusta muotoiltavasta materiaalista, myös nykyisin lumesta ja jäästä, tehdyt korkokuvat eli reliefit, jotka ovat pintakuvia, joissa kuvan osat ovat kohollaan pohjasta. Muinaisissa kulttuureissa kohokuvat olivat yleisiä ja ne esittivät usein historiallisia tapahtumia. Veistokset voidaan myös tehdä paitsi katseltaviksi myös kosketeltaviksi. Veistos voi esittää ihmistä, eläintä tai kasvia luonnonmukaisesti tai tyylitellen tai olla abstrakti taideteos. Jos veistoksessa on liikkuvia osia, nimitetään sitä mobileksi.[1]

Kuvanveistäjän työvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikana kuvanveistäjän materiaalit ovat moninaisia. Perinteisen kuvanveiston harjoittaja käytti materiaalinaan erilaisia kivilaatuja, marmoria, graniittia ynnä muuta. Puu, metalli, kipsi ja savi ovat olleet hyvin yleisiä. Nykyisin myös kangasta, paperia ja erilaisia muoveja. Muotoilussa on käytetty vasaraa ja talttaa, savea on muotoiltu käsin, veitsin ja puikoin. Materiaalia on hitsattu, liimattu ja koottu yhteen monin eri tavoin. Metallia ja kipsiä on valettu, puuta kaiverrettu, sahattu, naulattu ja niin edelleen. Nykytaiteessa kaikki tuntuu olevan mahdollista ja materiaalina voivat olla irralliset esineet jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Myös erilaisia rakennuksia voidaan pakata muoviin ja pitää niitä jättiläisveistoksina. Voidaan jo kysyä, onko tällöin kysymys pikemminkin jostain muusta kuin kuvanveistosta.[1]

Patsaista installaatioihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moderni patsas laskeutui jalustalta. Henry Moore Nojaava hahmo, 1951.

Modernissa kuvanveistossa voidaan nähdä looginen ajallinen ja taidehistoriallinen jatkumo. Jalustalla “vapaana seisovien” patsaiden jälkeen alettiin vähitellen tehdä teoksia ilman jalustaa. Sitten veistoksista tuli ilman jalustaa asetettuja kappaleita lattialla, seinillä tai katossa ja sitten joko ns. löydetyistä tai muokatuista esineistä koostuvia installaatioita.

Installaatio on uuden taiteen käsite, jonka voisi kääntää sanalla “asennus” tai “asennustyö”. Installaatio on esinekokonaisuus, joka on asetettu varta vasten johonkin tilaan.

Sana plastinen viittaa johonkin muokattavaan tai muovailtavaan. Kolmiulotteisen työskentelyn perusteiden opiskelua kutsutaan joskus sanalla plastinen (aik. plastillinen) sommittelu, joka on siis kuvanveiston tai kolmiulotteisen tilan perusteiden ja hallinnan opiskelua.

Kuvanveistoa on perinteisesti pidetty suurten ja uniikkien teosten alana. Mutta jos taskussasi on kolikko, voit nähdä siinä reliefin eli koho –tai korkokuvan. Reliefi on plastisena ilmaisuna tavallaan kuvan ja kuvanveiston välissä.

Kuvanveistäjä voi ottaa yhteiskunnallisiin asioihin kantaa monin tavoin. Modernin kuvanveiston edustaja on esimerkiksi yhdysvaltalainen Christo Javacheff (s. 1935), joka on käärinyt rakennuksia muoviin ja muihin materiaaleihin. Hän on näillä jättiteoksillaan halunnut saada ihmiset ajattelemaan pakkauksia, joihin nykyisin melkein jokainen myytävä tuote kääritään. Hänen kuuluisimpia töitään on Pariisin Pont Neufin sillan pakkaaminen.[1]

Muistin apuvälineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvanveiston ehkä varhaisin tehtävä on toimia muistin apuvälineenä. Muistomerkki siirtää siis sodan, katastrofin tai muun yhteisön tärkeänä kokeman tapahtuman muiston seuraaville sukupolville. Antropologit ovat havainneet, että tällaisia muistamisen edistämistarkoituksia varten muokattuja esineitä esiintyy myös ns. primitiivisissä yhteisöissä.

Sana monumentti viittaa suureen kokoon tehtyyn muistomerkkiin, joka on usein moniosainen. Kuvanveistossa puhutaan myös julkisista veistoksista, jolla tarkoitetaan yleisesti nähtäville tarkoitettuja teoksia.

Kuvanveistoa on usein käytetty aatteellisiin tarkoituksiin. Veistokset ovat nostaneet kansallisia sankareita ja ihanteita, sotilaita ja poliitikkoja, kirjailijoita ja taiteilijoita, johtajia ja johdettavia. Herooinen kuvanveisto tarkoittaa juuri sankarillisuuden ilmentämistä. Sosialistisen realismin kuvanveisto toi esiin henkilöpalvonnan, mutta johtajien patsaita alettiin tuhota vanhan vallan kaatuessa. Suomalaisessa kuvanveistossa voi erottaa sotienjälkeinen niin sanottu sankaripatsaiden aika.

Renessanssin jälkeisellä ajalla kuvanveistäjä oli tavallisesti suunnittelija, joka ideoi, piirsi ja luonnosteli mallin, sekä organisoi ja tarkisti käsityöläisten tai apulaisten tekemän työn. Jotkut nykytaiteilijat tekevät samoin. Esimerkiksi amerikkalainen Jeff Koons teettää teoksensa eri alojen huippukäsityöläisillä.

Materiaaleista prosesseihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Modernismin aikana kuvanveistäjät alkoivat muokata itse käyttämiään materiaaleja. Jos perinteisen kuvanveiston materiaaleja olivat pronssi, betoni tai kivi, on kuvanveistossa käytettävien materiaalien kirjo lisääntynyt. Koneellisten työkalujen myötä esimerkiksi erilaiset kivimateriaalit ovat tulleet mukaan. Pronssin lisäksi on tullut useita muita metalleja. Suomalaisessa kuvanveistossakin muovi, paperimassa ja keraamiset materiaalit ovat tulleet mukaan 1960 –luvulta.

Luterilainen traditio suhtautui kielteisesti kirkkojen puuveistoksiin uskonpuhdistuksen ajalta lähtien. Nykyisin puutakin käytetään useilla eri tavoilla. Puuveistoksen mahdollisuuksiin on erikoistuttu Kemijärven kuvanveistoviikoilla. Myös hiekka, lumi ja jää ovat suosittuja materiaaleja, koska niitä voidaan kierrättää ja ne ovat melko edullisia.

Voidaan erottaa ekspressiivinen eli taiteilijan omaa ilmaisua painottava ja ympäristölähtöinen kuvanveisto. Edellisessä teoksen muoto ja ilmaisu painottuvat teoksen tekijän henkilökohtaiseen tyyliin. Jälkimmäisessä teos saa muotonsa siitä ympäristöstä, johon se suunnitellaan.

Saksalaisen taiteilijan Josef Beuysin (1921–1986) 1970 –luvulla ideoima yhteiskunnallinen kuvanveisto (Die Soziale Plastik) on taiteilijan kaavailema laajennettu taidekäsitys. Se on monialainen ja osallistuva prosessi, jossa “materiaaleja” ovat ajattelu, puhe ja keskustelu. Beuysin eräs tunnusajatus oli: "Jokainen on taiteilija" (hän lainasi ajatuksen Novalikselta). Tästä näkökulmasta katsottuna kaikki ihmiset ovat Beuysin mukaan taiteilijoita, joiden vastuulla on demokraattisen ja kestävän yhteiskunnan muodostaminen.

Veistosgalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lindgren, Liisa: Monumentum, Muistomerkkien aatteita ja aikaa. SKS, 2000. ISBN 951-746-170-4.
  • Mamia, Hanna (toim.): Kuvanveisto ajassa ja tilassa. SKS, 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kuvanveisto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lasten kuvitettu tietosanakirja – Uuden ajan kuvaensyklopedia, Helsinki Media, 2. p., 1994, ISBN 951-875-521-3

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuvanveistotaide, Lasten kuvitettu tietosanakirja – Uuden ajan kuvaensyklopedia s. 261, Helsinki Media, 2. p., 1994, ISBN 951-875-521-3