Suomen Taideyhdistys
Suomen Taideyhdistys on 1846 perustettu järjestö, joka otti tehtäväkseen luoda perustan Suomen taide-elämälle. Sen perustamisaikana Suomessa ei ollut taiteen opetusta eikä taidemuseoita. Lahjakkaita suomalaisia taiteilijoita oli lähtenyt opiskelemaan ulkomaille ja jäänyt myös työskentelemään muihin maihin.[1]
Yhdistys sai alkutaipaleelleen merkittävän tukijan, suuriruhtinas Aleksanterin (myöhemmin Venäjän keisari Aleksanteri III). Yhdistyksen perustamisen vuosipäiväksi tuli Aleksanterin syntymäpäivän mukaan 10. maaliskuuta 1846.
Taideyhdistys ryhtyi jakamaan palkintoja ja myöntämään stipendejä suomalaisille taiteilijoille. Dukaattipalkintoja on jaettu nuorille, vasta uraansa aloitteleville taiteilijoille vuodesta 1857 alkaen. Lisäksi myönnetään muita palkintoja.
Yhdistys ryhtyi myös kartuttamaan taidekokoelmaa. Se järjesti ensimmäisen taidenäyttelyn keväällä 1847 Helsingissä niin sanotussa Heidenstrauchin talossa Kauppatorin varrella (rakennuksessa toimii nykyisin Ruotsin suurlähetystö).[2] Esillä oli lähes sata maalausta, joista noin puolet oli kotimaista tekoa.[3]
Taiteilijoiden kouluttamiseksi yhdistys alkoi ylläpitää perustamisensa alusta asti piirustuskouluja. Niistä ensimmäinen perustettiin Helsinkiin 1848.[4] Turun piirustuskoulu, joka oli perustettu 1846 siirtyi Suomen taideyhdistyksen haltuun 1852.[5] Koulutoiminta säätiöitiin vuonna 1939. Nykyään Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu tunnetaan nimellä Kuvataideakatemia.
Yhdistyksen museo- ja koulurakennus, taiteiden talo Ateneum, valmistui vuonna 1887. Vuonna 1990 Ateneumin taidemuseon kokoelmat siirtyivät kokonaan valtiolle.
Sisällysluettelo |
Yhdistyksen myöntämät palkinnot ja apurahat [muokkaa]
- Nuorten taiteilijoiden apuraha
- Edvard Richter -apuraha kuvataidearvostelijoille
- Tunnustuspalkinto: Suomen taideyhdistys myöntää merkittävästä elämäntyöstä vuosittain yhden tunnustuspalkinnon.[6][7]
- 2002 Timo Aalto
- 2003 Tapio Junno
- 2004 Eino Ahonen
- 2005 Anna-Maria Osipow
- 2006 taidemaalari ja -graafikko Matti Kujasalo
- 2007 kuvataiteilija Ismo Kajander
- 2008 kuvanveistäjä Hannele Kylänpää
- 2009 taidemaalari Lauri Laine
- 2010 kuvataiteilija Oliver Whitehead
- 2011 kuvataiteilija Pekka Nevalainen
- 2012 performanssitaiteilija Irma Optimisti
- Dukaattipalkinto
- Kirjallisuuspalkinto
- William Thuring -säätiön pääpalkinto ja muut nimikkopalkinnot alle 45-vuotiaille taiteilijoille
Lähteet [muokkaa]
- Raakel Kallio (toim.), Dukaatti, Suomen Taideyhdistys 1846–2006, WSOY, 2006.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Susanna Pettersson: Suomen Taideyhdistyksestä Ateneumiin, s. 157. Helsinki: SKS, Valtion taidemuseo, 2008.
- ↑ Susanna Pettersson, Suomen Taideyhdistys, Tausta, perustaminen ja toiminnan kulmakivet kirjassa Raakel Kallio (toim.), Dukaatti, Suomen Taideyhdistys 1846–2006, WSOY, 2006.
- ↑ Helsingfors Tidningar 3.4.1847
- ↑ Yhdistyksen alkuvaiheita, Suomen taideyhdistys. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Tie suomalaiseen taiteeseen, Ekman ja Turun Piirustuskoulu, Turun taidemuseo. Viitattu 10.1.2009.
- ↑ Tunnustuspalkinto 2012 (10 000 €) Irma Optimistille Suomen Taideyhdistys. Viitattu 1.2.2013.
- ↑ Aiemmin myönnetyt tunnustuspalkinnot Suomen Taideyhdistys. Viitattu 1.2.2013.
Sivulta puuttuu