Kirjamaalaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Boucicaut'n mestari: Pyhä Franciscus, Heures de Maréchal de Boucicaut-käsikirjoituksesta, 1400-luku.
Troijan hevosta esittävä roomalainen miniatyyri Vergiliuksen Aeneis-käsikirjoituksesta, 500-luku.

Kirjamaalaus on käsikirjoitusten kuvittamista miniatyyrimaalauksilla sekä ornamenteilla ja koristeellisilla alkukirjaimilla. Tekstin ja kuvien ohella sivujen reunoja kuvioitiin ornamentein. Kirjamaalausta harjoitettiin antiikista renessanssiajalle asti. Kirjapainotaito syrjäytti käsin tehdyt maalaukset.[1]

Kirjamaalauksesta käytetään myös nimeä miniatyyrimaalaus, joka kuitenkin sisältää kirjamaalauksen ohella erityisen pienikokoiset maalaukset. Miniatyyri-sana on tullut punaisesta lyijymönjästä, latinalaiselta nimeltään minium, jota käytettiin paljon varhaisessa kirjamaalauksessa.

Kirjamaalaus kehittyi itsenäiseksi taidelajiksi 400-luvulla, kun sidotut kirjat yleistyivät. Kirjamaalausta käytettiin arvokkaissa käsikirjoituksissa. Vanhimpia kirjamaalauksia ovat egyptiläisten papyruskääröjen kuvitukset 100-luvulla eaa.[1]

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla kirjamaalausta harjoitettiin luostareissa. Tärkeimmät keskukset olivat Irlannissa ja Englannissa 650–1150-luvuilla. Merkittäviä paikallisia kirjamaalauksen tyylejä loivat Toursin, Reimsin, Aachenin ja Sankt Gallenin luostareiden maalauskoulut.[1]

Aluksi maalaus keskittyi ornamentiikkaan ja alkukirjaimiin, mutta myös ihmishahmoista tuli tärkeitä kuva-aiheita karolingisella kaudella 750–850. Ottolainen kirjamaalaus 900-luvulla sai aiheensa Kristuksen, Marian ja pyhimysten elämäkerroista. Bysanttilaisessa kirjamaalauksessa taas tyypillistä oli tyylittely ja seremoniallisuus.[1]

Pariisi nousi kirjamaalauksen keskukseksi gotiikan ajalla 1200-luvulla. Maalausten aiheet alkoivat tuolloin maallistua, ja mukaan tulivat muun muassa trubaduurit, minnelaulajat ja ritariromantiikka. Tyyliltään gotiikan kirjamaalaus oli aiempaa sirompaa.[1]

Myöhäisgotiikan aikana maisemataustat ja syvyysvaikutelman käyttö lisääntyivät kirjamaalauksessa. Uutta realistisempaa suuntaa edustivat Alankomaissa Limbourgin veljekset ja van Eyckit sekä Ranskassa Jean Pucelle ja Jean Fouquet.[1]

Kirjamaalauksen viimeisen kukoistuskauden keskuksia renessanssin aikana oli Ranskan ja Alankomaiden ohella Italia.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g ”Kirjamaalaus”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]