Wilhelm von Wright

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Taiteilijaveljekset

Wilhelm von Wright (5. huhtikuuta 1810, Kuopion pitäjä – 2. heinäkuuta 1887, Orust, Ruotsi) oli suomalais-ruotsalainen taidemaalari.

Von Wrightin vanhemmat olivat Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus. Veljensä Magnuksen tavoin Wilhelm oli ahkera ammuskelemaan lintuja ja maalaili jo poikaiässä vesivärein lintukuvia. Veljensä kutsusta hän 1823 matkusti Tukholmaan, jossa auttoi veljeään teoksen Svenska foglar valmistamisessa. Vuonna 1833 hän sai viran Tukholman tullikamarissa. Vuonna 1835 hänet valittiin Ruotsin taideakatemian vakinaiseksi piirtäjäksi. Vuonna 1838 hän sai kamarijunkkarin arvon, ja hänet kutsuttiin taideakatemian jäseneksi. Vuoden 1836 tienoilla hän asui Orustin saarella Bohuslänin rannikolla, ja hänet nimitettiin maakunnan kalastuksentarkastajaksi 1856. Pian hän kuitenkin sai halvauksen, joka teki hänet loppuelämäksi lähes työkyvyttömäksi.

Wilhelmiä on pidetty taiteilijaveljessarjan teknisesti etevimpänä kykynä sekä piirtäjänä että maalarina. Hänen merkittävin kuvitustyönsä on 60 väritaulua sisältävä Skadinavies viskar. Samantapaisia kuvasarjoja hänellä on enemmänkin. Hän toimi myös Ruotsin Taideakatemian julkaisujen ja aikakauskirja Tidskrift för Jagare och Natur Forskaren kuvittajana. Puolisona hänellä oli vuodesta 1845 Maria Margareta Bildt, joka kuoli toukokuussa 1884. Avioliitto oli lapseton mutta heillä oli 2 kasvattitytärtä, Maria Bildtin veljentyttäret, jotka pitivät Wilhelmistä huolta hänen viimeisinä aikoinaan.

Harakka. Wilhelm von Wrightin kuvitusta teoksessa Svenska fåglar, efter naturen och på sten ritade.

[muokkaa] Lähteet

  • Leikola, Anto & Lokki, Juhani & Stjernberg, Torsten: Taiteilijaveljekset von Wright: Suomen kauneimmat lintumaalaukset. Helsingissä: Otava, 1986 (5. painos 2000). ISBN 951-1-09231-6.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Svenska fåglarin kuvitusta.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä