Kartano
Sivulta puuttuu 
Kartano tarkoittaa suurtilaa tai sen isoa päärakennusta. Kartanoiden omistajat olivat aiemmin yleensä aatelisia tai muita säätyläisiä, mutta myöhemmin kartanoita saattoivat omistaa myös talonpojat. Kartanolle ei ole tarkkaa juridista määritelmää. Kartano on yleensä suurtila, joka on vauras ja omistaa paljon metsää ja maata. Alkujaan kartano perustui yleensä säterivapauteen tai läänitykseen ja oli omavarainen elintarvikkeiden ja muidenkin tavaroiden suhteen, ja siellä vietettiin yleensä säädynmukaista elämää. Lisäksi kartanoilla oli usein torppia ja runsaasti peltoa ja metsää. Kartanoita asuttivat alun perin aateliset, mutta myöhemmin kartanoita siirtyi myös talonpoikien omistukseen. Kartanoita on ollut itsenäisiä ja niin sanottuja kruununkartanoita (kuninkaan omistamia). Etymologisesti nimitys juontuu ruotsin sanasta herrgård, herraskartano. Kuninkaankartanot olivat kruunun omistamia suuria maatiloja. Ne olivat valtion hallinnon keskuspaikkoja, joihin kerättiin veroja. Lisäksi ne toimivat mallikartanoina talonpojille. Kuninkaankartanot olivat yleensä voudin tai lampuodin hoitamia. Kuninkaankartanoista käytettiin eri nimityksiä kuten: herraskartano, karjakartano ja mallikartano.
Suomessa kartanoihin luetaan 1) rälssisäterit, 2) kruununkartanot 3) muunlaiset suuret tilat, jotka historiallisesti ovat olleet säätyläisten omistuksessa. Komeita aatelissukujen omistamia kartanoita on kutsuttu herraskartanoiksi ja Itä-Suomessa hoveiksi. Herraskartanot ovat voineet olla sekä tehokkaita maa- ja metsätaloustiloja että säätyläisten seuraelämän näyttämöitä. Suomen vanhoista herraskartanoista yli puolet sijaitsee Varsinais-Suomessa. [1] Valtion omistamia, kruununkartanoita vaatimattomampia tiloja on kutsuttu latokartanoiksi.[2] Myös ensimmäisiä 1600- ja 1700-luvuilla perustettuja rautaruukkeja ja suurempia sotilasvirkataloja voidaan pitää kartanoina.
Virossa herraskartanoa kutsutaan moisioksi. Kadonneen baltiansaksalaisen kulttuurin muistomerkkinä Virossa on säilynyt runsaasti moisioita, vaikka niistä suuri osa on aikojen saatossa rappeutunut tai hylätty. Moisioiden alkumuotona pidetään muinais-Viron ylimysten yksityistiloja, ja ensimmäisten moisioiden lasketaan syntyneen 1200-luvun alussa. Moisioita oli 1500-luvun alussa yli 200 ja 1800-luvun puolivälissä jo noin 1120. Myös paikoin Varsinais-Suomessa sana moisio on tarkoittanut kartanoa, muualla Suomessa kuitenkin lähinnä peltoa. [3]
Sisällysluettelo |
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- Jutikkala, Eino ja Nikander, Gabriel (toim.): Suomen kartanot ja suurtilat. koostuu osista I, II ja III. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kustannusosakeyhtiö Kivi, 1939–1945.
- Kaj Dahl & C. J. Gardberg: Suomen kartanoita. Otava, 1989. ISBN 951-1-10774-7.
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Käytännön Maamies 13.6.2008: Suomen 200 suurinta maatilaa
- Rakennusperinto.fi - Kartanot
- YLE Elävä arkisto: Suomalaiset kartanot
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Dölle, Sirkku ja Lounatvuori, Irma: Signe Brander Suomen kartanoissa - på Finlands herrgårdar. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Museovirasto, 2008. ISBN 978-951-746-970-8. (suomeksi) (ruotsiksi)
- Hein, Ants: Viron hylätyt kartanot: Baltian katoavaa kartanokulttuuria. (alkuteos Hüljatud mõisad, 1996). Suom. Raudsepp, Ive. Helsinki: Raud Publishing, 1998. ISBN 952-9689-16-0.
- Lönnqvist, Bo: Kartanot ja rusthollit Helsingin seudulla. (alkuteos Herrgårdar och rusthåll i Helsingforstrakten). Suom. Simukka, Salla. Schildts & Söderströms, 2009. ISBN 978-951-501-843-4.
