Clauden lasi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Claude Lorrain: Paimenia (1655–1660). Clauden lasin avulla voitiin jäljitellä maalauksen tapaista sävyasteikon pehmeää siirtymää.

Clauden lasi eli Clauden peili (engl. Claude mirror, Claude glass tai Black mirror) on ranskalaisen 1600-luvun maisemamaalarin Claude Lorrainin mukaan nimetty maiseman tarkasteluväline, optinen laite näkymän tarkasteluun. Sitä käyttivät niin maisemaa havainnoivat piirtäjät ja taidemaalarit kuin maisemia ihailevat matkailijatkin 1700- ja 1800-luvuilla.[1]

Clauden lasit ovat tavallisesti hieman kämmenen kokoa suurempia, pyöreitä, soikeita, neliön- tai suorakaiteen muotoisia hieman kuperia, tummennettuja peilejä. Ne tehtiin matkailua varten, joten tavallisesti peili on rasiassa, joka on varustettu saranoidulla kannella. Joidenkin peilien kehykset on pehmustettu kankaalla.[2]

Havaittuaan erityisen pittoreskin maiseman matkailija otti esille Clauden lasin, kääntyi selin maisemaan ja tarkasteli sitä laitteen avulla. Laite rajasi näkymän ja antoi sen reunoille hieman utuisen sävyn. Tummennettu peili antoi valaistuksen mukaan maisemasta hieman hämyisän vaikutelman, yksinkertaistaen ja pelkistäen maiseman ja näkymän sellaiseksi, että värisävyjen siirtymä oli pehmeä. Laitteen avulla saatiin siis esille niitä esteettisiä ominaisuuksia maisemasta, jota kutsuttiin pittoreskeiksi tai maalauksellisiksi.[3]

Laitteita käytettiin varsinkin Britanniassa, Euroopan mantereella ja Pohjois-Amerikassa matkoilla, joilla etsittiin pittoreskejä maisemia. Englannissa varsinkin Walesin Wye-joen laakso ja luoteisenglannin Lake District tulivat suosituiksi maisemamatkailun kohteiksi. Matkailijat saattoivat pysähtyä erityisillä maisemien katseluun rakennetuilla ”asemapaikoilla” (karttoja ja laseja sai ostaa optikoilta, asemapaikoilta tai matkailijoiden pysähdyspaikoilta), kääntää selkänsä näkymälle ja tarkastella lasin kehystämää ja muuntamaa maisemaa.[3]

Clauden lasi liittyy läheisesti 1700-luvulla kehitettyihin ja yleistyneisiin subliimin ja pittoreskin esteettisiin kategorioihin. Subliimin kokeminen liitettiin maisemiin, ja varsinkin englantilaisessa estetiikassa pittoreskin käsite yleistyi ja laajeni maisemamaalauksesta myös puutarhan- ja maisemansuunnitteluun. Ajan esteettisen arvostuksen mukaan ”paljaalla silmällä” katsottua maisemaa pidettiin karkeana, ja näkymän tarkastelijoiden suotiin kuvitella, että vulgaarin luonnon asemesta he katsoivatkin kaunista maalausta.[1]

Clauden peilejä on käytetty myös krystallomantiassa.[4]

Clauden lasia pidetään nykyisin laitteena, joka on virtuaalitodellisuuden esihistoriaa.[3] Tutkija-taiteilijapariskunta Suzanne Matheson ja Alex McKay ovat tutkineet Clauden lasin historiaa ja tehneet siitä uusia sovelluksia. Tinternin luostariin Walesissa, Englannissa on kohdistettu suuri 40 tuumaa leveä Clauden lasi, josta heijastuvaa kuvaa välittää web-kamera.[5]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Claude Lorraine glass, Everything. Viitattu 29.10.2008.
  2. Drawing with Optical Instruments. Devices and Concepts of Visuality and Representation. Max Planck Institute for the History of Science, Berliini. Viitattu 29.10.2008.
  3. a b c A. McKay ja C. S. Matheson, The Claude mirror and the Picturesque, The Transient Glance. Viitattu 14.7.2010.
  4. Katlyn Breene: Scrying Using the Black Mirror Viitattu 25.5.2010. (englanniksi)
  5. Still-kuva peilistä. Viitattu 14.7. 2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maillet, Arnaud: The Claude Glass: Use and Meaning of the Black Mirror in Western Art. The MIT Press, 2004. ISBN 978-1-890951-48-1
  • Bullough, Tom: The Claude Class. (Romaani.) 2007. ISBN 0-9548995-1-2

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]