Nelson Goodman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Henry Nelson Goodman (7. elokuuta 1906 Somerville, Massachusetts25. marraskuuta 1998 Needham, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen filosofi. Hän syntyi Somervillessa, Massachusettsissa, ja valmistui filosofian tohtoriksi Harvardin yliopistosta vuonna 1941. Hän toimi opettajana Pennsylvaniassa vuosina 19511964 ja professorina Harvardissa vuosina 19681977.

Goodman edusti empirististä ja nominalistista perusnäkemystä ja oli kiinnostunut muun muassa logiikasta, tieteenfilosofiasta ja kielifilosofiasta.

Goodmanin paradoksi induktiosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs induktion ongelma on sen oikeutus ennustaa tulevia tapahtumia. Se, että menneisyys on osoittanut, että näin saattaa olla, nojaa induktioon, jolloin saavutaan kehäpäätelmään, joka on että induktio oikeutetaan induktiolla. Toinen lähestymistapa on konfirmointi, eli lainomaisista väittämistä ja niiden yksityiskohdista tehdään ennustuksia tulevaisuudesta. Esimerkiksi yleinen hypoteesi "kupari johtaa sähköä", voidaan konfirmoida palalla kuparia, joka myös johtaa sähköä. Mutta miten erottaa lainomainen väittämä muunkaltaisista?

Oletetaan, että ennen aikaa t kaikki havaitut smaragdit ovat olleet vihreitä. Otetaan käyttöön uusi predikaatti, vihryt.[1] Smaragdit ovat vihryitä vain, jos smaragdit joita havaitaan ennen aikaa t ovat vihreitä. Jos smaragdit eivät ole tulleet havaituksi ennen aikaa t, ne ovat sinisiä. Tällöinhän vihreän smaragdin havaitseminen ennen aikaa t tarkoittaa, että sillä on myös predikaatti vihryt. Kaikki konfirmoivat tapaukset vihryistä smaragdeista lisäävät luetettavuutta, että näin pätee kaikkiin smaragdeihin nyt, ja mahdollisesti tulevaisuudessa – induktion periaatteen mukaisesti. Nyt voimme olettaa, että ajan t jälkeenkin smaragdit ovat siis vihryitä, joka tarkoittaa, että ne ovatkin sinisiä, määritelmän mukaisesti.

Estetiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taide oli osa Nelson Goodmanin elämää. Hän toimi muun muassa taidegallerian johtajana vuosina 1929-1941 Bostonissa ja hänen vaimonsa oli tunnustettu taidemaalari Katharine Sturgis. Hän väitti kirjassaan Languages of Art (1968), että vaikka taidetta ei voi määritellä välttämättömillä ja riittävillä ehdoilla, taideteoksilla on yleensä tiettyjä ominaisuuksia. Goodmanin teorian taustalla on se olettamus, että kaikissa taideteoksissa on symboleita ja ne ovat itsessään symboleita. Taiteessa ilmenee ihmisen luonteenomainen toiminta, symboleiden rakentaminen.

Paitsi taideteokset, myös muutkin asiat ovat symboleita, kuten kartat, diagrammit, liikennevalot ja numerot. Vastaavasti myös kaikki sanat ovat symboleita, mutta kaikki kielet eivät ole taiteellisia kieliä. Taiteen ja muiden symboleiden erottaminen vaatii taiteen määritelmäominaisuuksien määrittelyä.

Symptomaattinen taideteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goodman väitti, että kysymys "Mitä on taide?" pitäisi korvata kysymyksellä "Milloin joku objekti on taideteos?" Esimerkiksi tiellä oleva kivi ei ole taideteos eikä symbolikaan. Sama kivi geologisessa museossa ei myöskään ole taideteos, mutta koska se on esimerkki tietyn aikakauden kivien ominaisuuksista, se toimii symbolina. Jos kivi asetetaan taidemuseoon, se saattaa toimia taideteoksena.

Goodmanin mukaan yksi ja sama objekti voi toimia symbolina joissain konteksteissa, mutta ei toisissa. Se voi toimia esteettisenä symbolina joissakin, mutta ei-estettisenä toisissa. Esteettisellä symbolilla on yleensä tiettyjä symptomeja eli oireita. Ne eivät ole välttämättömiä tai riittäviä taideteosten ominaisuuksia, vaan ne ovat pikemminkin kuin johtolankoja tai taudin oireita. Yhden tai useamman esteettisen oireen läsnäolo tai puuttuminen ei tee tai sulje pois teoksen esteettisyyttä. Taideteoksissa on tavallisesti yksi tai useampia esteettisiä oireita. Goodmanin lähestymistapa on probabilistinen: jos jossain on yksi tai useampia esteettisiä oireita, se on luultavasti taideteos.[2]

Syntaktinen täyteläisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs taideteoksen ominaisuus on tavallisesti suhteellinen syntaktinen täyteläisyys. Taideteokset ovat tavallisesti täyteläisiä, koska objektin toimiessa taideteoksena sen fyysisistä ominaisuuksista suhteellinen enemmistö on tärkeitä verrattuna siihen, kun se ei toimi taideteoksena. Esimerkiksi jos meille kerrotaan, että sahaviiva on EKG-käyrä, tärkeää on huomata viivan ylä- ja alaosat. Mutta jos meille kerrotaan, että kyseessä on vuorten ääriviiva maisemamaalauksessa, kiinnitämme huomion viivan muihin ominaisuuksiin, kuten sen kokoon, hahmoon, väriin ja tekstuuriin. Kun symboli toimii esteettisenä, sen ominaisuuksista ovat relevantteja useammat kuin jos sama symboli toimii muualla kuin taiteessa.

Ilmaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen esteettisen oire on metaforinen esimerkeillä valaiseminen, jota kutsutaan myös ilmaisuksi (tai ekspressioksi). Se viittaa johonkin niistä tavoista, jolla taideteokset tyypillisesti symboloivat. Taideteokset ilmaisevat mielialoja: maalausta voidaan kuvata surulliseksi, sinfoniaa riemuisaksi ja runoa synkäksi. Ilmaista ei vain mielialoja, maalaus voi ilmaista äänekkyyttä, sinfonia kuumuutta, runo sileyttä. Vaikka jotain ominaisuutta voidaan ilmaista eri tavoin eri kulttuureissa, kaikkien kulttuurien taide ilmaisee mielialoja tai muita laatuominaisuuksia muodollisten ominaisuuksien, kuten viivan, värin ja rytmin kautta.

Taideteoksille on tyypillistä symboloiminen ilmaisun kautta, se ei ole ei-esteettisten objektien ominaisuus. Voidaan sanoa, että taidemaalaukset ovat surullisia, äänekkäitä, kuumia tai viileitä, mutta kartat tai graafit eivät sellaisia ole. Taideteosten ilmaisemat ominaisuudet ovat erilaisia verrattuna teosten sananmukaisiin ominaisuuksiin. Maalaus voi olla sananmukaisesti sininen, mutta vain metaforisesti surullinen.

Läpinäkymättömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esteettisten oireiden läsnäolo vaatii meiltä enemmän kuin vain sen edustaman symbolin katsomista, se vaatii keskittymistä itse symboliin. Tämän vuoksi taideteokset ovat läpinäkymättömiä. Teoksesta saattaa puuttua joku oireista ja joku oireista saattaa löytyä myös taideteoksen ulkopuolelta. Oireet jakautuvat eri tavoin eri taiteenaloilla.

Goodmanin probabilistinen tai symptomaattinen taiteen määritelmä helpottaa taiteen rajatapauksien selvittelyssä. Simpanssin tekemä piirustus voi toimia taideteoksena, jos katsoja tajuaa, että kaikki viivojen fyysiset ominaisuudet ovat relevantteja (täyteläisyys). Mutta teos ei ole ehkä toiminut taideteoksena simpanssille, viivan ja värin tarkka vaihtelu saattoi syntyä sattumalta, eikä simpanssi ehkä kiinnittänyt huomiota viivojen hiuksenhienoihin variaatioihin. Teos saattaa toimia taiteena katsojalle, mutta ei tekijälle tai päinvastoin.[3]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Structure of Appearance (1951)
  • Languages of Art (1968)
  • Problems and Projects (1971)
  • Ways of Worldmaking (1978)
  • Fact, Fiction and Forecast (4th ed. 1983)
  • Of Mind and Other Matters (1984)
  • Reconceptions in Philosophy (1988)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Goodman käyttää teoksessaan Fact, Fiction and Forecast englanniksi termiä grue.
  2. Giovannelli, Alessandro: Goodman's Aesthetics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 25.3.2008. (englanniksi)
  3. Winner, Ellen: Invented Worlds, The Psychology of Arts, Harvard University Press 1982, s. 6-8