Wilhelm Worringer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ernst Ludwig Kirchner: Neekeritanssi, 1911.

Wilhelm Worringer (13. tammikuuta 1881 Aachen29. maaliskuuta 1965 München) oli saksalainen taidehistorioitsija. Worringerin tunnetuin ja laajimmin vaikuttanut teos oli hänen vuonna 1907 julkaistu väitöskirjansa Abstraktion und Einfühlung.[1]

Ekspressionismin tutkija ja tukija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Worringer rohkaisi myös oman aikansa taidetta, kuten ekspressionismia. Väitöskirja toimi ekspressionismin tukena, vaikka se ei käsitellyt modernia taidetta. Worringer kirjoitti myös huomiota herättäneen artikkelin ekspressionistisen taiteen puolesta. Teksti julkaistiin sekä pamflettina että Der Sturm -lehdessä.[1]

Worringerin väitteet pohjoisten kansojen taiteen alkuvoimaisen abstrahoivasta olemuksesta saivat vastakaikua niin Saksassa kuin Suomessakin. Tunnestautumisteoria oli Suomessa jo ennestään tuttu esimerkiksi Yrjö Hirnin teoksesta The Origins of Art vuodelta 1900.[2]

Worringer väitti pohjoisten kansojen edustavan abstrahoivaa tuonpuoleisuuden kaipuuta ja samalla myös syvällisyyttä. Pohjoisten kansojen abstrahointi oli suggestiovoimaista ja ekspressiivistä. Pohjoinen paatos ja angsti johtuivat kiihkeästä ilmaisutarpeesta. Abstraktiopakko hallitsi Worringerin mukaan myös primitiivistä taidetta, joka toimi eurooppalaisen taiteen vapauttajana.[1]

Abstraktiopakko ja tunnestautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Worringerin pohjana olivat Alois Rieglin ja Einfühlung-teoreetikko Theodor Lippsin teoriat. Taiteen kehitystä hallitsi Worringerin mukaan taidetahto eli Kuntswollen. Se ilmeni kahtena vastakkaisena psykologisena tunnesuhteena maailmaan: abstraktiopakkona ja tunnestautumisena (saks. Einfühlung). Abstraktiopakko oli alkuvoimaisempi. Sitä oli Worringerin mukaan kaikkeuden pelkoa (Raumscheu) tuntevilla ihmisillä. He suuntautuivat siksi tuonpuoleiseen.[1]

Abstraktiopakkoa tuntevat etsivät rauhaa ja abstrahoimalla. He puhdistavat ja kristallisoivat ulkomaailman kohteita ytimiinsä. Einfühlung eli tunnestautuminen taas oli luottavaa suhdetta luontoon. Tunnestautujat, toisin kuin abstrahoijat suuntautuivat tämänpuoleiseen. Siten he jäljittelivät luonnon muotoja ja pyrkivät naturalismiin. Tunnestautumista ilmeni muun muassa antiikin taiteessa.[1]

Tunnestautumisteorioita soveltamalla Worringer nosti tärkeäksi taiteilijan ja luonnon suhteen. Luonnon jäljittely ei hänen jaottelunsa mukaan varsinaisesti kuulunut taiteen alueelle, vaan taide oli ihannetapauksessa ulkomaailmasta riippumaton ihmisen psyyken tuote. [1] Tyylitelty taide taide ei johdu kulttuurin kykenemättömyydestä luoda realistisia representaatioita, vaan se paljastaa pikemminkin psykologisen tarpeen esittää objekteja henkisemmillä tavoilla. Worringer väitti teoksessaan Abstraktion und Einfühlung, että realistinen representaatio, kuten antiikin Kreikan ja Rooman taide, osoitti luottamusta materiaalisen maailmaan. Abstrakti representaatio, kuten gotiikan tai antiikin Egyptin taiteiden kaltainen abstrakti representaatio osoitti epävarmuutta materialismin suhteen ja suurempaa luottamusta henkisyyteen. Niinpä taiteen representaatiosta tuli tärkeä ikkuna historiallisen aikakauden maailmankuvaan.[3]    Worringerin kirjoitustapa sai enemmän ymmärrystä osakseen taiteilijoiden ja yleisön kuin tutkijoiden keskuudessa.[1] Väitöskirjasta tuli bestseller ja siitä keskusteltiin yleisesti. Sen kerrotaan vaikuttaneen moniin saksalaisiin taiteilijoihin, muun muassa Paul Kleehen. Väitöskirjan englanninnos lisäsi sen vaikutusta myös Englannin taiteessa 1900-luvun alussa. Kirja on ilmestynyt useina painoksina, ja se on käännetty muun muassa italiaksi, espanjaksi, tšekiksi, ranskaksi ja turkiksi.[4]

Worringerin kunnioitus primitiivistä taidetta kohtaan ja huomio siitä, että abstrahoidut muodot kantautuivat yhteiskunnista, joissa oli henkinen hätä, antoivat oikeutuksen ekspressionismin raa'alle luonteelle 1900-luvun alussa. Sellaiset taiteilijat kuin Ernst Ludwig Kirchner, Dresdenin ekspressionistiryhmän henkinen johtaja, Die Brücke ja Emil Nolde ammensivat paljon Worringerin eksotismista ja siihen liittyvästä abstraktin angstista. Worringerin ajatukset rohkaisivat myös lumoutumaan Afrikan ja Etelä­meren taiteista. Taidehistorioitsijoita Carl Einsteinia (Negerplastik, 1915) ja myöhemmin Herbert Readia innosti Worringerin tuotanto.[3]

Tyylin globaali teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Worringerin toinen kirja Formprobleme der Gotik kehitti edellisessä teoksessa muotoiltuja teemoja yhden erityisen aikakauden, Euroopan keskiajan taiteen aikana. Tässä teoksessa Worringer kehitti tyyliin perustuvan globaalin teorian. Gotiikan taide määritellään tyyliksi, jota ei ole muokannut klassiset vaikutteet. Worringer kärjistää näkemyksiään dikotomioilla: pohjoinen-etelä, abstraktio-empatia, renessanssi-gotiikka. Tätä asetelmaa ja sen historiallisia johdannaisia kulttuureihin Saksan kansallissosialismi käytti estetiikassaan "puhtaaseen" ja "rappiotaiteeseen". Saman kirjoittajan teoriat auttoivat sekä valaisemaan Saksan ekspressionisteja että palvelemaan sen suurinta vastustajaa, Natsipuoluetta.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Abstraktion und Einfühlung, ein Beitrag zur Stilpsychologie 1907
  • Formprobleme der Gotik 1911
  • Entwicklungsgeschichtliches zur modernsten Kunst (ekspressionismia tukenut artikkeli) 1911
  • Egyptian Art 1928

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Taiteen pikkujättiläinen, s. 819. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  2. Taiteen pikkujättiläinen, s. 819, 752. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  3. a b c Sorensen, Lee: Worringer, Wilhelm Dictionary of Art Historians. Viitattu 28.8.2010. (englanniksi)
  4. Katalog der Deutschen Nationalbibliothek Viitattu 1.7.2009.